Kolmimuunteisuus
Ulkoasu
Kolmimuunteisuus on musiikin teorian käsite. Siitä käytetään myös termiä inegalisaatio.
Usein kolmimuunteisuus tulkitaan niin, että edellinen kahdeksasosanuotti on kaksi kertaa jälkimmäistä pitempi kestoltaan. Suhde on siis 67/33, tasajaon 50/50 sijaan. Kestojen välinen suhde riippuu monista tekijöistä, esimerkiksi temposta. Periaatteessa suhteen yläraja on 75/25, jolloin etummainen kahdeksasosa on pisteellinen eli siihen yhdistetty kuudestoistaosanuotti. Jälkimmäinen kahdeksasosa on painokkaampi.
Jazzmusiikissa on oma vakiintunut notaatiotapa.selvennä
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Musiikin teoria 1: Kolmimuunteisuus. Sibelius-Akatemia. Arkistoitu 29.4.2013.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sibelius-Akatemia – Afroimpro (Arkistoitu – Internet Archive)