Tämä on lupaava artikkeli.

Juseliuksen mausoleumin freskot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Juseliuksen mausoleumin freskot
Juséliuksen mausoleumi Käppärän hautausmaalla.
Juséliuksen mausoleumi Käppärän hautausmaalla.
Nimi Juseliuksen mausoleumin freskot
Tekijä Akseli Gallen-Kallela, Jorma Gallen-Kallela
Valmistumisvuosi 1901–1903, 1933–1939
Taiteenlaji maalaustaide
Sijainti Juseliuksen mausoleumi
Paikkakunta Pori

Juseliuksen mausoleumin freskot ovat seinämaalauksia, jotka taidemaalari Akseli Gallen-Kallela suunnitteli vuonna 1903 Poriin valmistuneeseen Juseliuksen mausoleumiin. Alkuperäiset teokset olivat Gallen-Kallelan maalaamia, mutta nykyiset ovat hänen poikansa Jorma Gallen-Kallelan 1930-luvulla tekemiä uusinnoksia, jotka maalattiin alkuperäisten tuhouduttua rakennusteknisten virheiden ja tulipalon seurauksena. Freskoista tunnetuimmat ovat keskihuoneen seiniä kiertävä kuuden maalauksen sarja, jonka lisäksi nähtävillä on kaksi suurta seinäfreskoa sekä kupolien koristemaalauksia.

Naturalistista kansankuvausta ja symbolismia sisältävät moniselitteiset freskot ovat yhteenveto Gallen-Kallelan siihenastisesta urasta, ja ne ovat myös hänen kansallisromanttisen monumentaalitaiteensa päätepiste. Maalausten teemat tulevat kalevalaisesta perinteestä ja raamatullisista aiheista, mutta niissä näkyy myös viittauksia teosofiaan ja okkultismiin. Yhdessä arkkitehti Josef Stenbäckin suunnitteleman mausoleumin kanssa freskot muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden Suomen taidehistoriassa.[1]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikemies F. A. Jusélius rakennutti Käppärän hautausmaalla sijaitsevan mausoleumin kesäkuussa 1898 yksitoistavuotiaana kuolleen Sigrid-tyttärensä hautamuistomerkiksi. Rakennuksen suunnittelijaksi hän valitsi tunnetun kirkkoarkkitehdin Josef Stenbäckin, joka pyysi marraskuussa 1899 koristemaalausten ehdotukset Akseli Gallen-Kallelalta, Pekka Haloselta ja Väinö Blomstedtilta.[2] Teemaksi Stenbäck oli valinnut ”kuoleman voiton ruumiin yli”, jota hän halusi käsiteltävän jo keskiajalta lähtien kirkkotaiteessa esiintyneen kuolemantanssin kautta.[3] Maalausten toteuttajiksi Stenbäck valitsi Gallen-Kallelan ja Halosen. Suurin osa työstä annettiin Gallen-Kallelan tehtäväksi, kun Halonen sai maalattavakseen ainoastaan eteishuoneen.[4]

Gallen-Kallela maalasi vuosien 1901–1903 aikana mausoleumin keskihuoneeseen kahdeksan freskoa, jonka lisäksi hän koristeli kupolien sisäpinnat sekä kuorihuoneen seinät.[5] Sisäänkäynnin oikealla puolella ovat freskot Kevät, Rakennus ja Tuonelan virralla, joiden muodostamaa kokonaisuutta Gallen-Kallela kutsui nimellä ”Suomen kansa Tuonen tiellä”, ja vasemmalla puolella freskot Hävitys, Syksy ja Talvi. Jokaisella 150×300 senttimetrin kokoisella maalauksella on oma vastinparinsa toisella puolella seinää.[6][7] Oviaukkojen yläpuolella ovat seitsemän metriä korkeat freskot Kosmos ja Paratiisi.[8] Muiden pintojen koristeluun Gallen-Kallela käytti kasviornamentteja ja puuaiheita.[9] Suurin osa maalausten symboliikasta ei edusta kristillisyyttä, vaan sitä on kutsuttu jopa okkultistiseksi. Taivaankappaleiden ja kalevalaisten aiheiden ohella mukana on vapaamuurarien symboliikkaa, koska Jusélius ja Gallen-Kallela olivat järjestön jäseniä. Esimerkiksi kryptan seiniä koristavat symbolit ovat kaikki vapaamuurarien käyttämiä. Lisäksi maalauksissa näkyy Gallen-Kallelan kriittinen suhtautuminen kirkkoon ja papistoon sekä hänen kiinnostuksensa teosofiaan ja esoteerisuuteen. Pekka Halonen maalasi eteishuoneeseen freskot Kirkkomiehiä ja Kivityömiehiä, jotka sisälsivät muun muassa tolstoilaisuuteen viittaavaa symboliikkaa.[10][11]

