Harry Potterin ilmestys

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Harry Potterin ilmestys: Lastenkirjallisuus globalisoituvassa maailmassa
The Irresistible Rise of Harry Potter: Kid-Lit in a Globalised World
Alkuperäisteos
Kirjailija Andrew Blake
Kieli englanti
Genre kirjallisuudentutkimus
Kustantaja Verso
Julkaistu 2002
Sivumäärä 118
ISBN 1-85984-666-1
Suomennos
Suomentaja Joel Kuortti
Kansitaiteilija Pasi Romppanen
Kustantaja Vastapaino
Julkaistu 2004
Ulkoasu nidottu
Sivumäärä 128
ISBN 951-768-142-9
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Harry Potterin ilmestys: Lastenkirjallisuus globalisoituvassa maailmassa (engl. The Irresistible Rise of Harry Potter: Kid-Lit in a Globalised World) on brittiläinen kulttuurintutkijan Andrew Blaken vuonna 2002 ilmestynyt teos Harry Potter -kirjojen yhteiskunnallisesta taustasta. Teoksen on suomentanut Joel Kuortti ja suomennoksen on julkaissut Vastapaino vuonna 2004.[1]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Menneisyyden uudelleen keksiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Blaken mukaan Harry Potterin tulo osui ajan henkeen. 1990-luvulla englantilaiset palasivat menneisyyteen vasteena teknisten ja yhteiskunnallisten muutosten nopeuteen, tietotulvaan ja muihin vaikeuksiin. Esimerkiksi arkkitehtuurissa uusvanhat talot ovat suosiossa. On kuitenkin voitava rakentaa tulevaisuutta, joka ei vain katso menneeseen. Poliitikot ja kulttuurin kehittäjät ovat tuoneet tulevaisuuden rakennusaineksia esiin menneisyyden tarjoamin keinoin, jotta ne hyväksyttäisiin paremmin. Harry Potter -kirjat ovat esimerkkejä tästä.[2]

Historiasta tuli muotia 1980-luvulla. Nousukauden myötä menneisyyden kulttuuri voitiin ”markkinoida uusrikkaille ylellisinä kulutushyödykkeinä”. Tämä sai historioitsijat, museonhoitajat ja muinaistutkijat ”yrittämään menneisyyden uudelleen luomista nykyisen kulutusyhteiskunnan mukaisiksi – ja sitten myymään sitä”. Menestyneistä historian henkilöistä tehtiin elämäkertoja. Museot ja koulut opettivat historiaa kokemuksellisesti ja sivuuttivat perinteiset väittelyt tapahtumien syistä. Televisiossa esitettiin pukudraamojen lomassa sensaatiohakuisia ohjelmia historiallisista tapahtumista.[3]

Myös 1990-luvun elokuvissa kansakunta näytti katsovan taaksepäin. Esimerkiksi Neljät häät ja yhdet hautajaiset tai Bridget Jones – elämäni sinkkuna kuvaavat Blaken mukaan poliittisesti valveutumatonta, nautintohakuista elämää. Valkoinen brittipop nostalgisoi 1960-lukua. Siirtomaamenneisyyden luoma monikulttuurisuus vei taas englantilaisuutta eri suuntaan. Blaken mukaan tästä kehityssuunnasta ”tarjoutuu ainakin mahdollisuus määritellä kansakunta, joka on etnisesti moniarvoinen, maailmanlaajuisesti toimiva ja nykyisyydestä tietoinen”. Harry Potter edustaa tätä. Historialliset kerrontamuodot ja nykyajan kysymykset elävät siinä rinnakkain.[4] Potter-kirjat käsittelevät sitä, miten nykyään ymmärretään lapsuus, aikuisuus ja perhe, mikä on koulutuksen ja työn suhde. Lopulta esillä ovat kysymykset hyvästä ja pahasta, yksilön ja yhteisön vastuusta.[5]

Kulttuuriteollisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kustannusala tarvitsee kirjallisuuspalkintoja myydäkseen kirjoja. Blake toteaa, että näin on syntynyt kirjailijoita, jotka kirjoittavat keskenään samanlaisia vakavia romaaneja, jotka pääsevät palkintojen ehdokkaiksi. Tämä ”palkintokirjallisuuden” laji on rajoittanut niin kirjoittajien, tuomareiden kuin lukijoidenkin odotuksia. Fantasiakirjallisuutta on ollut vaikea sijoittaa tähän muottiin. Harry Potter ja Azkabanin vanki oli ehdolla Whitbread-palkintoon, mutta voiton vei Seamus Heaneyn käännös Beowulfista. Palkinnon tuomarin Anthony Holdenin mielipide kirjojen paremmuudesta oli selvä. Blaken mukaan Beowulf ja Harry Potter ovat kuitenkin melko samanlaisia. ”Molemmat käsittelevät sankarillisen yksilösuorituksen voimaa, urheutta ja itsetuntoa puolustettaessa yhteisiä arvoja pahuuden ja ahneuden voimia vastaan.” Mutta edellinen kuuluu menneisyyteen, jälkimmäinen taas käsittelee nykyajan kysymyksiä.[6]

