Puolan uhkavaatimus Liettualle 1938
Puola lähetti uhkavaatimuksen Liettualle 17. maaliskuuta 1938. Uhkavaatimus edellytti, että Liettua aloittaisi diplomaattiset suhteet Puolan kanssa kahden vuorokauden kuluessa. Uhkavaatimuksen mukaan Liettuan kieltäytyessä Puola aloittaisi sodan Liettuaa vastaan. Liettua oli kieltäytynyt solmimasta tavanomaisia diplomaattisuhteita, koska Puola oli 1920-luvun alusta lähtien miehittänyt Liettuan pääkaupunkinaan pitämää Vilnaa. Uhkavaatimuksen johdosta Liettua solmi diplomaattisuhteet Puolan kanssa.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liettua oli saanut Vilnan alueen haltuunsa ensimmäisen maailmansodan jälkeen, mutta menetti sen Puolan–Liettuan sodan päätteeksi, kun Puolan kenraali Lucjan Żeligowski järjesti Keski-Liettuan kapinan uhmaten Kansainliiton järjestämää osittaista aselepoa ja vannottamista rajakiistojen ratkaisemiseen neuvottelukeinoin.[1] [2]
Alueen valtaväestöä olivat puolalaiset, juutalaiset ja valkovenäläiset, mutta alueella oli myös suuri liettualainen vähemmistö.[3] Liettua ei kuitenkaan ollut tunnustanut historiallisen pääkaupunkinsa menetystä, vaan vuonna 1928 Vilna kirjattiin perustuslakiin Liettuan pääkaupungiksi. Puolan ja Liettuan rajalla liikenne ja postinkin kulku oli kielletty.[4] Rajalla sattui useita ampumavälikohtauksia puolalaisten ja liettualaisten välillä.[5] Puolan ja Liettuan vastaisella rajalla tapahtui 11. maaliskuuta 1938 ampumavälikohtaus, jonka seurauksena yksi puolalainen sotilas kuoli.[6][7] Liettualaiset löysivät ruumiin omalta puoleltaan rajaa ja palauttivat sen puolalaisille 12. maaliskuuta. Puolalainen lehdistö julisti, että tapaus oli sattunut Liettuan provokaation takia. Puolassa järjestettiin Liettuan vastaisia mielenosoituksia.[8]
Uhkavaatimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puolan Tallinnan-lähettiläs esitti 17. maaliskuuta 1938 Liettuan-lähettiläälle uhkavaatimuksen, jolla Liettuaa vaadittiin avamaan diplomaattisuhteet Puolan kanssa 48 tunnin kuluessa.
Liettuan kansainvälinen tuki jäi heikoksi. Neuvostoliitto uhkasi Puolaa Liettuan vastaisen sodan syttyessä hyökkäämättömyyssopimuksen irtisanomisella, mutta teki selväksi halunsa välttää aseellista konfliktia.[9] Tämä aseellisen konfliktin välttämisen halu on liitetty Japanin imperiumin uhkaan idästä.[8] Koska aseellinen apu Liettualle olisi vaatinut Neuvostoliittoa hyökkäämään joko Puolaan tai Latviaan,[10] Neuvostoliitto olisi joutunut sotimaan kahdella rintamalla samaan aikaan.[8]
Liettuan liittolainen Latvia yritti saada Viron kanssa aikaan julkilausuman, jolla Liettuaa painostettaisiin sopimusratkaisuun. Julkilausuma kaatui kuitenkin Viron vastustukseen. Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta halusivat välttää sodan syttymisen Euroopan epävakaan tilanteen takia.[5] Lisäksi Saksa oli uhkavaatimusta seuranneena päivänä keskittänyt joukkoja Liettuan vastaiselle rajalleen liittyäkseen mahdolliseen Puolan hyökkäykseen, mikäli Liettua ei hyväksyisi Puolan uhkavaatimusta. Saksalaisten tavoitteena oli saada käsiinsä kiistelty Memelin alue.