Kulttuurinen omiminen

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kulttuurinen lainaaminen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kynttilöistä tehty svastika hindulaisessa pyhäkössä. Monissa kulttuureissa käytetyn ikivanhan hakaristisymbolin ottamista kansallissosialistien tunnukseksi on pidetty esimerkkinä kulttuurisesta omimisesta.[1][2][3]

Kulttuurinen omiminen tai kulttuurinen appropriaatio[4] (engl. cultural appropriation tai misappropriation) on sosiaalisen oikeudenmukaisuusteorian käsitteistöä ja tarkoittaa epäeettistä toimintaa, jossa etuoikeutetun ryhmän jäsen ottaa käyttöönsä vähemmän etuoikeutetun identiteettiryhmän piirteitä tai kulttuurituotteita.[5][6][7][8] Kulttuurinen omiminen kohdistuu alempitasoiseksi tulkittuun etniseen ryhmään tai johonkin muuhun marginaaliryhmään, kuten vammaisiin tai seksuaaliseen vähemmistöön.[5] Teon paheksuttavuuden katsotaan olevan sitä suurempi, mitä alisteisempaan ryhmään teko kohdistuu, kun lainattua kulttuuria ei arvosteta, tai kun kulttuurilainaa hyödynnetään kaupallisesti.[9]

Kulttuurisen omimisen käsite syntyi 1980-luvulla postkoloniaalisen teorian piirissä, missä länsimaisen kulttuurin katsottiin riistävän ei-läntisen kulttuurin piirteitä ottamalla niitä omaan käyttöönsä irrallaan niiden kulttuurisista yhteyksistä.[10][11] The Guardian -lehden artikkelissa Jessica Metcalfe havainnollisti eroa hyväksymänsä oikeutetun appropriaation ja misappropriaatioksi kutsumansa vääränä pitämänsä käytön välillä: on hyväksyttyä ja ihailtavaa lainata, jakaa ja inspiroitua vieraan kulttuurin tuotteista. Sen sijaan hän pitää vääränä ottaa ilman lupaa käyttöön varsinkin vähemmistökulttuurin artefakteja. Ratkaisevia ovat ryhmien valtasuhteet: etuoikeutetut eivät saa hyödyntää alistettujen kulttuuria, koska tämä hänen mukaansa jyrkentää valtasuhteiden epätasapainoa. Esimerkiksi intiaanien sulkapäähineiden käyttö on näkemyksen mukaan aina epäeettistä, ellei ole Amerikan alkuperäisväestön tunnustettu johtaja.[7]selvennä

Käsitteen arvostelijat ovat vastanneet, että kulttuurivaikutteiden lainaaminen on normaalia kulttuurinvaihtoa.[12][13] On myös väitetty, että kulttuurisen riiston arvostelu oli historiaan taaksepäin katsomista jo syntyaikanaan 1980-luvulla. Lisäksi käsitteen käyttö oli aiheettomasti laajentunut siirtomaajärjestelmän arvostelusta kaikenlaisten identiteettiryhmien välisiin suhteisiin.[14]

Käsitteen synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuurisen omimisen käsite syntyi 1900-luvun kahdella viime vuosikymmenellä postkolonialistisen länsimaihin kohdistuvan kritiikin myötä. Kolonialistisen riiston eräänä muotona oli "kulttuurinen kolonialismi", missä hyödynnettiin alistettujen kansojen kulttuuriperinnettä. [10]

Helen Pluckrosen ja James A. Lindsayn mukaan käsite on syntynyt postmodernin sosiaalisen oikeudenmukaisuuden teorian eli "wokeismin" piirissä. Sen mukaan yhteiskunta koostuu identiteettiryhmistä, joiden välillä vallitsee vallan ja etuoikeuksien epätasapaino. Standpoint-teorian mukaisesti kullakin identiteettiryhmällä on oma koettu käsityksensä todellisuudesta, joka on yhteismitaton toisten käsitysten kanssa. Jos etuoikeutettuun ryhmään kuuluva lainaa alistetun ryhmän identiteettiin kuuluvia asioita, hän astuu marginaaliryhmän varpaille, sillä sen omaa näkökulmaa ei pysty aidosti tulkitsemaan kukaan muu.[15]

Postkolonialistisen teorian alueelta termin käyttö laajentui muihinkin suhteisiin. Niinpä esimerkiksi heteroseksuaalinen nainen ei saisi teatterissa näytellä lesbonaista tai fyysisesti vammaton esiintyä vammaisen roolissa. Etuoikeutettuun ryhmään kuuluva kirjailija ei saisi käsitellä alistettujen identiteettien kokemuksia.[5] Kiellettyä on myös kasvojen mustaaminen eli blackface -meikki, joka Suomessa tunnetaan tiernapojista.