Freskot alkoivat nopeasti vaurioitumaan rakennuksen ulkoseinissä käytetyn hiekkakiven sisältämien mineraalien imeydyttyä maalausten pintaan, ja lopullisesti ne tuhoutuivat joulukuussa 1931 raivonneessa tulipalossa. Akseli Gallen-Kallelan kuoltua Jorma Gallen-Kallela maalasi isänsä teokset uudelleen vuosina 1933–1939, mutta Halosen freskoja ei uusittu.[12][13] Gallen-Kallelan luonnoksia ja esitöitä on nähtävillä Ateneumin taidemuseossa,[14] ja lisäksi niitä on Sigrid Juséliuksen säätiön sekä Satakunnan museon kokoelmissa.[15]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalaustyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gallen-Kallela (vas.) apulaisineen maalaamassa freskoa Kevät.

Akseli Gallen-Kallela oli innoissaan saamastaan tehtävästä, koska hänellä oli nyt mahdollisuus työstää muutamaa vuotta aikaisemmin tapahtuneen oman tyttärensä kuoleman herättämiä tuntemuksia synnyinkaupungissaan.[4] Gallen-Kallela sai myös vihdoin toteuttaa italialaisten renessanssimaalausten kaltaisen monumentaalisen työn.[2] Hän ei ollut aikaisemmin tehnyt kirkkomaalauksia eikä saanut sellaisista tilauksia myöhemminkään, joten Juseliuksen mausoleumin freskot jäivät Gallen-Kallelan uran ainoiksi kirkkotaiteeseen verrattavissa olevaksi työksi.[1] Haaste oli suuri, sillä hän ei täysin tuntenut isokokoisiin freskoihin liittyvää tekniikkaa tai niiden muita vaatimuksia.[2]

Gallen-Kallela teki ensimmäiset luonnokset palattuaan Pariisin maailmannäyttelystä toukokuussa 1900[16] ja aloitti harjoitelmien maalaamisen Helsingin ateljeessaan joulukuussa.[17] Stenbäckille hän kertoi aikovansa kuvata ”kansamme hiljaista kaarevaa kulkua elämän harjua pitkin Tuonelan syliin.”[4] Jusélius yritti teettää työn mahdollisimman halvalla, minkä vuoksi neuvottelut venyivät ja sopimukseen päästiin vasta syyskuussa 1901. Gallen-Kallela pyysi urakasta 40 000 markkaa, mutta Juséliuksen pitkällisen tinkimisen jälkeen hinnaksi tuli 34 000 markkaa. Kyseessä oli suhteellisen pieni korvaus, sillä summa sisälsi kaiken elinkustannuksista lähtien.[2] Myös taiteellisesta näkemyksestä syntyi erimielisyyksiä, kun Jusélius toivoi tyttärensä kuvaamista freskoissa. Tämä ei miellyttänyt Stenbäckiä, joka kehotti Gallen-Kallelaa luopumaan ajatuksesta.[3][18]

Gallen-Kallela matkusti puolisonsa Maryn kanssa Poriin vielä syyskuun 1901 lopussa.[2] Kupoli valmistui marraskuussa, jonka jälkeen työhön tuli tauko, sillä lämmittämättömässä mausoleumissa oli mahdotonta maalata talvipakkasilla. Gallen-Kallela muutti perheineen Tampereelta vuokraamaansa asuntoon, josta oli hyvät kulkuyhteydet sekä Poriin että Ruovedellä sijaitsevaan taiteilijakoti Kalelaan.[19] Keskushallin päätyfreskojen luonnokset olivat valmiita huhtikuussa 1902.[20] Maalaustyö Porissa jatkui ilmojen lämmettyä huhtikuun lopussa. Maryn lisäksi avustajina olivat Porissa vaikuttanut arkkitehti Torkel Nordman sekä Gallen-Kallelan mukana jo Pariisissa ollut ruotsalaissyntyinen koristemaalari C. A. Lexander. Perhe asui kesän ajan Juséliukselta vuokratussa huvilassa meren rannalla Kuuminaisissa, josta Gallen-Kallela pyöräili 17 kilometrin matkan kaupunkiin.[21][22] Hänen kerrotaan aiheuttaneen hautausmaalla kävijöissä hämmennystä pitäessään lepotaukoja avonaisten hautojen pohjilla paksua sikaria tuprutellen.[23] Syksyllä Gallen-Kallelat muuttivat Annankadulta vuokrattuun puutaloon, jonka sisäpihalle rakennettiin väliaikainen ateljee. Talven aikana Gallen-Kallela sai valmiiksi keskihuoneen freskojen luonnokset. Niissä esiintyvien ihmishahmojen malleina hän käytti perheenjäseniään sekä paikallisia asukkaita.[22]

