Tämä on suositeltu artikkeli.

Highway to Hell

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee musiikkialbumia. Muista merkityksistä katso täsmennyssivu.
Highway to Hell
AC/DC
Studioalbumin Highway to Hell kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Nauhoitettu  maaliskuu – huhtikuu 1979,
Roundhouse Studios, Lontoo[1]
 Julkaistu
  • Flag of the United Kingdom.svg 27. heinäkuuta 1979
  • Flag of the United States.svg 3. elokuuta 1979
  • Flag of Australia.svg 8. marraskuuta 1979
 Formaatti LP, MC, 8-raita, CD
 Tuottaja(t) Robert John ”Mutt” Lange
 Tyylilaji hard rock, blues rock
 Kesto 41.42
 Levy-yhtiö Albert, Atlantic
Muut kannet
  • Highwaytohell back.jpg
  • takakansi
  • ACDC Highway To Hell AUS.jpg
  • Australian painos
Listasijoitukset
  • Flag of the United Kingdom.svg 8.
  • Flag of Australia.svg 13.
  • Flag of the United States.svg 17.

Katso lisää listasijoituksia

AC/DC:n muut julkaisut
If You Want Blood You’ve Got It
1978
Highway to Hell
1979
Back in Black
1980
Singlet albumilta Highway to Hell
  1. Highway to Hell
    Julkaistu: 3. elokuuta 1979
  2. Girls Got Rhythm
    Julkaistu: 9. marraskuuta 1979
  3. Touch Too Much
    Julkaistu: 25. tammikuuta 1980

Highway to Hell on australialaisen AC/DC-yhtyeen viides studioalbumi, joka ilmestyi vuonna 1979.[a] Sitä pidetään yleisesti yhtyeen läpimurtona. Levy on yhtyeen suosituimpia julkaisuja ja sen nimiraita on AC/DC:n tunnetuimpia kappaleita. Albumi on yhtyeen viimeinen, jossa laulajana toimii helmikuussa 1980 kuollut Bon Scott.

AC/DC:n uusi tuottaja Robert John ”Mutt” Lange muutti yhtyeen energisen soundin hieman radioystävällisempään suuntaan. Albumi olikin siihen asti menestynein AC/DC-levy: Britanniassa se nousi myyntilistan kahdeksanneksi ja Yhdysvalloissa seitsemänneksitoista. Sitä on myyty pelkästään Yhdysvalloissa noin seitsemän miljoonaa kappaletta. Albumi sai ilmestyessään myös kriitikoilta hyvän vastaanoton.

Albumilta julkaistiin singlet ”Highway to Hell”, ”Girls Got Rhythm” ja ”Touch Too Much”. Niistä ”Highway to Hell” ja ”Touch Too Much” saavuttivat myös listamenestystä. ”Highway to Hell” oli samalla yhtyeen ensimmäinen listahitti Yhdysvalloissa. Siitä on muodostunut yksi yhtyeen klassikkokappaleista.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

AC/DC:n suosio kasvoi 1970-luvun lopulla, ja yhtyeen albumit myivät hyvin Australiassa ja Britanniassa. Esimerkiksi vuonna 1978 julkaistut Powerage ja If You Want Blood You’ve Got It ylsivät Britanniassa sijoille 26 ja 13.[2] Levy-yhtiö Atlantic Records alkoi kuitenkin vaatia läpimurtoa myös Yhdysvalloissa.[3] Atlantic halusi hittisinglen ja levyn, joka olisi myyntimenestys koko maassa.[4] Yhtyeen edelliset albumit olivat jääneet Billboardin listan sadan myydyimmän levyn ulkopuolelle.[5]

Atlantic Records halusi, että albumin tuottaisi muun muassa Jimi Hendrixin, Rolling Stonesin ja Kissin tuottajana toiminut Eddie Kramer. Levy-yhtiö koki, että AC/DC ei tehnyt musiikillisesti Amerikan markkinoille kaupallisia levyjä. Yhtyeen sisällä asiaa vastustettiin, sillä AC/DC joutui luopumaan yhteistyöstä George Youngin ja Harry Vandan kanssa, jotka olivat tuottaneet yhtyeen levyjä jo puolen vuosikymmenen ajan. Lisäksi Angus ja Malcolm Young joutuivat luopumaan veljestään työtoverina. Toisaalta George Young oli itsekin sitä mieltä, että yhtye tarvitsi tuoreutta.[3][6][7]

