Beda Stjernschantz
| Beda Stjernschantz | |
|---|---|
 Stjernschantz 1890-luvulla |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 10. joulukuuta 1867 Porvoo |
| Kuollut | 28. toukokuuta 1910 (42 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus | Suomi |
| Taiteilija | |
| Ala | taidemaalari |
| Taidesuuntaus | Symbolismi |
Beda Maria Stjernschantz [beeda šäärnskans][1] (10. joulukuuta 1867 Porvoo – 28. toukokuuta 1910 Helsinki) oli suomalainen taidemaalari, jonka pääosin 1890-luvulle sijoittuva tuotanto edustaa symbolismia. Hänen tuotantonsa jäi suppeaksi ja hänen uransa päättyi ennenaikaisesti taloudellisten ja terveydellisten ongelmien vuoksi.[2][3]
Stjernschantz kuului Suomen keskeisiin symbolisteihin, joihin luetaan yleensä myös Akseli Gallen-Kallela, Magnus Enckell, Ellen Thesleff, Väinö Blomstedt ja Hugo Simberg.[4] Stjernschantz oli pitkään tästä joukosta vähiten arvostettu, mutta kiinnostus hänen taiteeseensa on lisääntynyt 2000-luvulla.[5]
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nuoruus ja opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Beda Stjernschantz kuului Stjernschantzin aatelissukuun. Hänen vanhempansa olivat Rautatiehallituksen liikennejohtajana toiminut kapteeni Johan Wilhelm Stjernschantz ja Alma Charlotta Sirén.[3][2] Hänen nuorempi veljensä oli myöhempi Ateneumin taidekokoelman intendentti Torsten Stjernschantz.[6] Perheen muutettua Helsinkiin Beda kävi saksalaista tyttökoulua. Hän opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1885–1889 ja oli taidemaalari Gunnar Berndtsonin yksityisoppilaana vuosina 1889–1891. Isänsä kuoltua vuonna 1886 Stjernschantz joutui elättämään itsensä ansiotyöllä ja maksamaan taideopintonsa pääosin itse, mikä hankaloitti hänen uraansa.[3][2] Hänen taidettaan oli ensi kertaa julkisesti esillä Suomen Taiteilijain näyttelyssä vuonna 1891.[7]
Säästettyään tarpeeksi rahaa Stjernschantz matkusti syksyllä 1891 yhdessä Ellen Thesleffin kanssa Pariisiin, jossa he opiskelivat Académie Colarossissa. Stjernschantz joutui palaamaan Suomeen jo vajaan vuoden kuluttua. Vaikka Académie Colarossin taideopetus oli perinteistä, hän sai Pariisissa opastusta myös suomalaiselta taideopiskelijalta Magnus Enckelliltä, joka tutustutti hänet uuteen symbolistiseen virtaukseen. He olivat ensimmäisiä suomalaisia taiteilijoita, jotka omaksuivat symbolistisen tyyliin ja sen taustalla olleen taidefilosofian, jonka mukaan taiteen tuli kuvata todellisuuden takana olevia pysyviä ideoita eikä pelkästään jäljitellä todellisuuden ulkoista muotoa. Stjernschantziin teki vaikutuksen erityisesti Pierre Puvis de Chavannesin tuotanto. Stjernschantz lienee omaksunut Pariisin vuotenaan myös teosofisen maailmankatsomuksen.[3][2]
Päätöiden synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Stjernschantz omaksui symbolismiin vivahtavan tyylin Pariisissa vuoden 1892 aikana, mutta hänen taiteensa ei Suomessa herättänyt vielä huomiota. Harmikseen hän joutui viettämään seuraavat kolme vuotta Suomessa samalla kun hänen taiteilijaystävänsä palasivat Pariisiin.[3][2] Stjernschantzin tämän kauden päätyö on vuonna 1894 valmistunut Lasinpuhaltajat, jonka on sanottu olevan ensimmäinen tehdastyön kuvaus Suomen taiteessa. Impilahden Pitkärannan teollisuusalueella maalattu teos kuvaa tehdastyötä näennäisen realistisesti, mutta yliluonnolliseen dramatiikkaan nojaten. Lasinpuhaltajat oli myöhemmin esillä vuonna 1900 Pariisin maailmannäyttelyssä.[3]
Koska Stjernschantzilla ei edelleenkään ollut varaa matkustaa muiden suomalaistaiteilijoiden tavoin takaisin Ranskaan, hän vietti kesän 1895 ystävänsä Anna Bremerin kanssa Viron edustalla sijaitsevalla Vormsin saarella, jonka vanha ruotsinkielinen asutus teki paikasta suomenruotsalaisille taiteilijoille folkloristisesti kiinnostavan. Siellä syntyi Stjernschantzin päätöihin kuuluva Kaikkialla ääni kaikuu, jossa kansanpukuiset lapset esittävät kansanmusiikkia tyylitellyssä maalaismaisemassa. Toinen mainittava teos oli vuosina 1895–1896 syntynyt nuoren tytön muotokuva Irma, jonka alkuperäisessä versiossa tytön takana leijuneen astraaliolennon Stjernschantz myöhemmin poisti ja korvasi kasviaiheella.[3][2]