Viimeiset maalaustyöt tehtiin keväällä ja kesällä 1903 niin, että Gallen-Kallelan ja Halosen teokset olivat valmiina samaan aikaan elokuun puolivälissä.[24] Kryptan koristemaalauksia ja päähallin ikkunoiden lasimaalauksia ei tässä vaiheessa toteutettu Gallen-Kallelan suunnitelmien mukaisesti, vaan hän palasi lepäämään kotiinsa Ruovedelle.[25] Urakasta oli muodostunut suuri henkinen ponnistus, kun Gallen-Kallela freskoja maalatessaan purki vuonna 1895 tapahtuneen Marjatta-tyttärensä kuoleman aiheuttamaa syyllisyydentuntoa.[1][3] Gallen-Kallelan ja Halosen mausoleumia varten tekemät esityöt olivat samana syksynä esillä Ateneumissa järjestetyssä Suomen Taiteilijaseuran näyttelyssä.[26][27] Halosen kahden mausoleumiin maalaaman freskon lisäksi myös hänen symbolistiset maalauksensa Tuonelan joella (1900) ja Tuonen lehto (1902) syntyivät samassa yhteydessä.[28]

Vauriot ja uudelleenmaalaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka maalaustekniikassa noudatettiin äärimmäistä huolellisuutta ja oikeaoppisuutta, freskot alkoivat nopeasti vahingoittua.[7] Julkisivumateriaalina oli käytetty merestä nostettua hiekkakiveä, johon imeytyneet mineraalit pääsivät kosteuden mukana freskojen laastipohjaan ja edelleen maalausten pintaan asti. Tilannetta pahensi vielä laastissa käytetty rantahiekka, joka sisälsi runsaasti salpietaria. Lisäksi vuotavan katon vuoksi mausoleumin sisätilat olivat jatkuvasti kosteat.[25] Gallen-Kallela sai tiedon vahingoista lokakuussa 1904.[29] Julkisuudessa asiasta kerrottiin ensimmäiseksi Euterpe-kulttuurilehden marraskuun numerossa, jolloin Kevät-freskon kerrottiin muuttuneen tuhkanharmaaksi, eikä henkilöistä ollut enää jäljellä kuin ääriviivat. Myös kaksi muuta seinäfreskoa oli lehden mukaan kärsinyt vaurioita, ja lisäksi holvin koristemaalauksissa oli useissa paikoissa tummia pilkkuja sekä kuorin maalauksissa kämmenen kokoisia kalkkijauhon muodostamia läiskiä.[30] Rappaus alkoi pian irtoilemaan läikkien kohdalta, ja samalla maalausten pintaa putoili alas. Pelastuskeinoa ei löydetty eikä juuri edes etsitty, vaan Jusélius ja Gallen-Kallela keskittyivät syyttelemään toisiaan.[4] Suurin osa vaurioista olisi voitu välttää seinäpintojen kuivatuksella, jota varten Gallen-Kallela oli jo maalausvaiheessa hankkinut modernin kosteutta imevän laitteen. Jusélius kuitenkin kielsi sen käytön peläten prosessin vaatiman hiilihapon vaurioittavan marmoripintoja.[25] Osapuolten väliset riidat johtivat myös kryptaan suunniteltujen koristemaalausten sekä keskihallin lasimaalausten peruuntumiseen.[31]

Freskot olivat Gallen-Kallelan siihenastisen uran päätyö, joten niiden tuhoutuminen oli valtava takaisku, eikä hän masentuneena halunnut edes nähdä vaurioita. Gallen-Kallela ei myöskään ollut kiinnostunut freskojen korjaamisesta, koska ei halunnut maalata samaa kahteen kertaan. Hän sanoi olevansa halukas vain luomaan uutta.[7] Gallen-Kallela pyrki lieventämään pettymystään matkustelemalla eri puolilla Keski-Eurooppaa, josta hän lopulta päätyi Keniaan vuosiksi 1909–1911.[32] Syksyllä 1913 raportoitiin freskojen alaosien hävinneen kokonaan. Lehtitietojen mukaan pahimmin olivat vaurioituneet Halosen eteismaalaukset.[33] Gallen-Kallela kävi vihdoin itse tarkistamassa mausoleumin kunnon saman vuoden joulukuussa. Hänen mukaansa kupolien sekä päätyseinien maalaukset olivat vahingoittumattomia ja keskihuoneen kuusi freskoakin olisi vielä mahdollista pelastaa.[34][35] Suunnitelmia maalausten korjaamiseksi tehtiin, mutta niitä ei koskaan toteutettu.[4] Gallen-Kallelan ja Juséliuksen välit kuitenkin lämpenivät niin, että kryptan koristelu saatiin aikaiseksi, ja he keskustelivat myös lasimaalauksista. Ne eivät milloinkaan toteutuneet, vaikka asiaan palattiin vielä 1920-luvun alussa.[25] Tuolloin seinämaalaukset olivat vahingoittuneet jo niin pahoin, että ainoastaan katossa ja kryptassa olevat maalaukset sekä paratiisia esittävä fresko olivat säilyneet muiden hävittyä näkymättömiin. Gallen-Kallelan mukaan vauriot syntyivät, kun katosta päästettiin vuotamaan vettä freskoille huolimatta hänen määräyksistään. Talvella vesi vielä pääsi jäätymään, koska rakennuksessa ei ollut lämmitystä.[36] Vuonna 1923 keskigallerian ja eteishuoneen freskot päätettiin peittää Emil Cedercreutzin suunnittelemilla pronssireliefeillä, jotka valmistuivat vuosikymmenen loppuun mennessä.[37]

