Tämä on suositeltu artikkeli.

Machine Head (albumi)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Machine Head
Deep Purple
Studioalbumin Machine Head kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Nauhoitettu  6.–21. joulukuuta 1971 Montreux’ssa, Sveitsissä
 Julkaistu maaliskuussa 1972
 Formaatti LP, C-kasetti, CD
 Tuottaja(t) Deep Purple
 Tyylilaji hard rock, heavy metal, blues rock
 Kesto 37.25
 Levy-yhtiö Yhdistynyt kuningaskunta Purple Records
Yhdysvallat Warner Bros. Records
Muut kannet
Machinehead2003.jpg
25th Anniversary 2CD Edition
Deep Purplen muut studioalbumit
Fireball
1971
Machine Head
1972
Who Do We Think We Are
1973
Singlet albumilta Machine Head
  1. Never Before
    Julkaistu: 18. maaliskuuta 1973
  2. Smoke on the Water
    Julkaistu: toukokuu 1973

Machine Head on brittiläisen hard rock -yhtye Deep Purplen maaliskuussa 1972 julkaistu kuudes studioalbumi. Kokeellisemman Fireball-albumin jälkeen yhtye palasi Machine Headilla nopeatempoiseen raskaaseen rockiin.

Albumilla soittaa yhtyeen vuonna 1969 perustettu toinen kokoonpano, niin sanottu Mark II: Ritchie Blackmore (kitara), Ian Gillan (laulu), Roger Glover (basso), Jon Lord (urut) ja Ian Paice (rummut). Levy oli määrä äänittää Sveitsissä Montreux’n kasinolla, mutta suunnitelmiin tuli muutos, kun Frank Zappan ja The Mothers of Inventionin konsertti kyseisellä kasinolla päättyi rajuun tulipaloon. Albumi äänitettiin lopulta Montreux’n tyhjänä olleessa Grand Hotelissa. Tapahtumat inspiroivat yhtyeen ylivoimaisesti tunnetuimman kappaleen ”Smoke on the Waterin”.

Machine Head sai tuoreeltaan myönteisiä arvosteluja, ja sitä kiiteltiin yhtyeen aiempia julkaisuja tasapainoisemmaksi kokonaisuudeksi. Albumi menestyi kaupallisesti hyvin ja nousi listaykköseksi muun muassa yhtyeen kotimaassa Britanniassa. Yhdysvalloissa se pysyi listoilla yli kaksi vuotta ja myi yli 2 miljoonaa kopiota. Suurin menestys albumi oli kuitenkin Suomessa, missä se oli listaykkönen 11 viikkoa.

Led Zeppelinin neljännen albumin ja Black Sabbathin Paranoidin ohella Machine Head näytteli tärkeää roolia metallimusiikin syntyhistoriassa. Sitä pidetään laajalti Deep Purplen parhaana ja merkittävimpänä albumina.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumin säveltäminen ja suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1971 julkaistu Fireball oli menestynyt kaupallisesti hyvin, mutta se oli jakanut kriitikot ja yleisön. Ian Gillania lukuun ottamatta myöskään Deep Purplen jäsenet eivät olleet albumiin tyytyväisiä.[1] Kiertueella yhtye huomasi, etteivät albumin kappaleet toimineet livetilanteessa. Yhtye alkoikin kehittää konsertteihin uutta ohjelmistoa jo Fireballin julkaisun aikoihin. Haastattelussa Ritchie Blackmore paljasti yhtyeen jo suunnittelevan seuraavaa albumia, vaikka konserttien tarkoituksena oli markkinoida Fireballia. Blackmore myös arveli jättävänsä Deep Purplen suhteellisen pian, mutta kertoi pysyvänsä toistaiseksi yhtyeessä taloudellisista syistä.[2]

Pian Fireballin kiertueen alettua Gillan sairastui runsaan alkoholinkäytön seurauksena hengenvaaralliseen hepatiittiin[3] ja joutui pari kuukautta kestäneelle sairauslomalle. Yhtye käytti tauon uusien kappaleiden kirjoittamiseen.[4] Hidastempoisen ja kokeellisen Fireballin jälkeen yhtye päätti palata suoraviivaisempaan ilmaisuun.[5] Machine Headille tulleista kappaleista ”Highway Star” ja ”Lazy” olivat olleet valmiita jo pidemmän aikaa ja niitä oli esitetty konserteissakin.[6] Uusi kappalemateriaali kehitettiin studiossa jammailemalla, joten kappaleet merkittiin aina koko yhtyeen tekemiksi. Tämä herätti ristiriitoja, sillä yhtyeen pääasialliset säveltäjät Blackmore ja Roger Glover olisivat halunneet enemmän rahaa tekemistään kappaleista.[7] Loma teki tästä huolimatta hyvää riitaisan yhtyeen jäsenten keskinäisille suhteille.[8]

Britanniassa tehtyjen albumien korkean verotuksen vuoksi uusi albumi päätettiin äänittää Montreux’ssä Sveitsissä. Yhtye oli soittanut usein kaupungin Casinolla ja piti paikan akustiikasta. Jäsenet olivat huomanneet suuren eron studio- ja konserttiäänitysten akustiikan välillä ja halusivat siksi äänittää albumin mahdollisimman paljon konserttia muistuttavissa olosuhteissa.[5] Suunnitelmissa oli tupla-LP:n julkaiseminen: ensimmäisen levy olisi lavalla ilman yleisöä soitettu studioäänitys ja toinen tavanomainen konserttitaltiointi.[9] Kahta edellistä albumia tehdessään Deep Purple oli konsertoinut aktiivisesti äänitysten aikana, mutta nyt yhtye päätti yksimielisesti olla lähtemättä kiertueelle uuden albuminsa teon aikana.[5]

Äänitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»Istuimme yhden ravintolan baarissa noin neljännesmailin päässä Casinosta, joka paloi kuin soihtu. Tuuli puhalsi alas vuorilta ja toi savun ja liekit mukanaan järven poikki, ja savu riippui veden yllä kuin verho.»
(Ian Gillan[10])

Gillanin toivuttua yhtye matkusti loppuvuodesta Sveitsiin.[11] Äänitys oli määrä tehdä Rolling Stones Mobile Studio -studiorekan laitteistolla.[12] Yhtye saapui Montreux'hön 4. joulukuuta 1971. Myöhäisestä kellonajasta johtuen tavaroiden purkamista lykättiin seuraavaan päivään.[13] Promoottori Claude Nobsin kutsusta yhtye siirtyi Casinolle seuraamaan Frank Zappa and the Mothers of Inventionin konserttia.[14] Nobs oli vastuussa kaupungin turismielinkeinosta ja kasinon toiminnasta.[15] Zappan konsertin jälkeen kasinon oli määrä sulkeutua lopputalveksi ja Deep Purplen äänitysten alkaa.[14]

Konserttipaikalla oli liikaa yleisöä ja kasinon ulkopuolella vielä lisää sisäänpyrkijöitä, joten järjestäjät olivat teljenneet uloskäynnit ketjuilla. Kesken Mothersin kosketinsoittaja Don Prestonin sooloa joku yleisöstä ampui valoraketin päin rakennuksen puukattoa, jolloin rakennus syttyi tuleen. Koska ovet oli teljetty, väkijoukko rikkoi ikkunat vahvistimilla ja pakeni sitä kautta. Onnekkaasti rakennuksessa oli isot ikkunat eikä kukaan kuollut.[14] Nobs pelasti henkilökohtaisesti useita kasinon kellariin jääneitä nuoria.[16]

Kasinon tuhoutumisesta huolimatta Nobs lupautui etsimään Deep Purplelle sopivan äänityspaikan. Pari päivää myöhemmin yhtye asettui vanhaan Le Pavilion -konserttisaliin aivan Montreux’n keskustassa, missä soittajat alkoivat kehitellä uutta kappaletta Blackmoren keksimän riffin ympärille. Kappale valmistui aamuyöhön mennessä. Roudarit pidättelivät samalla poliiseja, jotka melusta häiriintyneet paikalliset olivat hälyttäneet paikalle.[17]

Nobs auttoi jälleen uuden äänityspaikan etsimisessä.[18] Yhtye vuokrasi lopulta halvalla Grand Hotelin, joka oli suljettu talven ajaksi ja sijaitsi muutaman kilometrin päässä Montreux’n keskustasta.[7] Äänityksestä ja miksauksesta huolehti Martin Birch Jeremy ”Bear” Geen avustuksella. Studioteknikkona toimi Nick Watterton. Tuottajiksi on merkitty Deep Purplen jäsenet.[19]

Grand Hotel soveltui äänittämiseen huonosti, ja vuoraamattomat ja äänieristämättömät seinät saivat soitinten äänet kaikumaan, mitä yritettiin pehmusteiden avulla vähentää. Kirvesmiehen rakentamien tilapäisten väliseinien avulla käytävien risteykseen saatiin aikaan sopiva T:n muotoinen äänitystila. Studiorekka pysäköitiin hotellin pihalle, ja yhteydenpidon helpottamiseksi Birch rakensi suljetun TV-yhteyden rekan ja äänitystilan välille. TV-yhteyden äänenlaatu oli tosin heikkolaatuinen.[20][21] Valmiin kappalemateriaalin ansiosta äänitykset sujuivat silti varsin nopeasti.[22]

Käytännöksi muodostui aloittaa äänitykset alkuiltapäivästä ja lopettaa aamiaisajan tienoilla.[7] Hankalien olosuhteiden vuoksi yhtye vältti äänitystilan ja studiorekan välillä liikkumista ja luotti Birchin mielipiteeseen siitä, kannattaisiko kappale äänittää uudestaan.[23] Samasta syystä jäsenet välttivät osuuksiensa äänittämistä moneen kertaan, vaikka alkuperäinen otto ei olisikaan ollut aivan virheetön.[24] Machine Headin äänitykset saatiin valmiiksi 21. joulukuuta.[25] Tämän jälkeen albumi miksattiin De Lane Lea -studiolla Lontoossa. Äänitysten kustannuksiksi arvioitiin 8 000 puntaa, josta 5 000 kului Rolling Stones Mobile Studion vuokraan.[26]

Julkaisu, markkinointi ja myynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Machine Headin mainosjuliste vuodelta 1972.

Yhtye markkinoi Machine Headia konsertoimalla aktiivisesti. Jo ennen Machine Headin ilmestymistä Deep Purplen kasvavasta suosiosta kertoi se, että markkinoille alkoi ilmaantua bootleg-äänityksiä yhtyeen konserteista.[27]

Britanniassa Machine Headia mainostettiin televisiossa. Lisäksi yhtye markkinoi albumia soittamalla useimmat sen kappaleista BBC:n Sounds of the Seventies -ohjelmassa 18. maaliskuuta 1972.[27] Samana päivänä ilmestyi Machine Headin ensimmäinen single ”Never Before”. Sen listamenestys jäi kuitenkin selvästi yhtyeen kahta edellistä singleä (”Black Night” ja ”Strange Kind of Woman”) heikommaksi.[28]

