Fireball (albumi)
Tätä artikkelia on pyydetty vertaisarvioitavaksi. Voit auttaa Wikipediaa lukemalla ensin vertaisarviointipyynnön ja sen jälkeen osallistumalla keskusteluun tai muokkaamalla tätä artikkelia. |
Fireball Deep Purple | ||
---|---|---|
Studioalbumin tiedot | ||
Äänitetty | syyskuu 1970 – kesäkuu 1971, Lontoo | |
Julkaistu | toukokuu 1971 syyskuu 1971 | |
Formaatti | LP, MC, CD | |
Tuottaja(t) | Deep Purple | |
Tyylilaji | hard rock progressiivinen rock heavy metal | |
Kesto | 38.40 | |
Levy-yhtiö | Harvest Records Warner Bros. Records | |
Muut kannet | ||
Vuoden 1996 25th Anniversary Editionin pahvipäällys | ||
Listasijoitukset | ||
| ||
Deep Purplen muut studioalbumit | ||
Deep Purple in Rock 1970 |
Fireball 1971 |
Machine Head 1972 |
Fireball on brittiläisen Deep Purple -yhtyeen viides studioalbumi, joka julkaistiin vuonna 1971. Levy oli tyylillisesti progressiivisempi kuin edellinen albumi Deep Purple in Rock, joka edusti suoraviivaisempaa heavy metalia. Albumilla jatkaa yhtyeen kuuluisin kokoonpano, niin sanottu Mark II -miehitys; Ian Gillan (laulu), Ritchie Blackmore (kitara), Jon Lord (kosketinsoittimet), Roger Glover (basso) ja Ian Paice (rummut).[1]
Ahkerasta keikkailusta johtuen albumin työstö kesti odotettua pidempään, ja lisäksi se tehtiin edellisalbumin mainiosta menestyksestä johtuen suuren paineen alla.[2] Fireball menestyi kuitenkin kaupallisesti paremmin kuin Deep Purple in Rock, sillä siitä muodostui Deep Purplen ensimmäinen Britanniassa listaykköseksi noussut albumi.[3] Kriitikoilta se sai kuitenkin kaksijakoisen vastaanoton ja myös suurin osa yhtyeen jäsenistä ilmoitti tyytymättömyytensä Fireballia kohtaan.[4]
Vuonna 1996 albumista julkaistiin 25-vuotisjuhlapainos bonuskappalein varustettuna.[5]
Äänitykset
Tiukan keikkatahdin takia yhtyeellä ei nauhoitusten alkessa lokakuussa 1970 ollut yhtäkään kappaletta valmiina äänitettäväksi ja albumin tekemisessä kesti odotettua kauemmin.[2][6] Ensimmäisessä sessiossa saatiin valmiiksi vain yksi kappale, country-tyylinen ”Anyone's Daughter”.[7]
Albumin äänityksissä oli useampia ongelmia, merkittävimpänä kitaristi Ritchie Blackmoren ja Ian Gillanin erimielisyydet. Niitä ei helpottanut Gillanin runsas alkoholinkäyttö, mikä teki hänestä persoonana vaikean.[8] Myös Blackmorella oli asenneongelmia, mistä Gillan ajatteli, että hänelläkin on oikeus käyttäytyä samoin.[9] Gillan on myöhemmin todennut, ettei muista Fireballin ajoista mitään. Yhtyeen muiden jäsenten ongelmat olivat fyysisellä puolella; kosketinsoittaja Jon Lordia vaivasi selkä, jonka hän oli kipeyttänyt jo vuosia aiemmin entisen yhtyeensä aikana rahdatessaan Hammond-urkujaan aikakaudella, jolloin roudareita ei liiemmin tunnettu. Lordin selkävaivat olivat niin pahoja, että yhtye joutui niiden vuoksi toisinaan jopa peruuttamaan konserttejaan.[8] Lisäksi hänen Gemini Suite -projektinsa vei hänestä energiaa.[6] Basisti Roger Glover kärsi vatsakivuista, jotka diagnosoitiin stressin aiheuttamiksi. Kipujen vuoksi Glover romahti keikoilla useampaan otteeseen.[8]
