Tämä on lupaava artikkeli.

Pakurikääpä

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 30. joulukuuta 2015 kello 17.14 käyttäjän Custoo (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pakurikääpä
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Sienet Fungi
Kaari: Kantasienet Basidiomycota
Alakaari: Avokantaiset Agaricomycotina
Luokka: Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes
Lahko: Hymenochaetales
Heimo: Hymenochaetaceae
Suku: Inonotus
Laji: obliquus
Kaksiosainen nimi

Inonotus obliquus
(Ach. ex Pers.) Pilát[1]

Katso myös

  Pakurikääpä Commonsissa

Pakurikääpä (Inonotus obliquus) on yleinen koivun ja eräiden muiden lehtipuiden lahottajasieni (valkolahottaja). Yksivuotinen itiöemä kasvaa kuoren alle puun tai sen osan kuoltua. Sitä ennen puussa on vuosia havaittavissa mustanpuhuvia, rihmastopahkan aiheuttamia epämuodostumia eli pakureita. Niistä valmistettua teetä on käytetty erityisesti Venäjällä nautintoaineena ja luontaislääkintään satoja vuosia[2], mutta esimerkiksi elintarvikkeeksi sillä ei ole tehty riittäviä kliinisiä tutkimuksia[3]. Pakurikääpä on taloudellisesti merkittävä metsän tuholainen, joka lahottaa varttuneita lehtipuita käyttökelvottomaksi.[4]

Levinneisyys ja ekologia

Boreaalinen havumetsävyöhyke on pakurikäävälle suotuisaa aluetta.

Pakurikäävän levinneisyys on sirkumboreaalinen eli se kasvaa laajalti boreaalisen vyöhykkeen metsissä ympäri maapallon. Alemmilla leveysasteilla se on harvinainen.[2] Suomessa se on pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta yleinen koko maassa. Metsäntutkimuslaitos arvioi, että Pohjois-Ruotsin tavoin Pohjois-Suomessa noin 30 % koivun lahosta on pakurikäävän aiheuttamaa. Torjuntamenetelmäksi se suosittelee lahovikaisten poiskorjuuta.[5] Pakurikääpää esiintyy Suomessa yleisimmin hies- ja rauduskoivuissa, mutta sitä tavataan myös muun muassa pyökkien ja leppien kyljissä. Pakurikääpä on lehtipuiden patogeeni, joka kasvaa pääasiassa sekä kuolleissa että elävissä koivuissa (Betula-suku). Harvinaisena isäntäpuita ovat saarni, pihlaja, raita sekä harmaa- ja tervaleppä. Lääkinnällisiin tarkoituksiin on perinteisesti hyödynnetty ainoastaan koivuilla kasvaneita pakurikääpiä. Käytännössä kaikki tieteellinen tutkimus on myös toteutettu koivuista kerätyillä pakureilla.[6][2] Jalavanpakuri (Inonotus ulmicola) on taksonomisesti eri laji.[7]

Lahoaminen alkaa

Pakurikäävän itiöt kulkeutuvat tuulen mukana puuainekseen erilaisten rungon vioittumien, erityisesti katkenneiden oksien arpien[2] tai esimerkiksi pakkashalkeamien kautta.[8] Itiöiden levintää tapahtuu nähtävästi vain syksyllä.[9] Itiöistä kehittynyt sienirihmasto lahottaa aluksi sydänpuuta. Pintapuu vioittuu lähinnä pinnalle kasvaneiden pakurien lähistöllä.[2] Pakurikääpä ei tarvitse muiden organismien apua lahotusprosessin käynnistämiseen.[9] Vaalea, keltaisenruskea valkolaho[9] voi edetä elävässä puussa kymmenestä yli 80:een vuotta.[2]

Pakurit

Lahoamisen edettyä riittävästi alkaa pakurikääpä muodostaa elävään puuhun mustia, epämääräisen muotoisia lohkeilevia pahkuroita, joita kutsutaan nimellä pakuri.[9] Ne eivät kuitenkaan ole käävän itiöemiä, vaan sen aiheuttamia steriilejä monivuotisia kasvannaisia[10]. Pakurit koostuvat sienirihmastosta.[11] Pakuria ei pidä sekoittaa koivun pahkaan, jota pidetään lähinnä mutaatiosta tai jostain fysikaalisesta tekijästä johtuvana epämuodostumana. Puun kuoltua laho etenee pintapuuhun asti.[12]

