Aikuisuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Human ageing.jpg

Ihmisen ikäkaudet

Aikuisuus on ikä- ja kehitysvaihe ihmisen elämässä nuoruuden ja vanhuuden välissä. Se on yleensä ihmisen elämän pitkäkestoisin vaihe.

Fyysiset muutokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikuisen ruumis rapistuu pikkuhiljaa, rappeutuminen kiihtyy vanhemmalla iällä. Lihasmassa kasvaa noin 25-vuotiaaksi ja alkaa sen jälkeen vähentyä. Luuston massa alkaa vähentyä kolmekymppisenä, ensimmäisenä lantion ja selkärangan alueelta ja viimeisenä ääreisosista kuten sormista. Kolesterolia alkaa kertyä verisuoniin ja sydänlihas heikkenee vaikka ei olisi varsinaista sydänvikaa. Sukupuolihormonien määrä vähenee iän myötä.[1]

Kognitiivinen kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukko aikuisia ihmisiä Lontoossa vuonna 1912.

Perinteinen käsitys älykkyyden kehityksestä on ollut, että aikuisuudessa se alkaa hitaasti laskea. Kuten muulloin on tässäkin tapauksessa huomattava ihmisen muodostamana fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus. Esimerkiksi vuonna 1994 julkaistun tutkimuksen mukaan koehenkilöiden älylliset taidot kasvavat noin 40 vuoden ikään asti, josta lähtien pysyvät muuttumattomina noin 60–70-vuotiaaksi asti. (Tässä on kuitenkin huomattava yksilöiden väliset huomattavat erot.) Samaisen testin tuloksista huomattiin myös, että koehenkilöitä joilla oli hyvä tulos, olivat myös usein terveempiä, elivät onnellisesti avioliitossa ja viettivät kiinnostavaa elämää. Havainto antaa viitteen siitä, että kognitiivinen kehitys on kiinteässä yhteydessä niin fyysiseen kuin psykososiaaliseen kehitykseen.[2]

Määrällisten erojen lisäksi ikäryhmien kognitiivisista toiminnoista on etsitty myös laadullisia eroja. Aikuiset eivät turvaudu läheskään aina formaaliseen ajatteluun, vaikka voisivatkin. Ratkaisuihin vaikuttavat tunnetekijät ja elämänkokemus.[3].

Kehitystehtäviä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikuisia ihmisiä Maailman talousfoorumin tapaamisessa vuonna 2003.

Aikuisuus on rajattu eri tavoin ihmisestä, kulttuurista ja tilanteesta riippuen. Se voidaan esimerkiksi rajata työn, perhe-elämän ja velvoitteiden avulla tai pelkästään täysi-ikäisyytenä. Aikuiselta kuitenkin odotetaan usein pysyvämpään työhön sijoittumista. Se ei takaa ainoastaan taloudellista toimeentuloa, vaan vaikuttaa myös yksilön itsearviointiin. Työttömyys on omiaan osoittamaan ihmiselle käänteisesti työn arvon.

Aikuisuuteen liitetään itsenäisyys ja vastuullisuus. Aikuisten oletetaan kestävän yksinoloa ja pystyvän itsenäisiin ratkaisuihin. Myös pysyvä parisuhde on kehitystehtävä, jota useimmat pyrkivät täyttämään. Se vaikuttaa mielikuvaan vanhempien turvallisuudesta. Hyvin mustavalkoisesti sanottuna vanhempien tuottaman turvallisuuden tunne ikään kuin vaihtuu puolison tuottamaan turvallisuuden tunteeseen. Ne eivät kuitenkaan ole vastaavia asioita, koska iän karttuessa haluttu turvallisuus muuttuu. Pysyvä parisuhde tuo myös haasteen itsemääräämisen ja riippuvuuden välille.

Vanhemmuus on myös yksi kehitystehtävä.[4] Se tulee enää harvoin nykyajan vanhemmille ilman harkintaa ja sitä edeltävää valmistautumista/valmentautumista.

Vakaat vaiheet ja siirtymät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elämänkaaripsykologian mukaan elämä on 6-8 vuotta kestävien vakaiden vaiheiden ja siirtymien vuorottelua. Siirtymävaiheessa ihminen tarkastelee tilannettaan, pohtii tekemiään valintoja ja muuttaa niitä ajatellen seuraavaa elämänvaihetta.[5][6]:

Aikuisuuden jaksolle osuu yleensä useita siirtymiä. Nuoruuden loppuvaiheessa eli varhaisen aikuisuuden siirtymässä (n. 17–22-vuotiaana) ihminen erottaa menneisyyden ja tulevaisuuden jo aikakäsitteinä toisistaan. Tulevaisuus on hänelle jatkumo ja mahdollisuus, jota voi suunnitella mielin määrin. Hän joutuu omaksumaan itsenäisen päätöksentekijän roolin omassa elämässään ja aloitteentekijän roolin ihmissuhteissa. Kolmikymmenvuotiaan siirtymässä (n. 28–32-vuotiaana) ihminen näkee tulevaisuutensa jo rajallisempana mahdollisuuksien suhteen. Aikaisemmin tehdyt elämänsuunnitelmat tukevat itsearvostusta ja käsitystä omasta pärjäämisestä. Keski-iän siirtymässä (n. 40–46-vuotiaana) aikakäsitys murtuu. Tulevaisuudessa ei ole enää paljonkaan uusia mahdollisuuksia ja itse asiassa ihminen kokee tulevaisuuden olevan nyt ja tässä. Tämä voi aiheuttaa voimakkaita tunnemyrskyjä. Kriisin ratkaisusta riippuu, kääntyykö jäljellä oleva elämä uudistumisen vai lisääntyvän jähmettymisen, luopumisen ja katkeroitumisen suuntaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lea Himberg, Juhani Laakso, Ritva Peltola, Risto Näätänen ja Jan Vidskog – Psykologia 2: Kehittyvä ihminen (WSOY 1999)
  • Kallio, Eeva: Ajattelun kehitys aikuisuudessa: kohti moninäkökulmaisuutta. 1. ja 2. painos 2016. Helsinki: Suomen kasvatustieteellinen seura, julkaisuja 71, 2016. ISBN 978-952-5401-73-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Adulthood Encyclopedia Britannica. Viitattu 5.11.2021.
  2. Schaie, K. W.: The course of adult intellectual development.. American Psychologist, 1994, 49. vsk, nro 4, s. 203–313. https://doi.org/10.1037/0003-066X.49.4.304.+Artikkelin verkkoversio Viitattu 5.11.2021.
  3. Kallio, 2016
  4. https://yle.fi/uutiset/3-10354185
  5. Hannu Ketonen: Keskeneräiset - Toisen asteen ammatillisen koulutuksen keskeyttäminen ja elämänkulku nuorten kertomana., s. 28. pro gradu. Turun yliopisto, 2018. Teoksen verkkoversio (viitattu 5.11.2021).
  6. Levinson, D. 1978. The season`s of man`s life. New York: Ballantines Books.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]