Albumin työstö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epäonnistuminen Miamissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äänitykset Miamin Criteria Studiosissa alkoivat 2. joulukuuta 1978,[8] mutta työskentelyssä tuottaja Eddie Kramerin kanssa paljastui ongelmia. Kramer joutui esimerkiksi Youngin veljesten alkuhämmennyksestä johtuvien hyökkäysten kohteeksi. Hän myös halusi, että äänityssessiot alkaisivat aina puolelta päivin ja yhtye olisi valmiina kappaleidensa kanssa, kun he saapuvat studioon. Tällainen täsmällinen toimintatapa ei ollut AC/DC:lle tavanomaista. Kramer ei myöskään pitänyt solisti Bon Scottin alkoholinkäytöstä, ja lisäksi hän halusi levylle kosketinsoittimia. Kolmessa viikossa yhtye ei ollut saanut studiossa mitään aikaan. Malcolm Young soitti AC/DC:n managerille Michael Browningille New Yorkiin ja ilmoitti yhtyeen suuresta tyytymättömyydestä uuteen tuottajaan. Niinpä Kramer erotettiin vain kolmen viikon työn jälkeen.[3][6] Kramer on kuitenkin kertonut myöhemmin, että Bon Scott oli ”aivan pirun mahtava” ja AC/DC ”todellinen rock and roll -bändi”.[1]

Vaikka Miamissa ei levytetty yhtäkään kappaletta, siellä saatiin kuitenkin joitain ideoita. Angus Young keksi laulun nimen ”Love Hungry Man” ja riffin kappaleeseen ”Highway to Hell”. Yhtye ei työstänyt heti uusia riffejään, vaan jatkoi harjoittelemista uusien ideoiden toivossa ja palasi riffeihin myöhemmin. Yhtye palasi nauhalle päätyneisiin hyviin riffeihin seuraavana päivänä, jolloin parhaat niistä erottuivat massasta.[9]

Miamin tapauksen vuoksi yhtyeen aikataulu muuttui, sillä aiemmin oli arvioitu, että albumi olisi valmis maaliskuun 1979 alussa. Lisäksi AC/DC oli sopinut soittavansa kolme konserttia Japanissa 7.–12. maaliskuuta, mutta esiintymiset peruttiin viime hetkellä, kun Bon Scott ei onnistunut saamaan itselleen viisumia.[10]

Tuottaja vaihtuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Browning ehdotti uudeksi tuottajaksi 30-vuotiasta Robert John ”Mutt” Langea. Hän ei ollut vielä saavuttanut suurempia meriittejä ja oli työskennellyt muun muassa Graham Parker & the Rumourin, XTC:n ja The Boomtown Ratsin kanssa.[3] Langelle lähetettiin nauha, jossa oli kuusi kappaleideaa. Ne oli äänitetty ilman tuottaja Krameria Bon Scottin toimiessa rumpalina.[11]

AC/DC perui Japanin-kiertueensa ja matkusti Lontooseen, missä se harjoitteli materiaaliaan ennen nauhoituksia Roundhouse Studiosissa.[6] Kun nauhoitukset viimein alkoivat, kappaleet olivat jo hyvässä kunnossa, vaikkakin Bon Scott kirjoitti hänelle tyypillisesti sanoituksia vielä studiossa. Materiaalia oli kertynyt paljon, jopa neljän albumin verran. Levyn nimeksi tulisi Highway to Hell.[12]

Yhtyeen ja tuottaja Langen välillä syntyi heti jonkinasteinen kipinä.[12] Jäsenet antoivat periksi Langen vaatimuksille ja tekivät muutaman viikon pitkiä, säännöllisiä työpäiviä. Poikkeuksena oli huhtikuun 14. päivä, jolloin Malcolm Young meni naimisiin Westminsterin maistraatissa. Jälkeenpäin yhtyeen jäsenet eivät valittaneet Langen tiukasta kurista, vaan esimerkiksi Angus Young kertoi sen olleen hyvä opetus kaikille. Lange oli myös auttanut laulaja Bon Scottia löytämään uudenlaiseen hengitystekniikan ja laululleen pohjan alempaa vatsasta.[6] Tällä hän pyrki saamaan Scottin teknisesti paremmaksi laulajaksi esimerkiksi kappaleessa ”Touch Too Much”, jossa hän vastasi perusmelodiasta. Asiaa auttoi se, että Lange oli kouluttautunut laulajaksi kotimaassaan Etelä-Afrikassa. Toinen Langen lauluun liittyvä idea oli lauluharmonioiden käyttö. Taustakuoro muodostettiin studiossa olijoista, ja tarvittaessa Lange astui itse mikrofonin taakse. Hänen äänensä kuitenkin erottui niin selvästi, että hänen täytyi usein siirtyä toiseen päähän studiota.[13]

Highway to Hellin äänitykset olivat AC/DC:lle uutta myös sikäli, että ne kestivät selvästi aiempaa pidempään. Aiemmin yhtye ei ollut viipynyt studiossa kolmea viikkoa kauempaa. Sessiot olivat myös raskaita, sillä ne kestivät päivästä toiseen viisitoista tuntia.[14]

