Varsovan taistelu (1920)
| Varsovan taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Puolan–Neuvosto-Venäjän sotaa | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
120 000 |
100 000–130 000 | ||||||
Varsovan taistelu oli yhteenotto Puolan ja Neuvosto-Venäjän välillä 13. – 20. elokuuta 1920. Venäläiset olivat Puolan–Neuvosto-Venäjän sodan aiemmissa vaiheissa edenneet Puolan pääkaupunki Varsovan lähistölle ja 13. elokuuta eturintama oli vain 30 kilometrin päässä kaupungista. Mihail Tuhatševski johti venäläisten hyökkäystä kaupunkia vastaan, mutta Józef Piłsudskin komentama puolalaisten vastahyökkäys venäläisten selustaan ajoi nämä sekasortoon ja pakotti heidät perääntymään Puolasta. Tapahtumasta on käytetty myös nimeä "Veikselin ihme"[1] tai "Wisłan ihme"[2]. Sota päättyi Riian rauhaan vuonna 1921 ja Piłsudskista tuli Puolan kansallissankari.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Józef Piłsudski oli ensimmäisen maailmansodan aikana muodostanut niin sanotut puolalaiset legioonat, jotka ottivat osaa sotaan Venäjän keisarikuntaa vastaan Itävalta-Unkarin puolella ja sodan päättyessä legioonat muodostivat Piłsudskin alaisuudessa itsenäistyneen Puolan asevoimien ytimen. Sodan jälkimainingeissa käytiin myös Venäjän sisällissota, jonka osapuolia olivat Venäjän valkoinen armeija ja bolševikkien johtama Neuvosto-Venäjä.[3] Ympärysvaltojen diplomaattinen väliintulo epäonnistui molempien osapuolten hylätessä brittien ehdottaman niin sanotun Curzonin linjan maiden välisenä rajana.[4]
Bolševikkien johtaja Vladimir Lenin määräsi Puolaa vastaan helmikuussa 1920 sodan, jonka kautta bolševikit halusivat levittää vallankumoustaan muualle Itä- ja Keski-Eurooppaan. Neuvostojoukkoja johti Mihail Tuhatševski Lev Trotskin alaisuudessa. Puolan–Neuvosto-Venäjän sota alkoi Puolan armeijan hyökkäyksellä Ukrainaan ja Valko-Venäjälle, mutta hyökkäys ei johtanut toivottuihin ratkaiseviin voittoihin. Neuvosto-Venäjän joukot aloittivat vastahyökkäyksen toukokuussa ja he nopeasti pakottivat puolalaiset perääntymään. 8. elokuuta venäläiset saivat määräyksen vallata Varsova, joka tuolloin oli enää vain 30 kilometrin päässä etulinjasta. Puolalaisia puolustajia oli noin 68 000 ja heitä vastassa oli kaksi venäläistä armeijaa yhteisvahvuudeltaan noin 100 000–130 000 miestä. Molemmat osapuolet kärsivät pitkien taistelujen aiheuttamasta tarvikepulasta. Puolalaiset olivat menettäneet kalustoaan vetäytyessään ja pulaa oli jopa univormuista ja kengistä. Toisaalta venäläiset olivat samaan tapaan edenneet kauas huoltokeskuksistaan Valko-Venäjältä.[3]
Piłsudskin tilanne elokuussa oli vakava, mutta hän oli laatinut suunnitelman tilanteen pelastamiseksi. Varsovan puolustuslinja jätettäisiin heikon Józef Hallerin johtaman joukon haltuun, kun taas rintaman eteläosan puolalaiset hyökkäisivät kohti pohjoista ja venäläisten selustaa. Puolustuksen heikentäminen hyökkäystä varten merkitsisi Varsovan menetystä suunnitelman epäonnistuessa, mutta Piłsudski piti kaupungin menetystä muutenkin väistämättömänä, ellei venäläisiä voitettaisi.[3]
Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäläiset alkoivat edetä kohti Varsovaa 13. elokuuta. Kenraali Mihail Tuhatševski oli alun perin odottanut vahvistuksia muilta joukoilta, mutta ratsuväenkenraali Semjon Budjonnyin eteneminen etelässä kohti Lwówia oli pysähtynyt joukkojen uupumisen takia, ja Moskovaa etelärintamalla edustanut Josif Stalin kieltäytyi luovuttamasta mitään joukkojaan Varsovan taistelua varten. Samaan aikaan käynnissä olleet puna-armeijan taistelut Ukrainassa kenraali Pjotr Wrangelin johtamaa Etelä-Venäjän armeijaa vastaan sitoivat puna-armeijan yksikköjä. Hayk Bžškjanin johtama pelätty ratsuväki oli puolestaan edennyt Varsovan ohi kohti Saksan vastaista rajaa. Puolalaiset saivat tietää puna-armeijan joukkojen hajanaisuudesta kapteeni Jan Kowalewskin murrettua puna-armeijan salakoodit, jolloin puolalaiset saattoivat kuunnella puna-armeijan radioliikennettä.[5] Puolalaisten 5. armeija puolustautui kuitenkin kiivaasti venäläisiä vastaan Wkrajoen varrella kenraali Władysław Sikorskin johdolla, mikä edesauttoi sittempää Piłsudskin hyökkäystä venäläisiä vastaan. Taistelujen aikana Sikorskin ratsujoukkojen onnistui vallata puna-armeijan 4. armeijan komentopaikka, josta vankien lisäksi puolalaiset saivat haltuunsa radiolaitteet ja tärkeitä dokumentteja. Näistä tiedoista oli hyötyä puolalaisille Varsovan torjuntataistelussa. [3]
Piłsudskin hyökkäys alkoi päivää suunniteltua aikaisemmin 16. elokuuta. Venäläisten pääosa oli pohjoisessa, ja etelästä hyökkäävät Piłsudskin joukot etenivät nopeasti. Venäläisten 16. armeija romahti, ja puolalaisten radiohäirintä esti Tuhatševskiä tajuamasta tilannetta. Puolalaiset kaappasivat puna-armeijan kenraali Budjonnyiltä radioviestin, jonka mukaan hänen ratsuväkensä ei pääsisi Tuhatševskin avuksi johtuen taisteluista Lwówin lähellä. Lisäksi idässä olevat puna-armeijan reservit olivat niin kaukana, etteivät ehtisi tukemaan Tuhatševskia. Kaksi päivää myöhemmin oli selvää, että puna-armeija ei kykenisi enää organisoituun taisteluun. Puolalaisten edetessä venäläisten selustaan Tuhatševski määräsi joukkonsa vetäytymään vasta 20. elokuuta, jolloin oli jo liian myöhäistä. Venäläiset pakenivat kaaoksen vallitessa kohti itää puolalaiset perässään. Piłsudskin puolalaisjoukot ottivat nopeasti haltuunsa puna-armeijalle menetetyt puolalaisalueet.[3]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puolalaiset seurasivat vetäytyviä venäläisiä aina Kiovan ja Minskin liepeille saakka ja venäläisten oli pakko pyytää aselepoa 15. lokakuuta.[3] Venäläisten paetessa 100 000 oli jäänyt sotavangeiksi ja kaikkiaan kolme armeijaa oli tuhoutunut tyystin. Sota päättyi virallisesti Riian rauhassa 18. maaliskuuta 1921.[4]
Voiton Varsovassa oli tehnyt mahdolliseksi riskinotto ja puolalaisten vastahyökkäyksen nopea eteneminen. Piłsudskista tuli Puolan kansallissankari ja hän kuoli voiton varmistamassa itsenäisessä Puolassa vuonna 1935. Venäläisiä Varsovassa johtanut Tuhatševski teloitettiin Stalinin käskystä vuonna 1937.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Herman Lindqvist: Mannerheim. Mies naamion takana. Werner Söderström Ltd, 2019-09-10. ISBN 978-951-0-44467-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.5.2020). fi
- ↑ Salomaa, Markku: Punaupseerien nousu ja tuho, s. 93. Otava, 2018. ISBN 978-951-1-32381-5.
- ↑ a b c d e f g Richard Overy: History of war in a hundred battles, s. 75-79. Oxford University Press, 2014. ISBN 978-0-19-939071-7. (englanniksi)
- ↑ a b Norman Davies: God's Playground - A History of Poland, s. 294-297. Volume II 1795 to the Present. Oxford: Columbia University Press, 2005. ISBN 978-0-231-12819-3. (englanniksi)
- ↑ POLISH CODEBREAKING DURING THE RUSSO-POLISH WAR OF 1919–1920 4.6.2010. tandfonline.com. Viitattu 9.12.2018. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Varsovan taistelu (1920) Wikimedia Commonsissa
