Maailman Voittaja -näyttely

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Maailman Voittaja on FCI:n järjestämä kansainvälinen koiratapahtuma, joka lukeutuu yli 10 000 vuosittaisen ilmoittautumisen myötä maailman suurimpiin koiratapahtumiin.[1][2] Yleensä se kestää jopa 4-6 päivää[1]. Se on järjestetty vuodesta 1971 lähtien vuosittain, ja se pidetään joka vuosi eri maassa.[3] Sitä on myös kutsuttu maailman tärkeimmäksi koiranäyttelyksi.[4] Maailman Voittaja -näyttelyyn kuuluu varsinaisen koiranäyttelyn lisäksi agility-, tottelevaisuuskoe-, junior handler-näytökset sekä paljon muuta ohjelmaa.[3] Jokainen rotunsa paras, vastakkaisen sukupuolen paras ja jokaisen rodun kummankin sukupuolen junioriluokan paras koira saa virallisen Maailman Voittaja - tai Maailman Juniorivoittaja -tittelin.[5] FCI:n jäsenmaista tulevat osallistujat pääsevät mukaan automaattisesti ilmoittautumalla, mutta sen ulkopuolisiin järjestöihin kuten American Kennel Clubiin kuuluvat osallistujat pääsevät mukaan vain kutsusta.[6]

Best in Show -voittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolme koiraa on saavuttanut Maailman Voittaja -näyttelyn Best in Show -tittelin peräti kahdesti: saluki Abrisa vom Felsenkeller, samojedinkoira Northwind's Rising Star ja toyvillakoira Smash JP Talk About. Saluki on samalla myös kaikkein menestyksekkäin rotu, sillä se on ollut BIS yhteensä peräti neljästi: vuosina 1981, 1985, 1986 ja 2012. Saksanpaimenkoira, lhasa apso ja italianseisoja ovat kukin voittaneet MV-näyttelyn BIS-tittelin kahdesti. Rotutyypeistä tavallisimpia menestyjiä ovatkin juuri vinttikoirat (useimmiten pitkäkarvaiset tai hapsulliset) - joista salukin lisäksi kyseisen tittelin ovat saavuttaneet myös afgaaninvinttikoira, whippet ja venäjänvinttikoira - villakoirat sekä pitkäkarvaiset tai "nallemaiset" rodut kuten samojedinkoira, amerikanakita, alaskanmalamuutti ja newfoundlandinkoira.

Vaikka tarkoituksena on järjestää näyttely tasapuolisesti eri kaupungeissa, joissain paikoissa Maailman Voittaja on pidetty selkeästi useammin kuin muissa. Dortmund on saanut toimia näyttelyn isäntäkaupunkina peräti neljästi (1973, 1981, 1991 ja 2003), México kolmesti (1978, 1999 ja 2007) ja Amsterdam tulevaisuudessa niin ikään kolmesti (1985 ja 2002 sekä tuleva vuoden 2018 näyttely). Myös Budapestissa on järjestetty periaatteessa kolme MV-näyttelyä (1971, 1996 ja 2013), vaikka niistä MV-96 pidettiinkin osittain Wienissä. Maista suosituimpia järjestyspaikkoja ovat olleet Saksa, Meksiko ja Itävalta - kukin isäntamaana neljästi - joista viimeksi mainitussa näyttely on pidetty joka kerta eri kaupungissa.

Vuosi Rotu Kennelnimi MV-näyttelyn sijainti
2016 Venäjänmustaterrieri Fine Lady S Zolotogo Grada Moskova
2015 Partacollie Ops I did it again del Cuore Impavido Milano
2014 Apinapinseri Tricky Ricky From Yarrow-Hi Tech Helsinki
2013 Vanhaenglanninlammaskoira Bottom Shaker My Secret Budapest
2012 Saluki Shiraz California Dreamin' Salzburg
2011 Amerikanakita De Kaner's Wolverine Revenge Pariisi
2010 Toyvillakoira Smash JP Talk About Herning
2009 Faaraokoira Northgate's As You Like It Bratislava
2008 Sealyhaminterrieri Efbe's Hidalgo At Goodspice Tukholma
2007 Toyvillakoira Smash JP Talk About México
2006 Italianseisoja Axel del Monte Alago Poznań
2005 Lhasa apso Homero del Alcazar Buenos Aires
2004 Mopsi Double D Cinoblu's Masterpiece Rio de Janeiro
2003 Australianpaimenkoira Propwash Syzygy Dortmund
2002 Isovillakoira Topscore Contradiction Amsterdam
2001 Newfoundlandinkoira Atwater Crazy-Diamond Borgoleonardo Porto
2000 Italianseisoja Giaccherebbe dell'Angelo del Summano Milano
1999 Belgianpaimenkoira tervueren Tacara's Santer Savar México
1998 Papillon Loteki Supernatural Being Helsinki
1997 Amerikancockerspanieli Afton's Absolut San Juan
1996 Afgaaninvinttikoira Sanallah's Jerome Wien/Budapest
1995 Basset hound Humphrey dos Sete Moinhos Brysseli
1994 Siperianhusky Arctic Blue Senator Bern
1993 Tanskandoggi Eddie Tato von Norwalfer Buenos Aires
1992 Napolinmastiffi Caligola di Ponzano Valencia
1991 Saksanpaimenkoira Fanto vom Hirschell Dortmund
1990 Lhasa apso Chakpori's Mao Brno
1989 Petit basset griffon vendéen Chouan Gimlet Kööpenhamina
1988 Samojedinkoira Northwind's Rising Star Lima
1987 Samojedinkoira Northwind's Rising Star Tel Aviv
1986 Saluki Abrisa vom Felsenkeller Tulln
1985 Saluki Abrisa vom Felsenkeller Amsterdam
1984 Venäjänvinttikoira Kishniga's Diaghilev Acapulco
1983 Espanjanmastiffi Tigre Madrid
1982 Yorkshirenterrieri Fujimiland Julia Tokio
1981 Saluki Saliha Deianira Dortmund
1980 Whippet Beseeka Knight Errant of Silkstone Verona
1979 Bern
1978 Puli Cinko Duda Csebi México
1977 Karkeakarvainen kettuterrieri Dark von der Bismarckquelle Herning
1976 Innsbruck
1975 Alaskanmalamuutti Sugar River Foxfire Rabat
1974 Pariisi
1973 Dortmund
1972 Saksanpaimenkoira Donnar de Nordval Brasília
1971 Budapest

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Storer, P. (1997). Your Puppy, Your Dog: A Kid's Guide to Raising a Happy, Healthy Dog, 146. Storey Communications. ISBN978-0-88266-959-5.
  2. DeVito, C. & DeVito, D. (2008). The Everything Dog Book: Learn to train and understand your furry best friend!, 305. Adams Media. ISBN978-1-4405-1249-0.
  3. a b Choron, S. & Choron, H. (2005). Planet Dog: A Doglopedia, 99. Houghton Mifflin Harcourt. ISBN978-0-618-51752-7.
  4. Walkowicz, C. & Wilcox, B. (1994). Successful Dog Breeding: The Complete Handbook of Canine Midwifery, 66. Wiley.
  5. Silverstone, P. (1997). Dalmatians Today. Howell Book House. ISBN978-0-87605-136-8.
  6. Mexico World Dog Show 2007