Joulukuun puolivälissä Deep Purple siirtyi erääseen maalaistaloon Devoniin Lounais-Englantiin.[8] Yhtye oli kyllästynyt kappaleiden tekemiseen studiossa tai kiertueilla, ja halusi rauhaiseen, syrjäiseen paikkaan. Suurin osa ajasta Devonissa kuitenkin kului yhtyeen jäseniltä paikallisessa pubissa. Okkultismista vahvasti kiinnostunut Ritchie Blackmore taas harjoitti spiritismiä. Tähän liittyi välikohtaus Blackmoren ja Roger Gloverin välillä: rumpali Ian Paicen tyttöystävä oli pyytänyt Gloveria lainaamaan krusifiksiaan spiritismi-istuntoa varten. Gloverin kieltäytymisestä suuttunut Blackmore oli myöhemmin iskenyt kirveen Gloverin makuuhuoneen oven läpi. Raivostunut Glover juoksi Blackmoren perässä pitkin talon käytävää, saaden tämän lopulta kiinni, jolloin hän nosti tuolin ilmaan repäisten sen jalan irti iskeäkseen sillä Blackmorea. Hän kuitenkin malttoi mielensä viime hetkellä.[9] Glover on myöhemmin kertonut, että pidemmälle edenneenä tuon yön tapahtumat olisivat hyvinkin voineet merkitä yhtyeen loppua.[8]
Vuoden 1970 lopulla erään musiikkilehden haastattelussa Roger Glover kertoi, että yhtye haluaisi saada Fireballin valmiiksi helmikuuhun 1971 mennessä ja julkaista sen kuukautta myöhemmin. Hän kertoi yhtyeellä olevan valmiina yhdeksän tai kymmenen kappaletta, mikä oli kuitenkin liioiteltua puhetta. Hän kertoi myös Deep Purplen keskustelleen hintatasoltaan normaalia halvemman studio/live -rakenteisen tupla-albumin julkaisemisesta kiitokseksi faneille.[8]
Tammikuussa 1971 Deep Purple peruutti neljä Skotlannin-konserttiaan saadakseen ylimääräisen viikon studiotyöskentelylle. Yhtye meni äänittämään niihin studioihin, joihin se vain pääsi, ja yksi sessio tehtiin maineikkaalla Abbey Roadin studiolla.[8]
Helmikuussa laulusolisti Ian Gillan kertoi haastattelussa albumista innostuneena:
»Olemme pysyneet samassa yksinkertaisessa teemassa [...] Miksauksen ja kannen pitäisi olla valmis huhtikuun puolivälissä. Kappaleet olisivat olleet ilman paikkaa In Rockilla, mutta ne osoittavat luonnollista kehitystä.»
(Ian Gillan, laulusolisti[8])
Nauhoitukset jatkuivat De Lane Leassa sekä Olympic-studioilla Lontoossa, ja toukokuuhun mennessä levy-yhtiöt alkoivat olla hermostuneita, erityisesti yhtyeen Pohjois-Amerikan julkaisija Warner Bros. Records, sillä Deep Purplen piti aloittaa siellä kiertue kesällä. Yhtye pysyi kuitenkin kesäkuun ensimmäisen puoliskon yhä studiossa. Ian Gillan rauhoitti kärsimättömiä brittifaneja lupaamalla uuden albumin sisältävän muun muassa pidemmän version helmikuussa julkaistusta hittisinglestä ”Strange Kind of Woman”.[10]
Julkaisu ja vastaanotto
Warner Bros. julkaisi albumin Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Japanissa toukokuussa 1971. Mukana oli Euroopassa menestystä saavuttanut ”Strange Kind of Woman”, joka kuitenkin erosi singleversiosta pidemmän kitarafeidauksen osalta.[10] Albumi nousi Yhdysvaltain Billboard 200 -listalla sijalle 32 menestyen huomattavasti paremmin kuin edellisalbumi Deep Purple in Rock. Vuonna 2001 Fireball oli saavuttanut Yhdysvalloissa kultalevyyn oikeuttavan myyntimäärän, 500 000 kappaletta.[11] Britanniassa julkaisu tapahtui Harvest Recordsin toimesta syyskuussa 1971, jolloin äänitysten alkamisesta oli kulunut tasan vuosi.[5] Toisin kuin Amerikan-painoksella, albumilta puuttui ”Strange Kind of Woman”, sillä se oli korvattu sessioissa viimeisenä valmistuneella kappaleella ”Demon's Eye”.[10] Länsi-Saksassa Fireball oli julkaistu Harvestin toimesta kuukausi ennen Britannian-painosta. Saksan-painos ei eronnut kappaleiltaan brittiversiosta.[5] Britanniassa albumi nousi listaykköseksi viikon ajaksi ja listan kärkeen se pääsi myös ainakin Länsi-Saksassa ja Ruotsissa.[12][13][14]
