Siirry sisältöön

Puolan toinen tasavalta

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Puolan tasavalta (1918))
Puolan tasavalta
Rzeczpospolita Polska
1918–1939
lippu
lippu		 vaakuna
vaakuna
Puolan toinen tasavalta vuonna 1930
Puolan toinen tasavalta vuonna 1930
Valtiomuoto tasavalta
Presidentti Józef Piłsudski (1918–1922)
Gabriel Narutowicz (1922)
Stanisław Wojciechowski (1922–1926)
Ignacy Mościcki (1926–1939)
Pääkaupunki Varsova
Pinta-ala
– yhteensä 389 720 km² 
Väkiluku (1938) 34 849 000
Historia
– ensimmäinen maailmansota päättyi 11. marraskuuta 1918
– Riian rauha 18. maaliskuuta 1921
– Saksan hyökkäys Puolaan 1. syyskuuta 1939
– Neuvostoliiton hyökkäys Puolaan 17. syyskuuta 1939
– Varsovan piiritys 28. syyskuuta 1939
Viralliset kielet puola
Valuutta marka (1918–1924)
złoty (1924–1939)
Kansallislaulu Mazurek Dąbrowskiego
Edeltäjät Puolan kuningaskunta
Saksan keisarikunta
Venäjän SFNT
Zakopanen tasavalta
Ukrainan kansantasavalta
Länsi-Ukrainan kansantasavalta
Komanczan tasavalta
Lemkon tasavalta
Galitsian SNT
Galitsia ja Lodomeria
Tarnobrzegin tasavalta
Keski-Liettuan tasavalta
Valko-Venäjän kansallinen tasavalta
Seuraajat Natsi-Saksa
Puolan kenraalikuvernementti
Neuvostoliitto
 Liettua
Slovakian ensimmäinen tasavalta
Puolan maanalainen valtio
Puolan pakolaishallitus

Puolan tasavalta (puol. Rzeczpospolita Polska) oli vuonna 1918 ensimmäisen maailmansodan lopussa Saksan tappion vuoksi saksalaisten miehittämälle alueelle ensimmäistä kertaa uudelleen muodostunut valtio. Se muodostettiin yhdistämällä yli sata vuotta toisistaan erillään olleet Preussin, Itävalta-Unkarin ja Venäjän osat. Nykyisen Valko-Venäjän länsiosat, noin 100 000 neliökilometriä, kuuluivat Puolan tasavallan alueeseen Riian rauhasta (1921) alkaen aina vuoteen 1939 asti.[1] Vuonna 1944 läntisin Białystokin maakunta palasi jälleen osaksi Puolaa.

Puolan tasavalta oli itsenäinen vuoteen 1939 saakka. Tuolloin Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat sen saksalaismiehityksen ja sitä edeltäneen salaisen Molotov–Ribbentrop-sopimuksen perusteella. Sen jälkeen Puolalla oli länsimielinen pakolaishallitus Lontoossa[2]. Käytännössä Puolan tasavallan alue oli jakaantunut Saksan ja Neuvostoliiton kesken vuosina 1939–1941, Saksan hallussa se oli vuodet 1941–1944 ja Neuvostoliiton valvomana vuodesta 1944 lähtien. Muodollisesti Puolan tasavalta lakkasi olemasta vasta vuonna 1952, kun maan perustuslain muutoksella siitä tuli Puolan kansantasavalta.

Nimi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolan historiankirjoituksessa Puolan tasavallasta käytetään nimitystä Puolan toinen tasavalta siksi, että Puolan kuningaskunnasta ja Liettuan suuriruhtinaskunnasta Puolan historiankirjoituksessa ryhdyttiin käyttämään nimitystä Molempain kansain tasavalta, joka ei asiallisesti ottaen ollut tasavalta, vaan kahden monarkian, Puolan kuningaskunnan ja Liettuan suuriruhtinaskunnan reaaliunioni ja valtioliitto 1569–1795. Kuitenkin aateliston määrä oli melko suuri väestöön nähden, ja jokaisella valtiopäivämiehellä oli oikeus liberum veto -oikeudella kieltää mikä tahansa valtiopäivien päätösehdotus sitä erikseen perustelematta.

