Kiinan maantiede

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kiinan maantiede
Kiinan topografinen kartta.
Kiinan topografinen kartta.
Maanosa Aasia
Naapurimaat Afganistan, Bhutan, Intia, Kazakstan, Kirgisia, Laos, Mongolia, Myanmar, Nepal, Pakistan, Pohjois-Korea, Tadžikistan, Venäjä, Vietnam
Tilastot
Pinta-ala 9 596 960[1] km²
 – Maa 9 326 410[1] km²
 – Sisävesi 270 550[1] km² (2,8 %)
Rantaviiva 14 500[1] km
Rajan pituus 22 457[1] km
Ennätykset
Korkein kohta Mount Everest, 8 850[1] m
Matalin kohta Turpanin syvänkö, –154[1] m
Pisin joki Jangtse, 6 300[2] km
Suurin järvi Qinghaijärvi, 4 489 km²
Ilmasto
Ilmasto etelän troppisesta pohjoisen subarktiseen
Luonnonvarat
Luonnonvarat kivihiili, rautamalmi, maaöljy, maakaasu, elohopea, tina, volframi, antimoni, mangaani, molybdeeni, vanadiini, magnetiitti, alumiini, lyijy, sinkki, harvinaiset maametallit, uraani, vesivoima[1]
Ympäristöongelmat
Ympäristöongelmat saaste, vesipula (varsinkin pohjoisessa), metsäkato, eroosio, aavikoituminen, uhanalaisten eläinten kauppa

Kiinan maantiedettä määrittää maan koko ja pinnanmuotojen monimuotoisuus. Kaksi kolmasosaa maan pinta-alasta on vuoristoa, ja maa voidaan jakaa topografisesti kolmeen vyöhykkeeseen. Luoteisosassa sijaitsee keskikorkeudeltaan 4 000 metriin kohoava Tiibetin ylänkö, jota reunustaa muun muassa Himalaja, johon kuuluva maailman korkein vuori Mount Everest on Kiinan ja Nepalin rajalla. Tiibetin ylängöstä pohjoiseen ja itään maan korkeus madaltuu toiseen vyöhykkeeseen. Tiibetin pohjoispuolella on laajoja kuivia tasankoja ja niitä erottavia vuoristoja. Laajimmat painaumat ovat Tarimin allas, jonka keskiosissa sijaitsee Taklimakanin aavikko ja Džungaria. Tamirin ympärillä ovat Kunlunin, Pamirin ja Tienšanin vuoristot. Keskisessä Kiinassa on laajoja ylänköjä, joita erottavat vuoristot. Pohjoisin Mongolian ylänkö on kuivaa aluetta, ja sen eteläpuolella on lössin peittämä Lössiylänkö ja karstimuodostelmistaan tunnettu Yunnanin–Guizhoun ylänkö. Kiinan itäosissa on maan suurimmat alankoalueet, Mantšurian tasanko, Pohjois-Kiinan tasanko ja Jangtsejoen keski- ja alajuoksun tasanko.

Suurin osa Kiinan joista virtaa pinnanmuotojen takia lännestä itään. Tiibetin ylängöltä saavat alkunsa muun muassa maata halkovat Jangtse, Keltainenjoki ja Helmijoen valuma-alueeseen kuuluva Xi Jiang. Järviä on erityisesti Jangtsen keski- ja alajuoksun tasangoilla ja Tiibetin ylängöllä, jossa sijaitsee myös maan suurin järvi, suolainen Qinghaijärvi.

Fyysinen maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pinnanmuodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mount Everestin Kiinan-puoleinen pohjoisseinämä.

