Siirry sisältöön

Józef Piłsudski

Wikipediasta
Józef Piłsudski
Puolan valtionpäämies
14. marraskuuta 1918 – 11. joulukuuta 1922
Edeltäjä Puolan valtionhoitajaneuvosto
Seuraaja Gabriel Narutowicz
Puolan pääministeri
15. elokuuta 1930 – 4. joulukuuta 1930
Edeltäjä Walery Sławek
Seuraaja Walery Sławek
Puolan pääministeri
2. lokakuuta 1926 – 27. kesäkuuta 1928
Edeltäjä Kazimierz Bartel
Seuraaja Kazimierz Bartel
Puolan armeijan tarkastaja
27. elokuuta 1926 – 12. toukokuuta 1935
Seuraaja Edward Śmigły-Rydz
Henkilötiedot
Syntynyt5. joulukuuta 1867
Zułowo, Vilnan kuvernementti, Venäjän keisarikunta
Kuollut12. toukokuuta 1935 (67 vuotta)
Varsova, Puola
Ammatti sotilas, marsalkka
ArvonimiPuolan marsalkka
Puoliso Maria Koplewska (vih. 1899; k. 1921)
Aleksandra Szczerbińska (vih. 1921)
Tiedot
Puolue Puolan Sosialistipuolue
Uskonto katolinen
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Sotilaspalvelus
Taistelut ja sodat Ensimmäinen maailmansota, Puolan–Neuvosto-Venäjän sota
Aiheesta muualla
jpilsudski.org

Józef Klemens Piłsudski (5. joulukuuta 1867 – 12. toukokuuta 1935) oli puolalainen vallankumouksellinen ja valtiomies, sotamarsalkka ja armeijan perustaja, itsenäisen Puolan ensimmäinen valtionpäämies (1918–1922) ja myöhemmin Puolan tosiasiallinen johtaja (1926–1935).[1]

Nykyään suhtautuminen Piłsudskiin on kahdenlaista. Puolassa on historioitsijoita jotka ylistävät häntä uuden Puolan isänä, joka nosti naapuriensa jakaman maan uudenaikaiseksi valtioksi. Osa puolalaisista historioitsijoista suhtautuu hänen vuoden 1926 kaappaukseensa ja demokratian polkemiseensa negatiivisesti. [2]

Elämäkertaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piłsudski syntyi Zułówon kylässä Kongressi-Puolassa (nyt Liettuan Zalavas) köyhtyneeseen aatelisperheeseen. Perheen arvot olivat puolalaiskansalliset. Äiti, joka kutsui poikaansa nimellä Ziuk, oli pojan merkittävin kasvattaja. Äiti sai Ziukin kiinnostumaan Puolan historiasta ja kirjallisuudesta. Hiukan ehkä yllättäen Ziuk kiinnostui erityisesti romanttisesta kirjallisuudesta. Kotona puhuttiin myös vuoden 1863 Puolan kapinasta jossa perheen isä oli ollut jollain tapaa mukana. Perhettä kohtasi onnettomuus vuonna 1875 kun tulipalo tuhosi perheen kartanon. Perhe muutti Vilnaan missä ei enää saavutettu entistä elintasoa.[3]

Józef Piłsudski koulupoikana.

Ziuk kävi koulua Vilnassa, missä liittyi veljensä Bronisławin perustamaan isänmaalliseen opiskelijaryhmittymään. Valmistuttaan suomalaista lukiota vastaavasta koulusta hän muutti Harkovaan opiskellakseen lääketiedettä. Vuonna 1886 hänet pidätettiin epäiltynä poliittisesta aktiivisuudesta sillä hän oli yhteydessä veljeensä. Maaliskuussa 1887 hänet pidätettiin tekaistujen syytteiden nojalla yrityksestä murhata keisari Aleksanteri III ja karkotettiin viideksi vuodeksi Siperiaan.[1] [3]

Piłsudskin vanhempi veli Bronisław Piłsudski, joka oli Leninin veljen Aleksandr Uljanovin ystävä, sai viisitoista vuotta kovaa pakkotyötä katorgassa. Syynä oli se, että häntä epäiltiin tsaarin murhan suunnittelusta. Uljanov sai tuolloin kuolemantuomion tsaarin murhan yrityksestä. [4]

