Fender Stratocaster

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Fender Stratocaster

Fender Stratocaster

Perustiedot
Alkuperäinen valmistaja Fender
Valmistusvuodet 1954
Rakenne
Rungon tyyppi Kokopuu
Kaulan kiinnitys Ruuvikiinnitys
Mensuuri 648 mm (25,5"
Nauhat 21
Materiaalit
Runko Leppä, saarni, poppeli, mahonki tai koa
Kaula Vaahtera
Otelauta Vaahtera, pao ferro, ruusu- tai eebenpuu
Tekniikka
Talla Synkronoitu vibratalla
Mikrofonit Kolme yksikelaista (yleensä, saatavana myös humbuckereilla)
Värit
Värivaihtoehdot Erittäin monta vaihtoehtoa
Stratocasterin mikrofonit

Stratocaster, (eli Strato), on Leo Fenderin suunnittelema sähkökitaramalli, joka tuli markkinoille 1954. Kitaran erikoisuuksia olivat ergonomisesti muotoiltu runko, jossa on soololovi molemmilla puolilla sekä kolme yksikelaista mikrofonia ja vibratokoneisto.

Stratocaster suunniteltiin tuotettavaksi teollisesti. Kitaran elektroniikka kiinnitetään suoraan etupleksiin. Ruuvikiinnitteinen kaula on helppo irrottaa huoltoa varten tai vaihtaa uuteen. Suhteellisen yksinkertaisen rakenteen ansiosta kitaraa on helppo muokata ja säätää omanlaisekseen, mikä onkin ollut yksi kitaran kestävän suosion syy.[1] Stratocasteria valmistetaan myös vasenkätisenä versiona.

Fender valmistaa Stratocaster-mallistoa vaihtelevista perusosista eri maissa: Yhdysvalloissa, Meksikossa, Japanissa, Koreassa sekä Squier-alanimellä Indonesiassa ja Kiinassa.

Stratocaster on jäljitellyimpiä kitaramalleja. Useimmilla muilla merkeillä on siitä vaikutteita saaneita malleja valikoimissaan, monilla jopa yksityiskohtaisia kopioita.[2]

Rakenne ja tekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stratocasterin runkoa on paranneltu edeltäjäänsä Telecasteriin verrattuna. Suurin ero on kaksi soololovea, jotta korkeimmatkin äänet olisi helppo soittaa. Rungossa on syvennyksiä kahdessa kohdassa, joiden ansiosta monet Stratocasteria suosivat kitaristit pitävät sitä hyvin syliin istuvana ja soitettavuudeltaan mukavana. Yläreunassa oleva syvennys pehmentää kitaran ja soittajan vatsan välistä kontaktia, ja etupuolella yläreunassa sijaitseva lovi säästää soittajan käsivartta.

Kaulan lapa

Kaula[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stratocasterin kaulan kiinnitys

Kaula on kiinnitetty runkoon ruuvaamalla. Soittimen valmistusta ja huoltoa helpottava ratkaisu vaikuttaa myös osaltaan kitaran sointiväriin. Alkujaan kaula oli tehty kokonaan vaahterasta ja otenauhat istutettiin suoraan kaulaan. Myöhemmin vaihtoehdoksi tuli ruusupuusta valmistettu otelauta. Kaulan sisällä on kaularauta, jolla voidaan säätää kaulan suoruutta. Säätöruuvi on vanhoissa malleissa kaulan alapäässä, eli kaula pitää irroittaa säädön ajaksi. 1970-luvun alussa kaularaudan säätö siirrettiin lavan päähän, kaulan kiinnitys muuttui kolmeruuviseksi ja kaulan kulmaa runkoon nähden saattoi säätää. Vakaampaan kaulan neljän ruuvin kiinnitykseen palattiin kuitenkin jo vuoden 1979 juhlamallissa. [3]

Stratocastereissa on neljää erityyppistä kaulaa: 50-Luvun V, 60-luvun alun ovaali ja 60-luvun C sekä 70-luvun U-muoto.

Stratocasterin talla

Vibratalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stratocasterin talla on etureunastaan kiinni rungossa kuudella ruuvilla (uusissa malleissa kahdella ruuvilla). Talla niveltyy ruuvien varassa, ja rungon takana olevat jouset vetävät tallaa runkoa vasten. Kielten sävelkorkeus laskee kampea painettaessa ja nousee nostettaessa, mikä mahdollistaa vibratoefektin. Intonaation ja korkeuden säätö tallassa joka kielelle erikseen oli merkittävä Fenderin innovaatio. Leo Fender nimitti vibratoa virheellisesti tremoloksi.[4]

Vibratollisen mallin ohella on tuotannossa ollut vuodesta 1955 myös kiinteällä tallalla varustettuja Stratocastereita.[5] Näiden "hard tail" -mallien suosio on kuitenkin jäänyt vähäiseksi. Monet muusikot, jotka eivät käytä vibratoa, pitävät kuitenkin vibrajousien vaikutuksesta kitaran sointiin.

Mikrofonit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stratocastereissa on perinteisesti kolme yksikelaista mikrofonia.

  • Talla- eli takamikrofoni, joka on lähimpänä tallaa.
  • Kaulamikrofoni, joka on lähimpänä kaulaa.
  • Välimikrofoni, joka on talla- ja kaulamikrofonin välissä.

