Vanha virsikirja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vuoden 1701 virsikirjan nimilehti

Vanha virsikirja on vuonna 1701 hyväksytty ja käyttöön otettu virsikirja, jota käytettiin Ruotsissa ja Suomessa kirkon virallisena suomenkielisenä virsikirjana.

Kirjan synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1701 virsikirja, niin sanottu Vanha virsikirja, on Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa kauimmin käytössä ollut virsikirja. Vuonna 1701 ilmestynyt piispa Johannes Gezelius nuoremman johdolla valmisteltu ja Eerik Cajanuksen toimittama kirja palveli kirkon virallisena virsikirjana vuodesta 1701 vuoteen 1886.[1] Niinpä uuden kirjan ilmestyttyä vuoden 1701 virsikirja sai pian lisänimen "Vanha virsikirja". Ruotsissa sitä käytettiin suomenkielisenä virsikirjana aina vuoteen 1898.[2] Tämän jälkeen kirjan käyttö jumalanpalveluksissa loppui vähitellen, mutta sen asema pysyi edelleen vahvana herätysliikkeiden keskuudessa. Vanha virsikirja on yhä aktiivisessa käytössä ainakin Länsi-Suomen Rukoilevaisuudessa.[1]

Virsikirjan uudistus tapahtui sen jälkeen, kun vuonna 1695 ilmestyi uusi ruotsinkielinen virsikirja, ns. karoliininen virsikirja (Den karolinska psalmboken). Suomenkielinen virsikirja tuli tehdä sen mukaisesti ja sen hyväksyi "kolme konsistoria"ː Turun, Viipurin ja Narvan konsistorit (tuomiokapitulit), koska kirjaa tuli käyttää myös silloisen valtakunnan itäisimmissä osissa, nykyisen Pietarin kaupungin ympäristössä suomea puhuvan väestön parissa. Virsikirjan toimittaneen työryhmän jäsenistä ja virsien kääntäjistä ei ole tietoa. Kuitenkin Turun koulun silloinen director cantus Erik Cajanus on ollut mukana kirjan valmistelussa.[1]

Kirjan sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virsikirjan sisältö, "Luku ja järjestys"

Kirjan nimi on Uusi Suomenkielinen Wirsi-Kirja Nijden Cappalden canssa jotca sijhen tulewat: Cuningal:sen Maij:tin Armolisesta Käskystä Colmen Consistoriumin suostumisella tarpellisest parattu ; Nijn myös Sen MDCXCV. ylitzecatzotun Ruotzalaisen Wirsi-Kirjan jälkeen jalosti enätty.[3] ”Kappaleilla” tarkoitetaan liitteitä, kuten kirkkovuoden eri pyhäpäivien luku- ja saarnatekstit, rukoukset ja virsiviitteet, Kristuksen kärsimyksen kuvaus, kertomus Jerusalemin hävityksestä, Lutherin Vähä katekismus, tärkeimpien kirkollisten toimitusten ja jumalanpalvelusten kaavat sekä laajahko rukouskirja.

Luku ja järjestys Niiden Kappalden päälle, jotka täsä ylitsekatsotussa kirjassa löytään

  • I Täydellinen Wirsi-Kirja.
  • II Evangeliumit ja Epistolat, niihin tulevaisten Etu- ja Jälki-rukousten kanssa.
  • III Kastesta.
  • IV Suomenkielinen Messu.
  • V Käsi-Kirja.
  • VI Lutheruksen Chatecjismus, Huonen-Taulun kanssa.
  • VII Athanasiuksen Uskon Tunnustus.
  • VIII Christuksen Piinan Historja.
  • IX Jerusalemin Hävityxestä.
  • X Yxi tapellinen Rukous Kirja, seurawaisista Kappaleista.
  • 1. Avenariuxen Aamu- ja Ehto-Rukoukset.
  • 2. Yhteiset ja erinomaiset Kirkko-Rukoukset.
  • 3. Ripin ja Synnin päästön Rukous-Kirja, niin myös Pyhän Ehtollisen mahdollisesta nautimeisesta.
  • 4. Rukoukset Kaikkinaisissa Säädyissä.
  • 5. Rukoukset Kaikkinaisissa tiloissa.
  • 6. Matkustavaisten Rukoukset.
  • 7. Litania.[4]

Kirjan alkuun oli lisäksi painettu ikuinen kalenteri, Calendarium perpetuum ja Ajan-Tieto eli luettelo maailmanhistorian tunnetuista, tärkeiksi katsotuista tapahtumista. Jokaiseen uuteen painokseen päivitettiin tuoreimmat historiatiedot. Näin virsikirja tarjosi luterilaiselle kristitylle lähes kaiken tarpeellisen uskonnon harjoittamiseen, ellei Raamattuun ollut varaa.