Täysin hukkaan ei Ziukin karkoitusaika Siperiassa mennyt. Hän keskusteli siellä vuoden 1863 veteraanien kanssa, innostui sosialismista tapaamiensa venäläisten karkotettujen innoittamina ja alkoi innostua ajatuksesta Puolan itsenäisyydestä. Siperiassa hän koki myös ensimmäisen rakkautensa. [3]

Józef Piłsudski vapautettiin vuonna 1892 ja hän palasi kotikaupunkiinsa Vilnaan. Siellä hän liittyi puolalaiseen sosialistipuolueeseen, jossa hänestä tuli johtava agitaattori ja johtoryhmän jäsen. Nimi Ziuk oli jäänyt pois käytöstä ja Piłsudski käytti nyt nimeä Wiktor. Tuolloin hänen ajatusmaailmassaan Puolan itsenäisyys ja sosialistiset reformit kulkivat käsi kädessä. Puolue julkaisi maanalaista sosialistilehteä Robotnik (työläinen) ja sen päätoimittajana oli Piłsudski.[1] [3]

Helmikuussa 1900 Piłsudski vangittiin Łódźissa yksityisasunnosta, jossa oli Robotnikin paino. Hänet vietiin Varsovan linnoitukseen, mitä pidettiin vankilana josta on mahdotonta paeta. Piłsudski ryhtyi näyttelemään mielisairasta ja hänet siirrettiin Pietariin saamaan hoitoa. Sieltä hänen onnistui paeta toukokuussa vuonna 1901, sillä sairaalassa oli puolalainen sosialistipuolueen jäsen psykiatrina.[1] [3]

Pakomatkan jälkeen Piłsudski asettui asumaan tuolloin Itävaltaan kuuluneeseen Krakovaan. Vuonna 1902 hän oli jälleen Venäjän hallinnoimassa Puolan osassa etsimässä yhteyksiä entisiin puoluetovereihinsa. [1]

Venäjän–Japanin sodan puhjetessa 1904 Piłsudski matkusti Tokioon, jossa hän yritti saada tukea Japanin tukemaan puolalaisten kansannousua. Mahdollista kansannousua varten ryhdyttiin hankkimaan aseita. Asekätköä järjestellessään hän tutustui Alexandra Szczerbińskaan, jonka kanssa solmi myöhemmin avioliiton. Piłsudski oli tuohon aikaan jo naimisissa, hän oli vuonna 1899 avioitunut sosialistiaktivisti Maria Juszkiewiczin kanssa.[1] [3]

Sosialistipuoluueesa alkoi olla linjaerimielisyyksiä. Piłsudski ei kannattanut terrorihyökkäyksiä yksityisiä henkilöitä vastaan eikä myöskään äkillisiä aseellisia hyökkäyksiä. Hän uskoi, että oli mahdollista rakentaa hitaasti ja kärsivällisesti armeija, joka ottaisi maan haltuun sopivassatilanteessa, esimerkiksi yleislakon aikana. Samaan aikaan ryhmä, josta käytettiin nimeä "nuoret" alkoi suhtautua ajatukseen Puolan itsenäisyydestä torjuvasti. Heidän mielestään oli liittouduttava Venäjän sosialistien kanssa ja luotava uusi Venäjän liittovaltio. [3]

Puolueen toista ryhmää kutsuttuttiin "vanhoiksi". Sen johtajana Piłsudski matkusti vuonna 1907 Suomessa, Kirkkonummella, pidettyyn salaiseen kokoukseen. Paikalla oli sosialistiaktiiveja useista Euroopan maista ja kokouksessa pohdittiin pienten kansojen vapautumista Venäjän keisarikunnan vallasta. [5]

