Algirdas
| Algirdas | |
|---|---|
 Algirdas teoksessa Sarmatiae Europeae descriptio vuodelta 1578. | |
| Liettuan suuriruhtinas | |
| Valtakausi | 1345–1377 |
| Edeltäjä | Jaunutis |
| Seuraaja | Jogaila |
| Syntynyt | 1296 |
| Kuollut | 1377 |
| Puoliso |
Maria, Vitebskin ruhtinatar Uljana, Tverin ruhtinatar |
| Suku | Gediminid |
| Isä | Gediminas |
| Äiti | Jewna |
Algirdas (1296–1377) oli Liettuan suuriruhtinaskunnan hallitsija vuosina 1345–1377. Algirdasin valtakaudella Liettuan alueet laajenivat syvälle rusien ja mongolien alueelle aina Mustallemerelle saakka. Hänen kuollessaan vuonna 1377 Liettua oli pinta-alaltaan Manner-Euroopan suurin valtio.[1]
Valtaantulo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jo ennen valtaannousuaan Algirdas oli hallinnut Vitebskiä mentyään naimisiin ruhtinaan tyttären Marian kanssa, isänsä Gediminasin valtakaudella.[2] Gediminasin kuoleman jälkeen vuonna 1341 Vilnan herruus ja sen kautta Liettuan suuriruhtinaan arvo päätyivät nuoremmalle veljelle Jaunutikselle, joka ehti hallita vain vuodesta 1341 vuoteen 1345 asti. Kun Saksalainen ritarikunta hyökkäsi Liettuaan talvella 1344/1345 Böömin ja Unkarin tukemana, päättivät Algirdas ja hänen veljensä Kęstutis kukistaa Jaunutisin. Kęstutis valtasi Vilnan ja kutsui Algirdasin hallitsijaksi.[3] Kęstutisista tuli puolestaan Trakain, Žemaitijan ja Podlasien alueiden ruhtinas. Aikalaiset pitivät Kęstutisia Algirdasin kanssahallitsijana.[4]
Hallituskausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Algirdasin valtakausi alkoi sodalla Saksalaista ritarikuntaa vastaan, jota komensi Kęstutis. Liettualaiset kärsivät tappion Strėvan taistelussa vuonna 1348 ja menettivät sen myötä vaikutusvaltansa Pihkovassa ja Novgorodissa. Samaan aikaan Puolan Kasimir hyökkäsi Galitsian ja Volynian ruhtinaskunnassa, jota hallitsi Aldigrasin veli Liubertas.[4] Algirdas toimi puolestaan idässä, saavutti uudelleen yliotteen Rusissa ja valtasi myös kokonaan uusia alueita. Lyötyään mongolit Sinisten vesien taistelussa Liettua sai valtaansa alueet Dnestr- ja Bug-jokien väliltä, eli suurimman osan entisen Kiovan Rusin alueista.[1] Vallatun alueen ruhtinaaksi Algirdas asetti poikansa Vladimirin.[5] Tuolloin Liettuan raja kulki vain parinkymmenen kilometrin päässä Moskovan ruhtinaskunnasta.[1]
Samaan aikaan hänen veljensä Kęstutis oli saanut aloitteen käsiinsä lännessä. Vuonna 1357 keisari Kaarle IV nosti esiin ajatuksen Liettuan kastamisesta kristinuskoon, mutta Algirdas vaati vastineeksi Saksalaisen ritarikunnan maita Baltiassa ja näiden siirtämistä Liettuan itärajalle taistelemaan mongoleja vastaan. Ehtoihin ei suostuttu, ja ritarikunta hyökkäsi Liettuaan suurmestari Winrich von Kniprodenin johdolla vuonna 1362. Saksalaiset etenivät syvälle Liettuaan, mutta liettualaisten onnistui torjua heidän etenemisensä. Tilanteen pahetessa lännessä Algirdas taisteli idässä Tverin ruhtinaan puolella Moskovan suuriruhtinaskuntaa vastaan. Algirdasin joukot hyökkäsivät vuosien 1360 ja 1370 välillä kolmesti Moskovaan, mutta epäonnistuivat jokaisella kerralla Kremlin valtauksessa. Algirdas kuoli vuonna 1377, ja hän sai polttohautauksen roviolla yhdessä mm. uhrattujen ratsujensa kanssa. Algirdasin jälkeen valtaan astui hänen poikansa Jogaila.[5]
Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Myytin mukaan Algirdas olisi ollut ortodoksi, vaikka tästä ei olekaan näyttöä. Algirdas oli naimisissa yhteensä kahden ortodoksisen rusilaisen ruhtinattaren, Vitebskin ruhtinatar Marian ja Tverin ruhtinatar Uljanan kanssa, ja rakennutti ortodoksisen kirkon Vilnaan. Hänen tiedetään kuitenkin esimerkiksi määränneen tapettavaksi kolme ortodoksisuuteen kääntynyttä hovimiestään, jotka olivat rikkoneet kieltoa levittää kristinuskoa julkisesti. Tapetuista hovimiehistä Antonista, Ioannista ja Eustasiuksesta tehtiin ortodoksisen kirkon pyhimyksiä.[4] Algirdasin väitetyllä hautapaikalla lähellä Maišiagalan kaupunkia aloitettiin arkeologiset kaivaukset vuonna 2009.[6]
-
Lungwenyan vaakuna - Algirdasin poika
-
Kaributin vaakuna - Algirdasin poika
-
Piirustus Liettuan suurherttuan Algirdasin sinetistä. Noin 1366
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Aulis Kallio: Liettuan historia. Tampere: Jagellonica-kulttuuriyhdistys ry, 2009. ISBN 978-951-98665-3-6.
- Kari Alenius: Viron, Latvian ja Liettuan historia. Jyväskylä: Atena kustannus, 2000. ISBN 9517962169.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||