Aluksi Stratocastereissa oli kolmiasentoinen mikrofonivalitsin jolla sai vain yhden mikrofonin kerrallaan päälle (3-asentoinen kytkin). Monet soittajat kuitenkin huomasivat, että jättämällä vivun keskiasennon ja kaula- tai tallamikrofonin asennon puoliväliin saatiin kaksi uutta äänensävyä. Myöhemmin stratocastereihin kehittettiin 5-asentoinen kytkin jolla saadaan nämä kaksi lisäasentoa (kaula- ja keskimikrofonin sekä talla ja keskimikrofonin rinnankytkentä).

Mikrofoneille on yksi äänenvoimakkuuden säädin ja lisäksi kaksi äänenvärin säädintä (tone-säädintä), joilla voidaan säätää kaula- ja keskimikrofonin äänensävyä. Säätimet ovat potentiometrejä eli säätövastuksia, joilla voidaan suodattaa pois joko korkeita tai matalia taajuuksia. Stratocastereissa käytetään yleensä 250 kΩ tai joskus 500 kΩ potentiometreja.

Iron Maidenin Dave Murray ja Janick Gers soittamassa Fender Stratocastereita.

Nykyisin Stratocastereita on saatavilla myös humbucker-mikrofoneilla varustettuna. Aikaisemmin Stratocasterin runkoon jyrsittyihin koloihin ei saanut humbuckeria mahtumaan, mutta 1970-luvun loppupuolella Eddie Van Halenin muokattua omaa Stratocasteriaan tuli humbuckerilla varustetusta Stratocasterista, "Fat Strat", kahdeksankymmentäluvun hevimusiikin ikoni. Näissä niin sanotuissa "superstratoissa" on usein myös Floyd Rose -talla. Tämäntyyppisiä kitaroita valmistivat monet yhdysvaltalaiset ja japanilaiset kitaranvalmistajat.

Mallit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fender tekee tällä hetkellä monenlaisia Stratocastereita erilaisille soittajille, sekä omalla merkillään, että Squier-merkillä. Perusmallien lisäksi Fender tekee eri vuosikymmenten "Reissue"-kitaroita, joissa on samat ominaisuudet kuin kyseisen vuoden kitaroissakin.

Fender Custom Shopista saa rahalleen vastineeksi tilattua juuri sellaisen kitaran kuin itse haluaa.

Custom Shop tekee myös "Relic"-kitaroita, jotka ulkonäöltään vaikuttavat, kuin niitä olisi soitettu useampi vuosikymmen. "Heavy Relic" -kitaroissa on vielä normaalia vahvempi relikointi. "Closet Classic" -malleissa on vain pientä kulumista, ja "NOS"-malleissa ainoastaan maali on kellastuneen näköinen.

Fendereitä valmistetaan Yhdysvalloissa, Meksikossa, Japanissa ja Koreassa.

  • Yhdysvalloissa valmistetaan American Standard, American Deluxe, American Special, American Vintage, Custom Shop, signature ja Highway One -malleja. Tehdas sijaitsee Coronassa, Californian osavaltiossa. U.S.A-kitaroita kutsutaan lyhenteellä MIA (Made In America), ja ne tunnistaa lavassa olevasta U.S.A-merkinnästä. USA:n Fendereitä pidetään yleisesti kaikkein laadukkaimpina, ja ne ovat myös kaikkein kalleimpia.
  • Meksikossa, Ensenadan kaupungissa, sijaitsee toinen Fenderin tehdas, jossa tehdään halvempia mutta laadukkaita malleja. Näiden kitaroiden lyhenne on MIM (Made In Mexico). Meksikolaisista etenkin Classic-malleja pidetään laadukkaina.
  • Japanissa valmistetaan myös Fendereitä, mutta ne ovat Suomessa harvinaisempia kuin muut mallit. Edullisemmat japanilaiset mallit poikkeavat perinteisistä Fendereistä siinä, että niissä on runkopuuna käytetty usein lehmusta.
  • Squier-merkillä Stratocastereita aletiin valmistaa Japanissa v. 1982 vastaiskuna muiden valmistajien kopiomalleille.[6] Sittemmin Squier Stratocastereita on valmistettu 1990-luvulla Koreassa ja myöhemmin Intiassa, Indonesiassa ja Kiinassa. Squierit ovat Fender-merkkiä edullisempia, ja ne on tähdätty massamarkkinoille, varsinkin aloittelijoille ja kakkoskitaroiksi.

Joillakin artisteilla on omia nimikkomalleja, jotka ovat kotisoittajienkin saatavilla. Niitä on kahdenlaisia: ne joko valmistetaan muusikon haluamilla ominaisuuksilla, tai sitten valmistetaan jonkin asteinen kopio heidän soittamistaan kitaroista esim. Eric Clapton Stratocaster. Esimerkiksi Stevie Ray Vaughan -mallissa on vasenkätinen talla oikeakätisessä kitarassa.

Kuuluisia Stratocaster-kitaran soittajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eric Clapton soittamassa Stratocaster-kitaraa hyväntekeväisyyskonsertissa Cardiffissa tammikuussa 2005.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Minhinnet, Ray & Young, Bob: The story of the Fender Stratocaster, s. 30-31. Carlton Books 1999. ISBN 1-85868-637-7.
  2. Minhinnet, Ray & Young, Bob: The story of the Fender Stratocaster, s. 68-69.
  3. Duchossoir, A.R.: The Fender Stratocaster 1954-1984, s. 13, 16. ISBN 0-88188-388-3
  4. Minhinnet, Ray & Young, Bob: The story of the Fender Stratocaster, s. 23-24.
  5. White, Forrest: Fender : the inside story, s. 83. Miller Freeman 1994. ISBN 0-87930-309-3.
  6. Duchossoir, A.R.: The Fender Stratocaster 1954-1984, s. 20.