Piłsudskin haave oli perustaa uudelleen Puolan valtio, joka oli jaettu Puolan jaoissa Venäjän, Itävallan ja Preussin kesken. Vuonna 1908 hän perusti salaseuran, jonka hän muutti itävaltalaisten sotilaiden avulla vuonna 1910 ”ampumaseuraksi”, joka koulutti puolalaisia upseereita. Hän ryhtyi myös etsimään rahoitusta aseiden hankintaan. Hän halusi myös käynnistää kampanjan, joka herättäisi puolalaiset tajuamaan, että aseellinen itsenäisyystaistelu olisi mahdollinen. [1] [3]

Ensimmäinen maailmansota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Ensimmäinen maailmansota

Monet poliittiset ryhmittymät olivat päätyneet kannattamaan Puolan itsenäisyyttä. Ne perustivat itsenäisyysmielisten puolueiden liittouman ja he nimittivät Piłsudskin Puolan armeijan komentajaksi. Mitään merkittävää ei tapahtunut kahteen vuoteen, paitsi että nimi Wiktor jäi pois käytöstä ja Piłsudskia ryhdyttiin kutsumaan nimellä Komentaja. [3]

Vuonna 1914 kokouksessa Pariisissa Piłsudski ennusti, että tulevassa sodassa Puola saisi itsenäisyytensä vain, jos keskusvallat löisivät Venäjän, ja länsivallat puolestaan Saksan ja Itävalta-Unkarin. Kesällä 1914 syttyi Ensimmäinen maailmansota, joka muutti tilanteen täysin.[1]

Elokuun kuudentena päivänä vuonna 1914, ensimmäinen komppania, jonka Piłsudski oli koonnut eri "ampumaseurojen" jäsenistä, hyökkäsi Krakovasta Venäjän Puolan alueelle. Tarkoituksena oli käynnistää kansannousu. Hanke epäonnistui täysin. Tuossa vaiheessa puolalaisia ei vielä innostanut kapinoida venäläisiä vastaan. Myös Itävalta veti hankkeelta tukensa. Itävalta liitti Piłsudskin komppanian omaan puolalaiseen legioonaansa. Komentaja menetti itsenäisyytensä, mutta hänelle aukeni uusi tilaisuus puhua Puolan itsenäisyydestä entistä suuremmalle yleisölle. Puheidensa ansiosta hän sai paljon innostuneita kannattajia.[3]

Venäjän sotamenestys oli ensimmäisessä maailmansodassa heikko ja keskusvallat saivat Puolan alueen haltuunsa. 5. marraskuuta 1916 keskusvallat julistivat Puolan holhoojahallituskuningaskunnan (Królestwo Regencyjne) itsenäiseksi siinä toivossa, että puolalaista armeijaa (Polnische Wehrmacht) voitaisiin käyttää itärintamalla Venäjää vastaan, ja saksalaisjoukoilla voitaisiin vahvistaa länsirintamaa. Uusi kuningaskunta oli nukkevaltio, mutta sen olemassaolo teki Puolan näkyväksi maailmalla.[1] [3]

Piłsudski toimi väliaikaishallituksen sotaministerinä, mutta vastusti ajatusta, että puolalaiset joukot vannoisivat uskollisuutta Saksan ja Itävalta-Unkarin hallitsijoille. Venäjän Helmikuun vallankumous vuonna 1917 sai Piłsudskin ajattelemaan, että Venäjä ei enää ollut uhka Puolan valtion uudelleen syntymiselle. Uhan muodostivat Saksa ja Itävalta-Unkari.Heinäkuussa 1917 hänet pidätettiin ja vangittiin Magdeburgissa. Suurin osa puolalaislegioonaa internoitiin. [3]

8. marraskuuta 1918 Piłsudski ja hänen toverinsa eversti Kazimierz Sosnkowski vapautettiin ja lähetettiin junalla Varsovaan, aivan kuten Lenin lähetetty ennen heitä Venäjälle. 11. marraskuuta Piłsudski nimitettiin ylipäälliköksi ja valtionhoitajaneuvosto luovutti valtansa hänelle. Piłsudski oli suosittu mies: häntä luonnehti kansan silmissä Siperiassa kärsineen vapaustaisteilijan sädekehä. [3]