Kiina on vuoristoinen valtio, ja noin kaksi kolmasosaa sen pinta-alasta on vuoristoista.[3] Maa kohoaa itärannikolta länteen päin mentäessä. Kiina voidaan topografisesti jakaa kolmeen alueeseen, Tiibetin ylänköön, keskiosien vuoristoihin ja ylänköihin sekä itäisiin alankomaihin.[4]

Tiibetin ylänkö sijaitsee Kiinan luoteisosissa, ja se on maailman suurin ylätasanko. Sen keskikorkeus on yli 4 000 metriä, ja sen korkeimmat huiput nousevat yli 7 200 metrin. Sitä ympäröivät vielä korkeammat vuoristot, kuten Himalaja ja Kunlun.[5] Himalajan vuorista 40 kohoaa vähintään 7 000 metriin, ja Kiinan ja Nepalin rajalla oleva Mount Everest on maailman korkein vuori.[6] Tiibetin ylängön matalimmalla oleva alue on sen luoteisosassa oleva Qaidamin allas, jonka leveä luoteisosa on 2 700–3 000 metrissä ja kapea kaakkoisosa hieman matalammalla.[5]

Taklimakanin aavikon hiekkadyynejä.

Kunlunin ja Qilian Shanin pohjoispuolella sekä Qionglai Shanin ja Daliang Shanin itäpuolella alkaa Kiinan toinen topografinen alue. Siellä useimmat vuoret kohoavat enää 900–1 800 metrin korkeuteen, ja vuoristojen välissä vaihtelevat altaat ja tasangot.[7] Tiibetin ylängön pohjoispuolella on Kiinan kuiva luoteisosa, jossa on kaksi laajaa painaumaa, Tarimin allas ja Džungaria. Tarimin allasta rajoittaa etelässä Kunlun, lännessä Pamir ja pohjoisessa Tienšan, joka erottaa sen Džungarian altaasta. Tarim on noin 557 000 neliökilometrin laajuinen, ja se on noin 750–1 400 metrin korkeudessa. Sen sisäosissa on Taklimakanin aavikko. Džungariaa rajoittaa Tienšanin lisäksi Altaivuoristo, joka erottaa sen Mongoliasta. Džungaria on tasaista seutua, joka viettää lievästi lounaaseen. Se on keskimäärin 300–450 metrin korkeudessa, mutta matalimmat kohdat ovat alle 200 metrissä.[8]

Yunnanin karstimuodostelmia.

Kiinan toiseen topografiseen alueeseen kuuluvat myös keskisessä Kiinassa olevat laajat tasangot ja ne toisistaan erottavat vuoristot. Mongolian ylänkö on pohjoisimpana, ja sen erottaa Lössiylängöstä Yinvuoristo. Mongolian ylänkö on kuiva tasanko.[9] Lössiylänkö on puolestaan laaja alue, joka on muodostunut lössimateriaalin peittämistä kukkuloista ja karuista vuoristoista. Sen keskikorkeus on 1 200 metriä, ja suurin osa siitä on 50–80 metriä paksun lössikerroksen peitossa. Shaanxin maakunnan pohjoisosissa ja Gansun itäosissa lössikerros voi olla paljon paksumpi.[10] Eteläinen Yunnanin–Guizhoun ylänkö tunnetaan erityisesti karstimuodostelmistaan.[9]

Kiinan kolmas topografinen alue käsittää maan suurimmat tasangot. Siellä on laajoja alankoja, jotka ovat hyvien kulkuyhteyksien varassa ja joissa on Kiinan suurimmat asutuskeskukset. Suurimmat tasangot ovat Mantšurian tasanko, Pohjois-Kiinan tasanko ja Jangtsejoen keski- ja alajuoksun tasanko.[11] Mantšurian tasanko on Kiinan koillisosissa sijaitseva kumpuileva tasanko, jonka jakaa pohjoiseen ja eteläiseen osaan 150–260 metriä korkea vedenjakaja.[12] Pohjois-Kiinan tasanko on hyvin tasaista, ja se on pääosin 50 metrin korkeudella merenpinnasta. Se on muodostunut Keltaisenjoen ja Huaijoen kuljettamista sedimenteistä.[13] Jangtsen tasankoa värittää tiheä järvien ja kanavien verkosto, ja lisäksi siihen kuuluu Jangtsen suisto.[11] Pääsääntöisesti tasanko on alle 50 metrin korkeudessa, mutta siellä täällä on myös muutamia kukkuloita.[13]

Vesistöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jangtsen lähdejoki Ulan Moron.

