Clara Bow

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 13. tammikuuta 2014 kello 19.08 käyttäjän Savir (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Clara Bow
Clara Bow elokuvassa Siivet (1927)
Clara Bow elokuvassa Siivet (1927)
Henkilötiedot
Koko nimi Clara Gordon Bow[1][2]
Syntynyt29. heinäkuuta 1905
Yhdysvallat New York City, New York
Kuollut27. syyskuuta 1965 (60 vuotta)
Yhdysvallat Los Angeles, Kalifornia
Ammatti näyttelijä
Puoliso Rex Bell (1931–1962)
Näyttelijä
Taiteilijanimet The "It" Girl[3]
The Brooklyn Bonfire[3]
Aktiivisena 1921–1933
Merkittävät roolit Alverna
Synti joka houkuttelee
Betty Lou Spence
Jokin
Mary Preston
Siivet
Palkinnot

The George Eastman -palkinto (1957)
Walk of Fame, Hollywood (1960)

Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet
AllMovie

Clara Gordon Bow (29. heinäkuuta 1905 New York City, New York – 27. syyskuuta 1965 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen näyttelijä ja yksi historian kuuluisimmista ja valovoimaisimmista mykkäelokuvan aikakauden tähdistä.[4] Clara Bow nousi supertähteyteen 1920-luvulla,[1][5] jolloin myös oli johtavimpia flapper-tyttöjä Colleen Mooren ja Louise Brooksin rinnalla.[1][4]

Bow näytteli 46 mykkä- ja 11 äänielokuvassa vuosien 1922–1933 välillä. Häntä pidetään ensimmäisenä amerikkalaisena ja 1920-luvun johtavimpana seksisymbolina,[6][7] joka hänestä tuli vuoden 1927 elokuvan Jokin jälkeen.[1][8] Sama elokuva loi myös termin "The It Girl",[9] joka tarkoittaa hetken suosituinta seksikästä naistähteä, joista Bow oli alkuperäinen ja ensimmäinen.[1] Bow oli näyttelijä, jonka jokainen elokuvastudio yritti saada elokuviinsa ja jonka elokuvia yleisö palvoi ja halusi nähdä lisää. Hän oli myös median suosikki. Tähteytensä huipulla Bow sai parhaimmillaan yli 45 000 ihailijakirjettä kuukaudessa.[10]

Kun Bow meni naimisiin näyttelijä Rex Bellin kanssa vuonna 1931, hän vetäytyi hetkeksi elokuvateollisuudesta ja näyttelemisestä. Tuore aviopari osti maatilan Nevadasta, jonne he muuttivat ja perustivat perheen. Bow’n viimeinen elokuva Hoop-La julkaistiin vuonna 1933. 1940-luvun lopussa hänellä havaittiin skitsofrenia ja hän joutui psykiatriseen hoitoon. Syyskuussa vuonna 1965 Bow kuoli 60-vuotiaana sydänkohtaukseen unohdettuna suuruutena. Hänellä on elokuvaurastaan tähti Hollywood Walk of Famella.[1][8]

Varhainen elämä

Clara Gordon Bow syntyi 29. heinäkuuta vuonna 1905[6][5][11][12][13] New Yorkissa, Brooklynin Prospect Heightsissa sijaitsevassa 697 Bergen Streetin vuokratalossa noin kello 16:45.[14] Clara myös varttui Prospect Heightsissa. Claran vanhemmat olivat Robert Walter (1874–1959)[14][15][16] ja Sarah Frances Bow (omaa sukua Gordon, 1880–1923).[15][14][17] He olivat menneet naimisiin 26. marraskuuta vuonna 1902.[18] Clara oli vanhempiensa kolmas lapsi. Kaksi ensimmäistä tyttölasta olivat syntyneet vuosina 1903 ja 1904.[1][14] Toinen lapsista eli kaksi tuntia, toinen kaksi päivää.[14][1][4][19] Ensimmäinen kaksi päivää elänyt tytär oli hävitetty roskakoriin.[5] Lääkäri oli sanonut Claran äidille, ettei enää tulisi raskaaksi.[1][14] Lääkärin mukaan suurena riskinä oli, että kolmaskin vauva saattaisi myös kuolla.[1] Lääkärin varoituksesta huolimatta Sarah tuli kolmannen kerran raskaaksi.[1] Sarah alkoi odottaa Claraa syksyllä 1904.[1][14] Riskialttiin raskauden aikana helleaalto piinasi New Yorkia heinäkuussa 1905, jolloin lämpötila nousi melkein neljäänkymmeneen asteeseen.[20][14] Bow kertoi myöhemmin, että he molemmat melkein kuolivat synnytyksessä.[21][1][22] Clara oli ei-toivottu lapsi.[14][4][23] Claran äiti toivoi vastasyntyneen vauvansa kuolevan, eikä siksi hankkinut Claralle syntymätodistusta.[24][25][23] Claran isoäiti Sarah Hatton Gordon, Sarahin äiti, oli läsnä Claran syntyessä.[21] Sarahin äiti ravisti elottomana syntyneen Claran eloon.[21][24][26]

16-vuotias Bow vuonna 1921

Claralla oli köyhä ja rankka lapsuus, johon sisältyi henkistä sekä fyysistä perheväkivaltaa ja vanhempien jatkuvat riidat.[5][4] Claran Robert-isä oli alkoholisoitunut kapakkalaulaja,[4] joka oli usein kauankin poissa kotoa.[14][27][21] Kun Robert oli kotona, hän pahoinpiteli vaimoaan ja tytärtään.[23][28][26] Lopulta Claran vanhemmat erosivat ja Clara jäi äitinsä luo.[4] Sarah-äidin mielenterveys alkoi horjua Claran ollessa teini-ikäinen.[4] Sarahilta todettiin "epilepsiasta johtuva psykoosi",[14][29] joka johtui vakavasta päävammasta.[1][30] Psykoosi aiheutti Sarahille sekavia ajatuksia, harhaluuloja, vainoharhoja ja aggressiivista käyttäytymistä;[14][1] hän jopa suunnitteli murhaavansa oman tyttärensä.[3][1][4][23] Sarah myös kärsi kroonisesta masennuksesta.[14] Sarah harrasti paljon irtosuhteita ja hankki rahaa prostituoituna.[14][31][5][23] Vuosien 1905 ja 1923 välillä perhe asui 14:ssä eri osoitteessa, mutta harvoin Prospect Heightsin ulkopuolella.[14]

Bow’n vanhemmat polveutuivat englantilaisista, irlantilaisista ja skotlantilaisista maahanmuuttajista, jotka olivat tulleet Amerikkaan sukupolvea aiemmin. Claran molemmat vanhemmat tulivat myös köyhistä ja huonoista oloista. Robert tuli 13-lapsisesta perheestä ja Sarah 6-lapsisesta perheestä. Robertin äiti Catherine Gaylor Bow (1838–1877) oli kuollut Robertin ollessa vielä kahden vuoden ikäinen ja kasvoi ilman hoitoa, huomiota ja rakkautta. Sarahin isä oli työnsä menettänyt floristi Frederick Gordon, joka ohjasi perhettään rautaisella otteella. Frederick Gordon oli alkoholisti ja pahoinpiteli vaimoaan, joka kärsi mielenterveysongelmista. Frederick Gordonin pahoinpitely Sarahin äitiä kohtaan ajoi hänet mielipuoliseksi. Frederick vannotti lapsiaan pitävän heidän äitinsä tilan salaisuutena. Vuoden 1900 väestönlaskennan aikaan Frederick lukitsi vaimonsa kaappiin ja ilmoitti väestönlaskennalle olevansa leski. Frederick uskoi tiukasti sen ajan sanontaan "parempi olla kuollut kuin hullu". Frederick sulki vaimonsa psykiatriseen sairaalaan 22. elokuuta vuonna 1906. Hän kuoli 9. marraskuuta vuonna 1907 Kings Parkin psykiatrisessa sairaalassa.[30] Frederick, jota hänen oma tyttärensä vihasi suunnattomasti, muutti Sarahin ja Claran kanssa asumaan. Tällöin Claran Robert-isä oli kadonnut kuukausiksi, joten Sarahilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa Frederick heille asumaan. Frederick kohteli tyttärentytärtään ystävällisesti ja rakastavasti, ja hän jopa rakensi Claralle keinun. Vanhempiensa sivuuttamana Clara kasvoi isoisänsä huomassa. Claran ilo ei kestänyt pitkään, sillä 63-vuotias Frederick kuoli 21. tammikuuta vuonna 1909. Frederick oli saanut edellisenä päivänä äkillisesti halvauksen, kun hän oli antamassa vauhtia keinussa istuvalle Claralle.[32][14]

Clara oli ujo muiden tyttöjen seurassa, kunnes ensimmäiseltä luokalta lähtien Clara alkoi pitää enemmän poikien seurasta.[14] Tytöt kiusasivat Claraa hänen kuluneista ja repaleisista vaatteistaan ja hiuksistaan.[14][33] Clarasta muuttui poikatyttö ja hänestä tuli suosittu poikien keskuudessa. Claran todellinen ja paras ystävä oli samassa vuokratalossa asunut häntä nuorempi Johnny-niminen poika. Clara kuvitteli hänet hänen pikkuveljekseen, jota hän sai suojella ja jonka kanssa sai aina leikkiä. Clara pieksi jokaisen pojan, joka kiusasi Johnnya. Eräänä iltapäivänä vuonna 1915 9-vuotias Clara kuuli vertahyytävää huutoa Johnnyn asunnosta, ja kun Clara juoksi portaikkoon, hän näki Johnnyn palavan ilmiliekeissä. Kuolinkamppailussaan Johnny huusi Claran nimeä. Clara kääri palavan Johnnyn mattoon.[34] Johnny kuoli Claran käsivarsille.[24][35][36][23] Lapsuudessaan Claralla oli kiinnostusta urheiluun ja hyvän fyysisen kuntonsa ansiosta hän voitti viisi mitalia pienimuotoisissa urheilukilpailuissa. Tällöin Clara suunnitteli yleisurheilijan uraa.