Juséliuksen kuoltua helmikuussa 1930 hänen omaisuutensa haltijaksi tuli Sigrid Juséliuksen säätiö, joka päätti aloittaa mausoleumin restauroinnin alkuperäiseen asuunsa.[35] Korjaustyöt käynnistyivät Gallen-Kallelan kuoleman jälkeen syksyllä 1931, jolloin Cedercreutzin reliefit poistettiin ja mausoleumi ympäröitiin väliaikaisesti puisella suojarakennuksella. Joulukuussa 1931 lämmityskamiinat aiheuttivat suojarakennuksessa tulipalon, ja mausoleumin sisätiloihin levinneet liekit tuhosivat freskot lopullisesti. Hävitystä täydensi vielä sammutusvesi, ja ainoastaan kupolin freskot säilyvät ilman lisävahinkoja. Tulipalon jälkeen päätös korjaustöiden jatkamisesta tehtiin vielä joulukuun aikana. Kesäkuussa 1932 säätiö otti yhteyttä Jorma Gallen-Kallelaan, ja sopimus freskojen uudelleenmaalaamisesta syntyi vuotta myöhemmin.[25] Jokainen teos maalattiin alusta lähtien uudelleen alkuperäisten tempera- ja öljyluonnosten pohjalta.[12]

Jorma Gallen-Kallela teki työn Helsingissä Lallukan taiteilijakodissa sijainneessa ateljeessaan. Maalaukset toteutettiin irtofreskoina, jotta ne saivat kuivua valvotuissa olosuhteissa. Hän tutkitutti kaikki ainesosat laboratorioissa perehtyen niiden kemiallisiin reaktioihin A. I. Virtasen konsultoimana. Freskojen taakse tuli suojaava asbestikerros ja seinän väliin jätettiin ilmarako.[25] Kattofreskojen uudelleenmaalauksen tekivät vuonna 1938 taiteilijat Oskari Niemi ja Paavo Leinonen Gallen-Kallelan vastatessa viimeistelelystä.[8][38] Työ valmistui kesäkuussa 1939, ja mausoleumi vihittiin uudelleen käyttöön 13. kesäkuuta 1941. Juhlassa puhunut professori Yrjö Hirn korosti olevan talvisodassa kaatuneen Jorma Gallen-Kallelan ansiota, että hänen isänsä henki oli säilynyt maalauksissa.[25] Akseli Gallen-Kallelan alkuperäisistä töistä ovat jäljellä ainoastaan tulipalon jälkeen palasina irrotetut kattofreskot, jotka siirrettiin Satakunnan museon varastoon. Ne olivat ensimmäistä kertaa yleisön nähtävinä vuonna 1989.[39]

Keskihuoneen seinäfreskot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kevään esityö Ateneumin kokoelmissa.

Kevät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kevät on nuoruutta, kauneutta ja heräävää luontoa ylistävä maisemakuva, jonka tapahtumat Gallen-Kallela sijoitti korkealle ”elämän harjulle”. Teos muistuttaa Gallen-Kallelan muutamaa vuotta aikaisemmin Italiassa tapaaman Beda Stjernschantzin maalausta Pastoraali, jota tämä juuri tuolloin oli maalaamassa.[6][40]

Freskon oikeassa reunassa Gallen-Kallelan lapset Kirsti ja Jorma seuraavat koivun latvassa pesäpuuhissaan olevaa lintua, jota nuori talonpoika kuolemaa symboloiden tähtää varsijousellaan.[6] Toisessa laidassa seisoo mustaan rippimekkoon pukeutunut nuori nainen, joka on kääntänyt selkänsä lapsuudelle ja katsoo vakavana tulevaan. Hänen mallinaan toimi Mary Gallen-Kallelan sisar Anna Stina Slöör.[9] Talonpojan mallina oli Simo-niminen poika, jonka perhe asui Kuuminaisissa Gallen-Kallelan vuokraaman huvilan naapurina.[22] Taustan kuvitteellisen järvimaiseman innoitus tuli Slöörin perheen kesäpaikasta Sääksmäen Rapolasta.[9]