Pariisin rauhankonferenssi ja rajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ympärysvallat olivat ensimmäisen maailmansodan päättyessä yksimielisiä siitä, että Puolan itsenäinen valtio, jolla olisi pääsy Itämerelle, tultaisiin perustamaan. Uuden Puolan valtion rajojen määrittely oli vaikeampi kysymys. Puolalla ei ollut luonnollisia rajoja, ja raja-alueiden väestö koostui eri kansallisuuksista. Pariisin rauhankonferenssissa Puolan kysymystä varten asetettiin valmisteluelin, Puolalainen komissio. Versailles'n rauhansopimus tyydytti puolalaisten valtuuskunnan vähimmäisvaatimukset, mutta jätti auki monia kysymyksiä.[3] Puolan edustajia rauhankonferenssissa olivat Roman Dmowski ja Ignacy Paderewski.[4] Rauhansopimuksen ansiosta Puolaan liitettiin niin sanottu Puolan käytävä, jonka kautta tuli maayhteys Itämereen. Alue otettiin Länsi-Preussilta, ja se erotti Itä-Preussin muusta Saksasta.

Puolan itäraja muodostui yhteenottojen, sotilaallisten operaatioiden ja sotien perusteella. Lopullisen rajanvedon hyväksyi ympärysvaltojen suurlähettiläiden konferenssi maaliskuussa 1923.[5][6]

Perustuslaki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsenäistymisen yhteydessä vuonna 1918 Puolassa saatettiin voimaan miesten ja naisten yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, kahdeksan tunnin työpäivä ja yleinen oppivelvollisuus.[7]

Maaliskuun 17. päivänä vuonna 1921 otettiin Puolassa käyttöön perustuslaki, joka tunnetaan maaliskuun perustuslakina.[8] Se laadittiin vuonna tammikuussa vuonna 1919 valitun kansalliskokouksen toimesta osittain Ranskan kolmannen tasavallan vuonna 1875 hyväksytyn parlamentaarisen perustuslain mukaiseksi.[9][10]

Józef Piłsudskin vallankaappauksen jälkeen vuonna 1926 perustuslakia muokattiin laajentamalla hallituksen oikeuksia parlamentin alahuoneen kustannuksella. Muokattu perustuslaki korvattiin vuonna 1935 uudella perustuslailla, jossa luovuttiin demokratiasta ja jonka vuonna 1944 valtaan noussut kommunistihallitus kumosi[7]. Sen jälkeen maaliskuun perustuslaki oli muodollisesti voimassa vuoteen 1947.[9]

Hallinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsenäiseksi marraskuussa vuonna 1918 julistautuneen Puolan valtionpäämiehenä aloitti kenraali Piłsudski. Ensimmäisen hallituksen pääministeri oli sosialisti Jędrzej Moraczewski. Toinen hallitus muodostettiin Ignacy Jan Paderewskin johdolla 17. tammikuuta vuonna 1919.[11][12]

Maaliskuun perustuslain seurauksena järjestettiin syksyllä vuonna 1922 vaalit, joissa valittiin jäsenet kansalliskokoukseen. Joulukuussa vuonna 1922 kansalliskokous valitsi Puolalle ensimmäisen presidentin.[9] Ensimmäiseksi presidentiksi valittu Gabriel Narutowicz murhattiin 16. joulukuuta pian virkaan astumisensa jälkeen. Hänen seuraajansa Stanisław Wojciechowski astui virkaansa 22. joulukuuta.[8] Poliittiset jännitteet ja heikkenevä taloustilanne vähensivät luottamusta parlamentaariseen järjestelmään, eikä vuonna 1924 toteutettu valtion talouden uudistaminen parantanut tilannetta.[13]