Kiinassa on yli 50 000 jokea, joiden valuma-alue on yli sata neliökilometriä.[14] Noin 36 prosenttia Kiinan pinta-alasta kuuluu sisäiseen valuma-alueeseen.[15] Kuitenkin vain noin viisi prosenttia vuotuisesta valunnasta ei päädy meriin. Yli 80 prosenttia joista päätyy Tyyneenmereen, 12 prosenttia Intian valtamereen ja alle prosentti Jäämereen.[14]

Suurin osa Kiinan joista saa alkunsa Tiibetin ylängöltä ja virtaa sieltä etelään tai itään. Kiinan kolme suurinta kokonaan maan alueella olevaa jokea virtaavat Tiibetistä itään. Jangtse, Keltainenjoki ja Länsijoki[16] (Xī Jiāng) laskevat kaikki Tyyneenmereen. Pituudeltaan, valuma-alueeltaan ja virtaamaltaan selvästi suurin joki on Jangtse. Se on noin 6 300 kilometriä pitkä, sen valuma-alue on noin 1,8 miljoonaa neliökilometriä. Keltaisenjoen pituus on noin 5 460 kilometriä ja valuma-alue noin 752 000 neliökilometriä. Länsijoki kuuluu Helmijoen valuma-alueeseen, joka on 454 000 neliökilometrin laajuinen.[15][17]

Jangtse saa alkunsa Tiibetin ylängöltä ja virtaa Kiinan keskiosien halki. Se on Kiinan merkittävin joki, ja se on melkein koko pituudeltaan purjehduskelpoinen. Keltainenjoki puolestaan virtaa Jangtsen pohjoispuolella Tiibetin ylängöltä halki Pohjois-Kiinan tasangon. Helmijoen valuma-alue, ja sen jokiverkosto kattavat puolestaan Kiinan eteläosat. Muita merkittäviä jokia ovat Kiinan koillisosissa Venäjän rajan muodostava Amur ja sen sivujoki Sungari sekä Liao-, Hai- ja Huaijoet.[18]

Järviä on eniten Jangtsen keski- ja alajuoksulla sekä Tiibetin ylängöllä. Monet ylänköalueen järvistä on suolaisia, kuten maan suurin järvi Qinghaijärvi. Alankoalueiden järvistä useimmat ovat puolestaan makeita, kuten Poyangjärvi, Dongtingjärvi ja Taijärvi.[3]

Kulttuurimaantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinan pinta-ala on 9 596 960 neliökilometriä, ja se on maailman neljänneksi suurin valtio. Sillä on maarajaa Afganistanin, Bhutanin, Intian, Kazakstanin, Kirgisian, Laosin, Mongolian, Myanmarin, Nepalin, Pakistanin, Pohjois-Korean, Tadžikistanin, Venäjän ja Vietnamin. Maarajan pituus on kaikkiaan 22 457 kilometriä. Mongolian ja Kiina välinen raja on 4 630 kilometriä pitkä. Kiinan ja Venäjän maaraja on myös yli 4 000 kilometriä pitkä. Afganistanin kanssa Kiinalla on sen sijaan vain 91 kilometriä yhteistä rajaa.[1]

Vaikka Kiinan asukasluku on valtaisa, väestö on jakautunut epätasaisesti ympäri maata. Isoja osia maasta on täysin asumattomana tai todella harvaan asuttuna. Pääsääntöisesti asukastiheys pienenee idästä länteen mentäessä. Erityisen suuri asukastiheys on Pekingin ja Shanghain välisellä käytävällä.[19] Kiinan kaupunkiväestö ylitti ensimmäisen kerran maaseutuväestön määrän vuonna 2011, jolloin kaupungeissa asui 51,27 prosenttia maan noin 1,35 miljardista asukkaasta.[20] Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan Kiinan suurimmat kaupungit olivat Shanghai (20 217 748 asukasta), Peking (16 446 857), Kanton (10 641 408), Shenzhen (10 358 381), Tianjin (9 920 263), Wuhan (7 541 527), Dongguan (7 271 322), Foshan (6 771 895), Chengdu (6 316 922) ja Chongqing (6 263 790).[21] Kiinan kaupunkien väkiluvun määrittäminen on kuitenkin jossain tapauksissa melko vaikeata, koska Kiinan kaupunkien hallintoalueet ovat paljon suurempia kuin varsinainen kaupunkialue. Esimerkiksi Chongqingiä kutsutaan useassa yhteydessä Kiinan suurimmaksi kaupungiksi, koska sen kunnallishallinnollisen alueen asukasluku on noin 28,8 miljoonaa. Se on kuitenkin noin Itävallan kokoinen alue, jonka väestöstä kaksi kolmasosaa asuu maaseudulla.[22]