Appropriaation alueet ja paheksuttavuuden syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkoisesta ylivallasta bestsellerin[16] kirjoittanut Layla F. Saad antaa kirjassaan esimerkkejä alueista, joilla kulttuurinen omiminen voi tapahtua. Näitä alueita ovat muoti, missä valkoiset muotisuunnittelijat omivat BIPOC-ihmisten tuotteita; afrikkalaiset hiustyylit; kauneusihanteet, missä korostetaan BIPOC-ihmisten ominaisuuksia, kuten paksumpia huulia, pyöreämpää lantiota tai tummempaa ihoa; hengellisyys, missä jäljitellään BIPOC-ihmisten seremonioita; terveydestä huolehtiminen BIPOC-ihmisten tapaan; musiikki, missä omitaan mustien musiikkityylejä, kuten rap-musiikki; kulttuuritapahtumat, joissa käytetään esimerkiksi blackface-maskeja sekä AAVE-kielenkäyttö, joka matkii mustien kieltä.[17]

Saadin mukaan kulttuurista omimista ei tee paheksuttavaksi kulttuurinvaihto, vaan siihen liittyvä valkoisen ylivallan vahvistaminen. Se pitää yllä valkoista supremasistista ideologiaa, missä valkoiset voivat omia mustilta ja ruskeilta haluamiaan asioita, jolloin ne heidän käytössään saavat uuden merkityksen. Samalla mustat ja ruskeat ihmiset voidaan muutoin laiminlyödä. Kulttuurinen omiminen myös kirjoittaa historiaa uudelleen siten, että anastetut vaikutteet siirtyvät valkoiseen kulttuuriin ja näyttävät olevan siitä peräisin. Esimerkiksi jooga on USA:ssa menettänyt intialaisen alkuperäisluonteensa, New Age -rituaalit kadottaneet alkuperänsä alkuperäisasukkaiden rituaaleina ja musta hiustyyli lähteensä mustien keskuudesta. Lopputulos on Saadin mukaan rasismia.[18]

Ulkomaisia tapauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aineettomien oikeuksien kulttuurista omimista on paheksuttu alkuperäiskansojen sortona. Australiassa on väitetty, että länsimainen lainsäädäntö tekee mahdolliseksi vähemmistöön kuuluvien perinteiden, identiteetin ja älyllisen omaisuuden riiston.[6][19] Vuonna 2017 alkuperäiskansojen asianajajat vaativat kulttuurisen omimisen kieltämistä lailla YK:n alajärjestö WIPO:ssa eli Maailman henkisen omaisuuden suojelujärjestössä.[20] Käsite ei esiinny vuoden 2007 alkuperäiskansojen oikeuksien julistuksessa.[21]

Arvostelun kohteeksi ovat joutuneet esimerkiksi Madonna intialaisen ja hispanokulttuurin ja Rihanna kiinalaisen kulttuurin anastamisesta. Toisinaan vaatimukset ovat ristiriitaisia. Niinpä J. K. Rowlingia on moitittu siitä, että Harry Potter-kirjoissa ei ole tarpeeksi vähemmistöryhmiin kuuluvia hahmoja.[15]

Suomalaisia tapauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisia kohuja kulttuurin omimisesta on esiintynyt varsinkin 2010-luvulta lähtien. Ne ovat yleensä päättyneet anteeksipyyntöihin ja tuotteen vetämiseen markkinoilta. Poikkeuksena on ollut Oneiron-romaanin saama tuki keskustelussa. Myös Kansallisteatterin roolituskohussa teatteri lopulta palasi alkuperäiseen linjaansa.