[7] Saksalaisilla oli valmiudessa noin 1 000 SS- ja SA-joukkojen jäsentä Tilsitissä, sekä armeijan 1. divisioona. Puola oli keskittänyt rajalleen noin 50 000 miestä kahdesta divisioonasta, joiden lisäksi sillä oli useita divisioonia reservissä. Romanian Bukarestin media arvioi Liettuan rajalla olevan peräti 600 000 Puolan sotilasta toimintavalmiudessa. Mikäli Liettua ei tyydyttäisi Puolan vaatimuksia, näiden joukkojen tehtävänä olisi miehittää Kaunas ja poistua sieltä vasta, kun Puola katsoisi vaatimuksensa tulleen täytetyiksi. Liettua saattoi tarpeen vaatiessa koota 120 000–135 000 sotilasta 24–72 tunnin kuluessa, mikäli liikekannallepanoon ryhdyttäisiin.[11][8] Liettuassa hallitus kokoontui käsittelemään asiaa Kaunasissa. Liettuan armeijan komentaja Stasys Raštikis antoi hallitukselle lausunnon, jonka mukaan Liettuan armeija ei kykenisi puolustautumaan Puolan armeijan hyökkäystä vastaan. Lausunnolla oli ratkaiseva merkitys päätöksenteossa ja Liettua suostui lopulta Puolan vaatimuksiin.[5]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liettuan tiukkaa Puolan vastaista politiikkaa ajanut pääministeri Juozas Tūbelis erosi ja hänen tilalleen virkaan astui Vladas Mironas. Kansan silmissä vastuun Liettuan nöyrtymisestä kantoi presidentti Antanas Smetona. Liettuan turvallisuuspalvelun tekemän mielialaraportin mukaan yleinen mielipide oli ollut taistelun kannalla. Uhkavaatimuksen hyväksymisen jälkeen jouduttiin lakkauttamaan Vilnan vapautuksen järjestö ja Vilna-rahasto, sekä Mūsu Vilinus eli ”Meidän Vilna” -lehti. Vilnaan avattiin Liettuan konsulaatti. Uhkavaatimuksen jälkeen myös Smetonasin autoritääristä hallintoa vastaan alkoi syntyä painetta. Aiemmin kielletyt poliittiset puolueet ja populistit aloittivat toimintansa uudelleen Ašis eli ”Akseli”-nimisenä liittoumana.[5] Euroopassa Puolan uhkavaatimus Liettualle ei saanut juurikaan huomiota, johtuen vähän ennen uhkavaatimusta tapahtuneesta Itävallan liittämisestä Saksaan[7].
Läntiset diplomatiat, etenkin Britannia, varoittivat Puolaa, että tämän uhkavaatimus Liettualle antoi natsi-Saksalle liian helposti hyväksikäytettävän esimerkin, jolla levittää vaikutusvaltaansa Puolan haitaksi. Varoitus toteutuikin vuosi myöhemmin. Puolan kohtaloksi koitui se suuri ironia, että natsi-Saksa sai hallintaansa tärkeitä alueita Puolan rajoilla pohjoisessa ja etelässä, ja että Puola itse edisti tämän tilanteen syntymistä osallistumalla Tsekkoslovakian hajottamiseen ja heikentämällä Baltian maiden, etenkin Liettuan, asemaa.[12]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kallio, Aulis: Liettuan historia. Tampere: Jagellonica-kulttuuriyhdistys ry, 2009. ISBN 978-951-98665-3-6.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kallio 2009, s. 200–203.
- ↑ Vilnius dispute, Encyclopedia Britannica
- ↑ Kallio 2009, s. 201–202.
- ↑ Kallio 2009, s. 204.
- ↑ a b c d Kallio 2009, s. 230.
- ↑ Kallio 2009, s. 229.
- ↑ a b c Palmer, Alan: The Northern Shores, s. 315. John Murray, 2005. ISBN 0-7195-6299-6. (englanniksi)
- ↑ a b c d Vitas, Robert A.: The Polish Lithuanian Crisis of 1938 – Events Surrounding the Ultimatum Lithuanian Quartely Journal of Arts and Scienses. Arkistoitu 23.3.2008. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)
- ↑ Eidintas, Alfonsas; Žalys, Vytautas; Senn, Alfred Erich: Lithuania in European Politics: The Years of the First Republic, 1918–1940, s. 154–158. St. Martin's Press, 1999. ISBN 0-312-22458-3. (englanniksi)
- ↑ Baltic peace, Time. 28.3.1938
- ↑ The Polish Lithuanian Crisis of March 1938. Some Romanian and Western reactions, Bogdan Schipor, s. 89.
- ↑ The Polish Lithuanian Crisis of March 1938. Some Romanian and Western reactions, Bogdan Schipor, s. 90, 91.