Kolmen eri freskon luonnoksissa esiintyy kaapuun pukeutunut hahmo, joka on nimetty ”Totuudenetsijäksi”.[20] Sauvaansa tukeutuen vaeltava hahmo jäi lopulta pois maalausten lopullisista versioista, vaikka se oli kulkenut mukana koko projektin ajan ensimmäisistä luonnoksista saakka. Kevät-freskon luonnoksiin Gallen-Kallela oli sijoittanut sen kuvan keskelle nousemaan ylös harjun rinnettä.[41]

Rakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakennuksen esityö Ateneumin kokoelmissa.

Aikuisuutta kuvaavan Rakennus-freskon aiheena on tuvan rakentaminen. Kuvassa on hirsitalon runko, jonka salvoksia talonpoika työstää kirveellään. Etuvasemmalla on jo imeväisiän ohittanutta poikaansa imettävä äiti. Hirsirakennelman takana näyttäytyy Kuolema tapin reikää kairaamassa. Taustan kivinen rinne pohjautuu Kevät-freskon tapaan Sääksmäeltä löytyvään maisemaan. ”Kuoleman kairamiehen” ja äidin malleina olivat porilaisesta vaivaistalosta löytynyt ”ikäloppu ukko” ja paikallinen nuori leski. Talonpojan mallina oli mausoleumin rakennustöissä työskennellyt K. Vinterkvist.[42] Maalaus on myös omaelämäkerrallinen, sillä Gallen-Kallelan vanhin tytär Impi Marjatta kuoli Ruovedellä juuri, kun Kalelan hirsiseiniä pystytettiin.[6] Freskon luonnos oli näytteillä talvella 1902 Dresdenin kansainvälisessä taidenäyttelyssä.[43]

Taidehistorioitsija Onni Okkosen tulkinnan mukaan maalauksen poika saa vauvana kuolleen sisarensa rintamaitoa. Janne Gallen-Kallela-Sirén kuitenkin kertoo väitöskirjassaan, että häämatkallaan Kuhmossa Akseli Gallen-Kallela tapasi isänsä piippua polttaneen pojan, joka tämän jälkeen oli pyytänyt äidiltä maitoa myös itselleen. Lisäksi tulkinnat eroavat äidin kohdalla, sillä Okkonen sanoo hänen kääntäneen katseena tulevaisuutta kohden, kun taas Gallen-Kallela-Sirénin mukaan äiti katsoo kohti mausoleumin lattiassa olevaa aukkoa ja pohjakerroksen kryptassa olevaa Sigrid Juséliuksen arkkua.[5][6]

Tuonelan joella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuonelan virralla -freskon esityö Ateneumin kokoelmissa.

Fresko kuvaa Tuonelan virtaa, jonka rannalla ihmiset odottavat kuolemaa. Kahden ensimmäisen freskon talonpoika esiintyy maalauksessa vanhana miehenä, joka on nousemassa hänet Tuonelaan kuljettavaan veneeseen.[6] Taustalla on tummassa vedessä uiva verenpunainen Tuonelan joutsen, joka esiintyy jo vuonna 1897 valmistuneessa maalauksessa Lemminkäisen äiti.[9] Freskon sommitelma on nähtävissä myös toisessa 1897 valmistuneessa teoksessa Väinämöisen lähtö.[6]

Hahmojen malleina olivat muun muassa vanha mies porilaisesta ukkokodista, metsään kadonnutta pientä tyttöään itkenyt vanha sokea nainen Ruovedeltä sekä tuberkuloosia sairastanut nuori nainen, jonka kerrottiin järkyttyneen mallina olostaan niin pahoin, että kuoli pian sen jälkeen. Todellisuudessa naisen kuolema kuitenkin johtui hänen sairaudestaan. Gallen-Kallela kuvaa myös itsensä muurauslasta kädessään, mikä viittaa hänen vapaamuurariaatteeseensa.[9] Huivipäisen naisen takana erottuvat Gallen-Kallelan ystävän ja taiteilijatoverin Pekka Halosen kasvot. Luonnosvaiheessa Gallen-Kallela sovitti maalaukseen myös lukuisia muita hahmoja, kuten kruunua kädessään pitelevää Juséliuksen tytärtä, kaatuneita sotilaita, polvillaan rukoilevaa poikaa, frakkipukuista porvaria sekä venettä ohjaavaa Tuonelan lautturia.[44][45] Varhaisimmissa luonnoksissa esiintyi myös ”Totuudenetsijä”, joka ilmeisesti jäi näkyviin ainoastaan tähän maalaukseen taiteilijan omakuvan muodossa.[15]