14. marraskuuta 1918 Piłsudskista tuli Puolan valtion päämies (Naczelnik Panstwa). Käytännössä hän oli uuden Puolan yksinvaltias. Hänen kannattajansa olivat etupäässä vasemmistosta ja poliittisesta keskustasta. Oikeisto suhtautui häneen vielä skeptisesti. Hallinnon tärkein tehtävä oli armeijan perustaminen. Hallitus käynnisti myös sosiaalisia uudistuksia ja määräsi, että maassa käydään vaalit tammikuussa vuonna 1919.[1] [3] [4]

Sota Neuvosto-Venäjää vastaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piłsudski haaveili jälleen liittovaltiosta (Międzymorze), joka ulottuisi Itämereltä Mustallemerelle, kuten Puola-Liettua yli 400 vuotta. Siihen kuuluisivat Puola, Liettua, Valko-Venäjä ja Ukraina. Kaikkein jyrkimmin kansallismieliset taas kannattivat yhtenäisvaltiota. Suuren Puolan Piłsudski ajatteli olevan turvallisemman, kuin juuri itsenäistyneen Puolan alueen. Hän ajatteli, että oli Venäjällä sitten "punainen" tai "valkoinen" hallinto, se tulisi olemaan imperialistinen ja haluavan laajentua länteen. [1] [3]

Huhtikuussa 1920 marsalkaksi ylennetty Piłsudski solmi liiton Ukrainan kansantasavallan Simon Petljuran kanssa sodasta Neuvosto-Venäjää vastaan. Tämä oli Piłsudskin mielestä tärkeää, sillä hän sanoi, että ainoastaan itsenäisen Ukrainan myötä Puola voi säilyttää itsenäisyytensä. [6]

Puolalaiset hyökkäsivät ukrainalaisten joukkojen tukena Venäjän sisällissodan aikana itään Ukrainassa. 7. toukokuuta 1920 joukot valtasivat Kiovan, edettyään lähes vastarinnatta. Puna-armeijan ensimmäinen ratsuväkiarmeija Semjon Budjonnyin alaisuudessa kuitenkin karkotti joukot ja puna-armeija aloitti suurhyökkäyksen Valko-Venäjältä Ukrainaan ja eteni Puolaan kohti Saksaa jatkuvan vallankumouksen hengessä.[3]

Tilanne Puolassa elokuun alussa ennen Varsovan taisteluita elokuussa 1920.

Neuvosto-Venäjän armeija saartoi Varsovan ja se asetti maahan nukkehallituksen, jonka johtoon asetettiin puolalaissyntyinen Felix Dzeržinski. Kansa ei kääntynyt tämän hallituksen kannattajaksi, vaan tuki Piłsudskia.[7]

Tilanne näytti jo todella pahalta ja puolalaiset saivat pysäytettyä hyökkäyksen vasta Varsovan taistelussa elokuussa 1920. Piłsudskin suunnitelmassa puolalaisjoukot vetäytyivät Veikselin yli ja puolustivat sillanpääasemia Varsovassa ja Wieprzjoella, kun neljännes divisioonista keskitettiin etelään vastahyökkäystä varten. Kenraali Józef Hallerin kaksi armeijaa ottaisivat vastaan hyökkäyksen Varsovaa kohti idästä, ja samaan aikaan kenraali Władysław Sikorskin armeija iskisi pohjoisesta saartaen hyökkääjän.[3]

Tärkein osa suunnitelmaa oli kuitenkin Piłsudskin johtama pieni (20 000 miehen) veteraaneista koottu reserviarmeija, joka iskisi Puna-armeijan läntisen ja kaakkoisrintaman väliin. Piłsudskin ja Sikorskin joukot yhtyisivät Itä-Preussin rajalla, saartaen neuvostojoukot. Piłsudskin suunnitelma sai osakseen kritiikkiä, ja ammattisotilaat pitivät sitä amatöörimäisenä. Suunnitelma hyväksyttiin ja pantiin kuitenkin käytäntöön puolalaisjoukkojen epätoivoisen tilanteen vuoksi. [3]

Pääartikkeli: Puolan–Neuvosto-Venäjän sota

Taistelusta tuli suurvoitto. Sille annettiin nimeksi ”Veikselin ihme”. Riian rauhassa suurin osa Valko-Venäjää ja Ukrainaa jäi bolševikeille, eikä Piłsudskin liittovaltiosuunnitelma toteutunut. Puola sai kuitenkin suuria osia näistä maista ja Liettuasta. Vilnaa Puola piti hallussaan vuoteen 1939. [3]

Puolan johtajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puolan toisen tasavallan ajan johtaja marsalkka Józef Piłsudski kuoli toukokuussa 1935. Hänen muistokseen Puolassa julkaistiin postimerkki.