Virret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirja sisältää 413 virttä, yhtä monta kuin ruotsinkielinen vuoden 1695 virsikirja. Samoin sen osastojako on sama. Kuitenkin se sisältää omia virsiä, jotka eivät ole käännöksiä ruotsinkielisestä kirjasta. Virsistä oli 101 vuonna 1583 julkaistussa Jacobus Finnon toimittamassa ensimmäisessä suomenkielisessä virsikirjassa ja 122 Maskun kirkkoherra Hemmingin, ehkä vuonna 1605 toimittamassa toisessa suomenkielisessä virsikirjassa, jotka molemmat tunnetaan nimellä Yxi Wähä Suomenkielinen Wirsikiria.[3] Loput 190 virttä ovat pääasiassa suomennoksia vuonna 1695 ilmestyneestä ruotsalaisesta virsikirjasta.[3] Finnon ja Maskulaisen kirjojen virret otettiin uuteen kirjaan lähes sellaisenaan, ilman muokkausta. Kaikkiaan uusia virsiä kirjaan tuli vain 113.[1] Uusia suomalaisia virsiä kirjassa oli todennäköisesti 17. Vuoden 1701 virsikirja oli ensimmäinen suomenkielinen virsikirja, jossa virret olivat numeroituja, ja siitä syystä virsitaulut alkoivat tulla kirkkoihin.[5]

Virsikirjaan tuli uutena aineistona erityisesti saksalaisen ja koko 1600-luvun protestanttisen virsirunouden keskeisiä virsiä. Näitä ovat Paul Gerhandtin, Johann Heermannin, Johan Ristin, Johann Franckin, Martin Opitzin ja Georg Neumarkin virret, jotka useimmissa tapauksissa käännettiin ruotsinkielisen uuden virsikirjan välityksellä. Ruotsalaisten 1600-luvun virsirunoilijoiden, kuten Haqvin Spegelin, Jesper Swedbergin ja Jakob Arrheniuksen virsiä käännettiin kirjaan, ja tässä vaiheessa virsikirjaan suomennettiin ruotsista myös Suvivirsi, joka oli kirjassa numerolla 318 "Jo joutuu armas aika Ja suvi suloinen".[3] Virsikirjasta julkaistiin 1700- ja 1800-luvuilla yhteensä noin 250 painosta. Kirjan sisältöä ei muutettu, mutta oikeinkirjoitus muuttui uusien painosten myötä seuraten kielenkäytön yleistä kehitystä.[1]

Virsien osastojako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjan virret oli jaoteltu 16 osastoon[3]

  • 1. Katekismus virsiksi tehty
  • 2. Kuningas Davidin Psalmit
  • 3. Jokavuotiset juhla-virret
  • 4. Muutamain sunnuntain Evankeliumit virsiksi tehdyt
  • 5. Erinomaiset opetus-virret
  • 6. Katumus-virret
  • 7. Christillisestä elämästä
  • 8. Murheen, ristin ja kiusauksen alla
  • 9. Rukous-virret
  • 10. Ylistys- ja kiitos-virret
  • 11. Kaikkinaisissa tarpeissa
  • 12. Virret erinomaisisa säädyisä ja tiloissa
  • 13. Ruokai-virret
  • 14. Aamu- ja ehtoo-virret
  • 15. Kuolemasta ja hautaamisesta.
  • 16. Ihmisen tilasta kuoleman jälkeen.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuoden 1986 virsikirjassa on 81 virttä, jotka olivat jo vuoden 1701 virsikirjassa, tosin kieliasultaan uudistettuina.[5]

Vuoden 1701 virsikirja ei ole nuottipainos. Sen sijaan, jos mahdollista, virren alussa viitataan johonkin aiemmin tunnettuun virteen, jota lauletaan samalla sävelmällä ja tämä oli merkitty kirjaan kunkin virren kohdalle maininnalla V. k. Nːo (ja virren numero): "Veisataan kuten virsi XX." Vuonna 1702 julkaistiin erikseen virsikirjan 1701 sävelmistö nimellä Yxi Tarpelinen Nuotti-Kirja. Siinä oli 259 sävelmää.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e Reijo Pajamo, Erkki Tuppurainen: Kirkkomusiikki, s. 130. Suomen musiikin historia. WSOY, 2004. ISBN 951-0-27707-x.
  2. ↑ ”Ruotsin suomenkielinen virsikirja, historiaa”, Ruotsin kirkon virsikirja. Seurakuntatyön toimikunnan vuonna 1993 asettaman työryhmän ehdotus, s. 7,10. Verbum förlag Ab, Stockholm. ISBN 91-526-4497-9, 2001.
  3. ↑ a b c d e f Tauno Väinölä (toim): Vanha virsikirja. Vuoden 1701 suomalainen virsikirja, s. 11, 21-22. Kirjaneliö, Helsinki ISBN 951-600-896-8, 1995.
  4. ↑ Uusi Suomenkielinen Wirsi-Kirja Niiden Kappalden kanssa, Jotka sijhen tulewat: Kuningallisen Maij:tin Armolisesta Käskystä Kolmen Consistoriumin suostumisella tarpellisest parattu; Niin myös Sen MDCXCV. ylitzekatzotun Ruotsin Kielisen Wirsi-Kirjan jälkeen jalosti enättyː Kuningallisen Majestetin Armoll. Suostumuksella.. Turku. Prändättu Johan Christopher Frencellin tykönä.. , 1804.
  5. ↑ a b Reijo Pajamo: Hymnologian peruskurssi, s. 76,77. Sibelius-Akatemia, 1991. ISBN 953-9658-01-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vanha_virsikirja&oldid=22019605”