Matti Paavola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Matti Paavola
Henkilötiedot
Syntynyt6. toukokuuta 1786
Eurajoki
Kuollut23. marraskuuta 1859 (73 vuotta)
Nakkila
Ammatti maallikkosaarnaaja
Puoliso I Anna Juhanantytär (k. 1818) ja
II Juliana Jaakontytär
Vanhemmat Eerik ja Kaisa Ylikartano
Muut tiedot
Tunnustukset Matti Paavolan hautamuistomerkki Nakkilassa ja
Matthias Akianderin kirjoittama elämäkerta

Matti Paavola (9. toukokuuta 1786 Eurajoki23. marraskuuta 1859 Nakkila) oli suomalainen uskonnollinen vaikuttaja rukoilevaisten herätysliikkeessä.[1]

Matti Paavolan vuonna 1934 pystytetty muistomerkki Nakkilan kirkkomaalla.

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matti Paavola syntyi Eurajoen Lapijoen kylässä Raumalta muuttaneeseen rukoilevaiskotiin. Matin vanhemmat olivat talollinen Eerik ja Kaisa Ylikartano. Kodin kristillisyys vaikutti Matti-pojan sielunelämään. Rippikoulun jälkeen Matista tuli uskollinen seuroissa kävijä.

Paavolan ensimmäinen puoliso vuodesta 1805 oli Anna Juhanantytär (k. 1818) ja toinen vuodesta 1818 Juliana Jaakontytär (k. 1847). Paavola asui vuodesta 1805 alkaen Nakkilan Tattaran kylässä Paavolan talossa. Tällöin Matin sukunimi vaihtui Ylikartanosta Paavolaksi. Annan koti oli rappiotilassa ja elatuksen huolet painoivat Paavolaa elämänsä ajan.[1][2]

Herätyksen keskellä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paavola sai uskonnollisen herätyksen vuonna 1810 jouduttuaan sairasvuoteelle. Pysähtymisen aikana hän joutui omassatunnossaan suureen tuskaan. Sanassa, Bibliassa, oli annettu lupaus pelastuksesta, siihen tuli uskoa ja luottaa. Tämä tuli Paavolalle evankeliumin suomaksi vakaumukseksi.

Rukoilevaisten seurat tulivat Paavolalle tärkeiksi, olihan Nakkilassa paljon seuraväkeä. Naapurikylässä Leistilässä vanhaan rukoilevaisuuteen kuulunut "Nissilän muori", Maria Levander järjesti seuroja. Heränneen ihmisen uskonkäsityksen omaavat Paavola ja Levander ystävystyivät. Kankaanpääläinen Matti Pukanhaava oli Paavolan "hengellinen isä". Toinen oppi-isä rauhantahtoiselle Paavolalle oli kiukaislainen, kiivasluontoinen Henrik Pero.

Vuoden 1820 tienoilla seuroja pidettiin yhä enemmän ja herätys levisi koti- ja naapuriseurakunnissa. Paavolasta tuli tunnettu ja tunnustettu vaikutusvaltainen rukoilevaisten seurapuhuja ja sielunhoitaja. Paavola oli lukenut ahkerasti Bibliaa, vuoden 1776 Raamattua. Seurapuheiden tulee rukoilevaisuudessa perustua Jumalan sanaan. Seurapuheissa oli myös tultava esiin puhujan omakohtainen hengellinen elämä. - Muita merkittäviä kirjoja Paavolalle olivat Johann Arndtin kirjat, Lutherin "Roomalaiskirjeen selitys" ja David Hollatziuksen "Armon järjestys autuutehen".

Ulvilaan tuli kirkkoherraksi v.1824 P. J. Ignatius. Tästä papista tuli Paavolan ystävä. Vuonna 1825 Ignatius piti eräissä seuroissa kolmituntisen puheen. Paavolan muistiinpanoissa mainitaan, että Ignatiuksen puhe "oli niin voimallista, että kansa ilosta itki ja ilosta nauroi ja ilosta kitis".[3]

Syytettynä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Herätyksien levitessä tuli myös vastustusta. Vastustamisen syy usein oli rikollisuuden väheneminen herätysalueella. Rikollisten ja joidenkin virkamiesten tulot vähenivät. Tuli myös kanne Paavolaa kohtaan. Nimismies Löwenmark otti ajaakseen syytteen. Kirkkoherra Ignatius kutsui nimismiehen, kanteentekijät ja Paavolan luokseen. Syyte oli hatara ja raukesi. Uutta syytettä mietittiin. Tällöin Ignatius vastasi nimismiehelle, että lääninrovastin tehtävänä oli valvoa oikean opin toteutumista, eikä se kuulu nimismiehelle.[2][3]

Hyppyherätyksen vastustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyppyherätys oli alkanut vuonna 1817 Honkilahdelta Auvaisten kylästä "Auvaisten paaviksi" kutsutun seppä Juhana Uusikartanon heräämisen myötä. Paavolan mukaan Uusikartano sai "paljon monen kaltaisia ilmoittuuxia" so. voimakkaita sisäisiä kokemuksia. Hyppyherätys levisi voimakkaasti vanhoille rukoilevaisherätyksen alueille.