Virallinen albumi julkaistiin 25. maaliskuuta 1972.[29] Se kohosi listojen kärkipäähän useissa Euroopan maissa.[30] Yhdysvalloissa paras sijoitus Billboard 200 -listalla oli 7. ja albumi pysyi listalla yli kaksi vuotta.[31] Albumi oli listaykkönen ainakin Australiassa, Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Suomessa ja Tanskassa.[32][33][34][30][35][36] Suomessa Machine Head pysyi listojen ensimmäisenä 11 viikkoa.[35] Ostavan yleisön lisäksi myös ammattikriitikot ottivat levyn hyvin vastaan, ja se sai musiikkilehdistössä myönteisiä arvioita.[29]

Vuonna 1973 julkaistiin singlenä ”Smoke on the Water”. A-puolena oli Machine Headin studioversio ja B-puolena Made in Japan -livealbumilta otettu konserttitaltiointi. Molemmat versiot saivat paljon radiosoittoa erityisesti Yhdysvalloissa. Vuoden 1973 lopulla Billboard uutisoi Deep Purplen olevan maailman suosituin rockyhtye.[37]

Machine Head on pysynyt kaupallisesti menestyksekkäänä vielä julkaisunsa jälkeisinäkin vuosikymmeninä. Yhdysvalloissa myyntiluvut ylittivät vuoteen 1986 mennessä 2 miljoonaa kopiota, mikä toi yhtyeelle kaksinkertaisen platinalevyn.[38] Ruotsissa albumi nousi ensimmäistä kertaa listoille vuonna 2004.[39]

Uusintapainokset ja tribuuttialbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1997 Machine Headista ilmestyi 25-vuotisjuhlapainos (25th Anniversary Edition). Se sisältää kaksi CD-levyä: ensimmäinen CD sisältää Roger Gloverin remixit albumin kappaleista ja toinen CD alkuperäisen albumin remasteroituna. Lisäksi mukana on 28-sivuinen vihkonen, jossa Robert Simon ja Roger Glover kertovat albumin nauhoittamisesta.[40] Aiemmin julkaistuilla Deep Purple in Rockin ja Fireballin uusintapainoksilla oli ollut bonuskappaleina vaihtoehtoisia ottoja ja ennen julkaisemattomia kappaleita. Suurin osa Machine Headin sessioiden äänitteistä oli kuitenkin tuhottu ja jäljellä olivat vain masternauhat. Bonusraitoina 25-vuotispainoksella ovat ”Never Beforen” B-puolena julkaistu ”When a Blind Man Cries” sekä kvadrofoniset versiot kappaleista ”Maybe I’m a Leo” ja ”Lazy”.[41]

Vuonna 2012 ilmestyi viiden levyn 40th Anniversary Edition. Ensimmäisellä levyllä on remasteroitu versio alkuperäisestä albumista, toisella levyllä Roger Gloverin remixit vuodelta 1997, kolmannella levyllä kvadrofoninen miksaus ja neljännellä levyllä vuoden 1972 In Concert -konserttitaltiointi. Viides levy on audio-DVD.[42]

Vuonna 2012 ilmestyi myös tribuuttialbumi Re-Machined, jolla Machine Headin kappaleita esittävät mm. Carlos Santana, The Flaming Lips ja Iron Maiden. Metallica esittää lisäksi ”When a Blind Man Criesin”.[43]

Kuvaus albumista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkityyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokeellisemman Fireballin jälkeen Deep Purple palasi Machine Headilla vuoden 1970 albuminsa Deep Purple in Rockin suoraviivaisempaan tyyliin. Machine Head ei kuitenkaan ole yhtä raskas kuin In Rock,[44] vaan aiempaa hillitympi.[29]

AllMusic-sivusto mainitsee Machine Headin tyylilajeiksi hard rockin ja heavy metalin.[45] Monissa kappaleissa on lisäksi vaikutteita bluesista.[46][47] BBC:n Sid Smithin (2007) mukaan Machine Head tunnetaan ennen kaikkea raskasrock-albumina, mutta sillä on sävyjä myös popista, rockista ja jopa funkista.[48] Tom Moonin (2008) mukaan Deep Purple erottautui aikakauden muista heavy-yhtyeistä svengaavalla, jazz-vaikutteisella soittotyylillään sekä monimutkaisilla, teknisesti haastavilla sooloillaan.[29] Nykyään Deep Purplen tyyliä ei aina pidetä metallimusiikkina,[49] vaikka yhtyeen vaikutus genreen onkin laajalti tunnustettu.

Blackmoren mukaan Machine Headin kappaleista kuusi oli hänen säveltämiään ja kaksi Gloverin. Seitsemän albumiraidan ohella Blackmore ilmeisesti laski mukaan singlen B-puoleksi päätyneen ”When a Blind Man Criesin”.[26] Gillan kirjoitti sanoitukset Gloverin avustuksella,[21] yleensä vasta kun kappaleen pohjat oli jo äänitetty.[50] Kappaleet viimeisteltiin yhdessä, minkä vuoksi säveltäjäksi merkittiin koko yhtye.[51]

Deep Purplen jäsenet olivat vaikeista äänitysolosuhteista huolimatta tyytyväisiä Machine Headiin. Blackmoren henkilökohtaisia suosikkeja olivat ”Highway Star” ja ”Smoke on the Water”, ja kokonaisuutena hän piti albumia selvästi Fireballia parempana. Jon Lordin mukaan Machine Head oli Deep Purplen In Rockilla kehittämän tyylin täydellistymä. Hän kuitenkin arvioi yhtyeen jääneen musiikillisesti paikoilleen ja katsoi, että seuraavalla albumilla olisi uudistumisen aika.[7]

Kappalemateriaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avauskappale ”Highway Star” on vauhdikas rock-kappale, joka kertoo nopeista autoista ja kauniista naisista.[52] Blackmore ja Lord soittavat kappaleessa Bach- ja Mozart-vaikutteiset soolot.[53] Kappale muistuttaa Deep Purplen kahden edellisen albumin avausraitoja ”Speed King” ja ”Fireball”.[29] Tarinan mukaan kappale olisi syntynyt Blackmoren ja Gillanin improvisaationa, kun keikkabussissa ollut toimittaja kysyi, miten yhtye teki kappaleita. Todellisuudessa kappaletta oli esitetty useissa konserteissa jo ennen toimittajan kysymystä.[54] Seuraava kappale ”Maybe I’m a Leo” on hitaampi ja Ian Paice soittaa siinä jatkuvasti muuttuvaa rumpukomppia.[55] Tyylillisesti se edustaa bluesrockia. ”Pictures of Home” on nopeatempoinen rock-kappale,[46] jonka sanoitukset kertovat yksinäisyydestä ja koti-ikävästä. Tekstissä mainitaan Montreux’n ”vuoret, kotkat ja lumi”; kotkia yhtye ei tosin todellisuudessa nähnyt. Blackmoren ja Lordin lisäksi myös Glover ja Paice soittavat kappaleessa soolot.[56] A-puolen päättää ”Never Before”, joka on blues- ja funk-vaikutteinen rock-kappale.[29][46] Hammond-urkujen ohella Lord soittaa kappaleessa sähköpianoa. Yhtyeen jäsenet pitivät kappaletta tarttuvana ja se julkaistiin Machine Headin ensimmäisenä singlenä.[57]

B-puolen avaava ”Smoke on the Water” oli ainoa albumin kappaleista, joka äänitettiin Le Pavilionissa. Sen alkuperäinen nimi oli ”Title #1”. Laulu äänitettiin vasta Grand Hotelissa, ja sanoitukset kertovat Casinon tulipalosta ja Machine Headin äänittämisestä.[58] Kappale muistetaan ennen kaikkea kitarariffistään, joka on yksi rock-historian tunnetuimmista.[29] Yhtye itse ei kuitenkaan pitänyt kappaletta erityisen hyvänä ja se oli jopa jäädä levyltä kokonaan pois.[28]Lazy” alkaa phaser-efektoidulla Hammond-introlla. Itse kappale on nopeatempoinen, kolmimuunteinen blues, jossa Gillan laulamisen lisäksi soittaa huuliharppua.[59] Pitkiä improvisoituja osuuksia sisältävä sävelmä[46] oli ensimmäisiä Machine Headille tehtyjä kappaleita.[60] Päätösraita ”Space Truckin’” on tieteisteemainen boogie,[29] jonka lopussa Gillan kiljuu kovaa ja korkealta.[46] Kappaleen sanoituksissa ei ole juurikaan järkeä, mikä Gloverin mukaan oli tietoinen yritys jäljitellä 1950-luvun rock & roll -sanoituksia.[61] Albumiversion pituus on viitisen minuuttia,[62] mutta konserteissa kappale venyi jopa yli puoleen tuntiin.[63]

Machine Headin äänityksistä jäi yli rauhallinen bluesballadi ”When a Blind Man Cries”. Se julkaistiin ”Never Before” -singlen B-puolena maaliskuussa.[64] Kappaletta ei ollut alkuperäisellä albumilla,[65] mutta se on mukana monilla Machine Headin CD-uusintapainoksilla.[66][42]

Nimi ja kansitaide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vinyylilevyn aukeavat sisäkannet.

»Olisi puuduttavaa kiittää erikseen kaikkia albumin tekoon osallistuneita, mutta yksi mies ansaitsee tulla nimetyksi – Claude Nobs jota ilman ja niin edelleen. Tämä albumi on kiitollisuudella omistettu hänelle.»
(Sisäkansien omistuskirjoitus.[67])

Nimi ”Machine Head” tarkoittaa kitaran ja eräiden muiden kielisoittimien virityspäätä.[68] Kansitaidetta varten yhtyeen ja albumin nimet prässättiin kiiltävään metallilevyyn. Levyä käytettiin sen jälkeen peilinä, jonka kautta yhtyeestä otettiin valokuva. Tarkkaan katsomalla myös valokuvaaja erottuu kannesta.[69]

Sisäkansissa on valikoima valokuvia yhtyeen jäsenistä, nauhoituksista ja palavasta Casinosta.[70] Nobsia esittävä valokuva otettiin kasinon vielä palaessa, mikä näkyy hänen ahdistuneessa ilmeessään.[16] Kuvat valitsi Roger Glover yhtyeen managerin Tony Edwardsin kanssa. Muut jäsenet eivät vaivautuneet paikalle, joten Gloverista on sisäkannessa eniten kuvia. Alkuperäisen vinyylin mukana tuli paperiarkki, johon oli painettu käsintehdyllä kalligrafialla kirjoitetut sanoitukset.[69]

Yhdessä sisäkansien valokuvassa näkyy käsinkirjoitettu lappu, jossa mainitaan ”One Just Before Midnight” -niminen kappale. Kyseessä oli ”Maybe I’m a Leon” työnimi. Lopullisen nimensä kappale sai vasta äänityksien lopulla, kun Gillan kirjoitti valmiiseen sävellykseen sanoitukset.[71]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vastaanotto
Arvostelupisteet
JulkaisuPisteet
AllMusic[45]
Eduardo Rivadavia
5/5 tähteä
The All-Music Guide to Rock[29]
Tom Graves
5/5 tähteä
Christgau’s Record Guide[72]
Robert Christgau
B
Daily Vault[73]
Christopher Thelen
A
Musichound Rock[29]
Gary Graff
5/5 tähteä
Only Solitaire[46]
George Starostin
12 / 15
Record Collector[74]
Terry Staunton
4/5 tähteä
Sputnikmusic[75]
”Sunsinger”
4.5/5 tähteä
Zagat Survey Music Guide[29]
Betsy Andrews & Randi Gollin
4/5 tähteä

Aikalaisarviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Billboard kirjoitti tuoreeltaan julkaistussa arvostelussa Deep Purplen häälyneen koko uransa ajan supertähteyden rajamailla: ”Viimeisimmän julkaisunsa myötä yhtye voi vihdoin saavuttaa vaikean tavoitteensa.” Aiempien albumien ongelmana oli niiden sortuminen ylilyönteihin, mutta Machine Head tasapainoilee onnistuneesti raskaan rockin ja taiteellisuuden välillä.[29]

Rolling Stone julkaisi toukokuussa 1972 Lester Bangsin kirjoittaman ylistävän arvostelun. Bangsin mukaan Deep Purplen ensimmäiset albumit ja erityisesti yhtyeen omat kappaleet olivat varsin tylsää kuunneltavaa. Tuoreemmilla albumeillaan yhtye on kuitenkin kehittänyt raivoisan ja äänekkään tyylin, joka tekee siitä yhden parhaista ”raskaista bändeistä”. Bangsin mukaan albumilla on pelkkiä klassikkokappaleita, jotka ”vetävät lujaa turpaan”. Hän kuitenkin kritisoi ”banaaleja” sanoituksia vaikka myöntääkin, että ”rock ’n’ rollissa latteudet ovat puolet huvista”.[29]

Hit Paraderin syyskuussa julkaistun arvostelun mukaan albumin ”koneellinen” (’machine’) nimi kuvaa sen sisältöä hyvin. ”Musiikillinen ultraväkivalta käy yhtyeeltä vaivattomasti. Rokkareista kovimmille ja Deep-friikeille.”[29] Robert Christgau kirjoitti levyoppaassaan ”arvostavansa bändin kaahailua”. Blackmore soittaa aiempaa hillitymmin, mitä Christgau piti myönteisenä kehityksenä. Osa kitaralikeistä kuulostaa tosin epäilyttävästi siltä, että Blackmore on lainannut ne muilta lontoolaisilta muusikoilta.[72]

Jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Machine Headia pidetään usein Deep Purplen parhaana albumina ja uran huippuhetkenä.[29] Mika Järvisen (2018) mukaan ”Machine Head onnistui taltioimaan Purplen ytimekkäimmillään. Albumi on yhtenäinen kokonaisuus ja se on pitkälti sen ansiota, että kerrankin Deep Purplella oli – – mahdollisuus tehdä koko albumi alusta loppuun kerralla. Olosuhteet olivat karut, mutta bändillä oli hyvä henki, ja Gillanin sairasloma oli tehnyt hyvää bändin keskinäisille suhteille, kun kaikki olivat saaneet hengähdystauon toisistaan. Myös Martin Birch oli ensimmäistä kertaa mukana äänityksissä ensimmäisestä päivästä viimeiseen ja sekin kuului lopputuloksessa.[8]

Machine Headilla oli merkittävä rooli varhaisen metallimusiikin kehityksessä.[29] Kerrang! valitsi sen vuonna 1989 kaikkien aikojen 35. parhaaksi heavy metal -albumiksi.[76] Tom Gravesin (1995) mukaan kyseessä oli ”1970-luvun heavy metalin määritellyt albumi”.[29] AllMusicin Eduardo Rivadavia kirjoittaa, että Machine Head, Led Zeppelinin neljäs albumi ja Black Sabbathin Paranoid muodostavat ”englantilaisen hard rockin ja heavy metalin epäpyhän kolminaisuuden”, jota myöhemmät metalliyhtyeet ovat sittemmin väsymättä jäljitelleet.[45] Toisaalta Simon Robinson huomauttaa vuoden 1997 uusintapainoksen esipuheessa, että vaikka Machine Head nousee usein esiin kun puhutaan Deep Purplen merkityksestä metallimusiikille, oli vuoden 1970 Deep Purple in Rock selvästi aggressiivisempi ja vuoden 1971 Fireball innovatiivisempi.[77] Tom Moon (2008) taas on huomauttanut, että Machine Headin suosituin kappale ”Smoke on the Water” on samalla albumin vähiten kunnianhimoinen sävellys.[29]

Machine Head on eräs 1001 Albums You Must Hear Before You Die -kirjassa esitellyistä levytyksistä.[78] Suomenkielisessä laitoksessa Machine Head on korvattu kotimaisella albumilla.[79] Tuhannen merkittävimmän musiikkialbumin joukkoon Machine Headin nostavat myös Zagat Survey Music Guide (2003) ja Tom Moonin 1,000 Recordings to Hear Before You Die (2008).[29]

Listasijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtio Korkein sijoitus Listaviikot Lähde
 Alankomaat 2. 9 [30]
 Australia 1. 2 [33]
 Britannia 1. 25 [32]
 Flanderi 168. 1 [30]
 Italia 50. 19 [30]
 Itävalta 4. 16 [30]
 Norja 3. 24 [30]
 Ranska 1. 5 [34]
 Ruotsi 59. 1. [39]
 Saksa 1. 11 [30]
 Suomi 1. 11 [35]
 Tanska 1. [36]
 Vallonia 85. 3 [30]
 Yhdysvallat 7. 118 [31]

Sertifikaatit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtio Sertifikaatti Toimitukset tai myynti Lähde
 Iso-Britannia Gold record icon.svg kultalevy 100 000 [80]
 Italia Gold record icon.svg kultalevy 50 000 [81]
 Ranska Gold record icon.svg kultalevy 333 200[82] [83]
 Yhdysvallat Platinum record icon.svgplatinalevy 2 000 000 [38]

Konserttikiertue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ian Gillan Pohjois-Amerikan-kiertueen aikana.