Geisha-hahmo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2006 Fazer muutti Geisha-suklaan pakkausta siten, että geisha-kuva (maiko eli harjoittelijageisha) poistettiin.[22] Taustalla olivat sosiaalisen median syytteet kulttuurisesta omimisesta.[23] "Mikä 1900-luvun alussa oli eksoottista ja kiinnostavaa, näyttäytyy nykymaailmassa usein epäsopivana", perusteli Fazer.[24]

Saamenpuku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2014 rovaniemeläinen alppihiihtäjä Tanja Poutiainen joutui saamelaisten arvostelun kohteeksi käytettyään perinteistä saamenpukua muistuttanutta asua. Suomen saamelaisnuoret ry:n puheenjohtaja Anne-Maria Maggan mukaan Poutiainen ei kunnioittanut saamelaiskulttuuria oikealla tavalla, vaan hän olisi voinut pyytää saamelaisilta ihan oikean saamenpuvun käyttöönsä.[25] Poutiainen pyysi tekoaan anteeksi.[26]

Vuonna 2016 taiteilijat Outi Pieski ja Marja Helander näkivät kulttuurista omimista Jenni Hiltusen videoteoksessa Grind, jonka Kiasma hankki kokoelmiinsa vuonna 2012. Teoksessa naisesiintyjät twerkkaavat valesaamenpuvuissa. Saamelaistaiteilijoiden mielestä ne ovat teoksessa vain eksotiikkaa luomassa ja näin hyväksikäyttävät kulttuurisesti alkuperäiskansoja.[27] Saamelaisten näkökulmasta saamenpukua mukailevan asusteen käyttö oli loukkaavaa, koska Hiltunen käytti puvun symboliarvoa omiin tarkoitusperiinsä olematta itse saamelainen ja tuomatta esiin saamelaisten kokemusta maailmasta. Se, että puku ei ollut aito, antoi myös väärän kuvan saamelaisten kulttuuriperinnöstä.[28] Taidekriitikko Otso Kantokorpi kirjoitti: "Kyse ei ole poliittisesta korrektiudesta. Kyse on vallasta ja siten väistämättä alistussuhteista." [29]

Saamelaiskäsityö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2021 saamelaiskäsityöntekijöiden yhdistyksen Outi Paadar kertoi, että turistit eivät enää uskalla ostaa saamelaiskäsitöitä. Syynä oli ollut tiukka keskustelu kulttuurisesta omimisesta. Tätä korjaamaan oli käynnistetty kolme projektia, myös saamelaiskäräjien. Tarkoitus olisi löytää kultainen keskitie, joka kelpaisi kaikille. Ala ei ole enää houkutteleva, kun tulot ovat epävarmoja.[30]

Intiaanien sulkapäähine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sulkapäähineen käyttö on herättänyt Suomessa keskustelua kulttuurisesta omimisesta.

Syyskuussa 2017 jotkut, kuten Suomen saamelaisnuoret, arvostelivat kulttuuriseksi omimiseksi, alkuperäiskansakulttuurin hyväksikäytöksi ja eksotisoimiseksi sitä, että Miss Helsinki -kauneuskilpailun osallistujat olivat poseeranneet päässään sulkapäähineet, jotka yhdistetään intiaaneihin. Saamelaisnuorten puheenjohtaja Petra Laitin mukaan sulkapäähine on intiaaneille pyhä esine, jota saavat kantaa vain kulttuurin valitsemat yksilöt. Kilpailun järjestäjien mukaan kuvaukset olivat fantasiakuvauksia eivätkä suoranaisia intiaanikuvauksia.[31][32]

Huhtikuussa 2018 Yleisradio poisti sulkapäähineeseen ja kasvomaaleihin sonnustautuneen "Päällikkö Punanata" -hahmon Herra Heinämäen Lato-orkesteri -ohjelmasta sen jälkeen, kun hahmo oli herättänyt keskustelua kulttuurisen omimisen ongelmasta. Laitin mukaan hahmo edusti vanhanaikaista ja hyvin rasistisiin stereotypioihin perustuvaa kuvastoa.[33][34][35]