Clara oppi jo nuorena, kuinka hoitaa äitiään epilepsiakohtausten aikana ja käsitellä hänen psykoottisia ja vihamielisiä vaiheita.[1] Bow kertoi myöhemmin riistetystä lapsuudestaan: "Lapsena pidin huolta äidistäni, mutta hän ei pitänyt huolta minusta."[1][37]

Kun Clara alkoi kasvaa naiseksi, hänen arvostuksensa "poikana" hänen vanhassa jengissään tuli "mahdotonta". Claralla ei ollut ketään tyttöystävääkään, koulu oli "sydäntäsärkevää" ja koti "kurjaa", joten Clara pakeni todellisuutta ja mielenterveysongelmista kärsivää äitiään elokuviin ja haaveili tulevansa kuuluisaksi ja palvotuksi elokuvatähdeksi.[4][38] Kun Clara ei ollut koulussa eikä elokuvissa, hän vietti aikaansa Coney Islandilla.[39] Clara myös työskenteli Coney Islandilla.[14] Vuonna 1919 Clara aloitti tyttökoulun nimeltä Bay Ridge High School.

Ura

Uran alku 1921–1923

Syksyllä 1921 16-vuotias Bow osallistui paikalliseen Fame and Fortune -kykyjenetsintäkilpailuun.[5][23] Bow sai tukea isältään, mutta äiti oli täysin vastaan Bow’n unelmia.[4] Bow oli harjoitellut tuntikausia kilpailua varten.[4] Kykyjenetsintäkilpailun järjesti Motion Picture Classics -aikakauslehti, ja sen tuomareina toimivat Howard Chandler Christy, Neysa Mcmein ja Harrison Fisher. Tuomarit kuvailivat Bow’n olleen "täynnä itseluottamusta, päättäväisyyttä ja kunnianhimoa". Bow’n tuntikausia kestäneet harjoitukset tuottivat tulosta, sillä hän voitti kilpailun.[5][23][4][14] Voittonsa myötä Bow sai ensimmäisen kiinnityksensä elokuvaan, kun hänet esiteltiin Christy Cabannelle. Cabanne kiinnitti Bow’n elokuvaansa Erään konttoritytön kohtalo (1922), jossa pääosaa esitti Billie Dove.[4] Cabanne vaikuttui Bow’n näyttelijänkyvyistä.[40] Loppujen lopuksi kaikki Bow’n viisi kohtausta leikattiin, kunnes ne liitettiin takaisin hänen kuuluisuutensa myötä.[41][4][42] Bow lopetti koulunkäynnin seniorivuotenaan lokakuussa 1921, kun hänelle ilmoitettiin kykyjenetsintäkilpailun voitosta.[14] Bow sai koulun lopettamisen jälkeen tavallista toimistotyötä.[43]

Clara Bow loppuvuonna 1921

Isänsä kannustamana Bow jatkoi päivittäistä juoksemistaan koe-esiintymisissä ja tarjosi itseään elokuvatoimistoille.[4][14] Bow kertoi myöhemmin tästä ajasta, jolloin ei saanut rooleja: "Oli aina jotain. Joko olin liian nuori, pieni tai lihava. Yleensä olin liian lihava."[40][14] Lopulta ohjaaja Elmer Clifton tarvitsi poikatytön elokuvaansa Valaanpyytäjän morsian (1922).[4] Kun Clifton näki Bow’n Motion Picture Classic -aikakauslehdessä, hän pyysi tapaamista Bow’n kanssa. Aluksi Clifton epäröi Bow’n palkkaamista, mutta valitsi lopulta hänet elokuvaan. Bow sai 35 dollarin viikkopalkan.[25] Tähän aikaan myös Sarah-äidin terveydentila huononi entisestään ja yritti murhata Claran helmikuussa vuonna 1922.[14] Sarah ei jälkeen päin muistanut mitään tapahtuneesta.[14] Robert sulki Sarahin parantolaan Claran ollessa kuvaamassa elokuvaansa Valaanpyytäjän morsian Massachusettsin New Bedfordissa.[14][1][44] Sarah oli parantolassa vain lyhyen aikaa.[14] Robert oli tuonut hänet jo kotiin, kun Clara palasi New Bedfordista.[14]

Valaanpyytäjän morsian kuvattiin Massachusettsin New Bedfordissa.[25][26][14] Bow mainitaan elokuvan teksteissä vasta kymmenentenä, mutta Bow siitä huolimatta sai paljon huomiota kriitikoilta. Bow sai positiivista palautetta roolisuorituksestaan.[31] Bow’sta kirjoitettiin, että hän niittäisi tulevaisuudessa kuuluisuutta elokuvakomediennena.[45] Sanomalehti The Davenport Democrat and Leader kirjoitti Bow’sta: "Elokuvaslangia käyttäen, hän "varasti" elokuvan – –".[14][46] Ilmestyessään Valaanpyytäjän morsian menestyi hyvin. Elokuva oli yleisömenestys,[26] ja sitä esitettiin 22 viikkoa putkeen New Yorkissa. Clara yritti yhteen väliin lepytellä äitiään ottamalla tavallista työtä lääkärin vastaanotolla, jossa hän vastasi puhelimeen.[14] Itse työ oli helppoa, mutta Clara ei pitänyt alhaisesta palkasta ja pitkästä työmatkasta.[14] Joulukuun 1922 loppuun mennessä Sarah oli menettänyt täydellisesti todellisuudentajuntansa.[14] Katatoninen Sarah makasi vain sohvalla, eikä tuntenut enää Robertia tai Claraa.[14]

Clara Bow elokuvan Valaanpyytäjän morsian (1922) promokuvassa.

Bow teki myös pienen sivuosan elokuvassa Naisviholliset (1923), jossa hän tanssii puolialasti pöydällä.[47] Kun Clara oli kuvaamassa kohtaustaan, hänen isänsä oli tullut kuvauspaikalle kertomaan Claran äidin kuolemasta.[14] 43-vuotias Sarah kuoli epilepsiaan perjantaina 5. tammikuuta vuonna 1923.[14][48] Kun sukulaiset kokoontuivat Sarahin hautajaisiin, raivostunut Clara syytti heitä tekopyhyydestä.[40] Keväällä 1923 Bow sai roolin elokuvasta The Daring Years. Elokuvan kuvausten aikana Bow ystävystyi näyttelijä Mary Carrin kanssa.[14] Carr opetti Bow’lle meikin käytön.[14][49] Joulukuun 1923 puolessavälissä Bow valittiin kaikista menestyneimmäksi vuoden 1924 WAMPAS Baby Starsiksi.[5][50] Valinta perustui lähinnä hänen ansioistaan Valaanpyytäjän morsian -elokuvasta.

Kesällä 1923 Bow sai poikatytön roolin Grit -elokuvasta, joka kertoo nuorisorikollisuudesta. Gritin oli käsikirjoittanut F. Scott Fitzgerald ja ohjannut Frank Tuttle, jonka kanssa Bow työskenteli myöhemmin vielä viidessä elokuvassa. Bow tapasi tällöin myös ensimmäisen poikaystävänsä, kameramies Arthur Jacobsonin.[51] Variety kirjoitti Bow’sta: "– – Clara Bow viipyy silmissä vielä kauan elokuvan päättymisen jälkeen."[52][14]

Kuvatessaan Gritiä New Yorkin Queensin Astoriassa sijaitsevalla Pyramid Studiosilla, Hollywoodin independet-studio Preferred Picturesin Jack Bachman otti yhteyttä Bow’hun. Bachman halusi tehdä Bow’n kanssa kolme kuukautta kestävän koesopimuksen, johon sisältyi 50 dollarin viikkopalkka.[14] Aluksi Bow oli epäröinyt, mutta lopulta suostui. Kesällä 1923 Bow kiinnitettiin Maytime -elokuvaan.

Clara Bow ja Ethel Shannon vuoden 1923 elokuvassa Maytime

Bow ystävystyi elokuvakolumnisti Louella Parsonsin kanssa 21. heinäkuuta vuonna 1923.[14] Parsons haastatteli Bow’ta The New York Morning Telegraphille.[14] Kun Bow joutui vuonna 1931 iltapäivälehtien riepottelemaksi, Parsons puolusti häntä. Parsons sanoi Bow’sta muun muassa, että "hän on niin virkistävän teeskentelemätön kuin hän ei olisi koskaan kohdannut minkäänlaisia keinoja teeskentelyyn" ja "hänellä ei ole mitään salaisuuksia maailmalta, hän luottaa kaikkiin... hän on melkein liian hyvä – –".[53]

Preferred Pictures ja uran nousu 1923–1925

Bow jätti New Yorkin, isänsä ja poikaystävänsä taakseen 22. heinäkuuta vuonna 1923 lähdettyään Hollywoodiin.[51][54] Heinäkuun lopussa Bow meni studiopäällikkö B. P. Schulbergin toimistoon. Bow testattiin ja hänestä tulikin Preferred Picturesin sopimusnäyttelijä elokuun alussa.[55] Bow sai viikossa palkkaa noin 200 dollaria. Preferred Picturesilla Bow’n työskentelytahti oli nopeaa, mikä ei kuitenkaan tuonut Bow’lle läpimurtoa.[4] Bow sai edelleen positiivista huomiota, mutta kriitikot eivät pitäneet Preferred Picturesin tuottamien elokuvien laadusta.[4] Tuottaja lainasi Bow’ta estotta muiden studioiden elokuviin, joissa hänelle avautuivat mahdollisuudet näyttää kykynsä.[4] Bow käytti nämä tilaisuudet hyväkseen ja alkoi vähitellen edetä hitaasti suurempiin kuvioihin.[4]