Deep Purple teki tammikuussa 1972 eli jo ennen Machine Headin julkaisua Pohjois-Amerikan-kiertueen, jonka lämmittelijänä toimi Uriah Heep.[84] Helmikuussa yhtye konsertoi Pohjois-Euroopassa ja kävi ensimmäistä kertaa myös Suomessa. Konsertit vetivät suuria, etupäässä teineistä ja nuorista aikuisista koostuneita yleisöjä, mutta esimerkiksi Suomessa aikuisemmat ammattikriitikot suhtautuivat Deep Purplen musiikkiin ja esiintymiseen varsin kielteisesti. Kehuja saivat lähinnä jäsenten soittotaidot, kun taas musiikkia arvosteltiin tyylitajuttomaksi ja tunteettomaksi ja esiintymistä rutinoituneeksi.[85]

Maaliskuussa Deep Purple mainosti uutta albumiaan BBC:n Sounds of the Seventies -ohjelmassa. Tanskan televisio puolestaan esitti vuonna 1973 Machine Headin kiertueella taltioitua puolituntista ohjelmaa. Radio- ja televisioesiintymisten kautta Deep Purple tavoitti sellaista yleisöä, joka ei käynyt sen konserteissa. Juuri uuden teknologian hyödyntäminen markkinoinnissa nosti Machine Headin valtavirran suosioon.[86]

Maaliskuussa yhtye aloitti uuden Pohjois-Amerikan-kiertueen lämmitelijänään Buddy Miles. Jäsenten välit olivat jälleen tulehtuneet, ja huhtikuussa antamassaan haastattelussa Blackmore arvioi yhtyeen hajoavan vuoden sisällä. Erityisen huonot olivat Blackmoren ja Gillanin välit. Pian kiertueen alkamisen jälkeen Blackmore sairastui hepatiittiin. Managerien vaatimuksesta konsertteja yritettiin jatkaa sessiokitaristi Randy Californian kanssa. Hänen soittotyylinsä ei kuitenkaan soveltunut Deep Purplelle ominaiseen nopeatempoiseen rockiin, ja kiertue peruutettiin yhden Californian kanssa soitetun konsertin jälkeen. Toukokuulle suunnitellut Japanin-konsertit siirrettiin elokuulle.[87]

Tauon aikana Glover ja Paice tuottivat amerikkalaisyhtye Elfin ensimmäisen albumin. Kesällä Deep Purple jatkoi Blackmoren sairastumisen vuoksi peruuntunutta Pohjois-Amerikan-kiertuetta. Konsertit olivat menestyksekkäitä ja varmistivat yhtyeen lopullisen läpimurron. Heinäkuussa yhtye alkoi äänittää seuraavaa albumiaan Who Do We Think We Area.[88] Elokuussa yhtye teki ensimmäisen Japanin-kiertueensa. Konsertit äänitettiin ja niistä koostettiin livealbumi Made in Japan.[89]

Machine Headin kappaleista ”Highway Star” ja ”Lazy” tulivat konserttien ohjelmistoon jo syyskuussa 1971.[69] ”Highway Star” toimi yleensä aloituksena.[90] ”Lazy” korvasi varhaisemman sävellyksen ”Mandrake Root” ja oli pitkä konserttien lopetuskappale. Tammikuussa 1972 eli heti Machine Headin äänitysten valmistuttua ohjelmistoon tuli lisäksi ”Space Truckin’”, joka korvasi Fireball-albumin kappaleen ”No No No”. ”Maybe I’m a Leo” ja ”Never Before” esitettiin BBC:n ohjelmassa mutta ei tavallisissa konserteissa. ”Smoke on the Wateria” yhtye alkoi esittää toukokuussa.[69]

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikkien kappaleiden kirjoittajiksi on merkitty koko yhtye eli Ritchie Blackmore, Ian Gillan, Roger Glover, Jon Lord ja Ian Paice.

A-puoli
  1. Highway Star – 6.08
  2. Maybe I’m a Leo – 4.52
  3. Pictures of Home – 5.08
  4. Never Before – 4.00

B-puoli
  1. Smoke on the Water – 5.42
  2. Lazy – 7.24
  3. Space Truckin’ – 4.35

25th Anniversary 2CD Edition (1997)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CD 1 (Remixes)
  1. Highway Star – 6.39 (remix)
  2. Maybe I’m a Leo – 5.26 (säv. remix, hieman erilainen kitarasoolo)
  3. Pictures of Home – 5.22 (remix, alkuperäinen rumpuintro)
  4. Never Before – 3.59 (remix)
  5. Smoke on the Water – 6.18 (remix, erilainen kitarasoolo, hieman erilaiset sanat)
  6. Lazy – 7.33 (remix, hieman erilaiset sanat)
  7. Space Truckin’ – 4.52 (remix)
  8. When a Blind Man Cries – 3.33 (remix)

CD 2 (Remastered)
  1. Highway Star – 6.08
  2. Maybe I’m a Leo – 4.52
  3. Pictures of Home – 5.08
  4. Never Before – 4.00
  5. Smoke on the Water – 5.42
  6. Lazy – 7.24
  7. Space Truckin’ – 4.35
  8. When a Blind Man Cries – 3.32
  9. Maybe I’m a Leo – 4.59 (quadrofoninen miksaus)
  10. Lazy – 6.55 (quadrofoninen miksaus)