Puolan parlamentti hyväksyi joulukuussa 1925 maareformin. Sen perusteella valtio sai oikeuden pakkolunastaa suurtiloista niiden 400 hehtaaria ylittävän osuuden. Pakkolunastettua maata jaettiin maattomille talonpojille.[14]

Aiemmin valtionpäämiehenä toiminut Piłsudski teki sotilasvallankaappauksen vuonna 1926 ja toimi pääministerinä vuodet 1926–1927, minkä jälkeen hän otti hoitaakseen myös puolustusministerin ja puolustusvoimien tarkastajan tehtävät. Piłsudski hallitsi Puolaa tärkeisiin virkoihin nimitettyjen Sanacja-hallitukseksi kutsuttujen luottomiesten avulla. Pörssiromahdusta seurannut talouskriisi lisäsi poliittisia jännitteitä Puolassa. Syyskuussa 1930 Piłsudski hajotti kansalliskokouksen ja pidätytti opposition edustajia, jotka myöhemmin tuomittiin vankeuteen. Ulkopolitiikassa hän tasapainoili vuoden 1933 jälkeen natsi-Saksan ja Neuvostoliiton välillä ja solmi hyökkäämättömyyssopimuksen molempien kanssa. Sisäpolitiikassa hän rajoitti sekä oikeistolaisten kansallisdemokraattien että kommunistien ja muiden vasemmistoradikaalien toimintaa. Vuonna 1934 perustettiin Bereza Kartuskan vankileiri henkilöille, jotka uhkasivat turvallisuutta ja järjestystä. Kansallisuuspolitiikassa Piłsudski oli suvaitsevainen vähemmistökansallisuuksia kohtaan. Vuonna 1935 kuollut Piłsudski jätti perinnökseen puolalaisille autoritäärisen perustuslain. Sanacja-hallitus hajosi Piłsudskin kuoleman jälkeen kahteen kilpailevaan ryhmään. Varapääministeri Eugeniusz Kwiatkowski osoittautui hajonneen hallituksen ministereistä taitavimmaksi ja onnistui valtiovarainministerinä kehittämään Puolan taloutta. Valtion johdossa jatkoi yksinvaltainen hallitus, joka omaksui puolalaisia suosivan kansallisuuspolitiikan.[13][15]

Puolueet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolan toisen tasavallan parlamentissa toimineista puolueista merkittävimpiä olivat kansallisdemokraattinen puolue, sosialistinen puolue ja talonpoikien puolueet. Puolan kommunistisen puolueen kannatus oli vähäistä.[16] Vuoden 1928 parlamenttivaalit voitti blokkipuolue, jonka tavoitteena oli tukea Piłsudskin hallintoa.[17]

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Puola itsenäistyi, 76 prosenttia sen asukkaista asui maaseudulla sijaitsevissa kylissä.[18] Puolan toinen tasavalta ei ollut yhtenäinen kansallisvaltio, vaikka suurin osa väestöstä oli puolalaisia. Noin kolmannes asukkaista kuului vähemmistökansallisuuksiin, joista tärkeimmät olivat ukrainalaiset, juutalaiset, valkovenäläiset ja saksalaiset. Valtion kansallisuuspolitiikka suosi Piłsudskin jälkeen puolalaisia vähemmistökansallisuuksien, varsinkin juutalaisten, kustannuksella. Juutalaiset eivät enää saaneet jalansijaa valtion vastuulleen ottamassa taloudessa, mikä johti juutalaisen väestönosan taloudellisen aseman romahtamiseen. Pahimmat pogromit olivat kuitenkin jo tapahtuneet, Lvivissa vuonna 1918 ja Vilnassa vuonna 1919. Molemmat kaupungit olivat olleet monien kansallisuuksien asuttamia, ja puolalaisten nationalismi oli ollut tuolloin huipussaan. Puolalaisten ja juutalaisten välinen katkeruus ja jännite säilyivät koko Puolan toisen tasavallan olemassaolon ajan huolimatta siitä, että sekä Versailles´n rauhansopimus että maaliskuun perustuslaki takasivat juutalaisille laajat vähemmistökansallisuuden oikeudet. Epäoikeudenmukaiseksi koettu kohtelu kasvatti sionismin kannatusta Puolan juutalaisten keskuudessa.[19]