Puolan toisen tasavallan (1918–1939) maaliskuun 1921 perustuslaki rajoitti huomattavasti presidentin valtaa ja Piłsudski kieltäytyi tehtävästä. Joulukuussa 1922 hän antoi valta-asemansa ystävälleen, uudelle presidentti Gabriel Narutowiczille. Kaksi päivää myöhemmin Narutowiczin ampui oikeistoradikaali. Tämä oli Piłsudskille suuri järkystys ja jyrkensi hänen ajatteluaan vastustajiaan kohtaan. Myös uusi presidentti, Stanisław Wojciechowski oli Piłsudskin ystäviä. [1]

Presidentin aloitettua toimessaan, Piłsudski siirtyi maan uuden yleisesikunnan päälliköksi. Hän erosi virastaan, kun maahan tuli äärioikeistolainen hallitus. Piłsudski piti äärioikeistoa moraalisesti vastuullisena ystävänsä murhaan. [3]

Eläkeläinen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piłsudski vetäytyi nyt maaseutukartanoon, jonka valtio oli hänelle luovuttanut. Hän asui nyt toisen vaimonsa Alexandra Szczerbińskan ja tämän kahden tyttären Wandan ja Jadwigan kanssa. Pelkkä tilanhoito ei hänelle ajankuluksi riittänyt vaan hän myös kirjoitti artikkeleita ja kävi luennoimassa. [3]

Eläkkeellä oli aikaa lukea ja seurata niin kotimaan kuin Euroopankin politiikkaa. Puola ja sen poliittinen järjestelmä olivat hänestä huolestuttavan epävakaita. Myös Puolan ulkopoliittinen asema oli heikkenemässä. Maa oli kahden revanssia haluavan valtion, Saksan ja Neuvostoliiton, välissä ja ne uhkasivat sen itsenäisyyttä. Hänen varoittelujaan kuuli yhä suurempi osa kansasta. [3]

Vuonna 1926 Puolassa oli sekä sisäpoliittinen että taloudellinen kriisi. Piłsudski ei enää halunnut olla eläkeläinen. [3]

Yksinvaltias

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukokuun 12. päivänä vuonna 1926, Piłsudski palasi valtaan sotilasvallankaappauksessa, jossa avustivat rautateiden sosialistityöläiset estämällä hallituksen joukkojen kuljetukset. Hallitus yritti estää Piłsudskin etenemisen Varsovaan julistamalla maan sotatilaan ja tukkimalla Varsovaan johtaneet sillat. Varsovassa olleet Piłsudskin kannattajat valtasivat pääesikunnan ja ottivat haltuunsa tietoliikenneyhteydet. Kaupungissa käynnistyi taisteluita. Suuremman verenvuodon välttämiseksi presidentti Stanisław Wojciechowski erosi virastaan 14. toukokuuta. Nyt tapahtunut tosiasia piti saada laillistettua. Uusi hallitus muodostettiin ja Piłsudski nimitettiin sen sotaministeriksi. Toukokuun viimeisenä päivä hänet valittiin myös presidentiksi. Piłsudski kuitenkin kieltäytyi ja presidentiksi tuli Ignacy Mościcki. Piłsudskin vallankaappaus vaati 379 hengen. Heistä siivilejä oli 164. Lisäksi 920 haavoittui. [1] [8]

Tästä eteenpäin Piłsudski oli puolustusministerinä aina kuolemaansa saakka. Hän oli kuitenki Puolan poliittisen elämän keskeinen vaikuttaja ja hänen mielipiteensä painoi erityisesti ulkopolitiikassa. [1]