Clara Bow vuonna 1924

Bow ja hänen "esiliinansa" käsikirjoittaja-agentti Maxine Alton vuokrasivat asunnon vuonna 1923 The Hillview’stä, joka sijaitsee lähellä Hollywood Boulevardia.[56] Bow’lla ja Altonilla välit kiristyivät uuteen vuoteen 1924 mennessä.[51] Preferred Picturesia johti Schulberg, joka oli aiemmin työskennellyt Famous Players-Laskylle.[51] Hän oli kuitenkin menettänyt työnsä valtataistelun jälkiseurauksena, ja perustanut 27-vuotiaana Preferred Picturesin vuonna 1919.[51][57]

Maytime (1923) oli Bow’n ensimmäinen Hollywood-elokuva,[51][31] joka on sovitus suositusta Broadway-musikaalista Maytime (1917).[51] Maytimen kuvauksien aikana Bow kiinnitettiin Poisoned Paradise -elokuvan pääosaan.[51][58] Ennen Poisoned Paradisea Bow’ta lainattiin First National Picturesille, missä Bow’n oli tarkoitus näytellä elokuvissa Nuoruuden naamio (1923) ja Painted People (1924). Ohjaaja Frank Lloyd kiinnitti Bow’n Janet Oglethorpen flapper-rooliin Nuoruuden naamioon yli viidenkymmenen naisen koe-esiintymisen joukosta.[59] Bow muisteli myöhemmin: "Hän [Lloyd] ei ollut löytänyt haluamaansa ja lopulta joku oli ehdottanut minua hänelle. Kun tulin hänen toimistoonsa, iso hymy tuli hänen kasvoilleen ja hän näytti aivan ikionnelliselta."[51][40] Lloyd kertoi lehdistölle, että "Bow on ilkikurisen, viehättävän, aggressiivisen, äkkipikaisen, syvästi tunteellisen ja ihanteellisen aristokraattiflapperin henkilöitymä."[51][60] The New York Times ja Variety kehuivat Bow’n roolisuoritusta.[51][61][62] Nuoruuden naamio on Bow’n uran alun yksi ensimmäisistä merkittävimmistä ja menestyneimmistä elokuvista.[4] Bow’n oli myös tarkoitus näytellä toista pääosaa Painted People -elokuvassa Colleen Mooren kanssa. Naisille kuitenkin tuli erimielisyyksiä muun muassa roolijaon suhteen. Bow oli vihannut omaa rooliaan ja halusi näytellä Mooren roolin.[51][63] Moore omalta osaltaan kielsi elokuvan ohjaajaa ottamasta Bow’sta lähikuvia,[51] ettei tämä varastaisi elokuvaa häneltä. Moore oli naimisissa elokuvan tuottajan kanssa,[51] joten Bow’n vastalauseet olivat turhia. Bow pakotti studion palkkaamaan toisen näyttelijän hänen tilalleen ja jätti elokuvaprojektin kolmen viikon jälkeen.[64] Colleen Moore myöhemmin kertoi, että hän piti Bow’sta. Hänen mielestään Bow oli "lämmin, suloinen ja antelias tyttö, jolla oli paljon potentiaalia". Loppuvuodesta 1923 Bow’n poikaystävä Arthur Jacobson saapui Hollywoodiin New Yorkista.[51]

Clara Bow ja Donald Keith elokuvassa Ylioppilasheila (1925)

Vuonna 1924 Bow’n Robert-isä saapui Hollywoodiin.[31] Bow muutti isänsä ja Jacobsonin kanssa osoitteeseen 1714 North Kingsley Drive, joka sijaitsee Hollywoodissa. Jacobson tuolloin työskenteli Preferred Picturesille.[51] Kun Schulberg sai tietää tästä järjestelystä, hän antoi potkut Jacobsonille.[51] Schulberg luuli "hänen suuren tähtensä" joutuvan skandaaliin.[51] Kun Bow sai tietää tästä, hän repi sopimuksensa, heitti sen Schulbergin kasvoille ja sanoi hänelle, ettei hän voinut ohjailla hänen yksityiselämäänsä.[51] Jacobson sanoi myöhemmin, että "[Clara] oli suloisin tyttö maailmassa, mutta hänen päältään ei kannattanut kävellä tai tehdä hänelle mitään väärää."[51][65] 7. syyskuuta 1924 julkaistussa The Los Angeles Times -sanomalehden artikkelissa kirjoitettiin Bow’n isän olevan liikemies ja Jacobsonin viitattiin Bow’n veljeksi.[51][66] Bow ja Jacobson erosivat vuonna 1924.

Bow’lta ilmestyi vuonna 1924 yhteensä kahdeksan elokuvaa.[51] Draamaelokuvassa Poisoned Paradisessa Bow teki ensimmäisen pääosansa Margot LeBlancina. Bow sai hyvät arvostelut "älykkäänä pikkutulokkaana". Elokuvassa Daughters of Pleasure Bow näytteli Marie Prevostin kanssa. Universal Studios lainasi Bow’ta melodraamaelokuvaansa Viiniä ja naisia, jossa Bow tekee ensimmäisen itsenäisen pääosansa Angela Warrinerina. Viiniä ja naisia kertoo kieltolakiajasta ja salakuljetuksesta. Sekä itse elokuva että Bow saivat kiitettävää palautetta kriitikoilta.

Clara Bow ja Conway Tearle elokuvassa ... ja naiset rakastavat heitä (1926)

Vuonna 1925 Bow näytteli peräti viidessätoista elokuvassa,[51][4][31] joista kuusi hän teki Preferred Picturesille sopimuksensa alaisena. Yhdeksän muuta elokuvaa Bow teki muille elokuvastudioille, joita olivat muun muassa Warner Brothers ja Fox Film Corporation. Kesällä 1925 Bow oli aikakauslehti Motion Picture Classicin kannessa ja kirjoitti Bow’sta: "Clara Bow näyttää "hälyttäviä" oireita tulla vuoden sensaatioksi – –". Loppuvuonna 1927 Bow kertoi, että vuosina 1924–1925 hän kuvasi kahta tai peräti kolmea elokuvaa samaan aikaan, ja näytteli kaikenlaisia rooleja kaikenlaisissa elokuvissa. Hän kertoi myös, että näinä raskaina aikoina hän kului usein loppuun ja 18-tuntisten työpäivien jälkeen hän pelkästä väsymyksestä itki itsensä uneen.[40]

Preferred Pictures lainasi Bow’ta tuottajille 1500–2000 dollarin summilla viikolta.[51][67] Samaan aikaan Preferred Pictures maksoi Bow’lle palkkaa vain 200–750 dollaria viikossa. Bow ei välittänyt siitä, että hänelle maksettiin vähän. Bow rakasti elokuvantekoa, ja että oli saavuttanut unelmansa.[31] Schulberg ajoi Preferred Picturesin konkurssiin 21. lokakuuta 1925.[51] Preferred Picturesilla oli velkoja 820 774 dollarin edestä, mutta varoja oli vain 1 420 dollaria.[68] Pian tämän jälkeen Schulberg liittyi Paramount Picturesin tuottajiin ja Adolph Zukorin alaisuuteen.[4][51] Bow, Schulbergin sopimuksen alaisena, liittyi myös.[4][69][51]

Bow Hula-elokuvan kuuluisassa kohtauksessa vuonna 1927

Romanttinen komedia Ylioppilasheila (1925) oli Bow’n viimeinen elokuva Preferred Picturesille ja tuolloin hänen suurin menestyselokuvansa.[51] Ylioppilasheilassa Bow näyttelee college-tyttö Cynthia Day’ta ja hänen vastanäyttelijänään on Donald Keith. Ylioppilasheila oli vuoden 1925 taloudellisesti menestyneimpiä elokuvia Yhdysvalloissa. Photoplay-elokuvalehti oli tyytymätön elokuvaan: "Collegen ilmapiiri on epäuskottava ja Clara Bow ei ole käsityksemme college-tytöstä."[51][70] Elokuvateattereiden omistajat olivat tyytyväisiä elokuvan menestykseen.[51][71] Jotkut kriitikot olivat tyytyväisiä tällaiseen Bow’n aluevaltaukseen.[72] Timen mielestä "Clara Bow pelastaa elokuvan huvittavalla ja miellyttävällä näyttelyllään – –". Bow alkoi seurustella toisen vastanäyttelijänsä Gilbert Rolandin kanssa.[51][26] Rolandista tuli myös Bow’n ensimmäinen kihlattu.[51][26] Bow’lta ilmestyi vuonna 1925 muun muassa elokuvat Oikeusmurha, Apachityttö ja Erään naisen salaisuus.

