Siirry sisältöön

Henrik VI (Englanti)

Wikipediasta
2 muutosta tässä versiossa odottaa arviointia (ohje). Sivun vakaa versio on katsottu 6. joulukuuta 2024.
Henrik VI
Kuningas Henrik VI, tuntemattoman taiteilijan maalaus n. 1540
Englannin kuningas
Valtakausi 31. elokuuta 1422 – 4. maaliskuuta 1461
Kruunajaiset 6. marraskuuta 1429 Westminster Abbey, Lontoo
Edeltäjä Henrik V
Seuraaja Edvard IV
Valtakausi 3. lokakuuta 1470 – 11. huhtikuuta 1471
Edeltäjä Edvard IV
Seuraaja Edvard IV
Ranskan kuningas
Valtakausi 21. lokakuuta 1422 – 19. lokakuuta 1453
Kruunajaiset 16. joulukuuta 1431
Edeltäjä Kaarle VI
Seuraaja Kaarle VII
Syntynyt 6. joulukuuta 1421
Windsorin linna, Berkshire, Englanti
Kuollut 21. toukokuuta 1471 (49 vuotta)
Lontoon Tower, Lontoo, Englanti
Puoliso Margaret d'Anjou
Lapset Edward of Westminster
Koko nimi Henry of Lancaster
Suku Lancaster
Isä Henrik V
Äiti Catherine de Valois
Uskonto katolinen
Nimikirjoitus

Henrik VI (engl. Henry VI); (6. joulukuuta 1421 Windsorin linna, Englannin kuningaskunta – 21. toukokuuta 1471 Lontoon Tower) oli Englannin kuningas vuosina 1422–1461 ja uudelleen vuosina 1470–1471.[1] Hän oli viimeinen Lancaster-sukuinen hallitsija.

Lapsikuningas

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henrik oli kuningas Henrik V:n ja kuningatar Catherine de Valois'n ainoa lapsi ja kruununperijä. Henrik nousi kuninkaaksi vain yhdeksän kuukauden ikäisenä 31. elokuuta 1422, kun isä Henrik V kuoli yllättäen. Henrikin äiti oli ainoastaan 20-vuotias ja koka hän Ranskan kuningas Kaarle VI:n tytär, häneen suhtauduttiin epäillen eikä hänelle annettu täyttä vastuuta nuoren kuningas Henrikin kasvatuksessa.

Aateliset vannoivat 28. syyskuuta 1423 uskollisuutta Henrik VI:lle. He kutsuivat parlamentin koolle kuninkaan nimissä ja perustivat holhoojahallituksen. Isoisä Henrik IV:n nuorin poika Gloucesterin herttua Humphrey valittiin kuningaskunnan ja kirkon suojelijaksi ja puolustajaksi, kunnes kuningas olisi täysi-ikäinen. Hallituksella säilyi kuitenkin oikeus purkaa nimitys. Hänen tehtävänsä rajoitettiin rauhan ylläpitämiseen ja parlamentin koolle kutsumiseen ja hajottamiseen. Piispa Henrik Beaufortilla (kardinaali 1426), joka oli Henrik V:n setäpuoli, oli tärkeä rooli sijaishallituksessa. Henrik IV:n vanhin elossa oleva poika, Bedfordin herttua John, oli vanhin sijaishallitsijoista ja hänet valittiin Ranskan sijaishallitsijaksi, hän oli vastuussa käynnissä olevasta sodasta.

Englannin ja Ranskan kuningas

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henrikin isä Henrik V oli käytännössä saanut Ranskan valtaansa, mutta Englannin ote Ranskasta alkoi heikentyä, kun Ranskan armeija valtasi Jeanne d’Arcin innoittamana kaupunkejaan takaisin. Vallan lujittamiseksi Henrik VI päätettiin kruunata Ranskan kuninkaaksi, kuten Henrik V:n solmimassa Troyesin rauhansopimuksessa oli sovittu. Sijaishallitsijana toiminut herttua John järjesti kruunajaiset 16. joulukuuta 1431 Nôtre-Damen katedraalissa Pariisissa. Kyseessä oli ainoa kerta, kun Englannin ja Ranskan kuningaskunnat de jure yhdistyivät saman kuninkaan alaisuuteen. Käytännössä Englannin ote Ranskasta heikkeni edelleen, eikä Henrik VI enää vuoden 1432 tammikuun jälkeen käynyt maassa.