Väestön määrä vuonna 1930 oli 27 400 000 asukasta.[20] Ukrainalaisia oli Puolassa vuonna 1931 noin 4 400 000 eli noin 14 prosenttia koko väestöstä. He olivat Puolan suurin etninen vähemmistö. Suurin osa Puolan ukrainalaisista asui Itä-Galitsiassa ja alueella, jonka Neuvosto-Venäjä luovutti Puolalle vuonna 1921. Ukrainalaiset yhdistykset ja poliittiset puolueet saivat toimia vapaasti vuoteen 1926 saakka, jolloin valtiovallan suhtautuminen muuttui valikoivaksi ja vähemmän sallivaksi. Kuitenkin osa ukrainalaisista järjestöistä toimi julkisesti ja laillisesti toiseen maailmansotaan saakka. Ukrainalaisilla ja muilla kansallisilla vähemmistöillä oli aluksi oikeus pitää yllä omia kouluja, ja valtion oli järjestettävä alkeisopetus ukrainaksi. Vuonna 1924 säädettiin koululaki, jonka perusteella ukrainalaisten koulujen sijaan perustettiin kaksikielisiä puolalais-ukrainalaisia kouluja.[7]

Valkovenäläiset oli ukrainalaisten jälkeen toiseksi suurin vähemmistöryhmä Puolassa. Vuoden 1921 väestönlaskennassa 3,9 prosenttia Puolan asukkaista ilmoitti kansallisuudekseen valkovenäläinen. He asuivat koillisessa Puolassa, alueella, joka oli köyhää ja kehittymätöntä. Siellä kommunistien oli helppo saada lisää kannattajia.[21]

Vuoden 1936 väestönlaskennan mukaan puolalaisista 75 % oli uskonnoltaan katolisia, 10 % ortodokseja, 10 % juutalaisia ja 3 % protestantteja.[22] Valtiovalta suhtautui katoliseen kirkkoon pääsääntöisesti myönteisesti, ortodoksiseen taas kielteisesti. Ortodoksien osalta ongelmana oli, että he kuuluivat Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Puolan autokefalinen ortodoksinen kirkko perustettiin vuonna 1924, mutta se ei lopettanut valtiovallan kielteistä suhtautumista ortodokseihin. Vuosina 1929–1930 ja uudestaan vuonna 1938 ortodoksisia kirkkoja suljettiin tai muutettiin roomalaiskatolisiksi.[14]

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Puolan taloustilanne oli haasteellinen. Alkoi jälleenrakennuskausi, mutta Puolan alueiden erottaminen aiemmista suurista talousalueista johti talouden pitkään jatkuneeseen häiriötilaan. Maata miehittäneet Saksan ja Venäjän armeijat olivat hakanneet metsiä sekä evakuoineet teollisuuslaitoksia ja niiden työvoimaa. Sen vuoksi teollistuminen ei ollut mahdollista ennen jälleenrakentamista. Rautatieverkon sujuva toiminta edellytti kolmen erillisen verkon yhdistämistä. Lisäksi tarvittiin valuuttauudistus. Maatalous oli tärkein elinkeino, ja maaseudulla maareformin tarve oli suuri. Inflaatio iski Puolaan useissa aalloissa. Ensimmäinen niistä oli vuosina 1919–1922.[23]