Albumin miksasivat Lontoossa Basing Street Studiosissa Tony Platt ja Kevin Dallimore.[15] Platt oli työskennellyt Island-studioilla Lontoossa muun muassa Freen, Trafficin, The Rolling Stonesin, Thin Lizzyn ja Bob Marleyn kanssa. Platt kävi vain parissa sessiossa, joissa alkoi olla paniikkitunnelma kiireen vuoksi. Tämä kuitenkin vain terästi yhtyettä hoitamaan työn loppuun.[16] Miksaukseen kului kahdeksan päivää,[17] ja huhtikuun lopulla Highway to Hell oli valmis. Malcolm Young oli otettu lopputuloksesta. Työskentely uuden tuottajan kanssa oli opettanut hänelle paljon, muun muassa sen, että ennen studioon menoa tulee olla valmistautunut. Lisäksi hän oli oppinut luottamaan omiin vaistoihinsa, kun aiemmin hän oli turvautunut edelliseen tuottajaan, veljeensä George Youngin.[16]

Levy-yhtiö Atlanticilla oli suuria toiveita Highway to Hellin suhteen.[18] Se myös ehdotti AC/DC:lle, että se vaihtaisi albumin nimen raamattuvyöhykkeen markkinoiden vuoksi, sillä myynti kärsisi, jos levykaupat eivät suostuisi varastoimaan levyä ja konserttipaikoille pääsy estettäisiin piirityksillä. Eräs Atlanticin ideoista oli, että albumin nimeksi tulisi puhelinnumero. Yhtye kuitenkin vastusti ajatusta nimenvaihdosta.[1][19]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

AC/DC esiintymässä Belfastissa elokuussa 1979.

Albumilla kuuluu tuottaja Robert John ”Mutt” Langen vaikutus. Yhdessä studioteknikkojensa Mark Dearnleyn ja Tony Plattin kanssa Lange muutti AC/DC:n perinteisen energian radioystävällisempään muotoon, joka oli puuttunut yhtyeen aiemmilta albumeilta. Albumia varten keskiääntä tehostettiin, mikä kuului erityisesti Phil Ruddin rumpusoundissa, ja muun muassa kappaleissa ”Highway to Hell” ja ”Girls Got Rhythm” käytettiin taustalauluja antamaan lisää virtaa. Niistä vastasivat rytmikitaristi Malcolm Young ja basisti Cliff Williams. Aiemmin yhtyeellä oli ollut vaikeuksia saada ideoitaan valmiiksi, sillä se jäi odottamaan tuottaja George Youngin mielipidettä. Langen kanssa AC/DC:llä piti olla kaikki valmiina ja kappaleet sovitettuina.[3][6][20]

»Mutt huolehti kaupallisesta puolesta ja me taas riffeistä, ja jotenkin onnistuimme kohtaamaan puolivälissä ilman tunnetta siitä, että olisimme joutuneet tekemään kompromisseja.»
(Malcolm Young, kitaristi[6])

Bon Scott ei ollut tyytyväinen kaikkiin Powerage-albumilla tekemiinsä sanoituksiin, vaan piti niitä liian vakavina. Hän halusi olla nyt kevyempi, ja esimerkiksi kappale ”If You Want Blood (You’ve Got It)” edusti tyyliä, johon hän pyrki.[21] Sanoitukset ovatkin aiempaa universaalimpia, mutta edelleen henkilökohtaisia. Lisäksi kappaleessa ”If You Want Blood” sivutaan yhteiskunnallisia kysymyksiä.[3] Yleisin aihe on kuitenkin seksi, jota selkeimmin käsittelevät kappaleet ”Girls Got Rhythm”, ”Walk All Over You”, ”Touch Too Much” ja ”Night Prowler”.[22]

Kappalemateriaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avausraita ”Highway to Hell” on AC/DC:n klassikoihin luettu kappale. Yhtye itse on kertonut, että sanoitus syntyi Angus Youngin heitosta ”vuosien roikkuminen kiertuebussissa laulajan haisevat jalat naaman edessä on kuin ajelisi valtatietä helvettiin.” Toinen teoria on, että kappaleen taustalla on Bon Scottin lähellä Australian Fremantlea sijaitseva suosikkipub The Raffles. Sinne päästäkseen piti ajaa Canningin valtatietä, joka pubia lähestytettäessä johtaa jyrkkään ja vaaralliseen alamäkeen. Väitteen mukaan monet ovat kuolleet risteyksessä lähellä laaksonpohjaa, joten alamäki sai lempinimekseen ”Valtatie Helvettiin”.[3]