Keväällä 1904 Gallen-Kallela vieraili Keski-Euroopassa ja myi Wienissä kolme freskojensa harjoitelmaa.[46] Veneessä olevaa hahmoa ja punaista joutsenta esittävän maalauksen Tuonelan virran rannalla osti wieniläinen rouva, joka myi sen Ateneumin taidemuseolle vuonna 1925.[47]

Marraskuussa 1973 fresko vaurioitui mausoleumiin tehdyn murron yhteydessä. Varkaat olivat rikkoneet suojalasin ja ilmeisesti yrittäneet irrottaa maalausta, jolloin sen reunoille syntyi syviä naarmuja. Lisäksi Gallen-Kallelaa esittävän hahmon kasvoja oli naarmutettu.[48]

Hävitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hävityksen esityö.

Tulivuorenpurkauksen aiheuttamaa luonnonkatastrofia ja sivistyksen katoamista kuvaavaa maailmanloppua esittävä Hävitys poikkeaa aiheeltaan muista suomalaiskansallisista freskoista.[6] Se sai ideansa vuonna 1902 Martiniquen saarella tapahtuneesta Mont Peléen tulivuorenpurkauksesta. Gallen-Kallela oli itse vuonna 1898 vieraillut Italiassa Vesuviuksen tulivuoren kraatterilla.[5] Maalauksen laavavirrassa näkyvät silinteripäinen luurankomies, kirkonkello sekä ristinpuuta muistuttava kaatunut sähköpylväs, joka symboloi modernin maailman tuhoa.[6][49]

Syksy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Onni Okkonen sanoo Syksyn esittävän Porin seudulta olevaa merimaisemaa ja siinä näkyvien ristien olevan haaksirikkoutuneiden laivojen muistomerkkejä.[5] Maiseman innoittajana on pidetty Gallen-Kallelan Kuuminaisissa syksyllä 1902 näkemää jäätyvää merta.[50] Janne Gallen-Kallela-Sirénin mukaan maisema on kuitenkin lainattu vuoden 1897 maalauksesta Joukahaisen kosto, jonka ihmishahmojen tilalla on mustia ristejä.[6]

Syksyn toisinto on ollut Porin kaupungin taidekokoelmassa vuodesta 1966 lähtien.[51]

Talvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fresko kuvaa vuodenaikojen kiertokulkua, jota edes kuolema tai tulivuorenpurkaus eivät voi pysäyttää.[6] Maisema on peräisin Gallen-Kallelan pariskunnan Ruoveden erämaihin tekemiltä pitkiltä hiihtoretkiltä.[52]

Ovien yläpuoliset freskot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kosmos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eteisoven päällä on aikakautensa käsitystä maailmankaikkeudesta kuvaava Kosmos, jonka nimeksi Gallen-Kallela alun perin suunnitteli Sfeerien harmonia.[53] Se kuvaa ”sfäärien harmoniaa” sekä ”maailmankaikkeuden selittämätöntä ikuisuussäveltä”. Etualalla ovat planeetat ja keskellä suurikokoinen kuu. Avaruuden sfäärien soittoa symbolisoivat niiden yläpuolella olevat kaksitoista urkupilliä,[8] jotka samalla ovat muisto Kalelaan vuonna 1900 asennetusta saksalaisista uruista.[21] Maalauksessa voi myös nähdä viittauksen jälleensyntymään.[10]

Paratiisi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuorihuoneen oviaukon yläpuolella olevan Paratiisin etualalla kuvataan pohjoista kevätmaisemaa, johon kuuluvat nuori mänty ja vihreä koivu. Taustalla ovat korkean muurin erottamat Eedenin puutarha ja kultainen linna, jonne pohjolan asukkaat kuoltuaan matkaavat kiemurtelevaa polkua pitkin. Portin luona on kaksi valkoasuista hahmoa, jotka ilmeisesti kuvaavat Sigrid Juséliusta ja Impi Marjatta Gallen-Kallelaa. Vartiotornin alapuolella näkyy suojelusenkelinä siivekäs Pallas Athenen hahmo.[8][21]

Paratiisi on kolmas fresko, jonka luonnoksissa ”Totuudenetsijä” esiintyi. Se oli mukana jo projektin varhaisessa vaiheessa syksyllä 1901, jolloin suurin osa muista kuvista liittyi vielä Stenbäckin ehdottamaan kuolemantanssin teemaan. Maalaus syntyi ilmeisesti ruotsalaisen kirjailijan Viktor Rydbergin romaanin Aseseppä innoittamana, sillä luonnoksista löytyy useita samoja elementtejä kuin kirjasta.[20]

Muut koristemaalaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskihuoneen kupoli.