Kriitikoiden arvio uudesta albumista ei ollut yhtä positiivinen kuin edellisalbumi Deep Purple in Rockin kohdalla. Myös yhtyeen sisällä Fireball aiheutti eriäviä mielipiteitä. Ritchie Blackmoren mielestä levyllä oli vain kolme hyvää kappaletta; ”Fireball”, ”No No No” ja ”Fools”, kun taas Ian Gillan piti albumia yhä 2000-luvullakin Deep Purplen parhaana.[4] Gillania lukuun ottamatta yhtyeen yleinen arvio oli, että levy oli tyyliltään liian radikaali ja seuraavalla albumilla tulisi palata suoraviivaisempaan ilmaisuun.[15]
Fireballin lievän väheksymisen syynä on pidetty muun muassa sitä seikkaa, että se julkaistiin kahden todella arvostetun albumin; Deep Purple in Rockin ja Machine Headin välissä, eikä sitä pidetä myöskään yhtä yhtenäisenä kokonaisuutena. Lisäksi albumin brittipainos ei sisällä varsinaisesti yhtäkään suurta Deep Purple -klassikkoa.[16]
Nykyisin albumin arvostus on kuitenkin noussut ja tämänpäivän arvosteluissa se on saanut, toisin kuin ilmestyessään, hyvää palautetta. Esimerkkinä Allmusic-sivusto, jonka kriitikko Eduardo Rivadavia antoi arvostelussaan Fireballin Yhdysvaltain-painokselle neljä ja puoli tähteä viidestä.[17] Neljä tähteä viidestä antoi progarchives.com -sivuston arvostelija, joka toteaa, ”ettei vihaa albumia tarpeeksi voidakseen antaa sille vähemmän kuin todella hyvän arvion”. Hän kuitenkin täsmentää, ettei inhoa kuin yhtä levyn kappaletta; raitaa ”No No No”, mikä on hänen mielestään lähestulkoon parodia Deep Purple in Rock -albumin heavy metal -kappaleista.[18] Suomenkielisen Deep Purple -historiikin kirjoittanut Heikki Heino puolestaan pitää levyä mestariteoksena ja yhtenä Deep Purplen onnistuneimmista albumeista.[16]
Arvostelut
- Allmusic ({{{taho}}}: Ilmoita tähtimäärä, arvosana, prosenttiarvosana tai muu arvosana (|tähdet=, |arvosana=, |prosentit= tai |muu=).) linkki
- Progarchives.com ({{{taho}}}: Ilmoita tähtimäärä, arvosana, prosenttiarvosana tai muu arvosana (|tähdet=, |arvosana=, |prosentit= tai |muu=).) linkki
Listasijoitukset
Valtio | Korkein sijoitus | Listaviikot | Nousu listalle | Lähde |
---|---|---|---|---|
Yhdistynyt kuningaskunta Iso-Britannia | 1. | 25 (Top 40) | 18.9.1971 | [12] |
Saksa Länsi-Saksa | 1. | 4 (Top 10) | viikko 40/1971 | [13] |
Ruotsi Ruotsi | 1. | [14] | ||
Suomi Suomi | 2. | 15 (Top 30) | tammikuu 1972 | [19] |
Norja Norja | 2. | 23 (Top 30) | viikko 39/1971 | [20] |
Ranska Ranska | 3. | 7.10.1971 | [21] | |
Italia Italia | 3. | [14] | ||
Kanada Kanada | 24. | 4.9.1971 | [22] | |
Yhdysvallat Yhdysvallat | 32. | 1971 | [23] |
Yleistä kappaleista
Avausraita ”Fireball” on suoraviivainen heavy metal -kappale. Kappaleessa ei ole lainkaan Ritchie Blackmoren kitarasooloa, sen sijaan siinä kuullaan basso- ja kosketinsoolot. Kappale julkaistiin singlenä lokakuussa 1971, jolloin se nousi Britanniassa sijalle 15.[24] Hyvästä menestyksestä johtuen Deep Purple pääsi esittämään sen Top of the Pops -tv-ohjelmassa 16.12.1971.[4] ”Fireballia” seuraa ”No No No”, jossa Ritchie Blackmoren kitaransoitto sisältää funk-vivahteita. Tämä teki basisti Roger Gloveriin vaikutuksen. ”Demon's Eye” työstettiin albumin kappaleista viimeisenä. Myös se sisälsi pieniä funk-vaikutteita, ja yhtye ajatteli kappaleen olevan hyvä livenumero.[8] Yhdysvaltain- ja Kanadan-painoksilla ”Demon's Eyen” tilalla oli kappale ”Strange Kind of Woman”.[25] Se on yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ja lähteestä riippuen sen sanoitus kertoo joko prostituoidusta tai eräästä Ian Gillanin ystävän tavoittelemasta naisesta.[26][27]