Itiöemät

Pakurikäävän yksivuotiset, usein yli puoli metriä pitkät[9] ja noin senttimetrin paksuiset[13] itiöemät kehittyvät resupinaattisesti eli rungonmyötäisesti kuoren ja rungon väliin vasta puun tai sen osan kuoltua.[10] Itiöemät ilmaantuvat kesällä tai alkusyksystä, kun kuori lopulta repeää ja itiöt pääsevät leviämään. Itiöiden väri vaihtelee harmaasta punaruskeaan. Itiöemä hajoaa nopeasti kerran paljastuttuaan.[14] Itiöemän pillipinta on nuorena kanelinruskea ja silkinkiiltoinen, mutta kasvun edetessä tummuu kahvinruskeaksi ja kiillottomaksi. Kuoltuaan se murenee pois.[10] Tuoreena ne ovat rakenteeltaan pehmeitä ja korkkimaisia, kuivana kovia ja hauraita.[2]

Pakurin käyttö

Pakurikäävän itiöemällä ei tiedetä olevan hyötykäyttöä. Sientä on vaikea päästä näkemään itiöemävaiheessa, koska tämä ilmaantuu vasta isäntäpuun kuoltua ja silloinkin vain yhdeksi kesäksi. Metsätuhojen aiheuttajana pakurikäävän saastuttamat puut poistetaan talousmetsistä, joten varmimmin sen löytää luonnontilaan jätetyistä metsistä. Sen sijaan rohdoskäyttöä on sienen aiheuttamalla kasvannaisella, pakurilla, joka isona ja hiilenmustana on huomiotaherättävä ja kasvaa lehtipuun kyljessä jopa vuosikymmeniä. Toisinaan nimiä pakuri ja pakurikääpä käytetään virheellisesti synonyymeinä.[15]

Luontais- ja kansanlääkinnässä

Luontaislääkinnässä pakuria pidetään adaptogeenina,[16] joka laajasti parantaa eliön kykyä sopeutua ympäristötekijöihin ja välttämään näiden aiheuttamaa vahinkoa ilman merkittäviä sivuvaikutuksia.[17] Kaukoidän kulttuureissa adaptogeeni on tavallinen termi, mutta länsimaisessa lääketieteessä käsitettä pidetään yleisesti kiistanalaisena.[18]

Pakuria tiedetään käytetyn kansanlääkinnässä ainakin 1500–1600-luvuilta lähtien Pohjois-Euroopassa, erityisesti Venäjällä, Puolassa ja Baltian maissa.[2] Siperiassa sitä on käytetty erityisesti vatsavaivojen hoitamiseen ja hantien keskuudessa muun muassa sydän- ja maksavaivoihin.[2] Aleksandr Solženitsyn toi pakurin lääkekäytön länsimaalaisten laajempaan tietoon vuonna 1968 kerrottuaan siitä kirjassaan Syöpäosasto. Esimerkiksi hantit ovat käyttäneet pakuria ja muita sieniä perinteisesti kansanlääkinnässään, mutta eivät ravintona.[19] Pakurista voidaan esimerkiksi keittää teetä tai käyttää sitä alkoholiuutteiden eli tinktuuroiden valmistamiseen[20] Teen aineksena voidaan käyttää kuivattua pakurijauhetta tai kuivia pakurin paloja. Usein teetä suositellaan keitettäväksi jopa useita tunteja, jotta keitinveteen liukenisi enemmän vaikuttavia aineita.

Sota-aikana oli Suomessa kaupan kahvinkorvikkeena Paasivaara Oy:n[21] valmistamaa Tikka-teetä, joka oli valmistettu pakuriaineksista.[22]

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kielsi vuonna 2010 pakurin kaupallisen käytön tutkimusten ajaksi. Vuonna 2011 Evira salli pakurin käytön ravintolisissä tai niihin verrattavissa olevassa pienimittakaavaisessa käytössä (esimerkiksi teet tai mausteet), koska pakurilla voitiin todeta merkittävä kaupallinen käyttöhistoria ravintolisänä EU:n alueella ennen vuotta 1997. Evira katsoo, että laajempi kaupallinen käyttöönotto edellyttää, että sille myönnetään uuselintarvikeasetuksen mukainen ravintolupa.[23][24]