”Girls Got Rhythm” pilkkaa tietoisesti Bon Scottin omaa inspiraationlähdettä, naisia, rock & rollia ja alkoholia.[3] ”Walk All Over You” alkaa rauhallisella, pahaenteiseksi kuvatulla kitarariffillä ja Phil Ruddin rumpufilleillä,[23] mutta muuttuu pian hyvin nopeatempoiseksi. Kappaleessa on esillä erityisesti Malcolm Youngin rytmikitara.[24] Bon Scottille tyypillisesti se kertoo seksistä.[23] Kappaleesta ”Touch Too Much” on sanottu, ettei se kuulosta aiemmalta AC/DC:ltä, sillä se on yhtyeelle poikkeuksellisen melodinen.[3] Se onkin samalla esimerkki uuden tuottajan linjasta.[25] Kappale kertoo liiallisuuden vaaroista.[26] ”Beating Around the Bush” on A-puolen muihin kappaleisiin verrattuna pelkistetympi, eikä siinä ole vastaavaa hittihakuisuutta.[23] Sen riffi perustuu löyhästi Fleetwood Macin kappaleeseen ”Oh Well”.[24]

B-puolen aloittava ”Shot Down in Flames” leikittelee naistenmiehiin liitetyillä stereotypioilla. Kappale kertoo miehestä, joka lähtee kaupungin yöhön iskemään naisia – epäonnistuen joka kerta. Scott esittää itsensä byronilaisena antisankarina, minkä on sanottu olevan jyrkässä ristiriidassa hänen machomaisen laulutyylin sekä yhtyeen soiton kanssa.[27][28] ”Get It Hot” on Chuck Berry -tyylinen kappale, jonka sanoituksessa laulaja ajaa autolla tyttö vierellään.[3] Sitä seuraa ”If You Want Blood (You’ve Got It)”, jossa Bon Scott kertoo, kuinka pahoin rock and roll -elämä saa hänet voimaan: It’s animal / Living in a human zoo / Animal / The shit that they toss to you.[6] Taustalaulu on kappaleen kertosäkeessä huomattavassa roolissa.[25] Melodisessa ”Love Hungry Manissa” Scott puhuu rakkaudenvietistään. Sitä on pidetty jopa AC/DC:n romanttisimpana kappaleena.[23][29] Yhtye itse piti kappaletta epäonnistuneena.[30]

Albumin päättää yli kuusiminuuttinen ”Night Prowler”, joka on hidas blues. Se sai 1980-luvun puolivälissä kyseenalaista julkisuutta, kun Richard Ramirez -niminen sarjamurhaaja väitti ”Night Prowlerin” yllyttäneen häntä murtautumaan koteihin ja ampumaan tai puukottamaan ihmiset. Todellisuudessa kappale kertoo himokkaasta miehestä, joka ”hiippailee” yöllä entisen tyttöystävänsä makuuhuoneeseen.[3][31] Sitä on verrattu Rolling Stones -yhtyeen kappaleeseen ”Midnight Rambler”.[24] Kappaleen jo loputtua kuuluu Bon Scottin lausahdus ”Shazboz, nano nano”, joka on peräisin Robin Williamsin repliikistä televisiosarjassa Ystäväni ulkoavaruudesta.[24] ”Night Prowler” oli luultavasti äänityssessioiden vanhin kappale, sillä sen nimi oli noin kaksi vuotta vanha ja siitä oli nauhoitettu aiemmin neljä epäonnistunutta versiota.[13]

Kansikuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumin kannessa on yksinkertainen kuva yhtyeestä. Kuvassa Angus Youngilla on pirun sarvet ja häntä. Alun perin kanteen suunniteltiin New Yorkin Staten Islandilla otettua kuvaa, joka esitti hyvän ja pahan taistelua. Yhtye oli kuvattuna taivaallisessa valkoisessa valossa yksinäisellä, öisellä tiellä. Kuolemaa kuvaa demoninen olento, joka ajaa ohi autolla. Yhtye hylkäsi idean liian taiteellisena, mutta takakanteen päätyi kuitenkin kuva samoista sessioista.[19]

Australian-painoksessa Jim Houghtonin ottama kansikuva eroaa hieman kansainvälisestä painoksesta. Kuvaan on lisätty helvetinliekkejä ja kitarankaula, jossa on levyn nimi.[32][1] Levyn kappalemateriaali ei kuitenkaan eroa kansainvälisestä painoksesta.[32] Länsi-Saksan eräässä versiossa vinyyli oli väriltään sinapinkeltainen.[33] Itä-Saksassa julkaistiin vuonna 1981 painos, jossa oli vain yhtyeen logo ja albumin nimi.[34]

Julkaisu ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bon Scott Grenoblessa 10. joulukuuta 1979.