Suurin osa Kiinan kylistä on tiiviitä ja keskittyneitä, vuoristoissa ja kukkuloilla kylien tiiviys ei kuitenkaan aina ole mahdollista. Pohjois-Kiinan tasangolla kyliä on tasaisen välimatkoin, ja ne on usein yhdistetty poluilla toisiinsa. Keskisen ja eteläisen Kiinan maaseutua hallitsevat puolestaan riisin terassiviljelmät.[19]

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinan keskimääräinen vuosittainen sadanta.

Kiinan ilmasto on monimuotoista; se vaihtelee etelän trooppisesta pohjoisen subarktiseen ilmastoon ja vuoristoilmastosta aavikkoilmastoon. Kiinan ilmastoon vaikuttavat erityisesti tuulten vuodenaikoihin liittyvä vaihtelu ja maan valtava koko.[23]

Kiinan ilmastoon vaikuttaa merkittävästi kausittainen tuulten vaihtelu, jota kutsutaan Aasian monsuuniksi. Lokakuusta huhtikuuhun Kiinaan puhaltaa ilmaa Siperian ja Keski-Aasian korkeapaineen alueelta. Toukokuusta syys–lokakuulle puolestaan tuuli käy Intian valtamereltä ja Tyyneltämereltä kohti mantereen laajaa matalapaineen aluetta.[23] Kylmä ja kuiva Siperian ilmamassa tunkeutuu Kiinaan Mongolian ylängön kautta ja leviää sieltä etelään. Mongolian ylängöllä se vaikuttaa käytännössä vuoden ympäri, mikä tekee paikallisesta ilmastosta hyvin kuivan. Kesäisin trooppinen ilmamassa kattaa käytännössä lähes koko itäisen Kiinan ja se leviää Mongolian ylängön rajoille ja Tiibetin ylängön itäosiin asti. Näiden kahden ilmamassan liikkeet vaikuttavat erityisesti pohjoisen ja keskisen Kiinan ilmastoon. Kesäisin trooppisen virtauksen ollessa voimissaan virtauksen rajaseudulla Pohjois-Kiinassa tulee runsaita sateita, mutta talvisin raja-alue ja sateet siirtyvät keskiseen Kiinaan. Näiden kahden virtauksen lisäksi Kiinan ilmastoon vaikuttavat päiväntasaajan mantereinen, eli epävakaa lounaismonsuuni, ja merellinen ilma sekä polaarinen meri-ilma.[24]

Kiinan koko näkyy lämpötilaeroissa. Vaikka lähes koko maassa on lämpimät tai kuumat kesät, talvet eroavat selvästi maan eri osissa. Pohjois-Kiinan Mantšuriassa talvet ovat erittäin kylmät. Talvilämpötilat laskevat alas myös Sisä-Mongoliassa, Xinjiangissa ja Tiibetissä, jossa myös kesät ovat viileät. Eteläisen ja Keskisen Kiinan talvet ovat puolestaan leudot tai jopa lämpimät.[23]