Blackface-maski[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2017 Stockmann veti pois työntekijöidensä tiernapoikavideon, jossa Murjaanien kuningas esiintyi kasvot mustattuna. Yhtiö pyysi anteeksi ja ilmoitti, että sen harkintakyky oli pettänyt. [36] Vuonna 2021 Tiernasäätiö päätti, että sen järjestämissä tilaisuuksissa Murjaanien kuninkaan kasvojen mustaamista ei sallita.[37]

Twerkkaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 2020 menestynyt twerk-yrittäjä Tia-Maria “Tinze” Sokka pyysi anteeksi twerkkausvideoitaan ja kertoi tiedostavansa, että on valkoinen, etuoikeutettu suomalainen, joka twerkillään hyötyy Afrikasta tulleesta kulttuurista. Twerk on tanssia, joka keskittyy pakaroiden heiluttamiseen eri tekniikoilla. Twerk-opettaja Awa Sowe arvosteli suomalaista twerkiä valkoisesta feminismistä.[38] Helsinkiläinen twerk-opettaja Sikujua Mponda pitää suomalaista twerkiä erittäin epäkunnioittavana. Hänen mukaansa valkoiset ihmiset ovat napsineet tummaihoisten kulttuureista haluamiaan osia ja tehneet niistä harrastuksia ja liiketoimintaa, jossa tanssin alkuperä usein sivuutetaan. Samaan aikaan musta väestö kokee rakenteellista rasismia ympäri maailman miltei kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla.[38]

Afrikkalaiset pikkuletit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa 2021 laulaja Chisu pyysi julkisesti anteeksi käyttämäänsä kampausta. Chisu koki syyllistyneensä kulttuuriseen omimiseen käytettyään pikkulettejä, eli niin sanottuja braidseja, joiden juuret ovat afrotukkaisten ihmisten kulttuurissa. Hänelle selvisi, että värilliset ihmiset ovat joutuneet pikkulettiensä takia kokemaan työttömyyttä, asuntopulaa tai jopa väkivallan uhkaa. "Yhteiskuntamme eriarvoistavissa rakenteissa tuo kampaus mun päässä ei vaan ole ok", Chisu täsmensi.[39]

Muut etniset ryhmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2016 Koko Hubara syytti kirjailija Laura Lindstedtiä kulttuurisesta omimisesta Oneiron-romaanissa: "yksi kulttuurinen ryhmä, yleensä länsimainen ja valkoinen, ottaa haltuun jonkun toisen ryhmän tapoja, käsityksiä ja tuotteita – ja pönkittää niillä omaa valta-asemaansa ja myös taloudellista etumatkaansa ilman, että joutuu koskaan kärsimään asiaan liitetystä sorrosta." Lisäksi Lindstedt oli kieltäytynyt antamasta haastattelua Hubaran ohjelmaan.[40] Hubaran mielestä Lindstedt ei anna hänen kaltaistensa naisten itse määritellä, millaisia he ovat (Hubara on suomalais-jemeniläinen).[41] Hubara syytti myös valkoista kulttuurieliittiä siitä, että se asettui tukemaan Lindstedtiä.[42][43] Hubara on toisaalta pohtinut rajanvetoa muodissa ja pukeutumisessa: ”En välttämättä pidä omimisena sitä, että ostan matkustaessani paikalliselta ihmiseltä sen maan vaatteen ja käytän sitä Suomessa."[20]

Vuonna 2017 keskustelua herätti Postin mainoskampanja, jossa valkoinen eurooppalaisnainen vierailee muissa kulttuureissa, kirjaa ylös näiden kulttuurien ”viisaudet”, nappaa niistä itselle mieluiset ja omii ne itselleen. Mainosta arvosteltiin kolonialismista, eksotisoinnista ja kulttuurisesta omimisesta.[44]

