Liftarimurhat

Liftarimurhilla tarkoitetaan kesällä 1971 Etelä-Suomessa tehtyjä kolmoissurmia, joihin todettiin syylliseksi hyvinkääläinen Ensio "Häkä-Enska" Koivunen.

Kolmen tytön katoaminen

11. heinäkuuta 1971 23-vuotias Salme Helena Metsänikula (s. 28. tammikuuta 1948) oli lähtenyt linja-autolla kotiseudultaan Anjalasta Helsingin kautta opiskelukaupunkiinsa Turkuun. Hän ehti Korialle, jossa katosi jäljettömiin. Hän oli jäänyt pois Korialla, josta hänen oli tarkoitus liftata Turkuun. Metsänikulan ystävä oli Turussa huolissaan, koska hän ei ollut vieläkään saapunut takaisin yliopistolle. Metsänikulan isä kävi Turussa selvittämässä asiaa, mutta kun tyttöä ei löytynyt, vanhemmat tekivät katoamisilmoituksen.

17. elokuuta 17-vuotiaat Ritva Anneli Raijas (s. 27. marraskuuta 1953) ja Pirjo Marjatta Laiho (s. 20. heinäkuuta 1954) lähtivät liftaamalla Helsingin Pitäjänmäeltä tätinsä luokse Hyvinkäälle. Perille he eivät päässeet ja muutaman päivän kuluttua heistä julkaistiin katoamisilmoitus. Viimeinen todistus Laihon ja Raijaksen sijainnista oli 14. elokuuta sillalta Hämeenlinnantiellä lähellä Keimolaa. Autoilija, 28-vuotias helsinkiläinen mies, otti tytöt kyytiin sillalta. Hänen muistikuvansa perustui siihen, että radiosta tuli Helsingin yleisurheilun EM-kisojen 5 000 m juoksun finaali. Hän vei tytöt Keimolan Essolle Kaarelan ja Nurmijärven tien risteykseen.

Tutkimus

Mies kertoi ottaneensa tytöt kyytiin kello 21.51 ja olleensa heidän kanssaan Essolla kello 22.00 saakka, jolloin hän oli lähtenyt pois ilman tyttöjä. Muut autoilijat olivat nähneet tytöt myöhemmin Helsinki–Hämeenlinna-tien varrella. Uuden vihjeen mukaan tytöt olivat nousseet punaiseen Citroën 2CV -malliseen autoon, jossa oli sotilaita.

Helsinkiläinen perhe lähti 18. elokuuta sienimetsään Inkoon Degerbyn kylään. Melkein heti metsään tultuaan perheen isä kompastui pitkälle mädäntyneeseen ruumiiseen, joka oli kääritty muovipressuun ja peitettynä sammaleella ja risuilla. Ruumiin vieressä oli siististi asetetut silmälasit ja kiiltonahkakengät. Inkoon poliisi hälytti paikalle KRP:n, joka aloitti metsässä etsinnät ja haravoi ympäristön. Paljastui, että kuolinsyy ei ollut luonnollinen. Myöhemmin uhrin henkilöllisyydeksi varmistui Salme Metsänikula. Uhrin omaisuudesta oli hävinnyt muun muassa kamera, kolme sormusta ja vyö.

Metsänikulan ruumiin löytöpaikka sijaitsi Degerbyn vanhan työleirin lähellä, jonne sijoitettiin rikollisia kärsimään tuomionsa viime hetkiä ennen vapautusta. Poliisi seuloi vankien tiedot ja sormenjäljet siltä varalta, että tekijä olisi joku siellä olevista.

20. elokuuta poliisille tuli soitto tavaroista, jotka joku oli löytänyt Helsingin Seutulan Vanhan lentokenttätien varrelta hylätystä kaivosta. Poliisit löysivät ojasta nuoren naisen henkilökohtaisia tavaroita, muun muassa Kela-kortin sekä äänilevyjä. Tavaroiden todettiin kuuluvan Raijakselle ja Laiholle.