Kupoli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskigallerian kupoliin maalatut freskot ovat Gallen-Kallelan kunnianosoitus suomalaiselle luonnolle, jota hän ihaili puolisonsa kanssa tekemillään erämaavaelluksilla. Kupolin keskellä on aurinko, ja holvipintoja koristavat kevätasussa olevat puulajit mänty, koivu, haapa, raita, kuusi, tammi, leppä ja pihlaja.[2] Puiden välissä on kahdeksan pienempää kasvia, joista riidenlieko, keltalieko, maitikka, vanamo, vaivaiskoivu, kallioimarre ja karhunsammal on tunnistettu.[54] Kuolemaa kuvaa kitukasvuinen mänty, jonka juurakon päällä lepää pääkallo. Männyn runkoa hakkaa Gallen-Kallelan Paanajärvellä näkemä palokärki.[2]

Kuorihuone[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mausoleumin takaosassa sijaitsevaa pientä kuorihuonetta koristaa seiniin ja kattoon maalattu elämänpuu,[8] joka esiintyy myös useissa muissa Gallen-Kallelan teoksissa.[55] Katossa ovat myös jo Conceptio artis -maalauksessa esiintyvät laakeriseppeleen lehdet[6] sekä lehtikullalla koristellut kultaomenat.[56] Gallen-Kallela suunnitteli kupoliin myös jumalankasvoja sekä seinille kerubeja ja palavaa sydäntä, mutta toteutti lopulta pelkistetymmän koristelun.[55]

