Hasse Walli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hasse Walli
Hasse Walli vuonna 2011
Hasse Walli vuonna 2011
Henkilötiedot
Syntynyt10. helmikuuta 1948 (ikä 75)
Muusikko
Soittimet kitara, rummut
Yhtyeet Piirpauke Blues Section
Levy-yhtiöt Love Records

Hannes Mikael Waldemar ”Hasse” Walli (s. 10. helmikuuta 1948 Helsinki) on suomalainen rockia, bluesia ja maailmanmusiikkia esittävä kitaristi, joka aloitti muusikonuransa The Islandersin ja Jormasin jäsenenä 1960-luvun puolivälissä, aluksi rumpalina. Hän nousi maineeseen Blues Section -yhtyeen kitaristina vuonna 1967.

Walli oli katsomassa Jimi Hendrixin Kulttuuritalon-konserttia vuonna 1967.[1] 1975 Walli oli Harri Saksalan, Jukka Linkolan, Antti Hytin ja Tero Saarikosken mukana Manifest-nimisessä kokoonpanossa, joka julkaisi singlenä Saksalan suomennoksen Hendrixin "Fire"-kappaleesta nimellä "Puita Kaminaan" (LRS-2083). B-puolella oli Linkolan säveltämä ja Saksalan sanoittama "Tie".[2]

Walli kuului maailmanmusiikkia eri tyyleihin yhdistelleen Piirpauke-yhtyeen perustajajäseniin. Walli on kertonut Bob Marleyn Tukholman-konsertin 1977 sekä oman Kuubassa festivaaleilla käymisensä vuonna 1978 vaikuttaneen maailmanmusiikki-innostukseensa, mutta että lopullisen vaikutuksen tekivät Sakari Kukon Senegalista vuonna 1979 tuomat äänitteet.[3] Vuonna 1980 Walli oli mukana tekemässä nimellä Olavi Hämy ja Planets reggae-singleä "Raha/Kanuuna."[4] Ensimmäisellä soololevyllä vuonna 1981 laulusolisteina olivat Tuomari Nurmio, Mara Halme ja Jim Pembroke ja seuraavalla vuonna 1982 Marie-Alphonse Liwata[5][6].

Seuraavat kolme levyä tehtiin Afro Line -nimellä ja lähinnä suomalaisilla muusikoilla. Walli on asunut pitkiä aikoja Senegalissa ja työskennellyt sikäläisten muusikoiden kanssa. Asamaan-nimellä julkaistiin mbalax-musiikkia kaksi levyä. Vuoden 2000 Kevyet kengät -albumilla Walli lauloi myös itse. Wallin kanssa yhteistyötä on tehnyt brittiläinen kitaristi-laulaja Steve Webb.[7] Walli on esiintynyt myös Power Trio -yhtyeen kanssa.[8]

Hasse Wallin pikkuvelipuoli Petri Walli tunnettiin Kingston Wall -yhtyeestä. Heidän isänsä oli kapellimestari ja pianisti Aarno Walli.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hasse Walli (1981)
  • Sounds Afro! (1982)
  • Hasse Walli's Afro Line: Viva Africa! (1983)
  • Hasse Walli, Hassan Bah & Afro Line: Dakar Nights (1984)
  • Hasse Walli, Hassan Bah & Afro Line: Close to the Line (1987)
  • Hasse Walli & Asamaan: Modern Mbalax (1989)
  • Hasse Walli & Asamaan: African Sky (1991)
  • Hasse Walli & Asamaan: Teranga (1993)
  • Kevyet Kengät (2000)
  • Hasse Walli & Steve Webb: Winners (2002)
  • Hasse Walli & Steve Webb: Sweet Nina (2005)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Walli, Hasse & Vanajas, Appe: Hehkuva kitara – Suomalaisen muusikkokonkarin vaiheikkaat seikkailut. Helsinki: Otava, 1996. ISBN 951-1-13836-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Marttinen, Vesa: Jimi Hendrixin Helsingin-keikka räjäytti muusikoiden tajunnan 50 vuotta sitten – "Haavi auki katteltiin, että ei tollaista ole olemassakaan!" Yle Uutiset. Viitattu 30.7.2019.
  2. ”Manifest – Puita Kaminaan / Tie (1975, Vinyl)”. en
  3. Suomalaismuusikko meni Senegaliin – Näin hän sai afrikkalaisten ja maanmiestensä kunnioituksen Studio55.fi. 1.11.2012. Viitattu 30.7.2019.
  4. Olavi Hämy Ja Planets - Raha / Kanuuna Discogs. Viitattu 30.7.2019. (englanniksi)
  5. Hasse Walli - Hasse Walli Discogs. Viitattu 30.7.2019. (englanniksi)
  6. Hasse Walli - Sounds Afro! Discogs. Viitattu 30.7.2019. (englanniksi)
  7. Wallenius, Jarmo: Hasse Walli on vääntänyt kitaralla 40 vuotta ts.fi. 2.2.2006. Viitattu 30.7.2019.
  8. Puistoblues - Hasse Walli Power Trio www.puistoblues.fi. Viitattu 30.7.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.