Highway to Hell ilmestyi Britanniassa 27. heinäkuuta, Yhdysvalloissa 3. elokuuta ja Australiassa 8. marraskuuta 1979.[35][36] Albumin kansinvälisen version julkaisi Atlantic Records, mutta yhtyeen kotimaassa Australiassa sen julkaisi Albert Productions.[32]

Albumia pidetään yleisesti yhtyeen läpimurtona.[22] Se ylsi Britanniassa sijalle kahdeksan ja Yhdysvaltain Billboard 200 -listalla seitsemänneksitoista. Highway to Hell oli AC/DC:n ensimmäinen top 10 -albumi Britanniassa ja top 100 -albumi Yhdysvalloissa.[2][5] Yhtyeen kotimaassa Australiassa sijoitus oli seitsemästoista.[1] Myös Euroopassa ja Skandinaviassa albumi sai osakseen menestystä.[37] Korkeimman sijoituksensa Highway to Hell saavutti Länsi-Saksassa, missä se nousi seitsemänneksi.[38] Yhtye oli siihenastisen uransa huipulla.[18]

Highway to Helliä myytiin Yhdysvalloissa kultalevyyn oikeuttavat 500 000 kappaletta.[39] Sittemmin se on myynyt Yhdysvalloissa seitsenkertaista, Australiassa viisinkertaista ja Kanadassa kaksinkertaista platinaa. Albumia on myyty Yhdysvalloissa noin seitsemän miljoonaa kappaletta. Highway to Hell onkin yhtyeen suosituimpia julkaisuja.[32][40] Britanniassa albumi on myynyt platinalevyyn oikeuttavan määrän.[41]

Albumin kappaleista kuvattiin kaikkiaan viisi mainosvideota, jotka olivat ”Highway to Hell”, ”Touch Too Much”, ”If You Want Blood (You’ve Got It)”, ”Walk All Over You” ja ”Shot Down in Flames”.[42] Viimeksi mainitussa Angus Young on pukeutunut japanilaiseen koulupukuun, sillä video oli tarkoitettu Japanin markkinoille.[43]

Kriitikoiden mielipide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumi sai erityisesti Britanniassa hyvää palautetta kriitikoilta. NME-lehden kriitikko sanoi Highway to Hellin olevan kaikkien aikojen paras australialainen albumi. Arvosteltussa AC/DC:tä kuvattiin yhtyeeksi, joka menestyy venyttämällä liioittelun jalon taidon naurettaviin mittasuhteisiin.”[18] Allmusicin Stephen Thomas Erlewine on sitä mieltä, että niin Bon Scott kuin Youngin veljeksetkin saavuttivat albumilla huippunsa ja että se oli yhtyeen siihenastisen uran paras kokonaisuus. Erlewine haluaa myös korostaa Robert John ”Mutt” Langen osuutta levyn onnistumiseen. Erlewine antaa albumille täydet viisi tähteä.[44] Rolling Stone -lehden Gret Kotin mielestä Highway to Hellin laulut ovat aiempaa tiiviimpiä. Kotin arvosana albumille on neljä tähteä.[45] Rolling Stone sijoitti Highway to Hellin 200. sijalle vuonna 2003 julkaisemallaan 500 Greatest Albums of All Time -listalla.[46]

Highway to Hell sisältyy myös Robert Dimeryn toimittamaan kirjaan 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään. Siinä levystä kertoo Claire Stuchbery, jonka mielestä Highway to Hell on niitä harvoja albumeja, jonka jokainen kappale voisi menestyä singlenä. Stuchberyn mukaan ”albumi vangitsee bändin raa’an voiman ja pitelemättömän energian lyhentämättömänä ja laimentamattomana”.[22]