Henrik VI on ainoa Englannin kuningas, joka on kruunattu myös Ranskan kuninkaaksi.[2][3]

Täysi-ikäisyys ja avioliitto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henrik tuli täysi-ikäiseksi vuonna 1437. Hän avioitui 23. huhtikuuta 1445 Margaret d'Anjoun kanssa.[4] Prinsessa Margueriten isä oli Ranskan hallitsijasukuun kuulunut Anjoun herttua René I, ja avioliitosta oli sovittu edellisenä vuonna Ranskan ja Englannin välisissä rauhanneuvotteluissa Toursissa.[5]

Henrik joutui avioliitossa luovuttamaan Mainen ja Anjoun Ranskan kuninkaalle, mutta asia ei kuitenkaan tullut julkiseen tietoon ennen kuin vuonna 1446. Jatkuvissa konflikteissa Englanti menetti maitaan Ranskalle ja vuonna 1453 sen ainoa alue Ranskassa oli Calais.[4]

Kuningas menettää järkensä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1453 Henrik VI sai kuultuaan huonoja uutisisa Castillon hävitystä taistelusta Gascognessa hermoromahduksen eikä enää tajunnut mitään ympäröivästä maailmasta seuraavan puolentoista vuoden ajan. Henrikin mielisairaus saattoi olla peritty Valois-suvun isoisältä, Kaarle VI:lta, joka kärsi ajoittaisesta mielenhäiriöistä elämänsä 30 viimeisen vuoden aikana. Henrik oli osoittanut ensimmäisiä merkkejä mielensä epävakaudesta jo aviotumisensa aikaan vuonna 1445.

Englantiin tarvittiin uusi hallitsija. Asemassa oli juridisesti vahvimmin kiinni Henrik VI:n poika, Walesin prinssi Edward of Westminster (1453–1471), mutta johtava aatelisto suosi Yorkin herttua Rikhardia, joka sitten hallitsikin vuoteen 1455, kunnes Henrik tuli yhtäkkiä järkiinsä. Rikhard ei suostunut luopumaan vallasta, vaan marssi St Albansiin taistelemaan Henrikin ja kuningatar Margareetan joukkoja vastaan. St Albansin ensimmäisestä taistelusta, jonka Yorkin herttua Rikhard voitti, alkoi niin sanottu Ruusujen sota. Tämän jälkeen taisteluonni vaihteli puolin ja toisin. Kuningatar ajoi Rikhardin maanpakoon vuonna 1459 ja tuli sitten joukkoineen lyödyksi Northamptonin taistelussa vuonna 1460, missä Henrik VI joutui vangiksi. Rikhard vaati tällöin monien kannattajiensakin yllätykseksi kruunua itselleen – heille oli kerrottu taisteltavan, jotta päästäisiin eroon kuninkaan pahoista neuvonantajista.[4] Margaret kohtasi Rikhardin Wakefieldin taistelussa 30. joulukuuta 1460, jossa Rikhard sai surmansa. Toisessa St Albansin taistelussa 22. helmikuuta 1461 Margaret löi Rikhardin pojan Edvardin joukot ja sieppasi Henrikin.

Uusi valtaannousu ja kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Margaretin joukkojen voitoista huolimatta Lontoon kaupunki ja monet aateliset kannattivat Edvardia. Vuonna 1461 aatelisto kruunasi Edvardin kuningas Edvard IV:ksi, jolloin maassa oli kaksi kuningasta. Seurasi suuri Towtonin taistelu, jonka Lancasterin joukot hävisivät. Margareeta pakeni Skotlantiin ja sen jälkeen Ranskaan. Henrik VI päätyi vangiksi Lontoon Toweriin. Vuonna 1470 Henrik pääsi vielä kerran vallansyrjään kiinni, kun Margaretin ja Warwickin jaarli Richard Nevillen vastahyökkäys karkotti Edvard IV:n. Edvard IV palasi vuonna 1471 sotajoukon kanssa, surmasi Tewkesburyn taistelussa Richard Nevillen ja Henrik VI:n pojan, prinssi Edvardin sekä vangitsi ja mestasi Henrik VI:n.

Kuolemaansa mennessä Henrik VI oli menettänyt kaksi kuningaskuntaa, ainoan poikansa ja järkensä, mistä syystä häntä ei ole pidetty erityisen menestyksekkäänä sotilas- tai poliittisena johtajana. Sen sijaan Henrik tunnetaan uskonnon ja sivistyksen tukijana. Hän perusti Englannin arvostetuimman sisäoppilaitoksen Etonin sekä Cambridgen yliopiston King’s Collegen.

Kuningas fiktiossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

William Shakespeare kirjoitti 1590-luvulla kolmiosaisen näytelmän Henrik VI:sta. Tämä esiintyy myös haamuna näytelmässä Rikhard III.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Henry VI (r.1422-1461 and 1470-1471) British Monarchy. Viitattu 13.8.2016.
  2. ↑ Henry VI Historic Royal Palaces. Viitattu 6.12.2024. (englanniksi)
  3. ↑ End of the Hundred Years War History Today. 10.10.2003. Viitattu 6.12.2024. (englanniksi)
  4. ↑ a b c Daniell, Christopher: Matkaopas historiaan: Englanti. Kustannusosakeyhtiö Puijo, 1995. ISBN 951-579-022-0
  5. ↑ René I (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 30.10.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Edeltäjä:
Henrik V 		Englannin kuningas
1422–1461 (1470–1471) 		Seuraaja:
Edvard IV
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Henrik_VI_(Englanti)&oldid=23360456”