Krypta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kryptan kuudelle lunetinmuotoiselle pinnalle Gallen-Kallela luonnosteli merenrantamaisemia ja rantanittyjä sekä niitä ympäröiville seinille loiskasveja ja jäkäliä. Lopulta hän maalasi meriaiheet vain pelkistettyinä aaltoja kuvaavina viivoina, joiden lisäksi seinille tuli päivänkakkaroita ja vanhoja kuoleman symboleja. Jusélius oli kuitenkin niihin tyytymätön, ja freskot hakattiin pois. Tämän jälkeen lunettipinnat maalattiin ruskeanpunaisiksi, ja niihin tuli kuusi vapaamuurarien käyttämää symbolia; kehäristi, svastika, neliö, heksagrammi, ankh ja pääkallo. Sigridin sarkofagi sijoitettiin paikoilleen vasta vuosia koristelun valmistumisen jälkeen.[57]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gallen-Kallela-Sirén, Janne: Minä palaan jalanjäljilleni : Akseli Gallen-Kallelan elämä ja taide. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-11764-9-8.
  • Gallen-Kallela, Kirsti; Raivio, Kaari (toim.): Suuren isän varjossa : Kirsti Gallen-Kallelan elämä. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-11431-6-6.
  • Okkonen, Onni: Jusélius-mausoleumi. Pori: Sigrid Jusélius-säätiö, 1952.
  • Wahlroos, Tuija (toim.): Elämän harjulla : Akseli Gallen-Kallelan Jusélius-mausoleumin freskot. Espoo: Gallen-Kallelan museo, 2015. ISBN 978-952-97393-6-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Wahlroos ym. 2015, s. 7–13.
  2. a b c d e f g Gallen-Kallela-Sirén 2001, s. 286–288.
  3. a b c Björklund 2011, s. 104–105.
  4. a b c d e Saarinen, Juhani: Porin historia III : 1809–1939, s. 712–714. Pori: Porin kaupunki, 1972. Teoksen verkkoversio.
  5. a b c d Okkonen 1952, s. 10–15.
  6. a b c d e f g h i j k l Gallen-Kallela-Sirén 2001, s. 296–303.
  7. a b c Kämäräinen, Eija: Akseli Gallen-Kallela : katsoin outoja unia, s. 88, 90–91. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-01921-7-1.
  8. a b c d e Okkonen 1952, s. 15–20.
  9. a b c d e Esityöt Juséliuksen mausoleumin freskoihin (arkistoitu sivu Internet Archivessa) Ateneum. Viitattu 30.1.2019.
  10. a b Kuvaja, Sini: Akselin taiteessa kulkee totuudenetsijä. Satakunnan Kansa, 1.4.2015, s. B8–9. Viitattu 30.1.2019.
  11. Kuvaja, Sini: Symbolien salaisuudet. Satakunnan Kansa, 24.12.2010, s. B4–5. Viitattu 30.1.2019.
  12. a b Okkonen 1952, s. 7.
  13. Wahlroos ym. 2015, s. 115.
  14. Gallen-Kallela, Akseli Kansallisgalleria. Viitattu 20.1.2019.
  15. a b Ojanen, Soila: Gallen-Kallela poisti Juselius-freskoistaan mystisen hahmon 5.4.2015. Yle Uutiset. Viitattu 30.1.2019.
  16. Gallen-Kallela-Sirén 2001, s. 284.
  17. Taiteilija Axel Gallén aloittaa juuri Helsingissä suurta freskomaalaustaan ”Kullervon sotaanlähtö”. Satakunta, 6.12.1900, s. 3. Kansalliskirjasto Viitattu 30.1.2019.
  18. Wahlroos ym. 2015, s. 74.
  19. Gallen-Kallela-Sirén 2001, s. 290.
  20. a b c Wahlroos ym. 2015, s. 17–19.
  21. a b c Gallen-Kallela-Sirén 2001, s. 292–296.
  22. a b c Raivio 1997, s. 404–405.
  23. Korpelainen, Lore: Haudoissa makaillut Gallen-Kallela oli aikansa puheenaihe Porissa 8.3.2015. Yle Uutiset. Viitattu 30.1.2019.
  24. Raivio 1997, s. 408.
  25. a b c d e f g Gallen-Kallela-Sirén 2001, s. 304–310.
  26. Taiteilijain syysnäyttely. Päivälehti, 10.10.1903, s. 2. Kansalliskirjasto Viitattu 30.1.2019.
  27. Suomen taiteilijain XIII näyttely Helsingissä. Hämetär, 5.11.1903, s. 3. Kansalliskirjasto Viitattu 30.1.2019.
  28. Ilvas, Juha (toim.): Pekka Halonen sanoin ja kuvin, s. 111. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-11141-4-X.
  29. Raivio 1997, s. 421.
  30. Gallenin freskot vaarassa. Helsingin Sanomat, 15.11.1904, s. 4. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 30.1.2019.
  31. Wahlroos ym. 2015, s. 112, 115.
  32. Paukku, Tuulikki: Herra Kalevala. Helsingin Sanomat, 12.1.1986, s. 82. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 30.1.2019.
  33. Gallén-Kallelan freskot Porissa. Karjala, 4.9.1913, s. 3. Kansalliskirjasto Viitattu 20.1.2019.
  34. Freskot Juseliuksen mausoleumissa Porissa. Aamulehti, 13.12.1913, s. 6. Kansalliskirjasto Viitattu 30.1.2019.
  35. a b Emil Cedercreutzin ura Emil Cedercreutzin museo. Harjavallan kaupunki. Viitattu 30.1.2019.
  36. Kansallismuseon eteishallin freskot valmistuivat eilen. Uusi Suomi, 24.5.1928, s. 1. Kansalliskirjasto Viitattu 30.1.2019.
  37. Juseliuksen mausoleumi tuhoutunut. Helsingin Sanomat, 5.12.1931, s. 31. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 30.1.2019.
  38. Seppälä, Aarne: Kui? : Porilaisen käsikirja, s. 83–84. Pori: Pori-Seura, 2007. ISBN 978-952-92302-8-0.
  39. Gallen-Kallelan Juselius-freskot ovat esillä Satakunnan museossa. Helsingin Sanomat, 17.12.1989, s. A16. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 30.1.2019.
  40. Wahlroos ym. 2015, s. 81–83.
  41. Wahlroos ym. 2015, s. 30–31.
  42. Wahlroos ym. 2015, s. 86–88.
  43. Ilvas, Juha (toim.): Akseli Gallen-Kallela : Ateneum 16.2.–26.5.1996, s. 26. Helsinki: Ateneumin taidemuseo, 1996. ISBN 951-53063-0-2.
  44. Wahlroos ym. 2015, s. 23–24.
  45. Wahlroos ym. 2015, s. 90–93.
  46. Kirjallisuus ja taide : Taiteilijamme Axel Gallén ja Pekka Halonen ovat palanneet kotimaahan. Satakunta, 2.6.1904, s. 2. Kansalliskirjasto Viitattu 30.1.2019.
  47. Kotiin. Helsingin Sanomat, 16.5.1925, s. 7. Kansalliskirjasto Viitattu 30.1.2019.
  48. Arvokas Gallen-Kallelan fresko turmeltu Porissa. Helsingin Sanomat, 16.11.1973, s. 12. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 30.1.2019.
  49. Wahlroos ym. 2015, s. 96, 99.
  50. Wahlroos ym. 2015, s. 100.
  51. Taidetapahtumia. Helsingin Sanomat, 17.1.1966, s. 10. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 30.1.2019.
  52. Wahlroos ym. 2015, s. 103.
  53. Wahlroos ym. 2015, s. 77–80.
  54. Wahlroos ym. 2015, s. 58.
  55. a b Wahlroos ym. 2015, s. 104.
  56. Ojala, Esa; Taipaleenmäki, Vesa: Juseliuksen Mausoleumi (video vuodelta 2008) Klaffi Tuotannot Oy. 12.3.2014. You Tube. Viitattu 30.1.2019.
  57. Wahlroos ym. 2015, s. 108.