Ruumiiden löytyminen

21. elokuuta joukko nuorukaisia löysi Hyvinkään Ridasjärven sorakuopalta kahden tytön ruumiit, jotka oli peitetty muovilla ja vaatteilla. Tytöt olivat Raijas ja Laiho. Muovipressu oli merkittävä todiste, sillä siinä oli numero, joka oletettiin Citroënin rekisterinumeroksi. Pressu oli valmistettu Ruotsissa, jossa niitä oli tehty tilauksesta viidelle ruotsalaisille yritykselle.

Raijas ja Laiho olivat todennäköisesti tavanneet 9. elokuuta surmaajansa Riihimäellä. 24-vuotias riihimäkeläinen radioasentaja kertoi tavanneensa tytöt 14. elokuuta Karavaani-nimisessä huoltamon yöbaarissa Riihimäellä ja vieneensä tytöt kolmen kilometrin päähän tanssipaikalle RytmiRiiheen kello 20.30. Sitten 28-vuotias teollisuusvartija kertoi kyydinneensä tyttöjä Keimolassa noin 22.00. Kyseessä olisivat voineet olla eri tytöt.

Ruotsalaisvalmisteinen pressu sai poliisin ulottamaan tutkinnat Ruotsiin. Oli ilmennyt myös, että tyttöjen liftauspaikalla Pitäjänmäellä olisi nähty Ruotsissa rekisteröity auto. Ruotsissa oli kesällä 1971 kadonnut 16-vuotias Anetta Wernersson matkalla Linköpingin nuorisokeskuksesta kotiin. Hänen arveltiin liftanneen. Poliisi yhdisti liftarimurhat Wernerssonin murhaan pressun ja ruotsalaisen auton välityksellä, mutta pressussa ollut numero 220, oli volttimäärä eikä rekisterinumero. Pressu oli todennäköisesti tullut Suomeen jonkin sähkölaitteen kanssa. Pressun yhteyttä liftarimurhiin ja Wernerssonin tapaukseen ei pystytty osoittamaan.

Uhrien kengät oli myös aseteltu siististi riviin kuten Inkoossa. Ruumiinavauksessa uhrien päästä löytyi ruhjeita. Veressä oli alkoholia. Toiselle tytölle oli tehty seksuaalista väkivaltaa. Kuolinsyy oli häkämyrkytys.

Etsintäkuulutus ja pidätys

Keskusrikospoliisi yhdisti tapausten tutkinnat, sillä tyttöjen surmat olivat hyvin samanlaisia ja myös tapauksen ajankohdat olivat melko lähellä toisiaan. Kaikki tytöt olivat liftanneet ja heidän tavaroitaan oli löydetty pitkin Etelä-Suomea. KRP teki ensimmäistä kertaa historiassaan uhreista julisteet, joita levitettiin ympäri Etelä-Suomea huoltoasemille ja tanssipaikoille. Yhdessä Vanhan lentokenttätien ojasta löytyneessä valokuvassa oli Degerbyn vankilatyöleirissä asuneelle miehelle kuuluneet sormenjäljet. Hänet etsintäkuulutettiin. Myös hänen autostaan vuosimallin 1967 Dodge Dart, rekisterinumero BNL-99, tehtiin rikosilmoitus. Auto oli henkilövihjeiden mukaan nähty useita kertoja.

Poliisi löysi auton 26. syyskuuta ja pidätti omistajan, 41-vuotiaan hyvinkääläisen Ensio Kalevi Koivusen (23. kesäkuuta 1930, Impilahti – 27. toukokuuta 2003). Hän oli pidätyshetkellä Hangossa olevassa saaressa. Auto takavarikoitiin, ja myös hänen kotiinsa tehtiin tutkinta, jossa löytyi kaksi laitonta pistoolia sekä naisen vyö ja kamera.