Väärä roolitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa 2020 Kansallisteatteri päätti siirtää Pedro Almadóvarin elokuvaan perustuvan 'Kaikki äidistäni' -näytelmän ensi-iltaa sen roolituksesta syntyneen kohun takia. Näytelmäsovituksen transvestistä henkilöä esittämään oli valittu mies eli näyttelijä ja ohjaaja Janne Reinikainen. Muun muassa joukko transsukupuolisia taiteen ammattilaisia allekirjoitti Kansallisteatterille osoitetun avoimen kirjeen, jossa roolitusta paheksuttiin vahingollisena. Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho peruutti roolituksen ja tarkensi Kansallisteatterin linjanvetoa: “emme voi omia eri kansakuntia, näytellä vaikkapa intiaania, sellaista ei kukaan lähde tekemään.” [45][46] Lopulta peruutuspäätös peruttiin ja näytelmä esitettiin alkuperäisen roolituksen mukaisesti.[47] Myllyahon mukaan englantilaisessa näytelmäsovituksessa hahmo on transvestiitti, ei transnainen, kuten elokuvassa. Roolitusta alun perin kritisoineen taiteilija Camilla Auerin mukaan hahmon muuttaminen voi silti olla alitajuisesti transfobista.[48]

Eksotisointi Kansallisooperan baletissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2022 Kansallisoopperan ohjelmistoon palasi Peppi Pitkätossu -baletti. Esitystä oli johtaja Javier Torresin mukaan muutettu, koska aiemmasta versiosta saattoi saada käsityksen, että se tekee pilaa toisesta kulttuurista tai yrittää omia sitä. Tanssitutkija Hanna Järvisen mukaan aiemmassa vuoden 2019 versiossa "ongelmallista" oli muun muassa polynesialaisten tanssien baletillistaminen lupaa kysymättä. Lisäksi ongelmallista oli, että versiossa Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu -tarinaan kuuluva epäluotettavan kertojan näkökulma oli jätetty pois ja tarinat toisista kulttuureista esitettiin ikään kuin sellaisinaan tosina. Sibelius-akatemian tutkijan Liisamaija Hautsalon mukaan ooppera on kolonialistinen ja rasistinen taidemuoto, teokset aikansa tuotteita ja toista – etenkin orienttia – esitetään stereotyyppisesti ja eksotisoiden. Hänestä valta-asemaan liittyvä ongelma ei poistu maskeeraamista muuttamalla.[49]

Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pluckrosen ja Lindsayn mukaan teoria alistetun kulttuurin hyväksikäytöstä syntyi postkolonialistisen teorian piirissä, mutta vasta siinä vaiheessa, kun siirtomaajärjestelmä oli jo lakkautettu ja itse ilmiö historiaa. Sieltä se levisi väkinäisesti koskemaan myös muiden identiteettiryhmien suhteita.[14] Pluckrose ja Lindsay ovat sitä mieltä, että tällainen kritiikki haittaa kulttuurielämää, ja syytökset ovat tulkinnanvaraisia ja keskenään ristiriitaisia.[15]

On erilaista lainaamista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsitteen kriitikot ovat sitä mieltä, että pitää erottaa hyväntahtoinen lainaaminen plagioinnista[50], eksoottisten stereotyyppien luomisesta ja vääristelystä. Lainaaminen voi olla myös hyvä asia.[12][51] Käsite "omiminen" ("appropriaatio") on myös harhaanjohtava, koska se viittaa varkauteen, vaikka kulttuuri-ilmiöt eivät ole rajallisia resursseja.[12] Todellisuudessa esimerkiksi intialaiset itse toivat joogan Yhdysvaltoihin hyvin määrätietoisesti.[52]

Kulttuurilainat ovat luonnollisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tampereen yliopiston sosiaaliantropologian professorin Laura Huttusen mukaan kulttuurisen omimisen käsite lähtee väärästä oletuksesta, että maailmassa olisi selvärajaisia kulttuureita, joilla on ikiaikainen sisältönsä vailla lainaamista, muuntelua ja yhdistelyä.[53] Kirjailija Cathy Young katsoo, että kulttuurinen lainaaminen on väistämätön asia ja edistää moninaisuutta ja ilmaisunvapautta. Hän kysyy, ovatko kulttuurista riistoa myös Picasson ja Matissen työt, joita afrikkalainen taide inspiroi, tai Puccinin itämaiset oopperat Madame Butterfly ja Turandot.[54]

Länsimaisessa kulttuurissa on paljon asioita, jotka ovat tulleet sen ulkopuolelta, esimerkiksi rap-musiikki, tatuoinnit ja rastat.[27] Primitivistinen taide sisältää tietoisia vaikutteita primitiivisestä eli Euroopan tai suurten maailmankulttuurien ulkopuolisesta taiteesta.[55][56] Yhdysvaltain afrikkalaisperäisen väestön blues- ja jazzmusiikki pohjautuu osittain eurooppalaiseen klassiseen musiikkiin, mutta pääasiassa afrikkalaiseen musisointiperinteeseen. Blues ja jazz yhdistelevät vaikutteita eri kulttuureista. [57]

