Vanha virsikirja

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vuoden 1701 virsikirja, niin sanottu Vanha virsikirja, on Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa kauimmin käytössä ollut virsikirja. Vuonna 1701 ilmestynyt piispa Johannes Gezelius nuoremman johdolla valmisteltu ja Eerik Cajanuksen toimittama kirja palveli kirkon virallisena virsikirjana vuodesta 1701 vuoteen 1886. Ruotsissa, suomenkielisenä virsikirjana sitä käytettiin aina vuoteen 1898.[1] Tämän jälkeen kirjan käyttö jumalanpalveluksissa loppui vähitellen, mutta sen asema pysyi edelleen vahvana herätysliikkeiden keskuudessa. Vanha virsikirja on yhä aktiivisessa käytössä ainakin Länsi-Suomen Rukoilevaisuudessa.

Kirjan alkuperäinen nimi on Uusi Suomenkielinen Wirsi-Kirja Nijden Cappalden canssa jotca sijhen tulewat: Cuningal:sen Maij:tin Armolisesta Käskystä Colmen Consistoriumin suostumisella tarpellisest parattu ; Nijn myös Sen MDCXCV. ylitzecatzotun Ruotzalaisen Wirsi-Kirjan jälkeen jalosti enätty.[2] ”Kappaleilla” tarkoitetaan liitteitä, kuten kirkkovuoden eri pyhäpäivien luku- ja saarnatekstit, rukoukset ja virsiviitteet, Kristuksen elämän kuvaus, kertomus Jerusalemin hävityksestä, Lutherin Vähä katekismus, tärkeimpien kirkollisten toimitusten ja jumalanpalvelusten kaavat sekä laajahko rukouskirja. Kirjan alkuun oli lisäksi painettu ikuinen kalenteri, Calendarium perpetuum ja Ajan-Tieto eli luettelo maailmanhistorian tunnetuista, tärkeiksi katsotuista tapahtumista. Jokaiseen uuteen painokseen päivitettiin tuoreimmat historiatiedot. Näin virsikirja tarjosi luterilaiselle kristittylle lähes kaiken tarpeellisen uskonnon harjoittamiseen, ellei Raamattuun ollut varaa.

Kirja sisältää 413 virttä, joista 101 on jo vuonna 1583 julkaistussa Jacobus Finnon toimittamassa ensimmäisessä suomenkielisessä virsikirjassa ja 122 Maskun kirkkoherra Hemmingin, ehkä vuonna 1605 toimittamassa toisessa suomenkielisessä virsikirjassa, jotka molemmat tunnetaan nimellä Yxi Wähä Suomenkielinen Wirsikiria.[2] Loput 190 virttä ovat pääasiassa suomennoksia vanhan virsikirjan esikuvana toimineesta vuonna 1695 ilmestyneestä ruotsalaisesta virsikirjasta. Virsien määrä ja kirjan osastojako olivat samat molemmissa kirjoissa.[2] Monet vanhan virsikirjan virsistä sisältyvät kirkon nykyiseen virsikirjaan kieliasultaan uudistettuina.

Vuoden 1701 virsikirja ei ole nuottipainos. Sen sijaan, jos mahdollista, virren alussa viitataan johonkin aiemmin tunnettuun virteen, jota lauletaan samalla sävelmällä. Vuonna 1702 julkaistiin erikseen virsikirjan 1701 sävelmistö nimellä Yxi Tarpelinen Nuotti-Kirja.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ”Ruotsin suomenkielinen virsikirja, historiaa”, Ruotsin kirkon virsikirja. Seurakuntatyön toimikunnan vuonna 1993 asettaman työryhmän ehdotus, s. 7,10. Verbum förlag Ab, Stockholm. ISBN 91-526-4497-9, 2001.
  2. a b c Tauno Väinölä (toim): Vanha virsikirja. Vuoden 1701 suomalainen virsikirja, s. 11. Kirjaneliö, Helsinki ISBN 951-600-896-8, 1995.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.