Vuoteen 1930 mennessä Piłsudski oli muutaamaa poikkeusta lukuunottamatta luopunut vanhoista sosialistiystävistään. Vuonna 1930 he aloittivatkin entiseen ystäväänsä kohdistuneen kampanjan, jolla he halusivat Piłsudskin pois vallasta.Kampanjaan kuuluivat lakot ja mielenosoitukset. Piłsudski reagoi tähän rajusti. 18 sosialistipuolueen johtajaa pidätettiin ja vietiin vangeiksi Brześćin linnaan. Ennen vapautusta heidät pahoinpideltiin. Piłsudskin mielestä Puolan poliittinen vakaus oli tärkeämpää kuin opposition edustajien fyysinen koskemattomuus. [1] [3]

Laajapohjainen Sanacja-hallitus hallitsi 1926–1939, tavoitteenaan ”palauttaa moraali”, karsia korruptiota ja inflaatiota. Suomeksi hallituksen nimi tarkoittaa lähinnä parantamista. Hallitus kiinnitti huomiota maan infrastruktuurin parantamiseen ja Gdynian sataman rakentaminen oli merkittävä hanke. Myös rautatieverkkoa parannettiin ja laitettiin alulle puolustustarviketeollisuus. Maailmanlaajuinen lama saapui myös Puolaan vuonna 1930 ja hallituksen toimia moitittiin liian vähäisiksi. [3]

Kansallissosialistien ja Adolf Hitlerin valtaannousu Saksassa saivat Piłsudskin huolestumaan maansa ulkopoliittisesta asemasta. Hän teki Hitlerin kanssa sopimuksen Saksan ja Puolan välisestä hyökkäämättömyyssopimuksesta Myös Neuvostoliiton kanssa solmittiin vastaavanlainen sopimus, jonka piti olla voimassa vuoden 1945 loppuun saakka. Hiukan ivalliseti Piłsudski mietti kuinka pitäviä tällaiset sopimukset ovat. Hitler ehdotti hänelle Neuvostoliiton vastaista liittoa ja kahden keskistä tapaamista, mutta tähän hän ei suostunut. [1] [6]

Ukrainan itsenäisyysliike aiheutti Puolassa ongelmia 1930-luvun alussa. Piłsudski lähetti armeijan taistelemaan sitä vastaan maan itärajan pinnassa. Kun maan sisäministerin murhasi ukrainalainen nationalisti, teki Piłsudski jälleen rajun vastaiskun. Puolaan perustettiin Bereza Kartuskan leiri, joka oli käytännössä keskitysleiri. Sinne siirrettiin kommunisteja ja Ukrainan itsenäissyysliikkeen jäseniä. Piłsudski totesi, että Puolan vapauden ja vakauden vuoksi ovat kaikki keinot sallittuja. Hän hallitsi maata paitsi voimalla, mutta myös uhkailemalla työtovereitaan eromisella tehtävistään, sillä kukaan ei heistä pystyisi samaan kuin hän.[3] [6]

Kun liitto Ranskan kanssa epäonnistui, Piłsudski päätteli, että Puolan on nyt vain pelattava aikaa. On varmistettava, että maa taistelee, kun aika koittaa. Eräässä yksityisessä korttipeli-illassa hän sanoi epäilevänsä, että kestääkö maa edes kymmentä vuotta. [3] [6]

Piłsudskin tukijat laativat huhtikuussa 1935 häntä varten Puolalle uuden perustuslain. Yhdysvaltain esikuvan mukaan siinä oli presidentillä merkittävät valtaoikeudet ja parlamentin asemaa oli heikennetty. Piłsudski itse ehti kuolla toukokuussa 1935 ennen astumistaan presidentin virkaan sairastettuaan maksasyöpää. PiłsudskiN menehdyttyä häntä surivat lähes kaikki puolalaiset. Jopa hänen vastustajansa osoittivat hänelle kunnioitustaan. Hänet haudattiin Krakovaan, Wawelin linnan katedraalin kryptaan, joka on Puolan kuninkaiden hautapaikka. [1] [3]