Vastauksia kritiikkiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuurisen omimisen käsitteen puolustajat ovat toistuvasti korostaneet, että käsite on epäsymmetrinen ja tarkoittaa appropriaatiota ainoastaan valta-asemista käsin. BIPOC-henkilöt (mustat, alkuperäiskansat ja värilliset) eivät voi kulttuurisesti omia valkoisilta, koska BIPOC-ihmiset eivät ole asemassa, jossa heillä olisi kollektiivisesti valtaa ja etuoikeutettu asema suhteessa valkoisiin.[58]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pluckrose, Helen ja Lindsay, James: Cynical Theories: How Activist Scholarship Made Everything About Race, Gender, and Identity—and Why This Harms Everybody. Swift, 2020. ISBN 978-1-80-075004-3. (englanniksi)
  • Kaarenoja, Vappu ja Rämö, Aurora: Tätä rumpua ei saa käyttää. Suomen Kuvalehti, 11.5.2018, nro 19. Artikkelin verkkoversio.
  • Saad, Layla F.: Me and White Supremacy. How to Recognize Your Privilege, Combat Racism and Change the World. Quercus, 2020. ISBN 978-1-52940-508-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sunder, Kalpana: The ancient symbol that was hijacked by evil BBC Culture. 17.8.2021. Viitattu 10.7.2022. (englanniksi)
  2. Thanapal, Sangeetha: Can symbols be reclaimed from evil? The swastika and the problem of cultural appropriation ABC Religion & Ethics. 18.12.2019. Viitattu 10.7.2022. (englanniksi)
  3. Kennedy-Howard, Nellis: Celebrate, Not Appropriate 25.8.2017. Sierra Club. Viitattu 10.7.2022. (englanniksi)
  4. kulttuurinen omiminen YSO - Yleinen suomalainen ontologia.
  5. a b c Pluckrose ja Lindsay, 2020, s. 223 - "-- nor can an able-bodied person take on the role of a disabled person."
  6. a b ”Making Things Work: Aboriginal and Torres Strait Islander Involvement in Bioregional Planning. (Fourmile, Henrietta L.)”, Approaches To Bioregional Planning: Part 2 - Background Papers to the Conference, 30 Oct-1 Nov 1995, Melbourne, s. 268–269. "The [western] intellectual property rights system and the (mis)appropriation of Indigenous knowledge without the prior knowledge and consent of Indigenous peoples evoke feelings of anger, or being cheated". Canberra, Australia: Department of the Environment, Sport and Territories, 1996. ISBN 064-225-995-X. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 12.5.2016). (englanniksi)
  7. a b Metcalfe, Jessica: Native Americans know that cultural misappropriation is a land of darkness Americas - Fashion. 18.5.2012. The Guardian. Viitattu 12.5.2016. (englanniksi)
  8. Johnson, Maisha Z.: What’s Wrong with Cultural Appropriation? 14.6.2015. Everyday Feminism Magazine. Viitattu 12.5.2016. (englanniksi)
  9. IL työryhmä: Tiedätkö mitä on cancelointi, intersektionaalisuus ja tonepolicing? Tässä woke-suomi-woke-sanakirja Iltalehti. 28.11.2021.
  10. a b Cultural appropriation Oxford reference. 2021.
  11. Pluckrose ja Lindsay, 2020, s. 77–82
  12. a b c McWhorter, John: You Can’t ‘Steal’ a Culture: In Defense of Cultural Appropriation Sharing Is Caring. 15.7.2014. The Daily Beast. Viitattu 12.5.2016. (englanniksi)
  13. Sinokki, Jani: Not-so-woke: kuinka sosiologisaatio turmelee yhteiskunnallisen keskustelun. Kanava, 2022, nro 4, s. 22-26.