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Ensimmäisessä äänityssessiossa valmistunut ”Anyone's Daughter” edustaa country-musiikkia ja se on Ritchie Blackmoren kunnianosoitus ihailemilleen country-tyylisille kitaristeille, kuten Albert Leelle. Roger Gloverin mukaan kappale äänitettiin päivä sen jälkeen, kun yhtyeen sisällä oli käyty suuri keskustelu tyylillisesti ”jännittävänä ja raskaana” olemisesta. Yhtye istui studiossa odotellen inspiraatiota, kun Blackmore rupesi leikkimään sointukuvioilla ja muu yhtye liittyi siihen. Ian Gillan teki kappaleeseen humoristiset sanoitukset, mutta piti myöhemmin laulun valitsemista levylle virheenä.[7][8]
B-puolen aloittava ”The Mule” oli konserteissa Ian Paicen rumpusoolonumero ja liveversio löytyy muun muassa albumilta Made in Japan. Kappaleen äänityksessä tapahtui kömmähdys, jolloin osa Paicen alkuperäisestä rumpuraidasta tuhoutui. Paice joutui soittamaan osan kappaleesta uudestaan lainatulla rumpusetillä, koska hänen oma settinsä oli jo äänitysten päätteeksi matkalla tuleville keikkapaikoille. Lainasetin soundi ei ollut samanlainen kuin Paicen omissa rummuissa, ja tarkkakorvainen voi kuulla rumpujen vaihtumisen kappaleessa.[8]
Pitkä ja tunnelmallinen ”Fools” on Ian Gillanin mielenilmaisu ihmiskunnan typeryyttä vastaan. Se kertoo kuolevasta miehestä, joka katsoessaan menneeseen tajuaa idioottien johtavan maailmaa.[8] Ideanpuutteiden vuoksi kappaleen kitarasoolo-osio on Blackmoren keikoilla harrastaman improvisoinnin toisintoa.[16] Fireballin päättävää ”No One Camea” on pidetty jopa Gillanin parhaana laulusuorituksena Deep Purplessa ja myös sen sanoituksia on kehuttu.[8] Osa sanoista on suoraa lainausta Monty Python -tv-sarjasta.[28] Sävellyksenä ”No One Came” on yksi Deep Purplen funk-vaikutteisimpia. Kappaleen jo kerran päätyttyä, alkaa sen pääriffi uudestaan. Yhtye laittoi pääriffin nauhan toistamaan itseään, jolloin Jon Lord soitti koskettimillaan mitä päähän sattui tulemaan, samalla kun yhtyeen muut jäsenet hidastivat ja nopeuttivat nauhaa, jonne Lordin soitto oli tallentumassa. Kukaan ei tiennyt miltä se tulisi kuulostamaan, mutta yhtye rakasti tulosta, ja efekti otettiin mukaan lopulliseen versioon.[8]
Kiertue
Levyn julkaisua seurasi Fireball World Tour -kiertue.[29] Koska valtaosa yhtyeen jäsenistä oli sitä mieltä, että Fireballin kappaleista suurin osa ei toiminut livenä, ainoastaan Ian Paicen rumpusoolonumero ”The Mule” sekä ”Strange Kind of Woman” pysyivät setissä pidemmän aikaa. Niinpä yhtye kehitti konsertteihin sopivampaa materiaalia ja seuraavalla studioalbumilla Machine Head julkaistut kappaleet ”Highway Star” ja ”Lazy” olivat mukana keikoilla jo Fireballin ilmestymisen aikoihin.[25][4] ”Lazy” korvasi pitkään yhtyeen keikkaohjelmistossa olleen kappaleen ”Wring That Neck”, joka oli ainoa kappale, jossa Ritchie Blackmore käytti yhä Gibson 335 -kitaraa. Näin ollen hän käytti jatkossa yksin Fender Stratocasteria. Fireballin muista kappaleista ”No No No” esitettiin kiertueella muutaman kerran ja lisäksi ”Demon's Eye” ja ”Anyone's Daughter” oli soitettu aiemmin samana vuonna ennen itse kiertuetta. ”Fireball” toimi toisinaan encorena.[4]