Koivusen kuulustelut

Kuulustelut olivat raskaita, koska Koivunen muutti kertomustaan päivittäin. Hän kiisti tappaneensa tytöt tai edes tavanneensa heitä. Hän oli kuitenkin kuljettanut sinä kesänä neljää liftarityttöä, mutta kiisti, että ne olisivat olleet samat tytöt. Eräässä kuulustelussa Koivunen myönsi tavanneensa Metsänikulan. Hän kertoi tavanneensa Hyvinkään Myllylammen rannalla itkuisen tytön, joka oli vaikuttanut oudolta, ehkä huumatulta. Hän oli ottanut Metsänikulan autoonsa ja vienyt tämän kahville. Koivusen mukaan Metsänikula kertoi yksityisiä asioita muun muassa opiskelustaan, ystävistään ja elämästään. Koivunen pani merkille, että Metsänikula käytti paljon lääkkeitä, tytön mukaan hermolääkkeitä. Kun Metsänikula ja Koivunen olivat jatkaneet matkaa, alkoi Metsänikulan rintaa puristaa. Koivunen oli pelästynyt, pysäyttänyt auton metsätielle ja poistunut autosta. Palattuaan hän oli huomannut, että tyttö makasi auton takapenkillä. Todettuaan tämän kuolleeksi Koivunen oli käynnistänyt moottorin ja ajellut vähän aikaa, kunnes oli piilottanut tytön ruumiin ja kengät siihen inkoolaiseen metsään, mistä sienestäjät sen löysivät.

Laihon ja Raijaksen tapausten kuulustelut alkoivat samalla tavalla kuin Metsänikulan. Aluksi Koivunen kiisti tienneensä tytöistä mitään, mutta muutti kertomustaan ja väitti tavanneensa Laihon jo aikaisemmin ja olleensa tytön kanssa suhteessa. Koivusen mukaan Laiho oli soittanut miehelle ja ehdottanut tapaamista. Kun tapaamispaikka oli sovittu, Laiho tuli paikalle ystävänsä Raijaksen kanssa. Tytöt ja Koivunen lähtivät ajamaan kohti Hyvinkäätä.

He olivat pysähtyneet levähdyspaikalle, jossa seuraan oli liittynyt ennestään tuntematon nuorimies. Jonkin ajan kuluttua he olivat ajaneet hiekkakummulle, jossa olivat nauttineet muovipressun päällä alkoholia. Raijakselle oli tullut huono olo, ja hän oli oksennellut. Pimeän tultua Koivunen oli lähtenyt autolleen hakemaan savukkeita. Sen jälkeen hän ei muistanut mitään. Hän muistaa vain seisseensä muovipressun vieressä, jonka päällä makasivat Laiho ja Raijas. Nuorukainen taustalla sanoi hänen tappaneen tytöt.

Kuulustelujen aikana oli kuulusteltu Koivusen vaimoakin, joka kertoi Koivusen liikkeistä. 15. elokuuta vaimo oli ollut kotona, kun Koivunen oli tullut kotiin ja kertonut kyydinneensä kahta tyttöä ja yhtä poikaa ja näyttäneensä heille kaupunkia. Kun Koivunen ja vaimo olivat lukeneet lehdestä kahden tytön katoamisesta, Koivunen totesi tytöt samoiksi, jotka hän oli tavannut.

Laihon ja Raijaksen kohdalla kertomus alkoi heti muuttua. Koivunen kertoi, että kaikki olivat siirtyneet takaisin autoon. Aikaisemmin mainittu nuorimies oli nyt kadonnut kertomuksesta. Tytöt olivat nukahtaneet takapenkille ja Koivunen rattiin. Herättyään mies oli huomannut, että moottori kävi. Koivunen yritti herättää tytöt mutta ei siinä onnistunut.

Pelästyneenä Koivunen ajeli ympäriinsä toivoen, että tytöt heräisivät, mutta totesi sitten tytöt kuolleiksi. Pelästyneenä hän muisti, mitä oli tapahtunut Metsänikulan kanssa kuukautta aikaisemmin. Koivunen pelkäsi joutuvansa vankilaan ja päätti päästä ruumiista eroon. Kun poliisi kysyi, mihin tytöt olivat kuolleet, Koivunen kertoi, että heidän nukkuessaan joku oli kaivanut auton takakontista letkun ja yhdistänyt sen pakoputken kautta auton sisälle takapenkille. Heräsi kysymys, miksi Koivunen ei kuollut häkään.