  14. a b Pluckrose ja Lindsay, 2020, s. 75-77
  15. a b c Pluckrose ja Lindsay, 2020, s. 223–224.
  16. Layla F. Saad-verkkosivusto laylafsaad.com. Viitattu 16.3.2022.
  17. Saad 2020, s. 117-118
  18. Saad 2020, s. 118-120
  19. Julayinbul: aboriginal intellectural and cultural property: definitions, ownership and strategies for protection in the wet tropics world heritage area, 25-27 November, 1993 Daintree, Far North Queensland, s. 65. Cairns, Australia: Rainforest Aboriginal Network, 1993. (englanniksi)
  20. a b Ruoppila, Venla: Mikä ihmeen kulttuurinen omiminen? Tästä on kyse ilmiössä, johon sinäkin olet saattanut syyllistyä Gloria. 28.9.2017.
  21. United Nations Declaration on the Rights of Indigenous Peoples Resolution adopted by the General Assembly. maaliskuu 2008. Yhdistyneet kansakunnat (United Nations, UN). Viitattu 12.5.2016. (englanniksi)
  22. Tummia venäläisiä ja kauraryynityttöjä Kaleva.fi. 17.1.2007. Viitattu 5.8.2015.
  23. Erma, Maria: Keskustelu Geisha-suklaan nimen vaihtamisesta kuohutti somessa – näin Fazerin viestintä­johtaja vastaa Ilta-Sanomat. 29.6.2020.
  24. Erma, Maria: Fazer harkitsee Geisha-suklaan nimen vaihtamista – ”Olemme saaneet palautetta sekä puolesta että vastaan” Ilta-Sanomat. 27.6.2020.
  25. Puoskari, Bikka: Tanja Poutiaisen pukuvalintaa kritisoidaan voimakkaasti Yle Uutiset. 17.3.2014.
  26. Pirskanen, Anne: Tanja Poutiainen pahoitteli vääränlaisen saamenpuvun käyttöä Yle Uutiset. 19.3.2014.
  27. a b Frilander, Aino: Kiasman twerkkaajat valesaamenpuvuissa kuumentavat tunteita (digilehden tilaajille) Kulttuuri. 10.5.2016. Helsingin Sanomat. Viitattu 4.8.2016.
  28. Roos, Jonni: Kun Kiasma kompastui saamenpukuun Yle. Kulttuuricocktail. 30.9.2016.
  29. Kantokorpi, Otso: Omimisen oikeus ja taiteen vapaus Yle Kulttuuri. 12.5.2016.
  30. Kaisa Aikio: Saamenkäsityöalan yllä lepää synkkä varjo: ostajat ovat kaikonneet, ja syyksi arvellaan keskustelua kulttuurisesta omimisesta Yle Uutiset. 7.10.2021.
  31. Miia Vatka: Miss Helsinki -kisan järjestäjät sulkapäähinekohusta: "Ei mitään tekemistä alkukantaisten asioiden kanssa" Iltalehti. 26.9.2017. Viitattu 2.7.2022.
  32. Sarhimaa, Jutta: Nyt.fi | Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite” Helsingin Sanomat. 26.9.2017. Viitattu 4.7.2022.
  33. Hujanen, Miikka ja Särkkä, Heini: Yle hyllytti suositun lastenohjelman Areenasta – Herra Heinämäen intiaanihahmo oli liikaa Ilta-Sanomat. 27.4.2018. Viitattu 4.7.2022.
  34. Stereotyyppinen intiaanihahmo poistetaan Herra Heinämäen Lato-orkesterista 13.9.2018. Yle.
  35. Heidi Vaalisto: Nyt puhuu Herra Heinämäen luoja Heikki Salo: Yle mieluummin tuhoaa hahmon kuin keskustelee asiasta 28.4.2018. Ilta-Sanomat.
  36. Vainio, Juha: Stockmann hyllytti tiernapojat – tummaksi maalattu naama videolla oli osalle liikaa Ilta-Sanomat. 28.12.2017. Viitattu 22.8.2021.
  37. Annala, Päivi: Kuninkaan kasvoja ei enää saa mustata – Tiernasäätiö linjasi muutoksen perinteiseen Tiernapoika-joulunäytelmään Yle uutiset. 11.10.2021.