Blake yhdistää kirjojen kuvaaman taikuuden ja siihen liitetyn vaistonvaraisuuden New Labour -hallituksen puheisiin, joissa korostettiin luovuuden merkitystä. Kulttuuriteollisuuden aloista toivottiin talouden pelastajaa ja viihdealan ammatit olivat monien toivealoja.[7] Potter-kirjat saavuttivat kuitenkin suosionsa juuri lukijoiden parissa eikä tavaramerkin haltijoiden kampanjoiden avulla.[8] Blaken mukaan maaginen realismi ja muu fantasiakirjallisuus ei pyri realismin tavoin raportoimaan nykyhetken elämää, vaan käsittelemään perustavia inhimillisiä kysymyksiä.[9]

Kuluttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjastot ja lukeminen ovat keskeisiä Potter-kirjoissa, mutta niin myös kirjakaupat ja muu kuluttaminen. J. K. Rowling antaa ymmärtää, ettei hän juuri pidä kaupallisen kirjajulkisuuden ilmiöistä. Kirjoissaan hän kuvaa linssilude Gilderoy Lockhartia, jonka kirjalliset ansiot ovat tyhjiä. Julkkistoimittaja Rita Luodiko muuttaa taikavälineillään haastateltavien lausunnot mitättömiksi uutissutkautuksiksi.[10] Harry Potteria on kiitetty lasten ja etenkin poikien lukutaidon pelastamisesta. Lastenkirjallisuuden myyntiluvut alkoivat kuitenkin nousta jo ennen Potterin tuloa yhdessä muiden lapsille suunnattujen tuotteiden myynnin kanssa. Länsimaissa tunnettiin huolta lasten lukutaidosta, mikä sai vanhemmat ostamaan kirjoja lapsilleen. Toiseksi markkinat alkoivat lähestyä lapsia kuluttajina. Hitaan väestönkasvun aikana varakkaisiin perheisiin syntyneillä lapsilla oli käytettävissä enemmän vanhempiensa rahaa. Teinikuluttajien rinnalle nostettiin esiteinikuluttajat.[11] Rowlingin kannanoton ”villiä lapsikuluttajuutta” vastaan voi nähdä Dudley Dursleyn hahmossa. Dudley ruinaa vanhemmiltaan lahjaksi televisioita ja tietokonepelejä, joita sitten tuskin käyttää.[12]

Viihde-elektroniikkaa kuluttavat eniten aikuiset. Aikuisuuden ja nuoruuden välinen raja on länsimaissa kaventunut. Blaken mukaan saavutetusta aikuisuudesta on vaikea puhua, kun se merkitsee vain huolta työllisyydestä, velkaantumista ja heikosti jaettuja arvoja. Suurimmat merkitykset liikkuvat ostamisen ympärillä. Vanhenevat nuoret pitkittävät kiinnostustaan videopeleihin, urheiluun, mietoihin huumeisiin ja muuhun kulutuksellisen minuuden tavaraan. Big Brother -sukupolvi ei keskustele politiikasta.[13] Philip Pullman on sanonut haluvansa kirjoittaa juuri lapsille osittain tällaisen ”narsistisen joutavanpäiväisyyden” välttämiseksi. Pullman on todennut, että juuri lastenkirjat käsittelevät perimmäisiä kysymyksiä ihmisenä olemisesta. Blake toteaa, että osittain siksi Pullmanin ja Rowlingin kirjat ovat aikuisten suosiossa.[14] ”Ilman poliittista johtoia tai yhteisöllisyyden tunnetta kulttuuri on vain kulutusta, ei tekemistä”, Blake sanoo.[15] Yhdysvaltalainen sosiologi Robert Putnam on kirjoittanut yhdessä tekemisen, yhdistystoiminnan ja politiikkaan osallistumisen vähenemisestä. Kasvaneet masennus- ja itsemurhaluvut ovat mahdollisesti yhteydessä tähän kehitysuuntaan.[16] Myös Harry Potter käyttää toisinaan tavaroiden ostamista ja urheilua tunneyhteyden korvikkeina – ”ei ihme, että niin monet lapsenmieliset aikuiset samastuvat häneen”.[17]

Kristillinen kritiikki ja taikuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fundamentalistiset kristityt ovat paikoin pitäneet Harry Potteria uuspakanuuden ja saatananpalvonnan sanansaattajana.[18] 1600-luvun puritaanit Europassa ja Pohjois-Amerikassa laskivat ”taikuuden” silkaksi pahuudeksi. Vuoden 1604 laki manauksesta ja taikuudesta määräsi kuolemanrangaistuksen näistä rikoksista. Noitavainojen avulla taikuus pitkälti kitkettiin länsimaisesta kulttuurista. Tämä tuli pohjustaneeksi tieteen nousua. Kansanusko laimentui, keijukaismaailma ajautui vähitellen lastenkulttuuriksi. Goottilaisuus ja romantiikka lietsoivat pelon ja epävarmuuden hämärää, mutta Sigmund Freud veti voimakkaan rajan taianomaisen ja todellisen välille väittäessään, että pelon aiheuttajat asuivat ihmismielessä.[19] Uskonnolla ei Blaken mukaan olekaan sijaa Harry Potterin maailmassa, joskin kuolemanjälkeiseen elämään viitataan.[20] Hyvä ja paha ovat kirjoissa melko suhteellisia ja päällekkäisiäkin käsitteitä.[21]