Kiertueella yhtyeen sisäiset ongelmat pahenivat. Blackmore ja laulaja Ian Gillan eivät tulleet enää toimeen keskenään. Blackmore oli sitä mieltä, että Deep Purplen menestys oli perua hänen virtuoosimaisesta soitostaan. Myös Ian Gillan oli tajunnut olevansa maailman arvostetuimpia rocklaulajia ja molemmat olivat saaneet käsityksen, jonka mukaan kummallakin oli oikeus tehdä mitä huvitti. Detroitin konsertissa Gillan teki mikrofonitelineellä reikiä konserttilavan kumiseen alustaan. Paikallisen ammattiliiton edustajat raivostuivat tapahtuneesta ja Gillan pakotettiin allekirjoittamaan papereita, joissa hän myönsi syyllisyytensä tuhotyöhön ja lupasi kustantaa korvaukset. Gillan ja Blackmore olivat myös keksineet, että häiriköimällä he saivat itselleen ilmaista mainosta.[30] Myöskään Blackmoren ja Roger Gloverin välit eivät olleet parhaat mahdolliset, koska Blackmore ei pitänyt Gloverin bassonsoittotyylistä.[25]
Yhtye oli soittanut Pohjois-Amerikan-kiertueen ensimmäisen osion lämmittely-yhtyeenä, mutta lokakuussa se aloitti toisen puoliskon vuorostaan pääesiintyjänä. Deep Purple sai jokaisesta esiintymisestään noin 5000–6000 dollarin palkkion, mutta kiertue jouduttiin keskeyttämään kolmen konsertin jälkeen solisti Gillanin sairastuttua hepatiittiin.[31]
Kappaleet
- Kaikki kappaleet kirjoittaneet Ritchie Blackmore, Ian Gillan, Roger Glover, Jon Lord ja Ian Paice, ellei toisin mainita.
A-puoli
B-puoli
|
25th Anniversary Editionin bonuskappaleet (1996)
|
Singlet
””Strange Kind of Woman”” (helmikuu 1971 [32], Harvest Records, Warner Bros. Records) |
”Strange Kind of Woman”, sisältyi vain albumin Yhdysvaltain- ja Japanin-painoksille. Se oli suuri hitti Euroopassa, mukaanlukien Britanniassa, jossa se pääsi sijalle 8.[33] |
””Fireball”” (lokakuu 1971 [32], Harvest Records, Warner Bros. Records) |
Albumin nimikappale ”Fireball” julkaistiin singlenä lokakuussa 1971, noin kuukausi sen jälkeen kun albumi oli ilmestynyt Britannian ja muun Euroopan markkinoille. Singlen hyvä kaupallinen menestys yhtyeen kotimaassa (sijoitus 15.) toi Deep Purplelle esiintymisen Top of the Pops -tv-ohjelmaan.[4] |
Kokoonpano
|
|
Painokset
Lähde:[5]
Formaatti | Valtio | Levy-yhtiö ja tunnus | Julkaistu |
---|---|---|---|
LP | Warner Bros. BS-2564 | heinäkuu 1971 | |
LP | Warner Bros. P-8092W | toukokuu 1971 | |
LP | Harvest 1c038-157562-1 | elokuu 1971 | |
LP | Harvest SHVL-793 | syyskuu 1971 | |
LP | Harvest SHVL-793 | syyskuu 1971 | |
MC | Harvest 1c238-157562-4 | lokakuu 1971 | |
MC | Harvest TC-SHVL-793 | 1971 | |
LP | Harvest 3c062-92726 | 1971 | |
LP | Harvest 3c062-92726 | 1971 | |
LP | EMI/Harvest EJ-26-0344-0 | helmikuu 1985 | |
LP | Scandinavian Music 15-5218 | 1985 | |
CD | EMI CDP-7-46240-2 | 198? | |
CD | WEA Japan 20P2-2604 | 199? | |
CD | Warner Bros. CD3486 | 199? | |
CD | EMI Australia CDDPB1 | 199? | |
CD | AnTrop/Santa 00541 | 1993 | |
CD | Warner Bros WPCR-866 | 1996 | |
CD | EMI Premier 7243-8-53711-2-7 | kesäkuu 1996 | |
LP | EMI Premier DEEPP2 | kesäkuu 1996 | |
CD | EMI Premier 7243-8-53711-2-7 | 1996 | |
CD | Warner Bros. WPCR-1140 | 1997 | |
CD | Warner Bros. WPCR-1565 | huhtikuu 1998 | |
CD | Warner Bros. WPCR-10191 | 1999 | |
LP | EMI 1c062-92726 | 19?? | |
LP | Benelux | Harvest 19-- 1a038-157562-1 | 19?? |
LP | Harvest/EMI Fame 1a038-1575621 | 19?? | |
CD | Rhino | kesäkuu 2000 |
Lähteet
- Jerry Bloom: Musta ritari Ritchie Blackmore. Otavan Kirjapaino Oy, 2009. ISBN 978-952-01-0142-8.