Arvostelut

Listasijoitukset ja sertifiointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1979 ja 1980
Valtio Sijoitus Listaviikot Nousu listalle Lähde
Flag of Germany.svg 7. 1979 [38]
Flag of the United Kingdom.svg 8. 36 18.8.1979 [48]
Flag of France.svg 8. 69 1979 [49]
Flag of Australia.svg 13. [1]
Flag of the Netherlands.svg 14. 7 18.8.1979 [50]
Flag of the United States.svg 17. 1979 [51]
Flag of Sweden.svg 24. 4 24.8.1979 [38]
Flag of Norway.svg 37. 3 viikko 8/1980 [52]
Myöhemmät ajankohdat
Valtio Sijoitus Listaviikot Nousu listalle Lähde
Flag of France.svg 2. 27 14.3.2003 [49]
Flag of Australia.svg 27. 2 14.9.2008 [53]
Flag of Finland.svg 37. 1 viikko 26/2009 [54]
Flag of Austria.svg 38. 2 5.6.2009 [55]
Flag of New Zealand.svg 46. 7 8.11.1981 [56]
Flag of Switzerland.svg 57. 3 29.6.2003 [57]
Flag of Spain.svg 67. 7 18.3.2007 [58]
Flag of France.svg 156. 8 21.5.2011 [59]
Valtio Sertifikaatti Myönnetty Luovuttaja Lähde
Platinaa Kultaa
Flag of the United States.svg kultalevy 6.12.1979 RIAA [60]
Flag of the United States.svg platinalevy 18.3.1980 RIAA [60]
Flag of the United States.svg kaksi platinalevyä 30.10.1984 RIAA [60]
Flag of the United States.svg kolme platinalevyä 4.10.1990 RIAA [60]
Flag of the United States.svg neljä platinalevyä 26.2.1991 RIAA [60]
Flag of the United States.svg kuusi platinalevyä 24.1.2001 RIAA [60]
Flag of the United States.svg seitsemän platinalevyä 25.5.2006 RIAA [60]
Flag of Australia.svg viisi platinalevyä ARIA [40]
Flag of France.svg platinalevy 1981 SNEP [61]
Valtio Sertifikaatti Myönnetty Luovuttaja Lähde
Platinaa Kultaa Hopeaa
Flag of Canada.svg kultalevy 1.8.1981 CRIA [62]
Flag of Canada.svg platinalevy 1.8.1981 CRIA [62]
Flag of Canada.svg kaksi platinalevyä 1.8.1981 CRIA [62]
Flag of the United Kingdom.svg hopealevy 19.11.1979 BPI [41]
Flag of the United Kingdom.svg kultalevy 29.8.1980 BPI [41]
Flag of the United Kingdom.svg platinalevy 22.7.2013 BPI [41]
Flag of Switzerland.svg platinalevy 1991 IFPI [63]
Flag of Argentina.svg kultalevy 12.2.2013 CAPIF [64]

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki kappaleet säv. ja san. Angus Young, Malcolm Young ja Bon Scott.[32]

A-puoli
Nro Nimi Kesto
1. Highway to Hell   3.26
2. Girls Got Rhythm   3.23
3. Walk All Over You   5.08
4. Touch Too Much   4.24
5. Beating Around the Bush   3.55
B-puoli
Nro Nimi Kesto
6. Shot Down in Flames   3.21
7. Get It Hot   2.24
8. If You Want Blood (You’ve Got It)   4.32
9. Love Hungry Man   4.14
10. Night Prowler   6.13
41.42

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Highway to Hell[muokkaa wikitekstiä]

Highway to Hell   (3. elokuuta 1979[65], Albert, Atlantic)
  1. Highway to Hell
  2. If You Want Blood (You’ve Got It)
  3. Night Prowler (Kanadan-painos)[66]

Nimikappale ”Highway to Hell” oli albumin ensimmäinen single. Se saavutti useita listasijoituksia nousten Australiassa sijalle 24, Britanniassa sijalle 56 sekä Yhdysvalloissa sijalle 47 ollen siellä yhtyeen ensimmäinen listahitti.[1][5]

Girls Got Rhythm[muokkaa wikitekstiä]

Girls Got Rhythm   (9. marraskuuta 1979[67], Albert, Atlantic)
  1. Girls Got Rhythm
  2. Get It Hot
  3. T.N.T.

”Girls Got Rhythm” ilmestyi 9. marraskuuta 1979. B-puolena vaihteli painoksesta riippuen joko ”Get It Hot” tai yhtyeen vanhempi kappale ”T.N.T.[68]

Touch Too Much[muokkaa wikitekstiä]

Touch Too Much   (25. tammikuuta 1980[69], Albert, Atlantic)
  1. Touch Too Much
  2. Live Wire
  3. Shot Down in Flames[69]

”Touch Too Much” ilmestyi 25. tammikuuta 1980 ollen samalla albumin viimeinen single. Se menestyi Britanniassa ”Highway to Hell” -singleäkin paremmin nousten sijalle 29.[2] Länsi-Saksassa se ylsi sijalle kolmetoista.[70]

AC/DC esitti kappaleen Top of the Pops -listaohjelmassa 7. helmikuuta 1980. Tämä oli Bon Scottin viimeinen esiintyminen yhtyeen riveissä.[71]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muusikot

Muut

[15][72]

Painoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Highway to Hell ilmestyi alun perin vinyylilevynä, C-kasettina ja 8-raitana. Ensimmäisen CD-version julkaisi Atlantic vuonna 1985. Vuonna 2003 albumista julkaistiin digipak. Se on samalla viimeisin virallinen CD-painos.[65]