Supertähteys Paramount Picturesilla 1926–1928

Bow vuonna 1927

Vuonna 1926 Bow näytteli seitsemässä elokuvassa, joista viisi hän teki Paramountille. Bow oli lainattu toisille studioille kahteen muuhun elokuvaan, jotka oli kuvattu vuonna 1925. Vuonna 1926 Bow näytteli Paramount-elokuvissa ... ja naiset rakastavat heitä, Houkuttelevat huulet, Synti joka houkuttelee, Hän, joka suudella saa ja Nykyaikaista nuorisoa, jossa Bow esiintyy omana itsenään. Paramountilla Bow’sta tuli supertähti. Bow’sta tuli nopeasti suuri kassamagneetti etenkin elokuvien ... ja naiset rakastavat heitä ja Synti joka houkuttelee ansiosta.[4]

Loppuvuodesta 1925 Bow oli palannut takaisin New Yorkiin tekemään draamaelokuvan ... ja naiset rakastavat heitä. Elokuvassa Bow näyttelee yläluokkaan kuuluvaa Kittensiä. Bow sai roolisuorituksestaan kriitikoilta kiitettävää palautetta. Bow allekirjoitti 12. huhtikuuta vuonna 1926 ensimmäisen Paramount-sopimuksensa, johon sisältyi 750 dollarin viikkopalkka.[73][51]

Bow näytteli Victor Flemingin komediaelokuvassa Synti joka houkuttelee manikyristi Alvernaa, joka parantaa kahden miehen yksinäiset sydämet. Bow kommentoi roolistaan, että Alverna oli ollut huono kirjassa, mutta teki hänestä flirttailevan elokuvaversioon.[74] Bow sai ylistävät arvostelut kriitikoilta;[51][31] muun muassa Photoplay kirjoitti Bow’sta, että "kun hän on valkokankaalla, millään muulla ei ole merkitystä".[51][75] The Reel Journal kirjoitti, että Bow oli ottamassa Gloria Swansonin asemaa,[51][76] ja Carl Sandburg kehui Bow’n älykästä ja nopeaa työtä.[51][77] Bow’n Paramount-sopimusta uusittiin 16. elokuuta 1926. Sopimus muutettiin viiden vuoden sopimukseksi, johon sisältyi aluksi 1 700 dollarin viikkopalkka,[51] joka nousisi vuosittain; viimeisenä vuonna viikkopalkka olisi 4 000 dollaria.[78][51]

Vuosi 1927 oli todellinen jättimenestys Bow’lle; kaikki hänen elokuvansa olivat vuoden taloudellisesti ja kriittisesti menestyneimpiä. Bow’sta oli tullut jazz-kauden kuumin nimi ja seksisymboli.[31] Bow’n energisyys, nuorekkuus ja seksuaalinen vetovoima viehättivät yleisöä ympäri maailman. Vuonna 1927 Bow näytteli kuudessa Paramountin elokuvassa, joita olivat Jokin, Eronneiden lapsia, Punatut huulet, Siivet, Hula ja Hanki itsellesi mies.

Clara Bow elokuvan Siivet (1927) trailerissa
James Hall ja Bow elokuvassa Tavaratalon tuulispää (1929)

Jokin-elokuva toi Bow’lle lempinimen "The It Girl" ja muutti Bow’n elokuvatähdestä elokuvalegendaksi. Ennen "The It Girl" -nimitystä Bow tunnettiin "The Brooklyn Bonfirena".[3][51] "The It Girlistä" kehittyi myös termi, joka tarkoittaa hetken suosituinta seksikästä naistähteä. Bow on myös ensimmäinen ja alkuperäinen "The It Girl". Jokin-elokuva oli vuoden 1927 suurimpia kassamagneetteja; ilmestyessään Jokin rikkoi ennätyksiä lippuluukuilla.[4] Kriitikot ylistivät elokuvaa, erityisesti Bow’ta ja hänen roolisuoritustaan Betty Lou Spencenä. Nykyään Jokin-elokuvaa pidetään Bow’n merkittävimpänä elokuvana, joka myös symboloi täysin villiä 1920-lukua Hollywoodissa.[4] Vuonna 2001 Jokin valittiin "kulttuurisesti, historiallisesti tai esteettisesti merkittävänä" elokuvana säilytettäväksi Yhdysvaltain kongressin kirjaston National Film Registryssä.

Samana vuonna ilmestynyt William A. Wellmanin ohjaama sotaelokuva Siivet oli vuoden 1927 menestynein elokuva. Elokuva oli ensimmäinen parhaan elokuvan Oscar-palkinnon voittanut elokuva[5][6][23] ja ensimmäinen elokuva, jossa esitettiin kahden miehen välinen suudelma. Siivet oli käsikirjoitettu siten uudelleen, että Bow’kin saatiin sovitettua Paramountin suurimpana tähtenä mukaan.[31][5] Bow ei ollut tyytyväinen rooliinsa. Hän sanoi, että "Siivet on miesten elokuva ja minä olen vain kermavaahto piirakan päällä."[79] Elokuva oli välitön menestys sen tultua ensi-iltaan. Siivet valittiin vuonna 1997 säilytettäväksi National Film Registryyn. Myös elokuvat Eronneiden lapsia ja Hula olivat vuoden 1927 menestyneimpiä elokuvia.

Bow oli vuoden 1928 suurin kassamagneetti.[41] Tällöin Bow’lta ilmestyi neljä elokuvaa: Punatukka, Parempi mainettansa, Laivaston pikku morsian ja Koska nyt on lauantai-ilta, joka jäi hänen viimeiseksi mykkäelokuvaksi.[80] Bow halusi mahdollisuuden näyttää kykyjään myös vaativammissa rooleissa.[4] Bow kokeili taitojaan muutamissa dramaattisissa elokuvissa, mutta ne eivät menestyneet halutunlaisesti.[4] Bow palasi hänelle ominaisiin flapper-rooleihin.[4] Vuoden 1928 loppuun mennessä Bow’sta oli tullut Hollywoodin parhaiten palkattu näyttelijä.[80] Hän ansaitsi viikossa peräti 5 000 dollaria.[80]

Uran viimeiset vuodet äänielokuvissa 1929–1933

” Hän oli Hollywoodin suosituin naistähti ja hän sai 30 000 fanikirjettä kuukaudessa. Mutta hän tiesi jo, että hän oli lopussa.[4] ”

– Louise Brooks tavattuaan Bow’n äänielokuvaharjoituksissa[4]

Villikissa oli Bow’n ja Paramountin ensimmäinen äänielokuva. Paramount oli antanut Bow’lle vain kaksi viikkoa aikaa valmistautua hänen ensimmäiseen äänielokuvaansa,[26] kun taas Metro-Goldwyn-Mayer oli antanut heidän suurelle tähdelleen, Greta Garbolle, peräti kaksi vuotta aikaa valmistautua hänen äänielokuvadebyyttiinsä.[26] Villikissasta julkaistiin myös mykkäelokuvaversio elokuvateattereihin, joissa ei ollut vielä äänielokuvien esittämiseen tarvittavia laitteita. Elokuva sai kriitikoilta sekalaiset arvostelut. Bow’n brooklyniläisaksentti sai erityisesti kritiikkiä osakseen. Eräs kriitikko kuvaili hänen äänensä olevan "pehmeä kontra-altto, napakka ja luonnollinen", kun taas toinen kriitikko sanoi, että Bow’lla on "karski äänensävy, joka ei ole kovin kevyttä herkille tärykalvoille". Variety kuitenkin sanoi Bow’n äänen olevan "tarpeeksi hyvä" selvitäkseen siirtymisessä mykkäelokuvasta äänielokuvaan. Film Daily totesi myös, että Bow’n "vahvassa ja metallisessa" äänessä ei ole mitään vikaa. Suurin osa mediasta kuitenkin piti Bow’ta kaikesta huolimatta kelvollisena äänielokuvanäyttelijänä.[4] Sekalaisista arvosteluista huolimatta Villikissa oli yleisömenestys.

Marceline Day ja Bow elokuvassa Villikissa (1929)

Bow’n äänenlaatu ja hänen brooklyniläisaksenttinsa ei ollut ongelma hänelle itselleen, ihailijoilleen tai Paramountille.[80][81][31] Vastoin yleistä luuloa, Bow’n ääni ei tuhonnut hänen elokuvauraansa.[80] Itse asiassa Bow, kuten Charlie Chaplin, Louise Brooks ja monet muut mykkäelokuvien näyttelijät, ei hyväksynyt tätä mullistavaa uutuutta.[80][82] Bow sanoi vihanneensa äänielokuvia, ja hänellä olikin ollut suuria epäluuloja äänielokuvia kohtaan.[80][83] Hän sanoi myös, että äänielokuvat ovat "jäykkiä ja rajoittavia".[80] Lisäksi Bow kärsi mikrofonikammosta, josta hän ei aluksi päässyt eroon.[80][4][31] Silminnähden hermostunut Bow joutui tekemään monia uusintaottoja Villikissan kuvauksissa, koska hänen silmänsä olivat vaeltaneet koko ajan yläpuolella olleeseen mikrofoniin.[80]

Bow piti asemansa Hollywoodin kuningattarena ja suurimpana kassamagneettina äänielokuvien Villikissa, Vaarallisia muotoja ja Tavaratalon tuulispää ansiosta.[41][80] Lokakuussa vuonna 1929 Bow kertoi hänen hermojensa olevan riekaileina ja saavuttaneensa murtumispisteen.[31] Tähän aikaan Bow käytti myös rauhoittavia lääkkeitä.[84] 1930-luvun alussa Bow asui yhdessä sihteerinsä ja kampaajansa Daisy DeBoen (myöhemmin DeVoe) kanssa 25 000 dollarin arvoisessa talossa osoitteessa 512 Bedford Drive. Bow oli asunut aiemmin Los Angelesin Laurel Canyonissa.

