Vauvaikä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ihmisen ikäkaudet

Vastasyntynyt vauva punnituksessa.
Konttaamista opettelemassa.

Vauvaikä on ihmisen ensimmäinen ikäkausi. Vauvaikä on ihmisen ensimmäinen elinvuosi, jolloin hän kasvaa ja kehittyy enemmän kuin myöhemmässä elämässään koskaan samassa ajassa. Tässä vaiheessa lapsi on täysin muiden avun varassa. Tarpeensa ja tunteensa hän esittää itkemällä ja myöhemmin jokeltelemalla.

Imeväinen on suomalainen juridinen termi, joka tarkoittaa alle 12 kuukauden ikäistä lasta. Arkipuheessa samanikäistä lasta kutsuttaisiin vauvaksi. Termi ”imeväinen” esiintyy useissa Suomen asetuksissa ja ministeriöiden päätöksissä. Imeväistä käytetään myös puhuttaessa nisäkkäiden poikasista.

Aluksi lapsi ei osaa liikkua itse. Ensiksi hän opettelee kääntymään, myöhemmin ryömimään ja konttaamaan sekä nousemaan istuma- ja seisoma-asentoon sekä lopulta kävelemään. Syöminen etenee pelkästä äidinmaidosta soseisiin ja myöhemmin kiinteämpiin ruokiin. Imeväisen erityisvalmiste on elintarvike, jota käytetään silloin, kun imeväinen ei voi juoda äidinmaitoa tai äidinmaidonkorviketta sairauden tai muun vastaavan syyn takia.

Vauvaikää seuraa leikki-ikä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Karling, Marjo; Ojanen, Tuija; Sivén, Tuula; Vilhunen, Riitta ; Vilén, Marika: Lapsen aika. WSOY Oppimateriaalit, 2008. ISBN 978-951-0-32606-0.
  • Kaitaniemi, Tiina: Luonnollinen lapsuus. Helsinki: Avain, 2010. ISBN 978-951-692-806-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä psykologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.