Koostumus ja vaikuttavat aineet

 Tämän artikkelin tai sen osan muoto tai tyyli kaipaa korjausta.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Pakurikääpä sisältää yli 200 tunnistettua yhdistettä, joista eniten tutkittujen joukossa monet beetaglukaaneina tunnetut monimutkaiset sokeriyhdisteet. Sienten solukalvot koostuvat pääasiassa beetaglukaaneista, kitiinistä, alfaglukaaneista ja glykoproteiineista. Pakurikäävästä on tunnistettu ainakin 27 eri beetaglukaania, joiden pitoisuudet vaihtelevat sienissä kasvupaikasta riippuen. Vuonna 2008 tutkijat löysivät villeistä pakurikäävistä beetaglukaaneja 8,1−10,7 g/100 g. Toisessa analyysissä pakurikääpäjauhe sisälsi 81,9 mg/g beeta-1,3-1,6-glukaaneja ja 149,4 mg/g alfaglukaaneja.lähde?

Pakurin pintaosa sisältää paljon melaniinia,[25] joka antaa sille tyypillisen mustan värin. Koivuhartsi, koivukamferi tai betuliini on nimitys pentasykliselle triterpeenialkoholille, jota saadaan eristettyä varsin tehokkaasti koivun vaaleasta kuoresta ja tuohesta uuttamalla. Pakurikääpä tiivistää isäntäpuuna toimivasta koivusta betuliinia.[26], joka on bakteereja tappava aseptinen aine.[27] Betuliinin on tutkimuksissa todettu olevan ihmiselle melko turvallinen.[27]

Pakureita elävällä keväisellä koivulla.

Pakuria on tutkittu ensisijaisesti eläinkokeilla ja koeputkiolosuhteissa. Väitteet sen suotuisista terveysvaikutuksista perustuvat pitkälti näihin tutkimuksiin. Pakurin terveysvaikutuksista ei ole tehty pitkäkestoisia ja laajoja kliinisiä ihmistutkimuksia, jotka osoittaisivat terveysvaikutukset aukottomasti.[28] Lisätutkimuksia tarvitaan edelleen. Koska laajoja kliinisiä kokeita ei ole tehty, ei terveysväittämiä saa Suomessa myöskään käyttää pakurin markkinoinnissa.[3] Pakurikäävällä suoritetut kliiniset kokeet ovat keskittyneet pääasiassa vatsa-suolikanavan vaivojen ympärille [29] Eräillä pakuriuutteilla on ollut koeputkioloissa yhtä ihmisen paksusuolisyöpäsolukkoa (HT-29) apoptoosin avulla estävä vaikutus.[30]

Pakurikääpä sisältää energiaa 159,4 kcal/100 g. Sen koostumus on seuraava:

Markkinat ja suomalaiset viljelykokeilut

Pakurivalmisteita markkinoi usea suomalainen yritys. Valmisteet ovat useimmiten jauheita ja tinktuuroita, myös vesi-alkoholiseoksia on ilmaantunut markkinoille. Valmisteiden pakurikääpä on peräisin useimmiten Suomesta tai Venäjältä.

Suomessa tutkitaan mahdollisuuksia pakurin viljelyyn istuttamalla pakureita koivuihin. Yhteishankkeessa ovat mukana Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT ja Itä-Suomen yliopisto. Tutkimusalue yltää Lapista Etelä-Savoon. Mikäli viljely onnistuisi se lisäisi mahdollisuuksia pakurin kaupalliseen hyödyntämiseen, hankkeen tavoitteena on pakurin laajamittainen ja suunnitelmallinen tuotanto Suomen ja ulkomaan markkinoiden tarpeisiin. Pakuria arvostetaan erityisesti Kiinassa ja Japanissa, sekä Venäjällä ja Keski-Euroopassa. Viljelyä ei ole kokeiltu muualla maailmassa, mutta tiedetään että vaikuttavien aineiden säilymiseen tarvitaan elävä puu kasvualustaksi. Pakurin kasvaminen korjuukypsäksi kestää yli viisi vuotta. Yksi koivu voi tuottaa parhaimmillaan kahdeksan kiloa pakuria. Tuoreen pakurin hinta vaihtelee alueittain ja myyntiajankohdittain 50:stä 100 euroon kilolle. Kuivattuna ja jatkojalostettuna hinta voi nousta jopa 300 euroon kilolle.[31][32]

