Liettuan suuriruhtinaskunta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Liettuan suuriruhtinaskunta 1200-1400-luvuilla

Liettuan suuriruhtinaskunta eli ajan virallisen lakikokoelman mukaan täsmällisemmin Liettuan, Rusin ja Samogitian suuriruhtinaskunta[1] (Великое князство Литовского, Руского, Жомойтского и иных)selvennä oli monikulttuurinen itäeurooppalainen valtio, joka eri muodoissaan oli olemassa 1200-luvun puolivälistä vuoteen 1795.

Liettuan suuriruhtinaskunnan perustajia olivat pakanauskoiset liettualaiset. Valtio laajeni vähitellen käsittämään suuria osia entisestä Kiovan Venäjästä ja muista slaavilaisalueista, niin että se kattoi nykyisen Liettuan, Valko-Venäjän ja Ukrainan sekä osia Puolasta, Latviasta, Venäjästä ja Moldovasta. Laajimmillaan 1400-luvun lopulla se oli Euroopan suurin valtio, joka ulottui Itämereltä Mustallemerelle. Se oli monikansallinen ja moniuskoinen maa, jota luonnehti kielten, uskontojen ja kulttuuritaustojen kirjo.lähde?

Liettualaismaiden yhdistyminen alkoi 1100-luvun lopulla, ne taistelivat (katolisia) kristittyjä, Baltiassa valtaansa laajentavia Saksalaista ritarikuntaa ja liiviläistä Kalparitaristoa vastaan. Mindaugas kruunattiin Liettuan ensimmäiseksi ja ainoaksi jääneeksi kuninkaaksi vuonna 1253. Monikansallinen ja moniuskontoinen valtio Liettuasta kehittyi Gediminasin valtakauden (1316–1341) lopulla, ja se laajeni hänen poikansa Algirdasin kaudella.

Algirdasia seurannut Jogaila (Vladislav II Jagello) solmi elokuussa 1385 Krevan sopimuksen.[2] Tähän liittyi kaste katolisuuteen ja naimakauppa Puolan lapsikuningatar Jadwigan kanssa. Lisäksi tuli kaksi perustavaa muutosta maan historiaan. Ensiksi aateliston ja kansakunnan tuli kääntyä katolisuuteen[2] Toiseksi Liettuan suuriruhtinaskunnan ja Puolan kuningaskunnan välille luotaisiin hallitsijaunioni.

Jogaila siirryi Puolaan ja toimi Jagello-suvun ensimmäisenä kuninkaana. Liettuan suuriruhtinaana häntä seurasi Vytautas Suuri, jonka valtakauteen (1401–1430) liittyivät valtion suurimmat laajenemisvaiheet ja tärkeä voitto Saksalaisisesta ritarikunnasta Tannenbergin taistelussa 1410, sekä toisaalta Liettuan aateliston aseman vahvistuminen. Vytautasin kauden jälkeen suhteet Puolaan heikkenivät. Liettuan aateliset, erityisesti Radvilat, yrittivät murtaa personaaliunionin. Moskovan suuriruhtinaskuntaa vastaan käytyjen epäonnisten sotien jälkeen liitto puolalaisten kanssa oli kuitenkin säilytettävä.lähde?

Lublinin sopimuksella 1569 luotiin uusi Puola-Liettuana tunnettu valtioliitto. Tässä valtiossa Liettuan suuriruhtinaskunta säilytti Puolan kuningaskunnan rinnalla poliittisen erillisaseman, jossa sillä oli oma hallitus, lait, armeija ja talous. Puola-Liettua menetti kuitenkin vähitellen alueitaan laajenevalle Venäjälle. Tuhoisten sotien jälkeen kaikki Puola-Liettuan alueet lopulta jaettiin Venäjän keisarikunnan, Itävallan ja Preussin kesken Puolan kolmannessa jaossa 1795. Käytännöllisesti katsoen kaikki Liettualle kuuluneet alueet joutuivat Venäjän valtaan. (aivan pieninä poikkeuksina, joitain osia Volyniaa päätyi Itävallalle ja joitan pohjoisia rajarippeitä Preussille)lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Wilson, Andrew: Belarus: the last dictatorship in Europe. Chapter 2: Litva, on pages 18-32. Full name of medieval 'Lithuania' on page 21. Yale University Press, New Haven and London, 2011. ISBN 978-0-300-13435-3.
  2. a b Samalavičius, Stasys: ”The Union with Poland and Christianization of Lithuania”, An outline of Lithuanian history, s. 32-36. Vilna: Diemedis Leidykla, 1995. ISBN 9986-017-0. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.