Bow oli vuoden 1930 toiseksi suurin kassamagneetti elokuviensa Paramount on Parade, True to the Navy, Lempeä ja miljonäärejä ja Hänen hääyönsä ansiosta.[85][80] Vuoden 1930 suurin kassamagneetti oli Metro-Goldwyn-Mayerin tähti Joan Crawford.[80][86][42][31] "All-star"-musikaalielokuvassa Paramount on Parade Bow tekee harvinaisen laulunumeron "I'm True to the Navy Now".[80] Lempeä ja miljonäärejä -elokuvassa Bow laulaa kappaleet "Believe It or Not, I’ve Found My Man", "Love Among the Millionaires", "Rarin’ to Go" ja "That’s Worth while Waiting for". Bow ja viihdyttäjä Helen Kane olivat Max Fleischerin vuonna 1930 luoman animaatiohahmon Betty Boopin esikuvia.[87]

Bow oli vuoden 1931 viidenneksi suurin kassamagneetti.[80] Bow’lta ilmestyi vuonna 1931 draamakomediaelokuva Vaarallista peliä ja draamaelokuva Kick In. Vaarallista peliä oli vuoden 1931 menestyneimpiä elokuvia Yhdysvalloissa. Kuitenkin kuuluisuuden paineet, julkiset skandaalit, ylirasitus nopeasta työtahdista ja vahingollinen oikeudenkäynti sihteeri Daisy DeVoeta vastaan veivät Bow’n hauraan mielenterveyden.[80][26][31] Lopulta Bow joutui hermoromahduksen vuoksi parantolaan huhtikuussa 1931.[42][24][31] Bow’n omasta pyynnöstä Paramount vapautti hänet hänen viimeisestä, sopimuksen alaisesta elokuvahankkeesta, joka olisi ollut film noir nimeltä Suurkaupungin kadut (1931). Bow’n manageri B. P. Schulberg korvasi Bow’n rooliin naisystävänsä Sylvia Sidneyn. Vasta 25-vuotiaan Bow’n elokuvaura oli jo periaatteessa ohi.[88] Vuonna 1931 Bow jätti lopullisesti Paramountin, jonka suurin tähti hän oli ollut. Vuoden kuluessa Schulberg sai potkut Paramountilta ja ryhtyi itsenäiseksi tuottajaksi. Paramount oli menettänyt tällöin myös asemansa Hollywoodin suurimpana studiona Metro-Goldwyn-Mayerille. David O. Selznick selitti, että Bow pystyi takomaan rahaa puolentoista miljoonan dollarin edestä minkälaisessa tarinassa tahansa, kun taas toinen näyttelijätär pystyisi tuottamaan vain puoli miljoonaa dollaria samasta tarinasta ja samasta näyttelijäkokoonpanosta.[89]

Bow oli 1920-luvun lopusta 1930-luvun alkuun useiden villien huhujen kohteena. Bow’n seksielämää koskevat huhut olivat suurin osa epätosia ja täysin keksittyjä.[5][26] The Coast Reporter -iltapäivälehti julkaisi karmeita syytöksiä Bow’sta vuonna 1931, jolloin lehti syytti Bow’ta ekshibitionismista, insestistä, lesboudesta, zoofiliasta, päihderiippuvuudesta, alkoholismista ja sukupuolitaudista.[80][26][90][31] Tämän jälkeen iltapäivälehden julkaisija yritti kiristää Bow’ta: julkaisija lupasi lopettaa perättömien juttujen kirjoittamisen 25 000 dollarin hinnasta.[26][80] Kiristys johti julkaisijan liittovaltion agenttien tekemään pidätykseen ja myöhemmin 8-vuotiseen vankilatuomioon.[80][26][91]

Clara Bow vuonna 1930

Bow ei palannut Hollywoodiin ja Beverly Hillsissä sijaitsevaan kotiinsa lähdettyään parantolasta kesäkuussa 1931, vaan suuntasi uuden rakkaansa ranchille Nevadaan.[92][31] Bow kutsui tätä maatilaa hänen "aavikkoparatiisikseen". Bow antoi haastattelun 17. joulukuuta, jolloin hän kertoi palaavansa pian takaisin Hollywoodiin, vaikka oli päättänyt vetäytyä elokuvateollisuudesta pahan loppuun palamisensa takia. Bow kertoi myös, että hän oli saamassa terveyttään takaisin unen, liikunnan ja ruoan avulla.[93] Bow sanoi Hollywood-paluun syyksi "tienata tarpeeksi rahaa voidakseen pysyä poissa sieltä".[94]

Pian Hollywoodin kaikki studiot (lukuun ottamatta Paramount[95][41]) – ja jopa ulkomaalaiset studiot – halusivat Bow’n elokuviinsa.[41] Mary Pickford sanoi, että Bow "on erittäin loistava näyttelijätär" ja halusikin Bow’n näyttelemään hänen sisartaan Salaisuuksia (1933) -elokuvaan.[96] Howard Hughes tarjosi Bow’lle kolmen elokuvan sopimusta[97] ja Metro-Goldwyn-Mayer halusi hänet näyttelemään pääosaa Punatukkainen Lilli (1932) -elokuvaan. Bow hyväksyi Punatukkaisen Lillin käsikirjoituksen, mutta lopulta hylkäsi tarjouksen Irving Thalbergin alkaessa vaatia häntä allekirjoittamaan pitkäaikaisen sopimuksen.[98] Tuottaja David O. Selznick halusi Bow’n naispääosaan George Cukorin ohjaamaan draamaelokuvaan Menestyksen hinta (1932), mutta tuolloin studio RKO Picturesin johtajien mielestä tällaiset "Hollwoodiin sijoittuvat elokuvat" eivät ole menestyneet ennenkään ja kieltäytyivät elokuvan tekemisestä. Kun Selznick oli vakuuttanut johtajat elokuvan suhteen, Bow oli sitoutunut jo toiseen elokuvaan. Bow oli myös yksi niistä näyttelijättäristä, jotka olivat ehdolla Scarlett O'Haran rooliin elokuvaan Tuulen viemää (1939).[26] Bow ei kuitenkaan koskaan tehnyt roolia varten koe-esiintymistä.[26]

Bow allekirjoitti 28. huhtikuuta vuonna 1932 kahden elokuvan sopimuksen Fox Film Corporationin kanssa.[31] Nämä elokuvat, Rajua rakkautta (1932) ja Hoop-La (1933), jäivät hänen viimeisiksi elokuvikseen. Elokuvista Bow sai palkaksi 250 000 dollaria.[41] Bow oli kertonut Rajua rakkautta olleen hänen henkilökohtainen suosikkielokuvansa.[15] Kriitikot ylistivät Bow’n roolisuoritusta Rajua rakkautta -elokuvassa.[41] Vaikka itse elokuva ei saanut kriitikoilta hyvää vastaanottoa, se oli kuitenkin yleisömenestys.[41][26][80] Bow sai kiitettävät arvostelut myös Hoop-La -elokuvasta, joka myös oli yleisömenestys.[41][80] Vaikka Rajua rakkautta ja Hoop-La menestyivätkin erinomaisesti,[80][31] Bow ei tuntenut enää intoa näyttelemiseen.[4][31] Hän oli päättänyt omistautua perhe-elämälle.[4] Vasta 28-vuotias Bow päätti kymmenen vuotta kestäneen uransa vuonna 1933.[12][8][5][31]

Bow oli täydellinen luonnonlahjakkuus näyttelemisessä.[51] Hän kertoi vuonna 1929, että vihasi harjoituksia.[51] Bow sanoi, että harjoitukset vie häneltä voimat.[51] Uransa alusta asti Bow luotti lähes täysin suoraan toimintaan: "Kerro minulle, mitä minun pitää tehdä, niin teen sen."[51] Häntä ei koskaan pysäytetty kohtausta otettaessa, jos hän alkoi tehdä jotain spontaania tai ennalta-arvaamatonta.[51]

Metro-Goldwyn-Mayerin tuottaja Paul Bern sanoi Bow’n olleen "erinomaisin tunnenäyttelijätär valkokankaalla" ja "tunteellinen, yksinkertainen, lapsellinen ja suloinen".[99] Vuosia sen jälkeen, kun Bow oli jättänyt Hollywoodin, ohjaaja Victor Fleming vertasi Bow’ia Stradivarius-viuluun: "Kosketa häntä, niin hän vastaa neroudella."[100] Ohjaaja William A. Wellman sanoi: "Elokuvatähteys ei ole näyttelytaitoa – se on persoonallisuutta ja temperamenttia – – Ohjasin kerran Clara Bow’ta. Hän oli sekopäinen ja järjetön, mutta MIKÄ persoona!"[80][101] Huomattava käsikirjoittaja Adela Rogers St. John kirjoitti Bow’sta muun muassa seuraavaa: "Hänellä on todellista rohkeutta, koska hän elää rohkeasti."[80]

Yksityiselämä, terveysongelmat ja loppuvuodet

Clara Bow Robert-isänsä kanssa kesäkuussa vuonna 1931. Clara sanoi myöhemmin isänsä olleen nopea- ja terävämielinen.[102] Vaikka Robert oli alkoholisti, Clara piti hänet lähellään ja toisinaan asuttikin hänet luokseen.[41] Clara aina yritti järjestää isälleen töitä, jotka aina kuitenkin epäonnistuivat.[41]

Bow’n yksityiselämä oli hänen uransa kulta-aikana villiä, joka ei kuitenkaan haitannut elokuvien tekoa.[4] Bow’n boheeminen elämäntapa ja käytöstavat aiheuttivat pahennusta Hollywoodin vaikutusvaltaisissa ihmisissä.[90][4][103] Bow ei välittänyt puheistaan ja kertoikin huolettomasti kaiken mitä oli tehnyt.[4][31] Lisäksi lehdistö lisäsi omia liioittelujaan, mutta ne eivät vaikuttaneet Bow’n menestykseen ja uraan. Bow alkoi kärsiä masennuksesta 1920-luvun lopulla.[104] Hänet oli myös suljettu suurten sosiaalisten Hollywood-tapahtumien ja -piirien ulkopuolelle[8][4][23][90] ja hän teki elokuvia toisensa jälkeen pitämättä kunnollista lomaa.[4]