Vuonna 1827-1828 uusi "isoksi hyppyherätykseksi" kutsuttu herätys levisi voimakkaasti Länsi-Suomessa. Eteläisempi reitti kulki Honkilahdelta Kodisjoen, Laitilan, Lapin, Eurajoen ja Luvian kautta Raumalle. Pohjoisempi taas kulki Euran, Kiukaisten ja Nakkilan kautta Ulvilaan ja Poriin. Herätys levisi 1830-luvun alkuun mennessä myös Kokemäelle, Köyliöön ja Säkylään sekä Pohjois-Satakuntaan Merikarvialle ja Ikaalisiin asti. Liikkeen toiseksi johtajaksi tuli Juho Dahlberg.

Vanhan rukoilevaisherätyksen miehiä Henrik Peroa ja Matti Paavolaa hyppyherätykseen tulleet pilkkasivat. Vanha rukoilevaisherätys korosti Biblian tärkeyttä, Lutherin oppia ja pappisviran keskeisyyttä. Hyppyherätykseen tulleet korostivat sisäisiä kokemuksia, "ilmoituksia". Ristiriita näiden herätysten välillä oli ilmeinen. Hyppyherätykseen tulleiden seuroissa "triumfeerataan ja jubileerataan", so. Jumalan sanan julistus jää vähemmälle, korostetusti esille nousee hyppääminen ja ylistäminen. Raamatun sana tuntui hyppääjien seuroissa Paavolan kirjoituksen mukaan jäävän taka-alalle.  Paavola siis joutui opillisesti erottautumaan hyppääjistä. Paavola painotti, että ilman elävää Raamatun sanan julistusta ei ole oikeaa uskoa.

Paavola joutui olemaan varsin syrjässä ja yksin hyppyherätyksen levitessä Satakunnassa. Läheiseksi ystäväksi hänelle tuli evankelisen herätysliikkeen johtava pappi F. G. Hedberg. Paavola oli kirjeenvaihdossa uskonystävänsä Hedbergin kanssa. Tuo kirjeenvaihdon myötä molemmat saivat oppia jotain toisen uskosta ja näkemyksistä. Paavola säilyi heränneitten pappien ystävänä elämänsä loppuun asti.[3][2]

Muistiinpanot ja virret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähetystyötä harrastanut Paavola teki kirjallisia muistiinpanoja elämänsä aikana. Edellä on muutamia siteerauksia niistä. Nämä muistiinpanot ovat olleet osaltaan tärkeitä Lounais-Suomen rukoilevaisuuden historian tallettamisessa. Kuitenkin meinasi tulla vahinko. Paavola aikoi vanhalla iällään polttaa muistiinpanonsa. Aie peruuntui, kun Paavolan valtasi kauhu, mikä esti polttamisen.[2]

Paavolan merkitys rukoilevaisuuden johtajana tunnustettiin Helsingin yliopistossakin. Kirkkohistorioitsija Matthias Akiander kirjoitti Paavolasta n. 50-sivuisen elämäkerran.[2] Paavolan sepittämiä, aluksi arkkivirsinä julkaistuja, nyt Halullisten Sielujen Hengelliset Laulut –kokoelman virsiä on laulettu kauan ja lauletaan edelleen. Nämä yhdeksän virttä ovat 89. O Sionin lapset, joutukaat kaikki, 90. Jo herää, sielun', jo herää, 144 Aika täss' joutuu ja kiiruhtaa poijes, 145. Tulevainen autuus mull' toivossa lienee, 159. Herra Jesus olkoon kiitett' ijankaikkisesti, 160. O mikä tila tämä lie, 161. O sinä suruinen Suomenmaa, 162. Lapset rakkaat, lapset rakkaat, 163. Muistakaamme ja muistakaamme Herraa Jesustamme. Paavola menetti puolisonsa ja teki kaksi virttä ”surullisessa leskentilassa”. Nämä ovat edellä mainitut 144 ja 145. Virsikirjasta tunnettu virsi numero 311 Jo joudu, mun sieluni, heräämähän on Paavolan kirjoittama. A-sävelmän sävelsi Rudolf Lagi, b-sävelmä on toisinto Etelä-Pohjanmaalta.[4]

Paavola muistetaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paavolan maallinen matka päättyi 1859. Hänestä jäi paljon muistoja pääasiassa siksi, että hän kirjoitti muistiin aikansa tapahtumia. Nakkilan seurakunta on pystyttänyt Matti Paavolalle hautamuistomerkin. Tuo muistomerkki on Nakkilan seurakunnan kunnianosoitus kristitylle maallikkoveljelle. Matti Paavola sai omalla paikkakunnallaan ja yleensäkin Satakunnassa olla vanhan raamatullisen kristinuskon vahva edistäjä, sananselittäjä ja vielä virsirunoilija.[3]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Heikinheimo, Ilmari (toim.): Suomen elämäkerrasto, s. 567. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955.
  2. a b c d e Uuras Saarnivaara, He elivät Jumalan voimassa. Osa III. Ev. lut. Herätysseura, 1975.
  3. a b c d Matti Paavola - nakkilalainen rukoilevaisisä.
  4. Virsi 311

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Akiander, M., Matti Paawola. J. Simeliuksen perillisten tykönä 1863.