Mont Peléen tulivuorenpurkaus 1902

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mont Peléen ja Saint-Pierren sijainnit.
Mount Pelée
Saint-Pierre
Mont Pelée ja Saint-Pierre
Mont Peléeltä nousevaa tuhkaa purkauksen jälkeen. Kuvattu 26. toukokuuta 1902.
Mont Pelée ja purkauksen vaikutusalue. Kartta vuodelta 1904.

Mont Peléen tulivuorenpurkaus tapahtui tapahtui 8. toukokuuta 1902 Ranskaan kuuluvalla Martiniquella. Purkaus tuhosi alueen pääkaupunkina toimineen Saint-Pierren kaupungin, ja siinä sai surmansa noin 30 000 henkeä, eli suurin osa kaupungin asukkaista. Purkaus oli pahimpia Karibialla koettuja luonnonkatastrofeja.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen vuoden 1902 purkausta Saint-Pierre toimi Martiniquen pääkaupunkina, ja se tunnettiin Karibian Pariisina. Jo viikkoa ennen tuhoisaa purkausta Mont Peléellä oli havaittu sarja pienimuotoisia räjähdysmäisiä purkauksia, ja lisäksi tulivuoresta tuli tuhkaa Saint-Pierre alueelle. Vuorelta kaupunkiin tuli myös suuria määriä hyönteisiä ja käärmeitä, ja ennen purkausta käärmeiden puremiin menehtyikin noin 50 henkilöä. Neljä päivää ennen purkausta vuorella kävi siirtomaavirkailijoita, mutta heidän mielestään kaupungin evakuoiminen ei ollut tarpeellista.[1] Vuoren rinteille syntyi myös kuuman veden täyttämiä lampia, joista yksi mureni. Alas valunut vesi tappoi eräästä tehtaasta 25 työntekijää 5. toukokuuta. Veden saavutettua meren se aiheutti myös suuren aallon.[2]

Tuhkasateiden jälkeen monet Martiniquen pohjoisosien asukkaat hylkäsivät kotinsa ja tulivat Saint-Pierreen. 6. toukokuuta tulivuoresta noussut tuhkapilvi laajeni ja asukkaat huolestuivat entisestään. 7. toukokuuta St. Pierren pormestari pyysi sotilasapua järjestyksen ylläpitoon, mutta ehdotukseen ei suostuttu ennen purkausta. Samana päivänä julkaistiin asiantuntijoiden laatima asukkaita rauhoitteleva tiedotus.[2]

Purkaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuhoutunutta St. Pierren kaupunkia.

Kaupungin tuhonnut purkaus alkoi aamulla 8. toukokuuta. Tuolloin tulivuoren kraatterin seinämä luhistui, mikä aiheutti tuhatasteisen pyroklastisen tuhkapilven purkautumisen alas vuoren rinnettä kohti Saint-Pierreä yli 200 kilometrin tuntinopeudella. Kaupunkiin se osui noin kello 8. Varsinainen tuho tapahtui vain muutamissa sekunneissa ja useat kuolivat välittömästi.[2] Kuuma kaasu sytytti myös kaupungin suuret rommivarastot, jolloin osa niistä räjähti ja osasta alkoi levitä palavaa nestettä kaupunkiin.[1] Kaupungin satamaan saapuessaan kaasupilvi tuhosi 20 ankkurissa ollutta laivaa. Satamassa tuhoutui muun muassa höyrylaiva Grappler ja amerikkalainen purjealus Roraima. Kaksi Roraiman merimiestä pelastautui hyppäämällä mereen muiden saadessa surmansa. Englantilaisen höyrylaiva Roddamin onnistui ainoana sataman laivana paeta merelle.[3]

Kaupungissa pystyssä säilyivät vain kivitalot, ja nekin kärsivät vahinkoja. Saint-Pierressä ennen purkausta asuneista noin 28 000 henkilöstä vain kahden tiedetään pelastuneen purkaukselta[4]. Louis-Auguste Cyparis -niminen vanki selvisi hengissä sellissään, ja hänet löydettiin elossa neljä päivää purkauksen jälkeen. Hän selvisi hengissä, koska hän oli ikkunattomassa sellissä, jonka ovi oli poispäin purkauksesta ja ilmanvaihto oli pienestä luukusta, jonka hän ehti jotenkuten tukkia. Hänet armahdettiin jälkeenpäin.[5] Toinen selviytyneistä oli suutari Léon Compere-Léandre, jonka talo sijaitsi kaasupilven purkausreitin rajalla. Molemmat selviytyneistä saivat vammoja.[4] Myös Fort-de-France kärsi vahinkoja kaupunkiin purkauksen johdosta lentäneistä pienistä kivistä, ja koko saari peittyi tuhkakerroksen alle[2].

Purkauksen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peléen torni.

Purkauksen jälkeen ongelmaksi muodostuivat ryöstelijät, jotka etsivät raunioista arvoesineitä. Heitä kurissa pitämään tuotiin sotilaita, jotka ampuivat ryöstelijöitä heitä tavatessaan.[5] Surmansa saaneiden ruumiista ei jäänyt paljoa jäljelle. Ruumiita ei pystytty useimmissa tapauksissa tunnistamaan, ja hautaamista varten perustettiin miesjoukkoja, jotka siirsivät kuolleet joukkohautoihin. Purkauksen jälkeen kaupungissa oli myös monia haavoittuneita, mutta suuri osa heistä oli saanut niin pahoja vammoja, että he kuolivat vain vähän myöhemmin. Purkauksen jälkeen alueella kävi monia tutkijoita, jotka olivat kiinnostuneita epätavallisen suuresta uhrien määrästä.[5] Heihin lukeutui muun muassa tunnetuksi tullut amerikkalainen tulivuortentutkija Thomas Jaggar.[6] Purkauksessa syntynyttä pyroklastista tuhkapilveä ei tunnettu ennen Mont Peléen purkausta.[4] Ranskalainen geologi Alfred Lacroix liitti nimityksen nuée ardente pyroklastiseen purkaukseen tapauksen jälkeen[7]. Saint-Pierre tuhouduttua Martiniquen pääkaupunki siirrettiin Fort-de-Franceen, ja nykyisin se on vain pieni kylä.

Vuoden 1902 lokakuussa tulivuoresta purkautuneesta laavasta muodostui laavan jäähtyessä torni. Läpimittaa tornilla oli 100-150 metriä ja sen korkeus oli suurimmillaan noin 300 metriä. Tornin kasvaessa se kasvoi jopa 15 metrin päivävauhtia. Torni tuli myöhemmin tunnetuksi Peléen tornina. Torni kuitenkin romahti maaliskuussa 1903. Kyseessä oli ensimmäinen kerta kun geologit havaitsivat vastaavan muodostelman synnyn.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anguss M. Gunn: Encyclopedia of Disasters - Environmental Catastrophes and Human Tragedies. Greenwood Press, 2008. ISBN 978–0–313–34002–4. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Gunn 2008, s. 187
  2. a b c d Pelée Mountain and Eruption of 1902 Zananas-Martinique.com. Viitattu 25.9.2011. (englanniksi)
  3. Gunn 2008, s. 188
  4. a b c d Mt. Pelée Eruption (1902) San Diego State University - Departement of Geological Scienses. Viitattu 25.9.2011. (englanniksi)
  5. a b c Gunn 2008, s. 189
  6. Gunn 2008, s. 191
  7. Pyroclastic flows San Diego State University - Departement of Geological Scienses. Viitattu 17.10.2011. (englanniksi)