Argentiinassa ja Meksikossa albumi julkaistiin espanjaksi käännetyllä nimellä Camino Al Infierno.[73][74]

Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Highway to Hell on järjestyksessään kuudes Australiassa julkaistu albumi. Vuonna 1975 ilmestyivät vain Australiassa julkaistut High Voltage ja T.N.T. Vastaavasti Australian ulkopuolella ilmestyi vuonna 1976 High Voltage -niminen albumi, jonka materiaali oli sekoitus kahden Australiassa julkaistun albumin sisältöä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Discogs.com.
  • Engleheart, Murray & Durieux, Arnaud: AC/DC. Maximum rock & roll. (AC/DC. Maximum Rock & Roll, 2007.) Suomentanut Mika Tiirinen. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23829-4.
  • Songfacts.com. (englanniksi)
  • Sutcliffe, Phil: AC/DC. High-voltage rock ’n’ roll. Kuvitettu bändihistoria. Koko ura. (High-Voltage Rock ’n’ Roll: The Ultimate Illustrated History, 2010.) Suomentanut Marko Saarinen. Helsinki: Minerva, 2011. ISBN 978-952-492-516-7. (Highway to Hellistä sivuilla 110–111 kirjoittanut Joe Bonomo)
  • Walker, Clinton: Highway to Hell. Bon Scottin elämä ja kuolema. (Highway to Hell. The Life and Death of AC/DC Legend Bon Scott, 1994, 2007.) Suomentanut Ville Putro. Helsinki: Gummerus, 2012. ISBN 978-951-20-8847-8.
  • Welch, Ernie: Highway to Hell -CD:n kansilehti (Epic EPC 510764 2)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Sutcliffe 2011, s. 206.
  2. a b c ChartArchive - AC/DC Chartarchive.org. Viitattu 22.2.2014. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j k Bonomo 2011, s. 110–111.
  4. Engleheart & Durieux 2009, s. 250.
  5. a b c AC/DC Awards AllMusic AllMusic.com. Viitattu 25.4.2014. (englanniksi)
  6. a b c d e f g Sutcliffe 2011, s. 82–83.
  7. Walker 2012, s. 263.
  8. Sutcliffe 2011, s. 79.
  9. Engleheart & Durieux 2009, s. 256–257.
  10. Engleheart & Durieux 2009, s. 257–258.
  11. Engleheart & Durieux 2009, s. 257.
  12. a b Engleheart & Durieux 2009, s. 258.
  13. a b Engleheart & Durieux 2009, s. 259.
  14. Walker 2012, s. 266–267.
  15. a b Welch: s. 14.
  16. a b Engleheart & Durieux 2009, s. 260.
  17. Walker 2012, s. 267.
  18. a b c Walker 2012, s. 270–271.
  19. a b Engleheart & Durieux 2009, s. 266.
  20. Welch: s. 2.
  21. Engleheart & Durieux 2009, s. 249.
  22. a b c Dimery, Robert (toim.): 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään, s. 424. (1001 Albums You Must Hear Before You Die, 2006.) Suomalaisen laitoksen päätoimittaja Jake Nyman. Kääntäjät: Esa Kuloniemi ym. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-36217-4.
  23. a b c d Rivadavia, Eduardo: AC/DC ’Highway to Hell’ songs - Worst to Best Ultimateclassicrock.com. Viitattu 22.7.2015. (englanniksi)
  24. a b c d Welch: s. 6.
  25. a b Welch: s. 5.
  26. Touch Too Much by AC/DC Songfacts Songfacts.com. Viitattu 24.2.2014. (englanniksi)
  27. Bozza, Anthony: AC/DC. Tulkoon rock, s. 85. (Why AC/DC Matters, 2009.) Suomentanut K. Männistö. Helsinki: Like, 2010. ISBN 978-952-01-0488-7.
  28. Shot Down In Flames by AC/DC Songfacts Songfacts.com. Viitattu 24.2.2014. (englanniksi)
  29. Love Hungry Man by AC/DC Songfacts Songfacts.com. Viitattu 24.2.2014. (englanniksi)
  30. Walker 2012, s. 268.
  31. Sutcliffe 2011, s. 136.
  32. a b c d e AC/DC - Highway To Hell (Vinyl, LP, Album) at Discogs Discogs.com. Viitattu 27.2.2014. (englanniksi)
  33. AC/DC - Highway To Hell (Vinyl, LP, Album) at Discogs (GER) Discogs.com. Viitattu 27.2.2014. (englanniksi)