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Never Before” (1972, Yhdistynyt kuningaskunta EMI, Yhdysvallat Warner Bros.)
  1. Never Before – 3.25 (Blackmore / Gillan / Glover / Lord / Paice)
  2. When a Blind Man Cries – 3.28 (Blackmore / Gillan / Glover / Lord / Paice)

Deep Purplen jäsenet pitivät ”Never Beforea” varmana hittinä, ja se julkaistiin Machine Headin ensimmäisenä singlenä. Gillanin sanoin se oli kuitenkin yhtyeen ”isoin floppi ikinä”.[91] Parhaiten ”Never Before” menestyi Tanskassa, missä se nousi singlelistan neljänneksi.[92]

Smoke on the Water” (1973, Yhdistynyt kuningaskunta Purple Records, Yhdysvallat Warner Bros.)
  1. Smoke on the Water – 3.48 (Blackmore / Gillan / Glover / Lord / Paice)
  2. Smoke on the Water – 4.34 (Blackmore / Gillan / Glover / Lord / Paice)

”Smoke on the Water” julkaistiin singlenä noin vuosi Machine Headin ilmestymisen jälkeen. A-puolena oli Machine Headin versio lyhennettynä ja B-puolena Made in Japan -livealbumilta otettu konserttitaltiointi.[93] Singlestä tuli Deep Purplen suosituin.[94]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bloom, Jerry: Musta ritari Ritchie Blackmore. Suomentanut Yasir Gaily. Helsinki: Like Kustannus, 2009. ISBN 978-952-01-0142-8.
  • Charlesworth, Chris: Deep Purple: The Illustrated Biography. Kirjassa ei ole sivunumeroita, joten tässä artikkelissa viitataan pelkästään lukuun. Omnibus Press, 1983. ISBN 0-7119-0174-0. (englanniksi)
  • Dimery, Robert (toim.): 1001 Albums You Must Hear Before You Die. Uudistetun laitoksen toimittanut Philip Hall. Lontoo: Cassell, 2008. ISBN 978-1-84403-624-0. (englanniksi)
  • Dimery, Robert (toim.): 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään. Suomalaisen laitoksen päätoimittaja Jake Nyman. Suomentanut Esa Kuloniemi. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-36217-4.
  • Heino, Heikki: Deep Purple – vuodet 1967–2006. 2. muutettu painos teoksesta Deep Purple – Syvän purppuran vuodet 1967-2004. Tampere: POP-lehti, 2006. ISBN 952-5546-21-7.
  • Järvinen, Mika: Deep Purple – Highway Star: Ritchie Blackmoren vuodet 1968–1993. Helsinki: Johnny Kniga, 2018. ISBN 978-951-0-41537-5.
  • Robinson, Simon & Glover, Roger: Machine Head (25th Anniversary Edition). CD-uusintapainoksen kansilehtinen, 28 sivua. EMI, 1997. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bloom 2009, s. 186–187.
  2. Järvinen 2018, s. 146–147, 150–151; Robinson 1997, s. 4–5.
  3. Järvinen 2018, s. 148–150.
  4. Bloom 2009, s. 189, 191, 194; Robinson 1997, s. 5.
  5. a b c Bloom 2009, s. 191.
  6. Bloom 2009, s. 193; Robinson 1997, s. 4.
  7. a b c d Robinson 1997, s. 7.
  8. a b Järvinen 2018, s. 158.
  9. Heino 2006, s. 49–50; Robinson 1997, s. 5.
  10. ”We were sitting in this bar restaurant about a quarter of a mile from the Casino, and it was blazing. The wind was coming down off the mountains and taking the smoke and flames across the lake, and the smoke was hanging like a curtain over the lake.” Robinson 1997, s. 6.
  11. Bloom 2009, s. 189, 191.
  12. Heino 2006, s. 49.
  13. Heino 2006, s. 49.
  14. a b c Bloom 2009, s. 192.
  15. Robinson 1997, s. 5.
  16. a b Glover 1997, s. 20.
  17. Glover 1997, s. 21–22; Heino 2006, s. 50; Bloom 2009, s. 193.
  18. Glover 1997, s. 22.
  19. The Deep Purple Discography: Machine Head thehighwaystar.com. The Highway Star (thehighwaystar.com). Viitattu 27.2.2011. (englanniksi)
  20. Heino 2006, s. 50; Bloom 2009, s. 193
  21. a b Charlesworth 1983: Deep Purple Mark II, Part 1 – The Rise (June 1969 to December 1971).
  22. Bloom 2009, s. 194.
  23. Järvinen 2018, s. 156.
  24. 100 Greatest Guitar Solos: No. 15 "Highway Star" (Ritchie Blackmore). Guitar World, 13.4.2015. Viitattu 19.10.2020.
  25. The Deep Purple Discography: Machine Head thehighwaystar.com. The Highway Star (thehighwaystar.com). Viitattu 27.2.2011. (englanniksi)
  26. a b Heino 2006, s. 51.
  27. a b Järvinen 2018, s. 159–160, 161, 168–169.
  28. a b Järvinen 2018, s. 157.
  29. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Machine Head: Deep Purple. SuperSeventies Rocksite. (Sisältää valikoiman Machine Headin arvosteluja.) Viitattu 18.10.2020.
  30. a b c d e f g h i Deep Purple - Machine Head. Austrian Charts. Viitattu 19.10.2020.
  31. a b Chart History: Deep Purple - Machine Head. Billboard 200. Viitattu 19.10.2020.