Clara Bow seurusteli ensimmäisen kerran kameramies Arthur Jacobsonin kanssa vuodet 1923–1924.[105] Tämän jälkeen Bow’lla oli romanssit muun muassa Victor Flemingin kanssa 1926,[105][104] Gary Cooperin kanssa 1927,[105][104][23] Bela Lugosin kanssa 1929,[105][104][23] Fredric Marchin kanssa 1929,[105] ja Gilbert Rolandin kanssa 1925.[105][104][23] Roland ja Bow olivat kihloissakin.[105][23]

Bow tapasi westernnäyttelijä Rex Bellin (oikealta nimeltään George Francis Beldam,[6] 1903–1962) elokuvan True to the Navy kuvauksissa vuonna 1930.[31][106] He menivät vihille Las Vegasissa 3. joulukuuta vuonna 1931.[106][107][104][6] Vuonna 1931 Bell ja Bow perustivat Nevadan Searchlightiin Mojaven aavikolle sijaitsevan suuren 160 000 hehtaaria käsittävän Walking Box Ranch -maatilan, jota Bow kutsui hänen "aavikkoparatiisikseen". Pariskunta muutti maatilalle Bow’n vetäydyttyä elokuvateollisuudesta vuonna 1933.[31] Vuosien mittaan heillä kävi monia heidän Hollywood-ystäviään, kuten Clark Gable, Carole Lombard, Errol Flynn, Norma Shearer ja Lionel Barrymore, vierailuilla.[106][80] Maatila myöhemmin listattiin National Register of Historic Places -rekisteriin.[80]

Bow ja Bell saivat kaksi poikaa, Rex Larbow "Tony" Beldamin ja George Robert Beldamin (George Beldam Jr).[104][23][106] Tony syntyi 16. joulukuuta vuonna 1934 Walking Box Ranchilla.[106] Maatilalla syntyi myös George 14. kesäkuuta vuonna 1938.[106] Tony vaihtoi isänsä kuoleman jälkeen nimensä Rex Anthony Bell Junioriksi.[108] Rex Anthony Bell Junior opiskeli lakia ja hänestä tulikin pidetty ja menestynyt asianajaja-piirisyyttäjä Nevadassa.[108] Hän kuoli 76-vuotiaana syöpään 9. heinäkuuta vuonna 2011 Las Vegasissa.[106][108]

31. elokuuta vuonna 1937 Bow ja Bell avasivat The "It" Cafen Los Angelesin Vine Streetille, joka sijaitsee lähellä Hollywood Boulevardia.[109] The "It" Cafe suljettiin kuitenkin vähän myöhemmin.[80][110] Vuonna 1947 Bow teki ohikiitävän vierailun Truth or Consequences -radio-ohjelmaan, jossa hän oli mysteeriäänenä "rouva Hushina".[41][26] Bell jätti elokuvateollisuuden, kun alkoi työskennellä liikealalla ja Nevadan politiikassa.[106] Bellin työ pakotti hänet olemaan pitkiäkin aikoja poissa kotoa, joka sai Bow’n tuntemaan itsensä yksinäiseksi.

Bow’n mielenterveysongelmat alkoivat ilmetä 1940-luvun alussa. Vaikka perhe-elämä kärsikin Bow’n jatkuvista mielenterveysongelmista, perhe pysyi kaikesta huolimatta yhdessä.[4] Bow’sta alkoi tulla pahasti sosiaalisesti sulkeutunut.[111] Bow yritti tehdä itsemurhan vuonna 1944 Bellin ollessa Yhdysvaltain edustajainhuoneella.[42][24][112] Noin vuonna 1945 Bell, Bow ja pojat luopuivat maatilastaan ja maatilaelämästä ja muuttivat Las Vegasiin.[106][80] Vuonna 1947 Bow sai toisen hermoromahduksen.[104][41]

Vuonna 1949 Bow’lta diagnosoitiin skitsofrenia.[5][23][21] Bow oli kirjautunut aiemmin samana vuonna Connecticutin Hartfordissa sijaitsevaan The Institute of Living -mielenterveyskeskukseen.[26][21][113] Bow meni hoidettavaksi The Institute of Livingiin hajanaisten vatsakipujensa ja kroonisen unettomuutensa takia. Bow kärsi unettomuudesta melkein koko elämänsä ajan, mikä johtui nuoruusajan traumoista.[31][41] Bow’ta hoidettiin sähköhoidolla[5][23][31] ja hänelle tehtiin useita psykologisia testejä. Bow’n älykkyysosamäärän todettiin olevan normaali, kun taas toiset väittivät Bow’lla olleen muun muassa huono arvostelukyky ja asiaton – jopa omituinen – käyttäytyminen.[80][31] Bow’n kivut todettiin olevan harhaluuloa ja häneltä diagnosoitiin skitsofrenia, vaikka Bow’n ei katsottu kuulevan ääniä tai näkevän hallusinaatioita.[80] Lääkärit saivat myös tietää, että Bow’n isä raiskasi hänet ollessaan teini-ikäinen.[26][114] Pian kuitenkin Bow jätti psykiatriset hoidot ja jätti mielenterveyskeskuksen. Bow ei palannut perheensä luo Las Vegasiin lähdettyään mielenterveyskeskuksesta vuonna 1950,[21][106][31] vaan muutti yksin bungalowiin lähelle lääkäriään West Los Angelesiin,[106][41] mistä hän harvoin poistui.[115] Hän ja Bell pysyivät kuitenkin naimisissa ja he näkivät toisiaan.[31]

Bellistä tuli Nevadan 21. varakuvernööri vuonna 1954.[6][106] Hän oli virassa kuolemaansa saakka.[6] Rex Bell kuoli 58-vuotiaana sydänkohtaukseen 4. heinäkuuta vuonna 1962 Las Vegasissa,[104][6][106] jolloin Bow’n ja Bellin yli 30-vuotinen avioliitto päättyi. Bow osallistui aviomiehensä hautajaisiin Glendalessa Forest Lawn Memorial Parkin hautausmaalla,[6] jolloin hän teki ensimmäisen julkisen esiintymisensä viiteentoista vuoteen.[31][15] Bow’n Robert-isä oli kuollut 85-vuotiaana vuonna 1959.[31]

Bow asui bungalowissa kuolemaansa saakka. Hän vietti suurimman osan loppuelämästään jatkuvan hoidon ja huolenpidon alaisena.[4][116] Hän vietti päivänsä muun muassa lukemalla kirjoja ja sanomalehtiä, maalaamalla ja kirjoittamalla.[90] Hän otti vain muutamia vierailijoita vastaan.[90]

Kuolema

Clara Bow vietti viimeiset vuotensa sairaanhoitajan jatkuvassa hoidossa West Los Angelesin kaupunginosassa, Kalifornian Los Angelesissa.[11][12][3] Bow kuoli 60-vuotiaana sydäninfarktiin 27. syyskuuta vuonna 1965 yksinäisenä ja unohdettuna.[6][5][2][15] Myöhään kuolinyönään Bow oli katsonut televisiosta vanhaa Gary Cooperin elokuvaa.[26][15][90] Ruumiinavaus paljasti hänen kärsineen varhaisnuoruudessa kehittyneen sydänsairauden lisäksi myös valtimonrasvoittumistaudista.[15][80] Bow’n sydämestä havaittiin arpeutumaa aiemmasta diagnosoimattomasta sydäninfarktista.[117][80]

Clara Bow haudattiin Forest Lawn Memorial Parkin hautausmaalle Freedom Mausoleumiin Kalifornian Glendaleen kolme vuotta aiemmin kuolleen aviomiehensä vierelle.[106][23][6][15][104] Bow’n arkunkantajina olivat Harry Richman, Richard Arlen, Jack Oakie, Maxie Rosenbloom, Jack Dempsey ja Buddy Rogers.[118] Bow’n kuoleman aikaan hänen omaisuutensa oli yli puolen miljoonan dollarin arvoinen.[80][26][119] Bow jätti melkein koko omaisuutensa pojilleen.[15]

Bow’n hautakiveen on syntymävuodeksi merkitty virheellisesti vuosi 1907.[80] Bow’n syntymävuosi Yhdysvaltain väestönlaskennan mukaan vuosina 1910 ja 1920 on 1905,[80] vaikka Bow väitti syntymävuodekseen 1906 vuoden 1930 väestönlaskennassa. Bow on voinut pyyhkiä iästään pari vuotta jossain vaiheessa elämäänsä tai vuosi 1907 on voinut olla myöskin puhdas virhe.[80]

Perintö

Clara Bow’n aikainen uran päättäminen sekä hänen nopea ja lopullinen katoamisensa parrasvaloista ja julkisuudesta johti siihen, että hänet unohdettiin ajan myötä jo ennen kuolemaansa. Unohduksen myötä Bow’n elokuviakin katosi.[31] Kadonneita elokuvia ja niiden osia on löydetty vuosikymmenten aikana. Bow’n elokuvia on entisöity, laitettu säilytykseen UCLA Film and Television Archive -arkistoon, Yhdysvaltain kongressin kirjastoon ja sen National Film Registryyn sekä julkaistu VHS:lle ja DVD:lle.[80] Bow’n 57:stä elokuvasta on vielä yhteensä 15 elokuvaa kokonaan kadonnut. Kuolemansa aikaan Bow oli niin unohdettu elokuvateollisuudessa, että elokuvahistorioitsijatkaan eivät muistaneet häntä. Muun muassa elokuvahistorioitsija Kevin Brownlow ei maininnut Bow’ta hänen mykkäelokuvista kertovassa kirjassaan The Parade's Gone By (1968), mitä hän on katunut Louise Brooks, jolle oli omistettu kokonainen luku kirjassa, kirjoitti Brownlow’lle vihaisen kirjeen Bow’n mainitsemattomuudesta.[31] Kuitenkin Brownlow myöhemmin korjasi laiminlyöntiään Bow’ta kohtaan omistamalla melkein kokonaisen jakson hänen vuonna 1980 esitetyssä televisiodokumenttisarjassa Hollywood: A Celebration of the American Silent Film, jota varten hän haastatteli erityisesti Louise Brooksia.