  34. AC/DC - Highway To Hell (Vinyl, LP, Album) at Discogs (DDR) Discogs.com. Viitattu 27.2.2014. (englanniksi)
  35. Engleheart & Durieux 2009, s. 265–266.
  36. Engleheart & Durieux 2009, s. 271.
  37. Walker 2012, s. 271.
  38. a b c AC/DC – Highway to Hell Swedish Charts. Viitattu 3.3.2014. (englanniksi)
  39. Engleheart & Durieux 2009, s. 270.
  40. a b ARIA Charts – Accreditations – 2013 Albums ARIA. Viitattu 4.5.2014. (englanniksi)
  41. a b c d Certified Awards (hakusanalla Highway to Hell) BPI.co.uk. Viitattu 28.4.2014. (englanniksi)
  42. AC/DC Video Of The Month: If You Want Blood ACDC.com. Viitattu 17.7.2015. (englanniksi)
  43. Engleheart & Durieux 2009, s. 264.
  44. a b Erlewine, Stephen Thomas: Highway to Hell - AC/DC - Review AllMusic.com. Viitattu 25.4.2014. (englanniksi)
  45. a b Kot, Gret: Highway to Hell - Album Reviews - Rolling Stone Rolling Stone.com. Viitattu 25.4.2014. (englanniksi)
  46. AC/DC, 'Highway To Hell' - 500 Greatest Albums of All Time Rollingstone.com. Viitattu 7.11.2015. (englanniksi)
  47. AC/DC: Highway To Hell Soundi.fi. Viitattu 28.4.2014. (englanniksi)
  48. AC/DC – Highway to Hell Chartarchive. Viitattu 3.3.2014. (englanniksi)
  49. a b InfoDisc: Tous les Albums classés par Artiste InfoDisc. Viitattu 3.3.2014. (ranskaksi)
  50. AC/DC – Highway to Hell Dutch Charts. Viitattu 3.3.2014. (hollanniksi)
  51. Highway to Hell - AC/DC Awards AllMusic Allmusic. Viitattu 3.3.2014. (englanniksi)
  52. AC/DC – Highway to Hell Norwegian Charts. Viitattu 3.3.2014. (englanniksi)
  53. AC/DC – Highway to Hell Australian Charts. Viitattu 3.3.2014. (englanniksi)
  54. AC/DC – Highway to Hell Finnish Charts. Viitattu 3.3.2014. (englanniksi)
  55. AC/DC – Highway to Hell Austrian Charts. Viitattu 3.3.2014. (saksaksi)
  56. AC/DC – Highway to Hell Charts. Viitattu 3.3.2014. (englanniksi)
  57. AC/DC – Highway to Hell Hitparade. Viitattu 3.3.2014. (saksaksi)
  58. AC/DC – Highway to Hell Spanish Charts. Viitattu 3.3.2014. (englanniksi)
  59. AC/DC – Highway to Hell Lescharts. Viitattu 3.3.2014. (ranskaksi)
  60. a b c d e f g RIAA - Recording Industry Association of America (hakusanalla Highway) RIAA. Viitattu 28.4.2014. (englanniksi)
  61. Les Albums Platine InfoDisc. Viitattu 4.5.2014. (ranskaksi)
  62. a b c Gold/Platinum Search Music Canada. Viitattu 4.11.2015. (englanniksi)
  63. Awards Swiss Charts. Viitattu 4.5.2014. (englanniksi)
  64. Discos de Oro y Platino Capif. Viitattu 2.5.2014. (espanjaksi)
  65. a b AC/DC - Highway To Hell (Vinyl) at Discogs Discogs.com. Viitattu 26.4.2014. (englanniksi)
  66. AC/DC - Highway To Hell at Discogs Discogs.com. Viitattu 26.4.2014. (englanniksi)
  67. AC/DC - Girls Got Rhythm (Vinyl) at Discogs Discogs.com. Viitattu 26.4.2014. (englanniksi)
  68. AC/DC - Girls Got Rhythm at Discogs Discogs.com. Viitattu 26.4.2014. (englanniksi)
  69. a b AC/DC - Touch Too Much (Vinyl) at Discogs Discogs.com. Viitattu 27.4.2014. (englanniksi)
  70. norwegiancharts.com - AC/DC - Touch Too Much Norwegiancharts.com. Viitattu 4.11.2015. (englanniksi)
  71. Walker 2012, s. 287.
  72. AC/DC: Highway to Hell -CD-levyn kansilehti (ATCO 7567-92419-2)
  73. AC/DC - Camino Al Infierno (Vinyl, LP, Album) at Discogs Discogs.com. Viitattu 26.7.2015. (englanniksi)
  74. AC/DC - Camino Al Infierno (MEX) (Vinyl, LP, Album) at Discogs Discogs.com. Viitattu 26.7.2015. (englanniksi)
  75. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj AC/DC - Highway To Hell (Album) at Discogs Discogs.com. Viitattu 26.7.2015. (englanniksi)