Ankh

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ankh-risti.

Ankh on muinaisegyptiläinen "elämää" tarkoittava hieroglyfimerkki, jota käytettiin egyptiläisessä taiteessa symboloimaan elämää. Jumalat kuvattiin usein ankh kädessään symboloiden heidän kykyään antaa elämä ja herättää kuolleet henkiin tuonpuoleisessa.

Symboli muistuttaa ristiä, jonka ylin sakara oli silmukan muotoinen. Tästä syystä Egyptin kristitty väestö, koptit, omaksuikin ankh-symbolia muistuttavan koptilaisen ristin eli silmukkaristin (lat. crux ansata) myöhemmin oman uskonsa tunnukseksi.[1] 1900-luvulta lähtien ankh-ristiä on alettu käyttää länsimaissa koristeaiheena ja afrikkalaisen kulttuuri-identiteetin, uuspakanuuden ja goottialakulttuurin symbolina.

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhimmat piirretyt ankh-hieroglyfit ovat 1. dynastian ajalta (noin 3000 eaa.). Tutkijoiden keskuudessa ei ole tarkkaa käsitystä siitä, mitä esinettä hieroglyfi varsinaisesti esittää. Ankh esittää mahdollisesti jonkinlaista solmua tai hihnaa, ja symboli muistuttaakin Isis-solmuna tunnettua hieroglyfimerkkiä.[1] Ankh saattaa esittää sandaalin hihnaa, sillä sanat 'sandaali' ja 'elämä' ääntyivät samalla tavalla Egyptin kielessä.

Käyttö kirjoitusmerkkinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaisegyptiläisessä kirjoitusjärjestelmässä ankh-symbolia käytettiin trilitteraalihieroglyfinä (kolmea äännettä edustavana merkkinä), joka edusti konsonanttiyhdistelmää Ꜥ-n-ḫ (ääntyy suurin piirtein "ankh"). Sana tarkoitti verbiä "elää" ja substantiivia "elämä". Kirjainyhdistelmä esiintyi smyös anoissa "peili" ja "kukkakimppu", jotka kirjoitettin samalla merkillä.[1]

Yksi ankh-hieroglyfin yleisiä käyttötarkoituksia oli esittää toive, että toinen henkilö eläisi terveenä. Fraasia Ꜥnḫ wḏꜣ snb ("olkoon hän elävä, kukoistava ja terve") käytettiin kunnioittavana liitteenä, kun farao mainittiin kirjoitetussa tekstissä.[2]

Käyttö taiteessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Horus-jumala antaa ankh-ristin muodossa elämän farao Ramses II:lle.

Egyptiläisessä hautataiteessa ankh-symbolia kuvattiin usein elämään (etenkin kuolemanjälkeiseen elämään) liittyvissä yhteyksissä, esimerkiksi seinämaalauksissa, joissa manalan jumala Anubis ojensi vainajalle ankhin avaimeksi tuonpuoleiseen elämään. Egyptissä valmistettiin myös ankh-symbolia esittäviä amuletteja. Ankh tunnetaan myös suojelusamulettina ja se on myös liitetty hedelmällisyyteen.kenen mukaan? Ankh-merkkiä käytettiin egyptiläisessä taiteessa usein kuvaamaan veden elämääantavaa voimaa. Esimerkiksi jumalat saatettiin esittää kaatamassa vesiastiasta ankh-merkkejä faraon päälle.[1]

Ankh oli muinaisessa Egyptissä myös suosittu koriste-elementti temppeleiden seinissä ja pylväissä. Se esiintyy usein yhdessä "pysyvyyttä" merkitsevän djed-hieroglyfin kanssa.[1]

Erään suositun teorian mukaan lenkki esittää naista tai naisen sukupuolielintä, pystysuora viiva miestä tai miehen sukupuolielintä. Vaakasuora linja edustaisi lapsia. Vaikka turistioppaat Egyptissä suosivatkin tätä teoriaa, yksikään akateeminen tutkimus ei tue tätä käsitystä.lähde?

Ristiä on kuvattu myös seisovan ihmisen symboliksi, jolloin lenkki kuvastaa päätä, suora torsoa ja yhteenliitettyjä jalkoja, ja vaakasuora linja sivulle levitettyjä käsiä. Länsimaisessa esoteriassa ristiä on sovitettu myös ihmisen kasvoille siten, että suora symboloi nenänvartta, vaakasuora kulmakarvojen päälle vedettyä linjaa ja lenkki otsalla sijaitsevaksi oletettua kolmatta silmää. Näillä tulkinnoilla ei vaikuta olevan akateemisen tutkimuksen tukea.lähde?

Ankh-kuviota sanotaan myös auringon jumalan symboliksi.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Allen, James P.: Middle Egyptian: An Introduction to the Language and Culture of Hieroglyphs. Cambridge: Cambridge University Press, 2000. ISBN 978-0-521-77483-3. (englanniksi)
  • Wilkinson, Richard H.: Reading Egyptian Art: A Hieroglyph Guide to Ancient Egyptian Painting and Sculpture. Lontoo: Thames & Hudson, 1992. ISBN 978-0-500-27751-5. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Wilkinson 1992, s. 177.
  2. Allen 2000, s. 217.