- Jan M. Ekblad (toim.): Deep Purple – syvän purppuran vuodet 1967–2004. Sisältää Deep Purplen historiikin, yhtyeeseen liittyviä arvosteluja, fanitarinoita sekä diskografian. Useita kirjoittajia. Suurimman osan tekstistä on kirjoittanut historiikin laatinut Heikki Heino, jonka tekstiin tässä artikkelissa viitataan. Tampere: Juvenes Print, 2004. ISBN 952-5546-02-0. (suomeksi)
Viitteet
- ↑ Heino 2004: 21.
- ↑ a b Heino 2004: 30.
- ↑ Chart Stats – Deep Purple chartstats.com. Viitattu 14.8.2010. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Bloom 2009: 187.
- ↑ a b c d Fireball thehighwaystar.com. Viitattu 5.9.2010. (englanniksi)
- ↑ a b Heino 2004: 108.
- ↑ a b Bloom 2009: 180.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Fireball -albumin 25th Anniversary Editionin kansilehtinen
- ↑ a b Bloom 2009: 182.
- ↑ a b c Bloom 2009: 185.
- ↑ RIAA - Gold & Platinum - September 13, 2010 riaa.com. Viitattu 14.9.2010. (englanniksi)
- ↑ a b Chart Stats - Deep Purple - Fireball chartstats.com. Viitattu 13.9.2010. (englanniksi)
- ↑ a b Charts-Surfer: Songsearch charts-surfer.de. Viitattu 13.9.2010. (englanniksi)
- ↑ a b c Deep Purple deeppurplemania.blogspot.com. Viitattu 17.9.2010. (englanniksi)
- ↑ Bloom 2009: 191.
- ↑ a b c Heino 2004: 109.
- ↑ allmusic ((( Fireball > Review ))) allmusic.com. Viitattu 13.9.2010. (englanniksi)
- ↑ DEEP PURPLE Fireball music review by Tarkus1980 progarchives.com. Viitattu 17.9.2010. (englanniksi)
- ↑ Pennanen, Timo: Sisältää hitin, levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1972, s. 126. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy, 2006. ISBN 978-951-1-21053-5.
- ↑ Deep Purple – Fireball (Album) norwegiancharts.com. Viitattu 13.9.2010. (englanniksi)
- ↑ Tous les Albums de chaque Artiste infodisc.fr. Viitattu 13.9.2010. (ranskaksi)
- ↑ Search - RPM - Library and Archives Canada collectionscanada.gc.ca. Viitattu 13.9.2010. (englanniksi)
- ↑ allmusic ((( Fireball > Charts & Awards > Billboard Albums allmusic.com. Viitattu 13.9.2010. (englanniksi)
- ↑ Chart Stats - Deep Purple - Fireball (single) chartstats.com. Viitattu 14.8.2010. (englanniksi)
- ↑ a b c Heino 2004: 31.
- ↑ Bloom 2009: 183.
- ↑ Strange Kind Of Woman by Deep Purple Songfacts songfacts.com. Viitattu 9.8.2010. (englanniksi)
- ↑ allmusic ((( Fireball > Overview allmusic.com. Viitattu 13.9.2010. (englanniksi)
- ↑ Deep Purple: World Tours servinghistory.com. Viitattu 15.9.2010. (englanniksi)
- ↑ Bloom 2009: 188-189.
- ↑ Bloom 2009: 189.
- ↑ a b The Deep Purple (Vinyl) Singles Bar thehighwaystar.com. Viitattu 9.8.2010. (englanniksi)
- ↑ Chart Stats - Deep Purple - Strange Kind of Woman chartstats.com. Viitattu 15.9.2010. (englanniksi)