Kaikkialla ääni kaikuu ja Irma saivat molemmat Suomessa taidekriitikoilta myönteistä huomiota, ja Stjernschantzille myönnettiin valtion matkastipendi, jolla hän matkusti talveksi 1897–1898 Italiaan. Siellä hän maalasi viimeisen kuuluisan teoksensa Pastoraali, jossa esiintyvät Ovidiuksen ja Viktor Rydbergin runojen innoittamina antiikin taruhahmot Pan, Ekho ja Narkissos sekä historiallinen henkilö Antinoos.[3][2]
Stjernschantzin tuotannon vähemmän tunnettuja osia ovat hänen maisemamaalauksensa ja kasvitieteelliset piirustuksensa.[5]
Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Stjernschantz kävi vuonna 1900 toisen matkastipendin turvin uudelleen Pariisissa. Myytyään huutokaupassa taulujaan hän matkusti New Yorkiin, jossa asui vuodet 1903–1905 työskennellen kotiopettajana ja lastenhoitajana. Sairastuminen keuhkotuberkuloosiin pakotti hänet palaamaan Suomeen, jossa hän vajosi masennukseen.[3][2] Vuonna 1906 hän oli kolme kuukautta Nummelan parantolassa Nurmijärvellä. Vuonna 1908 Stjernschantz maalasi vielä Syksy- ja Talvi-nimiset maalaukset, jotka täydensivät vuonna 1897 Pastoraalista alkaneen vuodenaikasarjan.[5] Hän teki itsemurhan Helsingissä 42-vuotiaana vuonna 1910.[3][2]
Stjernschantz kirjoitti muistikirjaansa filosofi Friedrich Nietzschen lainaamat muinaisen persialaisen mystikon Zarathustran sanat: ”Omaa kuolemaani minä teille ylistän, vapaata kuolemaa, joka tulee minulle, koska 'minä' tahdon. Ja milloin minä tulen tahtomaan? – Jolla on päämäärä ja perillinen, se tahtoo kuoleman päämäärälle ja perilliselle otolliseen aikaan. Totisesti en tahdo verrata teitä köydenpunojiin: nämä vetävät kankaan pitkäksi ja kulkevat samalla itse aina taaksepäin.”[4]
Stjernschantzin 2000-luvulla löydetty[7] henkilökohtainen kirjeenvaihto on nykyään Svenska litteratursällskapet i Finlandin hallussa.[8]
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lasinpuhaltajat, 1894
- Aforismi, 1895
- Kaikkialla ääni kaikuu, 1895
- Irma, 1895–1896
- Pastoraali, 1897
Stjernschantzin töitä on nähtävillä esimerkiksi Ateneumin taidemuseossa, K. H. Renlundin taidemuseossa sekä Hämeenlinnan taidemuseossa.
Kuvia teoksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
-
Lasinpuhaltajat, 1894. -
Kaikkialla ääni kaikuu, 1895. -
Aforismi, 1895 -
Irma, 1895–96 -
Pastoraali, 1897.
.jpg)
.jpg)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ https://www.sprakinstitutet.fi/sv/sprakhjalp/namnhjalp/lagstiftning_kring_personnamn/uttal_av_finlandssvenska_efternamn
- ↑ a b c d e f g h i Marja Sakari: Stjernschantz, Beda (ruotsiksi) Biografiskt Lexikon för Finland. Viitattu 24.7.2017.
- ↑ a b c d e f g h i j Timo Huusko: ”Beda Stjernschantz”, s. 234–237 teoksessa Pinx – maalaustaide Suomessa: Arki- ja pyhäpuvussa. Weilin+Göös 2001.
- ↑ a b Ateneum: Beda Stjernschantz: Kaikkialla ääni kaikuu
- ↑ a b c Beda Stjernschantz -näyttelyn esittely (Arkistoitu – Internet Archive) Amos Andersonin taidemuseo. Viitattu 24.7.2017.
- ↑ Aikalaiskirja (1934), s. 643 Runeberg.org. Viitattu 25.7.2017.
- ↑ a b Marica Gripenberg: Beda Stjernschantz i helfigur (ruotsiksi) Hufvudstadsbladet 31.3.2014. Viitattu 25.7.2017.
- ↑ Camilla Stara: Beda Stjernschantz och Lagerlöf[vanhentunut linkki] (ruotsiksi) Svenska litteratursällskapet i Finland -blogi 30.5.2017. Viitattu 24.7.2017.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- O’Neill, Itha (toim.): Beda Stjernschantz 1867–1910 – Ristikkoportin takana. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014. ISBN 978-952-222-525-2.
- Lillbroända, Sanna: Beda Stjernschantz konstnärliga utveckling 1891–97. Proseminaariesitelmä Åbo Akademissa.
- Finne, Selina: Beda Stjernschantz, Aforismi ja muita henkilökuvia. Pro gradu Helsingin yliopiston Taiteiden tutkimuksen laitoksessa.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Beda Stjernschantz Kansallisgallerian kokoelmissa
- Beda Stjernschantz taiteilijamatrikkelissa
| ||||||||||||||||||
