Kaarle IV (keisari)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kaarle IV:ää esittävä yksityiskohta teoksesta noin vuodelta 1370.
Kaarle IV:n patsas Prahassa lähellä Kaarlensiltaa. Arnost Händelin tekemä patsas pystytettiin 1848 Prahan yliopiston 500-vuotisjuhlan kunniaksi.

Kaarle IV (14. toukokuuta 131629. marraskuuta 1378) oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarle IV sai kasteessa nimen Venceslaus (Václav), mutta otti myöhemmin nimen Kaarle (Karel). Kaarlen vanhemmat olivat Juhana Luxemburgilainen ja tämän vaimo Elisabet, joka oli Böömin kuninkaan Venceslaus II:n tytär. Kaarle sai koulutuksensa Ranskassa. Hän oli kirjallisesti lahjakas ja puhui sujuvasti viittä kieltä: latinaa, tšekkiä, saksaa, ranskaa ja italiaa. Vuonna 1346 Kaarle osallistui Crécyn taisteluun, jossa hänen isänsä sai surmansa. Kaarlen itsensä onnistui paeta taistelukentältä haavoittuneena.

Hallitsijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarle kruunattiin Böömin kuninkaaksi ja Luxemburgin kreiviksi vuonna 1346. Vuonna 1349 hänet valittiin ja kruunattiin Saksan kuninkaaksi. Kuusi vuotta myöhemmin, vuonna 1355, hänet kruunattiin Italian kuninkaaksi ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi. Burgundin kuninkaaksi kruunaamisensa jälkeen vuodesta 1365 Kaarle oli kaikkien keisarikunnan kuningaskuntien hallitsija.

Kaarlen hallitusaikana Euroopassa raivosi musta surma 1347–1352. Siihen menehtyi noin kolmasosa väestöstä. Tällä oli suuri vaikutus yhteiskuntien toimintaan, varsinkin kun sama tauti levisi vielä uusina epidemioina tappaen erityisesti lapsia ja estäen väkiluvun elpymisen. Kaarlen hallitusaikaa leimasi siis talouslama. Yhteiskuntarakenne muuttui kohti feodalismia, sillä suuri osa talonpojista joutui talousvaikeuksien takia maaorjiksi. Kaarle käytti epidemiaa myös hyväkseen takavarikoimalla juutalaisten omaisuutta.[1]

Kaarle oli naimisissa neljästi, ja hänellä oli kaikkiaan seitsemän lasta, joista vanhin (eloon jäänyt) poika, Venceslaus, peri myöhemmin isänsä valtaistuimet, mutta häntä ei koskaan kruunattu keisariksi. Seuraavaksi keisariksi nousi sen sijaan Kaarlen nuorempi poika Sigismund.

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarle IV:n onnistui vahvistaa valtaansa koko Saksan kuninkaana. Hän siirsi keisarikunnan pääkaupungin Prahaan, jota hän kehitti määrätietoisesti tehden siitä johtavan sivistyskaupungin. Hän muun muassa perusti Prahan yliopiston vuonna 1348.[2] Tšekkiläiset pitävät Kaarlea edelleen ”maan isänä” (otec vlasti). Kaarle IV antoi vuonna 1356 kultaisen bullan, jossa säädettiin keisarinvaalin toimittamisesta ja vahvistettiin Saksan vaaliruhtinaiden oikeudet. Säädös toimi vuosisatojen ajan Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan eräänlaisena perustuslakina.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Erik Kjersgaard & Toels Dahlerup: Otavan suuri maailmanhistoria 9: Myöhäiskeskiaika ja renessanssi, s. 58–64. Päätoimittaja Erling Bjøl. Suomentanut Heikki Eskelinen. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-08056-3.
  2. Maailmanhistorian pikkujättiläinen, s. 320. Toim. Seppo Zetterberg. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 9789510306024.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Armoiries Saint-Empire bicéphale.svg
Edeltäjä:
Ludvig IV
Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan hallitsija
 1355–1378
Seuraaja:
Wenzel IV Luxemburgilainen
Tämä kuninkaalliseen henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.