Käyttörajoitukset ja sivuvaikutukset

Pakuria ei pidä kerätä maanteiden, kaupunkien tai teollisuusalueiden lähettyviltä, koska se kerää itseensä muiden sienien tapaan ympäristön raskasmetalleja. Pakuri ei sisällä trehaloosia ja sopii siksi trehaloosi-intoleranssista kärsiville sieniallergikoille.lähde? Drugsfort-nettiapteekki ei suosittele pakurikäävästä valmistetun Befungin-nimisen lääkeliuoksen käyttöä raskaana oleville, imettäville, alle 2-vuotiaille lapsille, verenkiertohäiriöitä sairastaville, munuais- tai maksasairauksista kärsiville. Sivusto myös mainitsee liuoksen mahdollisiksi sivuvaikutuksiksi verenkiertohäiriöt, anemian, suurentuneen valkosolujen määrän (leukosytoosi) ja verihiutaleiden liikakasvun (trombosytoosi). Lisäksi sivuvaikutuksina mainitaan ripuli, rytmihäiriöt, kuumeilu ja hiustenlähtö.[33][34] Osa sivuvaikutuksista kuten päänsärky, ripuli ja kuumeilu saattavat selittyä lääkeliuoksen nestettä poistavilla ominaisuuksilla.

Eräät eläimillä suoritetut kokeet viittaavat siihen, ettei pakuriteellä eikä pakurista tyypillisesti kaupallisiin tarkoituksiin valmistetuilla uutoksilla ole todettu haitallisia vaikutuksia[35][30][36], silloin kun niitä ei käytetä elintarvikkeiden tavoin, vaan lisäravinteena.

Vaikka sienten ja siten myös kääpien keruu kuuluu jokamiehenoikeuksiin[37], pakurin keruuta ei tähän käytännössä lueta, sillä käävän aiheuttamaa kasvannaista ei saa kerätyksi puuta vahingoittamatta.[38]

Kritiikkiä luontaistuotetta vastaan

Pakurista valmistetun luontaistuotteen markkinointia kaiken parantavana ihmelääkkeenä on kritisoitu julkisuudessa. Itä-Suomen yliopiston dosentti Veijo Saanon mukaan väitteet pakurin terveysvaikutuksista ovat näennäistieteellisiä ja kyseessä olevan varsin tyypillisen uskomuslääkinnän. Saano korostaa, että on olemassa suuri määrä koeputkiolosuhteissa antitumorisia vaikutuksia osoittaneita aineita, joista ehkä vain joka kymmenestuhannes kyetään jalostamaan ihmisille sopivaan lääkekäyttöön.[39]