  38. a b Ristmeri, Aliisa: Twerkin supertähti Tinzen videoilla tanssivat valkoiset ihmiset, ja siitä häntä on kritisoitu jo vuosia – miksi hän puhuu tästä julkisesti vasta nyt? 20.10.2020. YleX.
  39. Åkman, Erika: Chisu tajusi tehneensä valtavan virheen Vain elämää -ohjelmassa – pahoittelee asiaa jo etukäteen Ilta-Sanomat. 24.9.2021.
  40. Hubara, Koko: Othe(i)ron Ruskeat Tytöt. 8.2.2016. Lily. Viitattu 12.5.2016.
  41. Dahlbom, Taika: Kuka saa kirjoittaa vähemmistöistä ja mitä? Netissä puhkesi riita Finlandia-voittajan naiskuvasta (digilehden tilaajille) Lehdistönvapaus. 12.2.2016. Helsingin Sanomat. Viitattu 12.5.2016.
  42. Hännikäinen, Timo: Farssi nimeltä kulttuurikeskustelu 15.2.2016. Sarastus. Viitattu 12.5.2016.
  43. Hubara, Koko: Othe(i)ron II Ruskeat Tytöt. 10.2.2016. Lily. Viitattu 12.5.2016. (englanniksi)
  44. Määttänen, Juuso & Sarhimaa, Jutta: Postin mainoskampanjassa valkoinen suomalaisnainen käy ”poimimassa” ei-valkoisilta kansoilta viisaudet ja tekee niistä sloganeita (digilehden tilaajille) Nyt. 28.9.2017. Helsingin Sanomat. Viitattu 28.9.2017.
  45. Kajuutti, Krista: Kansallisteatterin näytelmän roolituksesta nousi somekohu, ensi-ilta siirretään – ”Etsimme rooliin transnaista, mutta emme löytäneet” Iltalehti. 12.9.2020.
  46. Ukkola, Sanna: Kolumni: Kansallisteatteri esitti nolon farssin – poliittinen korrektius ohitti työntekijän oikeudet Iltalehti. 17.9.2020.
  47. Kartastenpää, Tero: Kansallisteatterin Kaikki äidistäni sittenkin ensi-iltaan alkuperäisessä aikataulussa: Janne Reinikainen saa takaisin transvestiitin roolinsa Helsingin Sanomat. 14.9.2020.
  48. Taleva, Katariina: Kansallisteatterin transkohu: Asian esiin nostanut pettyi ratkaisuun - ”Vastuun ja kritiikin väistämistä” www.iltalehti.fi. Viitattu 28.9.2021.
  49. Riihinen, Eleonoora: Tanssi | Ooppera on perinteisesti kolonialistinen ja rasistinen taidemuoto, sanoo tutkija – Kansallisbaletti päätyi muuttamaan Peppi Pitkätossu -balettia kritiikin takia Helsingin Sanomat. 23.8.2022. Viitattu 24.8.2022.
  50. Jordan Peterson – The idea of cultural appropriation is nonsense youtube.com. 18 March 2017. lähde tarkemmin?
  51. Jacoby, Jeff: Three cheers for cultural appropriation Opinion. 1.12.2015. The Boston Globe. Viitattu 12.5.2016. (englanniksi)
  52. Kanerva, Arla: Rasistit omivat siniristilipun, länsimaiset joogaajat mantrat (digilehden tilaajille) Kulttuuri. 21.6.2016. Helsingin Sanomat. Viitattu 4.8.2016.
  53. Kaarenoja, Vappu & Rämö, Aurora: Tätä rumpua ei saa käyttää Suomen Kuvalehti. 11.5.2018. Otavamedia. Viitattu 11.5.2018.
  54. Young, Cathy: To the new culture cops, everything is appropriation Post Everything. 21.8.2015. The Washington Post. Viitattu 12.5.2016. (englanniksi)
  55. Taiteen pikkujättiläinen, s. 628. WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X
  56. Young, Cathy: Cultural appropriation: Are Picasso, Katy Perry and Turandot really problematic? Culture - Arts & Entetainment. 24.8.2015. The Independent. Viitattu 12.5.2016. (englanniksi)
  57. Ross, Jonathan: Is Playing Jazz Cultural Appropriation? Jazz Guitar Today. 18.6.2019. Viitattu 16.2.2022.
  58. Saad 2020, s. 227-228

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]