Koivunen ei koskaan myöntänyt syyllisyyttä, mutta vaihtoi kertomuksen yksityiskohtia monta kertaa pysymällä kuitenkin useissa kohdin asiassa. Yksityiskohdat muuttuivat aina kun poliisi esitti uuden kysymyksen. Koivusen vaimon kertoman mukaan he olivat pesseet auton oksennuksesta ja kurasta. Vaimolle Koivunen kertoi, että yksi tytöistä oli oksennellut autossa. Kun he kuulivat, että poliisi oli löytänyt sorakuopalta renkaanjälkiä, Koivunen oli vaimonsa mukaan vaihtanut autoon uudet renkaat. Myös miehen outo ja hermostunut käytös askarrutti vaimoa.

Koivusen kuulustelujen aikana oli teknisten tutkimusten tuloksena löydetty Laihon ja Raijasen surmapaikalta Koivuselle kuulunut hius. Metsänikulankin murhapaikalta oli löydetty hius, joka oli kuulunut Koivuselle. Koivusen kotoa löydetty kamera tunnistettiin Metsänikulan kameraksi. Tien pientareelta löydetyistä valokuvista löytyi Koivusen sormenjäljet.

Yleisövihjeitä tuli runsaasti. Yli 500 yleisövihjeestä suurin osa oli turhia, mutta osa oli merkittäviäkin. Esitutkinnan aikana eräs tyttö kertoi poliisille liftanneensa Helsingistä Hyvinkäälle. Auton kuljettaja oli 41-vuotias mieshenkilö. Aluksi kaikki näytti viattomalta, kunnes mies oli päättänyt tehdä omia suunnitelmia, muun muassa esitellä hänelle kaupunkia. Hän oli vienyt tytön muun muassa Taaborin vuorelle. Mies oli puhunut itsestään ja kertonut elämästään. Kun he olivat päässeet perille, mies ei halunnut päästää tyttöä autosta vaan oli ruvennut uhkaamaan, kun tyttö oli uhannut hypätä ulos liikkuvasta autosta. Tyttö oli päässyt autosta, mutta oli nähnyt miehen kotinsa vieressä tapauksen jälkeen monta kertaa. Kun hänelle näytettiin Koivusen kuvaa, hän tunnisti miehen heti.

Oikeudenkäynti

Koivunen pidätettiin Metsänikulan, Raijaksen ja Laihon murhasta. Hän istui aluksi Helsingin lääninvankilassa ennen kuin oikeudenkäynti alkoi Hyvinkään kihlakunnanoikeudessa. Oikeudenkäynti sai paljon julkisuutta. Koivunen oli aluksi tyytymätön asianajajaansa ja vaihtoi tätä kesken oikeudenkäynnin. Hän pyrki muuttamaan kertomusta oikeudessa. Hän toi myös sinne todistajia, jotka eivät kuitenkaan edistäneet asiaa. Oikeudenkäynti kesti kuusi tuntia lähes joka päivä.

Koivusen rikosrekisteri oli pitkä. Hänet oli tuomittu useista omaisuusrikoksista. Vuosina 1953–1968 mies oli ollut lyhyen aikana vapaana ja kahdeksan kertaa vankilamielisairaalassa. Liftarisurmien aikoihin hän oli jo vapautunut vankilasta istuttuaan siellä kuusi vuotta. Kaikki rikokset Koivunen oli tehnyt Hyvinkään ja Inkoon seudulla, koska näissä sijaitsi vankilatyöleiri. Hänet määrättiin mielentilatutkimuksiin.

Koivunen todettiin olleen tekojen aikana täydessä ymmärryksessä. Tutkimuksissa hänet todettiin notoriseksi valehtelijaksi eli hän oli täydessä ymmärryksessä oleva valehtelija.

Hyvinkään kihlakunnanoikeus katsoi Koivusen syyllistyneen jokaisen kolmen uhrinsa kohdalla vapaudenriistoon, törkeään pahoinpitelyyn sekä törkeään kuolemantuottamukseen ja tuomitsi tämän 25 vuodeksi kuritushuoneeseen.

Tasavallan presidentti Mauno Koivisto armahti Koivusen syksyllä 1981 10 vuoden kuluttua rikoksesta. Koivunen kuoli 27. toukokuuta 2003.

Liftarisurmat ovat nykyisenä rikostapauksena sarjamurha, joita on Suomessa tehty puolen tusinaa.

Aiheesta muualla

• Murha.info Liftarimurhat
• Elävä arkisto Liftarimurhat
• Salme Metsänikulasta tehty juliste