Lähteet

  1. ↑ Taksonomian lähde: Index Fungorum Luettu 13.8.2008
  2. ↑ a b c d e f g h i http://synapse.koreamed.org/Synapse/Data/PDFData/0184MB/mb-36-199.pdf
  3. ↑ a b Pakurikääpää kaikkiin vaivoihin
  4. ↑ V. Kankaanhuhta, K. Lipponen, J. Väkevä, R. Jalkanen: MetINFO-Metsien terveys Pakurikääpä (Verkkojulkaisu) metla.fi. 21. tammikuuta 2013. Vantaa: Metsäntutkimuslaitos. Viitattu 21.1.2013. Suomi
  5. ↑ Leena Jukka (toim.): ”Pakuri”, Metsänterveysopas - Metsätuhot ja niiden torjunta, s. 117. Helsinki: Samerka Oy, 1988. ISBN 951-9176-34-9.
  6. ↑ a b Jaakko Halmetoja: ”Pakurikäävän bioaktiiviset ainesosat”, Pakurikääpä, s. 56-82. Tampere: J. Halmetoja Studios, 2012. ISBN 978-952-93-1252-8.
  7. ↑ Salo–Niemelä–Salo: ”Käävät”, Suomen sieniopas, s. 358-359. Helsinki: Kasvimuseo/WSOY, 2006. ISBN 951-0-30359-3.
  8. ↑ Salo, Niemelä, Salo: ”Käävät”, Suomen sieniopas, s. 358. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, WSOY, 2006. ISBN 951-0-30359-3.
  9. ↑ a b c d e Metsäntutkimuslaitos MetINFO - Metsien terveys
  10. ↑ a b c Tuomo Niemelä: ”Inonotus”, Käävät, puiden sienet, s. 139-140. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki University Press, 2005. ISBN 952-10-2744-4.
  11. ↑ Helsingin Yliopisto:Virtuaalikasvio
  12. ↑ B.C. Ministry of Forests, Forest Practices Branch, Victoria, B.C. Field Guide to Forest Damage in British Columbia
  13. ↑ Sienet ja laho Helsingin puissa Tuomo Niemelä – Minna Terho – Sami Kiema
  14. ↑ Sterile conk trunk rot of birch -  pest guide www.for.gov.bc.ca. Viitattu 29.11.2015.
  15. ↑ "Tikkateenä" pula-aikana käytetty pakurikääpä on vuoden rohdoskasvi (Verkkojulkaisu) Karjalainen. 22 tammikuuta 2013. Joensuu: Karjalainen oy. Viitattu 22.1.2013. Suomi
  16. ↑ Koivutisle torjuu etanoita ja kääpä helpottaa kipua, Yle.fi
  17. ↑ Plant adaptogens III.* Earlier and more recent aspects and concepts on their mode of action A. Panossian1, G. Wikman2 and H. Wagner3
  18. ↑ Lääkärilehden uutisia - Suomen Lääkärilehti - Finlands Läkartidning www.laakarilehti.fi. Viitattu 29.11.2015.
  19. ↑ Fungi in Khanty Folk Medicine
  20. ↑ Lapin pakurikäävät halutaan luontaistuotemarkkinoille, Yle.fi
  21. ↑ Maria Kalliokoski: Pakurin viljely voi tuottaa tukkipuuta enemmän. Aamulehti, 17.11.2014, s. A14.
  22. ↑ Page 8 - Suomen Luonto 09/12 epaper.hansaprint.fi. Viitattu 29.11.2015.
  23. ↑ Pakurikääpä pääsi viranomaispannasta Helsingin Sanomat 27.9.2011, viitattu 23.8.2015]
  24. ↑ Pakurikäävän käyttö ravintolisissä on sallittua Evira 27.09.2011.
  25. ↑ Chemical diversity of biologically active metabolites in the sclerotia of Inonotus obliquus and submerged culture strategies for up-regulating their production Weifa Zheng,Kangjie Miao,Yubing Liu,Yanxia Zhao,Meimei Zhang,Shenyuan Pan,Yucheng Dai Applied Microbiology and Biotechnology, July 2010, Volume 87, Issue 4, pp 1237-1254
  26. ↑ Kahlos, K., Hiltunen, R.: Identification of some lanostanetype triterpenes from Inonotus obliquus, Acta Pharma Fennica, 92, 220
  27. ↑ a b Koivuntuohen betuliini alentaa veren kolesterolia..., Yle.fi
  28. ↑ Lääkärilehden uutisia - Suomen Lääkärilehti - Finlands Läkartidning www.laakarilehti.fi. Viitattu 29.11.2015.
  29. ↑ Chaga mushroom extract inhibits oxidative DNA damage in lymphocytes of patients with inflammatory bowel disease.
  30. ↑ a b Antitumor Activity of Water Extract of a Mushroom, Inonotus obliquus, against HT-29 Human Colon Cancer Cells
  31. ↑ Pakurikääpää yritetään viljellä – saattaa olla pohjoisen tuleva vientituote Lapin Kansa. 19.7.2014. Viitattu 7.10.2014.
  32. ↑ Pakurista odotetaan lisätulonlähdettä metsänomistajille Karjalainen. 29.5.2014. Viitattu 7.10.2014.
  33. ↑ Drugsfort.com
  34. ↑ Herbika.com/Befungin
  35. ↑ Chemical and medicobiological properties of chaga
  36. ↑ Anti-Inflammatory Effects of Inonotus obliquus in Colitis Induced by Dextran Sodium Sulfate
  37. ↑ Kääpiä saa kerätä naapurinkin puista 6.6.2012. YLE Lappi. Viitattu 6.3.2013.
  38. ↑ Metla
  39. ↑ Lääkärilehden uutisia - Suomen Lääkärilehti - Finlands Läkartidning www.laakarilehti.fi. Viitattu 29.11.2015.

Aiheesta muualla

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pakurikääpä&oldid=15424962”