Puolan hallituksessa talouden haasteet tulivat ministeri Władysław Grabskin ratkaistaviksi.[24] Taloustilanne alkoi kohentua vuosina 1926–1927 kivihiilen kysynnän kasvun ja maataloustuotteiden hintojen nousun ansiosta.[25] Suuri lama rampautti taloutta 1930-luvulla, mutta toipuminen alkoi ministeri Eugeniusz Kwiatkowskin johdolla.[16] Hän kehitti taloutta nelivuotissuunnitelmien mukaan. Niissä investoitiin aseteollisuuteen.[26]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Władysław S. Reymont sai kirjallisuuden Nobelin palkinnon vuonna 1924 kirjallaan Chłopi. Puolalainen Pola Negri oli mykkäelokuvien tähtinäyttelijätär Hollywoodissa.[13]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Saarinen, Hannes: Demokratian kriisi ja toinen maailmansota, s. 888-889. Teoksessa Maailmanhistorian pikkujättiläinen. WSOY, 2006. ISBN 978-951-0-30602-4
  2. ↑ Hentilä, Seppo: Kylmän sodan, muurien murtumisen ja uuden epävarmuuden aika, s. 957. Teoksessa Maailmanhistorian pikkujättiläinen. WSOY, 2006. ISBN 978-951-0-30602-4
  3. ↑ Prasmowska, Anita: Poland: A Modern History, s. 88-95, 101. I. B. Tauris, 2010. ISBN 978-1-84885-273-0
  4. ↑ The Polish State during the Second Republic (1919 - 1938) europecentenary.eu.
  5. ↑ Prazmowska s. 94.
  6. ↑ Conference of Ambassadors encyclopediaofukraine.com.
  7. 1 2 3 Remy, Johannes: Ukrainan historia, s. 192. Gaudeamus, 2015. ISBN 978-952-495-354-2
  8. 1 2 A Brief Timeline of Modern Polish History - Polish American Relations, 1918 to Present: Manuscript Resources at the Library of Congress... guides.loc.gov.
  9. 1 2 3 March Constitution 1921 - Polish History polishhistory.pl.
  10. ↑ A Brief History of Poland - Local Histories localhistories.org.
  11. ↑ Poland - Countries - Office of the Historian history.state.gov.
  12. ↑ Prazmowska s. 109.
  13. 1 2 3 The Visegrad Group: the Czech Republic, Hungary, Poland and Slovakia visegradgroup.eu.
  14. 1 2 Remy s. 193.
  15. ↑ Pilsudski, Józef (1867-1935) encyclopedia.com.
  16. 1 2 Poland - History, Culture, Politics britannica.com.
  17. ↑ Prazmowska s. 122.
  18. ↑ Prazmowska, Anita: Poland: A Modern History, s. 114. I. B. Tauris, 2010. ISBN 978-1-84885-273-0
  19. ↑ Poland encyclopedia.com.
  20. ↑ Population of Poland 1800-2020 statista.com.
  21. ↑ Prazmowska s. 102, 106.
  22. ↑ Poland, The Catholic Church in encyclopedia.com.
  23. ↑ Prazmowska s. 106–107.
  24. ↑ Władysław Grabski britannica.com.
  25. ↑ Prazmowska s. 116.
  26. ↑ Prazmowska s. 124–125.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Puolan historia
Puolan valtiot, protektoraatit, autonomiset valtiomuodostelmat sekä epäautonomiset hallintoalueet

Puolan kuningaskunta 1320–1333 | Puolan kuningaskunta 1385–1569 | Puola-Liettua 1569–1795 | Varsovan herttuakunta 1807–1815 | Puolan kuningaskunta 1815–1867 | Veikselin aluepiiri 1867–1915 | Puolan kuningaskunta 1916–1918 | Puolan tasavalta (1918–1939) | Puolan kenraalikuvernementti 1939–1944 | Puolan tasavalta (1945–1952) | Puolan kansantasavalta (1952–1989) | Puolan tasavalta 1989–

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Puolan_toinen_tasavalta&oldid=24173465”