Barium

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee alkuainetta. Antiikin Bariumin kaupungista kertoo Bari (kaupunki).
CesiumBariumLantaani
Sr

Ba

Ra  
 
 
Ba-TableImage.png
Yleistä
Nimi Barium
Tunnus Ba
Järjestysluku 56
Luokka metalli
Lohko s
Ryhmä 2, maa-alkalimetalli
Jakso 6
Tiheys3,510 · 103 kg/m3
Kovuus1,25 (Mohsin asteikko)
Värihopeisen valkoinen
Löytövuosi, löytäjä 1808, Sir Humphry Davy
Atomiominaisuudet
Atomipaino (Ar)137,327[1]
Atomisäde, mitattu (laskennallinen)215 (253) pm
Kovalenttisäde198 pm
Van der Waalsin säde- pm
Orbitaalirakenne[Xe] 6s2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 18, 8, 2
Hapetusluvut+II
Kiderakennetilakeskinen kuutiollinen (body centered cubic, BCC)
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kiinteä
Sulamispiste1000 K (727 °C)
Kiehumispiste2170 K (1897 °C)
Moolitilavuus38,16 · 10−3 m3/mol
Höyrystymislämpö140,3 kJ/mol
Sulamislämpö7,12 kJ/mol
Höyrynpaine100 Pa 1185 K:ssa
Äänen nopeus1620 m/s ohuessa sauvassa, 293 K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus0,89 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,204 kJ/kg K
Sähkönjohtavuus(20 °C) 3,01 · 106 S/m
Lämmönjohtavuus(300 K) 18,4 W/(m·K)
CAS-numero7440-39-3
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa

Barium on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Ba (lat. barium), järjestysluku 56 ja CAS-numero 7440-39-3. Se on maa-alkalimetalleihin kuuluva, pehmeä hopeanhohtoinen metalli, joka sulaa varsin korkeassa lämpötilassa. Kemiallisesti barium muistuttaa kalsiumia, ulkonäöltään lähinnä lyijyä. Sir Humphry Davy eristi bariumin v. 1808.

Bariumin elektronegatiivisuus on 0,89 ja ensimmäinen ionisoitumisenergia 502 kJ/mol. Barium on pehmeämpää kuin muut ryhmän 2 aineet, mutta hieman lyijyä kovempaa. Se hapettuu ilmassa ja vapauttaa vedessä ja alkoholissa vetyä. Koska barium hapettuu sangen helposti, sitä on säilytettävä petrolissa tai muussa hapettomassa nesteessä. Barium on voimakkaimpia pelkistimiä, ja erityisen voimakas taipumus sillä on hapettua peroksidiksi.

Bariumia

Bariumia esiintyy luonnossa ainoastaan yhdisteinä, raskassälpänä (baryytti, bariumsulfaatti, BaSO4) tai viteriittinä (bariumkarbonaatti, BaCO3). Baryytti on raskas mineraali, tiheys 4,5 g/cm3, jota on Suomessa mm. Vihannin kaivoksessa.

Bariumyhdisteitä käytetään posliini-, savi- ja lasiteollisuudessa, ilotulituksissa väriaineena sekä rotanmyrkkynä. Bariumkloridia BaCl2 voidaan käyttää analytiikassa sulfaattien osoittamiseen.

Isotoopit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luonnossa esiintyvä barium on seos kuudesta pysyvästä isotoopista: 138Ba (71,7 %), 137Ba (11,2 %), 136Ba (7,8 %), 135Ba (6,6 %), 134Ba (2,4 %), ja 132Ba (0,10 %). 130Ba (0,11 %) esiintyy myös luonnossa, mutta se hajoaa kaksois-elektronisieppauksella erittäin pitkällä puoliintumisajalla (yli 4 × 1021 vuotta). Bariumille tunnetaan yli 30 radioaktiivista isotooppia; niiden massaluvut ovat välillä 114–153. Radioaktiivisella isotoopilla, jolla on pisin puoliintumisaika (133Ba, 10,5 vuotta), on käyttöä gammasäteilyn vertailulähteenä.[2]

Yhdisteet ja niiden käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bariumperoksidista BaO2 saadaan laimealla rikkihapolla käsittelemällä vetyperoksidia ja bariumsulfaattia. Koska sulfaatti-ioni on käytännössä liukenematon veteen, happoihin ja emäksiin, se on tunnistettavissa liuosanalyysissa. Kaikki bariumin liukoiset suolat ovat myrkyllisiä. Bariumin yhdisteistä tunnetuin on bariumsulfaatti eli baryytti, jota käytetään varjoaineen lisäksi valkoisena maalipigmenttinä, kumin kulutuksen kestoa lisäävänä aineena ja säteilysuojauslaitteissa. Bariumkarbonaattia ja -kloridia on käytetty rotanmyrkkynä sekä bariumnitraattia Ba(NO3)2 ja -kloraattia Ba(ClO3)2 ilotulitteissa vihreän valon aikaansaamiseksi. Bariumia ja sen yhdisteitä käytetään myös joissain metalliseoksissa, perustutkimuksessa on löydetty mm. bariumtitanaatin (BaTiO3) ja tinan komposiitti, joka tietyin ehdoin on timanttia jäykempi.

Bariumsuolat ovat hyvin myrkyllisiä, mutta bariumsulfaatti (BaSO4) on niin liukenematon veteen, että sitä voidaan turvallisesti syöttää potilaille röntgenkuvauksen varjoaineena. Bariumvarjoaine poistuu kuitenkin hitaasti vapaasta vatsaontelosta, ja ärsyttää kudoksia sinne joutuessaan. Sen takia bariumvarjoaineita ei saisi käyttää jos potilaalla epäillään perforaatiota, eli reikää ruoansulatuskanavassa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  2. Barium Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 31.7.2018. (englanniksi)
  3. Seppo Soimakallio, Leena Kivisaari, Hannu Manninen, Erkki Svedstöm ja Osmo Tervonen: Radiologia, s. 72, 75. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-29626-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Barium.