Lämpötilojen tavoin myös sadanta pienenee kaakosta lounaaseen. Vuosittainen sademäärä kaakkoisrannikolla voi olla yli 2 030 millimetriä. Jangtsejoen laaksossa se on 1 010–1 140 millimetriä ja siitä pohjoiseen Huaijoen laaksossa enää 900 millimetriä. Keltaisenjoen alajuoksulla sadanta on noin 500–635 millimetriä. Kiinan kaakkoisosissa sataa kuitenkin enemmän kuin Keski-Kiinan tasangolla, ja Changbaivuoristossa sademäärä voi olla yli 1 000 millimetriä. Lounaismonsuuni on menettänyt tehonsa Kiinan sisämaassa Lössiylängöllä, missä sataa enää 305–500 millimetriä vuodessa. Siitä länteen Sisä-Mongolian länsiosissa, Gansun käytävässä ja Tarimin altaassa sademäärä on jopa alle 100 millimetriä. Džungaria puolestaan sademäärät ovat hieman korkeampia länsituulten vaikutusten ansiosta. Tiibetin sademäärät heijastelevat Kiinan trendiä, lounaisosissa sataa eniten. Tiibetin lounaisosien vuotuinen sadanta on yli 1 000 millimetriä mutta pohjoisessa Qaidamin altaassa vain 100–250 millimetriä.[25]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pletcher, Kenneth (toim.): The Geography of China. New York, NY: Britannica Educational Publishing, 2011. ISBN 978-1-61530-182-9. Google-kirjat (viitattu 9.4.2015). (englanniksi)
  • Veeck, Gregory & Pannell, Clifton W. & Smith, Christopher J. & Huang, Youqin: China's Geography. Plymouth: Rowman & Littlefield Publishers, 2011. ISBN 978-0-7425-6782-5. Google-kirjat (viitattu 9.4.2015). (englanniksi)
  • Wang Jing’ai & Xiao Honglin & Hartmann, Rudi & Yaojie Yue: ”Physical Geography of China and the U.S.”. Teoksessa Hartmann, Rudi & Wang Jing’ai (toim.): A Comparative Geography of China and the U.S.. Dordrecht: Springer, 2011. ISBN 978-94-017-8791-9. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i China The World Factbook. 22.6.2014. CIA. Viitattu 9.4.2015. (englanniksi)
  2. Yangtze River Encyclopædia Britannica. 21.5.2014. Encyclopædia Britannica, Inc.. Viitattu 9.4.2015. (englanniksi)
  3. a b China Geography Travel China Guide. Viitattu 6.4.2015. (englanniksi)
  4. Veeck et al., s. 22.
  5. a b Pletcher, s. 33–34.
  6. Lonely Planet, s. 95–96.
  7. Pletcher, s. 25.
  8. Pletcher, s. 34.
  9. a b Wang et al., s. 26.
  10. Pletcher, s. 30.
  11. a b Wang et al., s. 27.
  12. Pletcher, s. 28.
  13. a b Pletcher, s. 29.
  14. a b Pletcher, s. 35–36.
  15. a b Veeck et al., s. 24.
  16. Hakulinen Kerkko, Paikkala Sirkka: ”Taulukko 1”, Pariisista Papukaijannokkaan, s. 117. Eksonyymit (suomenkieliset nimiet): Länsijoki (paikallinen nimi Xi Jiang). Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2013. ISBN 978-952-5446-80-7.
  17. Hakulinen, Kerkko: Paikannimet. s. 320 Länsijoki. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-27676-6.
  18. ”Geography”. Teoksessa Worden, Robert L. & Savada, Andrea Matles & Dolan, Ronald E. (toim.): China: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1987. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.4.2015). (englanniksi)
  19. a b Pletcher, s. 46–47.
  20. Simpson, Peter: China's urban population exceeds rural for first time ever The Telegraph. 17.1.2012. Telegraph Media Group Limited. Viitattu 12.4.2015. (englanniksi)
  21. China: Provinces and Major Cities City Population. 2.1.2015. Viitattu 12.4.2015. (englanniksi)
  22. Chan, Kam Wing: The Problem with China’s Population Data (pdf) University of Washington. Viitattu 12.4.2015. (englanniksi)
  23. a b c China BBC Weather. 8.5.2012. BBC. Viitattu 6.4.2015. (englanniksi)
  24. Pletcher, s. 38–39.
  25. Pletcher, s. 41.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]