Henkilökuvaa ja elämäntyön arviointia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piłsudski oli nuorena romanttinen vallankumouksellinen, mutta vallankumouksellisuus karisi hänestä realismin tieltä. Tietynlaisena kansallisromantikkona hän pysyi loppuikänsä. Hänen onnistui voittaa sota vuonna 1920, vaikka hänellä ei ollut minkäänlaista sotilaallista koulutusta. [1]

Yksinvaltiaaksi Piłsudski oli sikäli harvinainen, että ei käyttänyt asemaansa omaisuuden keräämiseen. Hän lahjoitti varojaan sotaleskille, lahjoitti saamansa lahjat eteenpäin ja eli muutenkin kohtuullisesti. Hänen vaimonsa paikkasi vanhoja vaatteita ja pariskunnan lapset saivat harvoin mitään uutta. [5]

Puolan vähemmistökansallisuuksiin Piłsudski suhtautui ystävällisesti. Puolan juutalaiset ovat perinteisesti arvostaneet häntä. Nuorena sosialistina hän puhui usein kaikenlaisen syrjinnän vastustamisen tärkeydestä. Pogromeja hän piti kansallisena häpeänä. Tultuaan valtaan, hän toimi kuten oli nuorena kirjoittanut. Vuoden 1926 vallankaappauksensa jälkeen hän esti antisemitistien pääsyn hallitukseen. Hän muisti usein mainita, että Puolan itsenäisyystaisteluun oli osallistunut myös juutalaisia.[9]

Nykyään, kun historioitsijat tutkivat Piłsudskin elämäntyötä, he ottavat huomioon hänen toimintansa kaksijakoisuuden. Piłsudski kamppaili demokraattisen Puolan puolesta, mutta kaappasi maassa vallan ja ryhtyi itsevaltiaaksi. Hän kannatti Ukrainan itsenäisyyttä, mutta kahmi sen alueita Puolaan. Hän inspiroi ihmisiä olemaan uskollisia tehtävälleen, mutta oli itse uskoton vaimoilleen. [6]

Toisen maailmansodan jälkeen, sosialistisessa Puolassa, Piłsudskin muisto ja merkitys työnnettiin taka-alalle. Vuoden 1989 jälkeen maahan tuli useita Piłsudskin patsaita ja hänen mukaansa nimettiin monia katuja. Osa historioitsijoista pitää tätä ongelmallisena. Heidän mukaansa demokraattinen maa ei voi varauksettomasti ihailla miestä joka käynnisti vallankaappauksen ja polki demokraattisia instituutioita. Heidän mukaansa tällainen ihailu avaa tien ajattelulle, että Puola tarvitsee vahvaa ja autoritääristä johtajaa. [10]

Piłsudskin tragedia oli lopulta se, että hän ei saanut luotua järjestelmää, joka olisi pitänyt Puolan vahvana kestämään uhkaamassa olleen hyökkäyksen. Hän ei löytänyt itselleen tarpeeksi pätevää seuraajaa. [1] [6]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Józef Piłsudski Encyclopedia Britannica. Viitattu 30.11.2013.
  2. ↑ Krakow Krakow/jozef-piłsudski. Viitattu 26.10.2025.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab Jozef-Pilsudski Muzeumpilsudski. Viitattu 22.10.2025.
  4. ↑ a b Marshall Yazep Pilsudski (Józef Klemens Pilsudski, Josef Pilsudski) Belarus Guide. Viitattu 30.11.2013.
  5. ↑ a b Mannerheim, mies naamion takana. WSOY, 2019. ISBN 978-951-0-42709-5
  6. ↑ a b c d e f Complex-legacy-of-Polands-founding-father Notes from Poland. Viitattu 29.10.2025.
  7. ↑ Salomaa, Markku: Punaupseerien nousu ja tuho, s. 91-92. Otava, 2018. ISBN 978-951-1-32381-5
  8. ↑ Coup d'état of May 1926 poland.pl. Viitattu 2.11.2025.
  9. ↑ 90th Anniversary Polin.pl.viitattu=2025-11-09}}
  10. ↑ Polish History polishhistory.pl. Viitattu 8.11.2025.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Herman Gummerus, Pilsudski: uuden Puolan luoja WSOY 1936

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Józef_Piłsudski&oldid=23716760”