Clara Bow oli myös esikuvana Peppy Millerin roolille, jota näyttelee Bérénice Bejo, mykkäkomediassa The Artist, joka sai ensi-iltansa vuonna 2011.[120] Clara Bow mainitaan Princen kappaleessa "Condition of the Heart", joka on hänen albumiltaan Around the World in a Day (1985). Alternative rock -yhtye 50 Foot Wave kirjoitti laulun nimeltä "Clara Bow", joka on heidän vuoden 2005 debyyttialbumillaan Golden Ocean. Jennifer Tilly näyttelee Bow’ta elämäkerrallisessa draamakomediaelokuvassa Return to Babylon (2013).

Palkinnot ja kunnianosoitukset

Filmografia

Clara Bow elokuvassa Punatut huulet (1927)
Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli Mykkä- / äänielokuva Kadonnut / säilynyt
1922 Erään konttoritytön kohtalo Beyond the Rainbow Virginia Gardener Mykkäelokuva Säilynyt
Valaanpyytäjän morsian Down to the Sea in Ships "Dot" Morgan
1923 Naisviholliset Enemies of Women Pöydällä tanssiva tyttö
– The Daring Years Mary Kadonnut
– Maytime Alice Tremaine Säilynyt
Nuoruuden naamio Black Oxen Janet Ogelthorpe
1924 – Grit Orchid McGonigle Kadonnut
– Poisoned Paradise Margot LeBlanc Säilynyt
– Daughters of Pleasure Lila Millas
Viiniä ja naisia Wine Angela Warriner Kadonnut
– Empty Hearts Rosalie Säilynyt
– Helen’s Babies Alice Mayton
Kun naamiot putoavat This Woman Aline Sturdevant Kadonnut
– Black Lightning Martha Larned Säilynyt
1925 Oikeusmurha Capital Punishment Delia Tate
– The Adventurous Sex Tyttö Kadonnut
Varastettu paratiisi Eve’s Lover Rena D’Arcy
– The Lawful Cheater Molly Burns
– The Scarlet West Miriam Kadonnut (traileri säilynyt)
– My Lady’s Lips Lola Lombard Säilynyt
Apachityttö Parisian Love Marie
Taas suutele mua Kiss Me Again Grizette Kadonnut
Erään naisen salaisuus The Keeper of the Bees Lolly Cameron Kadonnut (traileri säilynyt)
– The Primrose Path Marilyn Merrill Säilynyt
– Free to Love Marie Anthony
Suuri pamaus The Best Bad Man Peggy Swain
Ylioppilasheila The Plastic Age Cynthia Day
– The Ancient Mariner Doris Kadonnut
Hehkuva nuoruus My Lady of Whims Prudence Severn Säilynyt
1926 – Shadow of the Law Mary Brophy Kadonnut
– Two Can Play Dorothy Hammis
... ja naiset rakastavat heitä Dancing Mothers Katherine "Kittens" Westcourt Säilynyt
Nykyaikaista nuorisoa Fascinating Youth Clara Bow Kadonnut
Houkuttelevat huulet The Runaway Cynthia Meade
Synti joka houkuttelee Mantrap Alverna Säilynyt
Hän, joka suudella saa Kid Boots Clara McCoy
1927 Jokin It Betty Lou Spence
Eronneiden lapsia Children of Divorce Kitty Flanders
Punatut huulet Rough House Rosie Rosie O’Reilly Kadonnut (traileri säilynyt)
Siivet Wings Mary Preston Säilynyt
Hula Hula Hula Calhoun
Hanki itsellesi mies Get Your Man Nancy Worthington Osittain kadonnut
1928 Punatukka Red Hair Bubbles McCoy
Parempi mainettansa Ladies of the Mob Yvonne Kadonnut
Laivaston pikku morsian The Fleet’s In Trixie Deane
Koska nyt on lauantai-ilta Three Weekends Gladys O’Brien Osittain kadonnut
1929 Villikissa The Wild Party Stella Ames Äänielokuva Säilynyt
Vaarallisia muotoja Dangerous Curves Patricia "Pat" Delaney
Tavaratalon tuulispää The Saturday Night Kid Mayme Barry
1930 Paramount on Parade Paramount on Parade Omana itsenään
True to the Navy True to the Navy Ruby Nolan
Lempeä ja miljonäärejä Love Among the Millionaires Pepper Whipple
Hänen hääyönsä Her Wedding Night Norma Martin
1931 Vaarallista peliä No Limit Helen "Bunny" O’Day
Kick In Kick In Molly Hewes
1932 Rajua rakkautta Call Her Savage Nasa "Dynamite" Springer
1933 Hoop-La Hoop-La Lou
Lyhytelokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli Mykkä- / äänielokuva Kadonnut / säilynyt
1924 – Screen Snapshots, Series 4, No. 15 Omana itsenään Lyhyt mykkäelokuva Kadonnut
– Screen Snapshots Series 5, No. 4
1927 – A Trip Through the Paramount Studio Säilynyt
1929 – Hollywood Snapshots #11 Lyhyt äänielokuva
1930 – Screen Snapshots Series 9, No. 11 Kadonnut
1932 – Screen Snapshots Series 12, No. 12
1937 – Screen Snapshots Series 16, No. 9 Säilynyt
1940 – Screen Snapshots Series 20, No. 1
1948 – Screen Snapshots Series 28, No. 6 Kadonnut
1949 – Screen Snapshots 1860: Howdy, Podner Säilynyt

Lähteet

  • Bow, Clara & St. Johns, Adela Rogers: My life, by Clara Bow. Photoplay. Photoplay, helmi-, maalis- ja huhtikuu 1928.
  • Dimond, Tony: Clara Bow: Hollywood's Lost Screen Goddess. Yhdistynyt kuningaskunta, 2012. (englanniksi)
  • Morella, Joe & Epstein, Edward Z.: The "It" Girl. New York: Delacorte Press, 1976. ISBN 0440041279.
  • Stenn, David: Clara Bow: Runnin’ Wild. New York: Doubleday, 1988. ISBN 0-385-24125-9.

Viitteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Clara Bow walkoffame.com. Walkoffame.com. Viitattu 24.5.2013. (englanniksi)
  2. ↑ a b Clara Bow: Biography biography.com. Biography.com. Viitattu 24.5.2013. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e Clara Bow (1905-1965) goldensilents.com. Goldensilents.com. Viitattu 24.5.2013. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar CLARA BOW mykkaelokuvat.com. Mykkaelokuvat.com. Viitattu 24.5.2013. (suomeksi)
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Clara Gordon Bow (1905 - 1965) geni.com. Geni.com. Viitattu 24.5.2013. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d e f g h i j k Rex Bell aka George Francis Beldam and Clara Bow boards.ancestry.co.uk. Ancestry.com. Viitattu 24.5.2013. (englanniksi)
  7. ↑ Drowne, Kathleen Morgan; Patrick Huber (2004). The 1920's. Greenwood Publishing Group. s. 237.
  8. ↑ a b c d e Clara Bow projects.latimes.com. Los Angeles Times.com. Viitattu 24.5.2013. (englanniksi)
  9. ↑ www.geocities.com
  10. ↑ Stenn, s. 159.
  11. ↑ a b Virtual History: Clara Bow virtual-history.com. Virtual-history.com. Viitattu 24.5.2013. (englanniksi)
  12. ↑ a b c Clara Bow allmovie.com. Allmovie.com. Viitattu 24.5.2013. (englanniksi)
  13. ↑ Bow’n syntymävuosi Yhdysvaltain väestönlaskennan mukaan vuosina 1910 ja 1920 on 1905, vaikka Bow väitti syntymävuodekseen 1906 vuoden 1930 väestönlaskennassa. Hänen hautakiveensäkin on syntymävuodeksi merkitty virheellisesti vuosi 1907.
  14. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap Clara Bow: The Brooklyn Bonfire infobarrel.com. Infobarrel.com. Viitattu 4.6.2013. (englanniksi)
  15. ↑ a b c d e f g h i The Death of Clara Bow findadeath.com. Find a Death.com. Viitattu 24.5.2013. (englanniksi)
  16. ↑ Robert Walter Bow (1874 - 1959) geni.com. Geni.com. Viitattu 24.5.2013. (englanniksi)
  17. ↑ , Sara Gordon (1880 - 1923) geni.com. Geni.com. Viitattu 24.5.2013. (englanniksi)
  18. ↑ Stenn, s. 7.
  19. ↑ Stenn, s. 8
  20. ↑ The New York Times, 20. heinäkuuta 1905
  21. ↑ a b c d e f g The original IT girl theglassmagazine.com. Theglassmagazine.com. Viitattu 24.5.2013. (englanniksi)
  22. ↑ Bow, Clara. St. Johns, Adela Rogers. My life, by Clara Bow. Photoplay (helmi-, maalis- ja huhtikuu 1928)
  23. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t The Final Resting Place of Clara Bow. hollywoodusa.co.uk. Hollywoodusa.co.uk. Viitattu 24.5.2013. (englanniksi)
  24. ↑ a b c d e Clara Bow - Feminist icon mookychick.co.uk. Mookychick.co.uk. Viitattu 24.5.2013. (englanniksi)
  25. ↑ a b c CLARA BOW: A Short Biography clarabow.net. Clarabow.net. Viitattu 24.5.2013. (englanniksi)
  26. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v Clara Bow squidoo.com. Squidoo.com. Viitattu 4.6.2013. (englanniksi)
  27. ↑ Morella & Epstein, s. 17.
  28. ↑ Stenn, s. 11.
  29. ↑ Stenn, s. 26.
  30. ↑ a b Stenn, s. 5–6, 25, 322
  31. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag Clara Bow: Hollywood's Lost Screen Goddess
  32. ↑ Stenn, s. 10
  33. ↑ Claran kertomus, joka esiintyy Jon Savagen Teenage: The Creation of Youth Culture (2007) -kirjassa sivuilla 237-238.
  34. ↑ Stenn, s. 12
  35. ↑ Stenn, David: Clara Bow: Runnin' Wild (1988), s. 12
  36. ↑ Bow, Clara. St. Johns, Adela Rogers. My life, by Clara Bow. Photoplay (helmi-, maalis- ja huhtikuu 1928)
  37. ↑ Morella & Epstein, s. 24
  38. ↑ Stenn, s. 12–13
  39. ↑ Stenn, s. 14
  40. ↑ a b c d e Bow, Clara & St. Johns, Adela Rogers.
  41. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o S T A R R L I G H T: CLARA BOW emol.org. Emol.org. Viitattu 3.6.2013. (englanniksi)
  42. ↑ a b c d CLARA BOW tcm.com. TCM.com. Viitattu 24.5.2013. (englanniksi)
  43. ↑ Morella & Epstein, s. 39
  44. ↑ Bow, Clara. St. Johns, Adela Rogers. My life, by Clara Bow. Photoplay (helmi-, maalis- ja huhtikuu 1928)
  45. ↑ Ogden Standard Examiner, 17. joulukuuta 1922
  46. ↑ Davenport Democrat and Leader, 28. marraskuuta 1923
  47. ↑ Morella & Epstein, s. 45
  48. ↑ Stenn, s. 25
  49. ↑ Parsons, Louella. Real life story of Clara Bow (16-osainen) The San Antonio Light, (15. toukokuuta-4. kesäkuuta 1931)
  50. ↑ Los Angeles Times, 17. joulukuuta 1923
  51. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as Clara Bow: The "It" Girl infobarrel.com. Infobarrel.com. Viitattu 4.6.2013. (englanniksi)
  52. ↑ Variety, 29. helmikuuta 1924
  53. ↑ Parsons, Louella. Real life story of Clara Bow (16-osainen) The San Antonio Light, (15. toukokuuta-4. kesäkuuta 1931)
  54. ↑ Parsons, Louella. Real life story of Clara Bow (16-osainen) The San Antonio Light, (15. toukokuuta-4. kesäkuuta 1931)
  55. ↑ Morning Avalanche, 5. elokuuta 1923
  56. ↑ Parsons, Louella. Real life story of Clara Bow (16-osainen) The San Antonio Light, (15. toukokuuta-4. kesäkuuta 1931)
  57. ↑ Schulberg, Budd. 1981. Moving Pictures s. 100
  58. ↑ The Davenport Democrat and Leader, 9. syyskuuta 1923
  59. ↑ Parsons, Louella. Real life story of Clara Bow (16-osainen) The San Antonio Light, (15. toukokuuta-4. kesäkuuta 1931)
  60. ↑ Hamilton Evening Journal, 4. maaliskuuta 1924
  61. ↑ The New York Times, 2. joulukuuta 1923
  62. ↑ Variety, 10. tammikuuta 1924
  63. ↑ Stenn, s. 40
  64. ↑ Jacobson, Arthur (1991). Arthur Jacobson: Interviewed by Irene Kahn Atkin s. 17. "Directors Guild of American Oral History Series".
  65. ↑ Jacobson, Arthur (1991). Arthur Jacobson: Interviewed by Irene Kahn Atkin s. 15-18. "Directors Guild of American Oral History Series".
  66. ↑ Los Angeles Times, 7. syyskuuta 1924
  67. ↑ Toledo News-Bee, 11. syyskuuta 1926
  68. ↑ The New York Times, 22. lokakuuta 1925
  69. ↑ Brooks, Louise. Lulu in Hollywood. 1982. s. 21
  70. ↑ Photoplay, 19. joulukuuta 1925
  71. ↑ Liberty Theaterin johtaja, The Reel Journal, 10. heinäkuuta 1926
  72. ↑ Charleston Daily Mail, 24. tammikuuta 1926
  73. ↑ 12. huhtikuuta 1926, Contract Copy, Famous Players-Lasky – Clara Bow'n sopimus
  74. ↑ Los Angeles Times, 15. heinäkuuta 1926
  75. ↑ Photoplay, elokuu 1926
  76. ↑ The Reel Journal, s. 13, 7. elokuuta 1926
  77. ↑ Sandburg, Carl ja Bernstein, Arnie. The Movies Are: Carl Sandburg's Film Reviews and Essays, 1920–1928. 2000
  78. ↑ Toledo News-Bee, 11. syyskuuta 1926
  79. ↑ Porter, Dawn. Howard Hughes: Hell's Angel, 2010. s. 147
  80. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al Clara Bow: The Later Legend infobarrel.com. Infobarrel.com. Viitattu 4.6.2013. (englanniksi)
  81. ↑ Zukor, Adolph ja Kramer, Dale. The Public is Never Wrong. New York: G.P. Putnam's Sons. 1953.
  82. ↑ Goldbeck, Elisabeth. The Real Clara Bow, Motion Picture Classic, Syyskuu 1930
  83. ↑ Goldbeck, Elisabeth. The Real Clara Bow, Motion Picture Classic, Syyskuu 1930
  84. ↑ Shirley, Lois. "Empty hearted", Photoplay, s. 29, lokakuu 1929
  85. ↑ Stenn, David, s. 157–162
  86. ↑ Exhibitors Herald, 31. joulukuuta 1927
  87. ↑ Charyn, Jerome (2004). Gangsters and Gold Diggers: Old New York, the Jazz Age, and the Birth of Broadway. Da Capo Press. s. 222.
  88. ↑ Ogden Standard Examiner, 17. joulukuuta 1922
  89. ↑ The Day, 12. joulukuuta 1931
  90. ↑ a b c d e f The Silencing of Clara Bow gadflyonline.com. Gadflyonline.com. Viitattu 24.5.2013. (englanniksi)
  91. ↑ Stenn, s. 238
  92. ↑ Nevada State Journal, 17. kesäkuuta 1931
  93. ↑ San Antonio Light, 17. joulukuuta 1931
  94. ↑ Morella & Epstein, s. 265
  95. ↑ Stenn, s. 240
  96. ↑ Morella & Epstein, s. 259
  97. ↑ Stenn, David: Clara Bow: Runnin' Wild (1988), s. 240
  98. ↑ The Evening Independent, 18. helmikuuta 1932
  99. ↑ Thornley, Grace. Photoplay, s. 36, kesäkuu 1929
  100. ↑ St. Johns, Adela Rogers, The Hollywood Story, The American Weekly, 24. joulukuuta 1950
  101. ↑ "In Hollywood with Erskine Johnson", Lowell Sunday, 27. huhtikuuta 1952
  102. ↑ Bow, Clara. St. Johns, Adela Rogers. My life, by Clara Bow. Photoplay (helmi-, maalis- ja huhtikuu 1928)
  103. ↑ Stenn, s. 116–117
  104. ↑ a b c d e f g h i j k Clara Bow nndb.com. Notable Names Database.com. Viitattu 24.5.2013. (englanniksi)
  105. ↑ a b c d e f g Clara Bow whosdatedwho.com. Whosdatedwho.com. Viitattu 24.5.2013. (englanniksi)
  106. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Rex Bell b-westerns.com. B-westerns.com. Viitattu 24.5.2013. (englanniksi)
  107. ↑ Morella & Epstein, s. 259
  108. ↑ a b c Rex Bell Jr., former Clark County district attorney, dies at 76 reviewjournal.com. Reviewjournal.com. Viitattu 24.5.2013. (englanniksi)
  109. ↑ Stenn, s. 353.
  110. ↑ Stenn, s. 250.
  111. ↑ Addison, Heather, Hollywood and the Rise of Physical Culture, 2003, sivut 124–125
  112. ↑ Clara Bow The ‘It’ Girl teenink.com. Teenink.com. Viitattu 24.5.2013. (englanniksi)
  113. ↑ Dokumentti Clara Bow: Hollywood’s Lost Screen Goddess (2012)
  114. ↑ This section contains Clara Bow Biography dumb.com. Dumb.com. Viitattu 4.6.2013. (englanniksi)
  115. ↑ Addison, Heather, Hollywood and the Rise of Physical Culture, 2003, sivut 124–125
  116. ↑ Dokumentti Clara Bow: Hollywood’s Lost Screen Goddess (2012)
  117. ↑ Stenn, s. 281.
  118. ↑ Morella & Epstein, s. 283
  119. ↑ Stenn, s. 263, 266
  120. ↑ Lopez, Annemarie. "Berenice Bejo's silent movie role gets Oscar pundits talking". The Week. 3. tammikuuta 2012.
  121. ↑ AWARDS GRANTED BY GEORGE EASTMAN HOUSE INTERNATIONAL MUSEUM OF PHOTOGRAPHY & FILM eastmanhouse.org. Eastmanhouse.org. Viitattu 24.5.2013. (englanniksi)
  122. ↑ American Film Instituten ehdokaslista
  123. ↑ American Film Instituten lopullinen lista

Kirjallisuutta

Dokumentit

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Clara Bow.

Malline:Link FA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Clara_Bow&oldid=13791028”