  32. a b Machine Head - Deep Purple. Official Charts, The Official UK Charts Company 2020. Viitattu 19.10.2020.
  33. a b Go-Set Australian Charts ~ 1973 poparchives.com. Viitattu 14. maaliskuuta 2009. (englanniksi)
  34. a b Les Albums (CD) de 1972 par InfoDisc infodisc.fr. Viitattu 14. maaliskuuta 2009. (ranskaksi)
  35. a b c Pennanen, Timo: Sisältää hitin, sivu 126, Otava 2006.
  36. a b Hits of the World. Billboard, 27.5.1972. Google-kirjat. Viitattu 19.10.2020.
  37. Järvinen 2018, s. 196–197, 203.
  38. a b Gold & Platinum – Deep Purple. RIAA. Viitattu 14.10.2020.
  39. a b Deep Purple - Machine Head (album). Swedish Charts, viitattu 19.10.2020.
  40. (Machine Head (25th Anniversary Edition). Deep Purple, EMI, 1997.
  41. Robinson & Glover 1997, s. 2, 4, 27.
  42. a b Deep Purple ‎– Machine Head. Discogs. Viitattu 27.10.2020.
  43. Re-Machined A Tribute to Deep Purple. Eagle Rock Entertainment. Viitattu 27.10.2020.
  44. Robinson 1997, s. 4, 7.
  45. a b c Rivadavia, Eduardo: Machine Head - Deep Purple AllMusic. Viitattu 19.10.2020. (englanniksi)
  46. a b c d e f Starostin, George: Machine Head Only Solitaire. Viitattu 19.10.2020. (englanniksi)
  47. Järvinen 2018, s. 146, 157.
  48. Smith, Sid: Deep Purple Machine Head Review. BBC, 2007. Viitattu 19.10.2020.
  49. Avery, Preston: The History of Heavy Metal Part I: The Difference Between Metal and Heavy Metal. Iron Skullet, 30.10.2017. Viitattu 7.12.2020. (englanniksi)
  50. Heino 2006, s. 53.
  51. Järvinen 2018, s. 158.
  52. ””Highway Star””(Machine Head). Deep Purple, E.M.I. Records, 1972.
  53. Järvinen 2018, s. 157–158.
  54. Järvinen 2018, s. 147, 150–151.
  55. Robinson 1997, s. 8.
  56. Robinson & Glover 1997, s. 8, 25.
  57. Robinson 1997, s. 8–9; Järvinen 2018, s. 156–157.
  58. Järvinen 2018, s. 153–155; Glover 1997, s. 21.
  59. Robinson 1997, s. 9; Järvinen 2018, s. 146.
  60. Järvinen 2018, s. 146.
  61. Robinson 1997, s. 9.
  62. ””Space Truckin’””(Machine Head). Deep Purple, E.M.I. Records, 1972.
  63. ””Space Truckin’””(Live in London). Deep Purple, BBC Recordss / Purpletuity Limited, 2008 (äänitetty 1974).
  64. Robinson 1997, s. 8–9; Järvinen 2018, s. 157.
  65. (Machine Head. Deep Purple, E.M.I. Records, 1972.
  66. ”When a Blind Man Cries”(Machine Head (25th Anniversary Edition)). Deep Purple, EMI, 1997.
  67. ”To thank, by name, everyone involved would be tedious but one man must be named – Claude Nobs, without whom, etc. To him, this album is gratefully dedicated.” (Aukeavakantisen vinyylilevyn sisäkansien omistuskirjoitus.)
  68. machine head. Dictionary.com. Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  69. a b c d Robinson 1997, s. 12.
  70. ”Sisäkansi”(Machine Head). Deep Purple, E.M.I. Records, 1972.
  71. Robinson 1997, s. 12–13.
  72. a b Christgau, Robert: Deep Purple. Robert Christgau: Dean of American Rock Critics. Viitattu 19.10.2020.
  73. Thelen, Christopher: Machine Head (Deep Purple). Daily Vault, 29.12.1997. Viitattu 22.10.2020. (englanniksi)
  74. Staunton, Terry: Deep Purple - Machine Head: Weighty 40th anniversary edition of a hard rock monument. Record Collector, lokakuu 2012. Viitattu 19.10.2020.
  75. Nimim. Sunsinger: Deep Purple: Machine Head. Sputnikmusic, 8.9.2005. Viitattu 19.10.2020.
  76. Kerrang the 100 Greatest Heavy Metal Albums of All Time. Viitattu 27.10.2020.
  77. Robinson 1997, s. 4.
  78. Dimery 2008, s. 256.
  79. Dimery & Tolonen 2010, s. 18.
  80. BRIT Certified – Explore UK music's top selling artists (Hakusana ”Machine Head”.) British Phonographic Industry. Viitattu 19.10.2020. (englanniksi)
  81. Certificazioni (Hakusana ”Machine Head”.) Federazione Industria Musicale Italiana. Viitattu 19.10.2020. (italiaksi)
  82. Les Meilleures Ventes de CD / Albums "Tout Temps". InfoDisc, ”vuoden 2018 loppuun mennessä”. Viitattu 19.10.2020.
  83. Les Certifications (Hakusana ”Deep Purple”.) Syndicat National de l'Édition Phonographique. Viitattu 19.10.2020. (ranskaksi)
  84. Järvinen 2018, s. 161.
  85. Järvinen 2018, s. 161–168.
  86. Järvinen 2018, s. 166, 168–170.
  87. Järvinen 2018, s. 171–176.
  88. Järvinen 2018, s. 175–176.
  89. Järvinen 2018, s. 181–185.
  90. Järvinen 2018, s. 162.
  91. Robinson 1997, s. 8–9.
  92. Järvinen 2018, s. 157.
  93. Järvinen 2018, s. 196–197
  94. Robinson 1997, s. 6.