Blaken mukaan Pottereiden kristillinen arvostelu on kristittyjen puolustusvaste maailmassa, jossa he ovat menettämässä asemiaan. Harry Potter liittyy myös aikaan, jossa arkeen sijoittuva fantasia löi itsensä läpi. Monet amerikkalaiset elokuvat ja televisio-ohjelmat toivat yliluonnollista esiin jälkikristillisessä asiayhteydessä – esimerkiksi Buffy, vampyyrintappaja, Roswell High ja Salaiset kansiot. Näissä sarjoissa korostetaan asioiden järjenvastaisuutta ja selittämättömyyttä.[22] Druidismi, uusnoituus ja wicca ovat nousseet kristillisen perinteen kilpailijoiksi. Erilaisia uushenkisiä itsehoitomuotoja värittää taikuus. Horoskooppien lisäksi naistenlehdissä voi olla taikojen ohjeita. Blaken mukaan taikuudesta puhuminen on menestyksekästä maailmassa, jossa valta ja varallisuus ovat epätasaisesti jakautuneet. Syrjäytetyt kääntyvät helposti sellaisten asioiden puoleen, jotka lupaavat jonkinlaista otetta maailmasta. J. K. Rowling onkin todennut, että tämä on kaiken maagisen toiminnan taustalla oleva halu.[23]

Yhteiskuntaluokat ja uusi Britannia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luokkaerot englantilaiseen tapaan ovat tarinoissa läsnä. Monet ovat havainenet, että koulun tuvissa ovat edustettuina työläiset (Puuskupuh), itsepintainen alempi keskiluokka (Rohkelikko) ja älyllisten ammattien keskiluokka (Korpinkynsi). Luihuinen edustaa ylimystöä, brittiläisten sisäoppilaitostarinoiden vakiopahiksia. Tupajärjestelmä ei kuitenkaan täysin noudata yksinkertaista luokkajakoa.[24] Blaken mukaan monikulttuurisuuden käsittely on myös osa Harry Potteria ja sen suosion syitä. Kirjat kieltävät järjestelmällisesti rasistiset perinnöllisyysopit, joita monet velhomaailmassa pitävät yllä. Kuolonsyöjät saalistavat ja pahoinpitelevät epäpuhtaita tai väärään rotuun kuuluvia. Blake vertaa tätä jalkapallohuligaaneihin, joita johtaa rasistiseksi ja fasistiseksi mainittu British National Party.[25]

Blaken mukaan Harry Potter -ilmiö on tehnyt Britannian uudella tavalla tunnetuksi maailmalla. Potter-tarinat liikkuvat sekä menneisyydessä että nykyisyydessä. Tämä yhdistelmä on tehnyt mahdolliseksi tarkastella kansallisten ryhmien, sukupuolten ja yhteiskuntaluokkien välisiä ristiriitoja nykypäivässä. Se on myös antanut keinon käsitellä kysymyksiä hyvässä ja pahasta maagisessa, mutta ei-uskonnollisessa yhteydessä. Kansakunta näyttää olevan sinut menneisyytensä kanssa, mutta etsii tulevaisuuden mahdollisuuksia.[26]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Blake, Andrew: Harry Potterin ilmestys: Lastenkirjallisuus globalisoituvassa maailmassa. (The irresistible rise of Harry Potter: Kid-lit in a globalised world, 2002.) Suomentanut Joel Kuortti. Tampere: Vastapaino, 2004. ISBN 951-768-142-9.
  2. Blake 2004, s. 15–16.
  3. Blake 2004, s. 17–18.
  4. Blake 2004, s. 21–24.
  5. Blake 2004, s. 26.
  6. Blake 2004, s. 71–72.
  7. Blake 2004, s. 66.
  8. Blake 2004, s. 68.
  9. Blake 2004, s. 97–98.
  10. Blake 2004, s. 76.
  11. Blake 2004, s. 77.
  12. Blake 2004, s. 80.
  13. Blake 2004, s. 81–82.
  14. Blake 2004, s. 83.
  15. Blake 2004, s. 85.
  16. Blake 2004, s. 84.
  17. Blake 2004, s. 86.
  18. Blake 2004, s. 93.
  19. Blake 2004, s. 55.
  20. Blake 2004, s. 94.
  21. Blake 2004, s. 96.
  22. Blake 2004, s. 97–98.
  23. Blake 2004, s. 98–99.
  24. Blake 2004, s. 106–107.
  25. Blake 2004, s. 101–102.
  26. Blake 2004, s. 101–102.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kirjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.