Ero sivun ”Ortodoksisen uskon tarkka esitys” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Uudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Tomisti (keskustelu | muokkaukset)
seulojat
88 363 muokkausta
Ak: Uusi sivu: {{Kirja | nimi-suomi = Ortodoksisen uskon tarkka esitys | nimi-alkuperäinen = Έκδοσις ακριβής της ορθοδόξου πίστεω...
(ei mitään eroa)

Versio 31. joulukuuta 2013 kello 17.03

Ortodoksisen uskon tarkka esitys
Έκδοσις ακριβής της ορθοδόξου πίστεως
Alkuperäisteos
Kirjailija Johannes Damaskolainen
Kieli kreikka (Bysantin)
Genre teologia, dogmatiikka
Julkaistu n. 728-743[1]
Suomennos
Suomentaja Johannes Seppälä
Kustantaja Ortokirja
Julkaistu 1980-1989
Sarja: Tiedon lähde
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Ortodoksisen uskon tarkka esitys (kreik. Έκδοσις ακριβής της ορθοδόξου πίστεως, Ekdosis akribēs tēs orthodoksou pisteōs; lat. De fide orthodoxa) on Johannes Damaskolaisen kirjoittama kristillinen teologinen teos, joka esittää nimensä mukaisesti yhteenvedon ortodoksisen kristillisen uskon sisällöstä. Teos on varhaisten kirkkoisien dogmaattisten teosten yhteenveto.[2][3]

Historia

Teoksen kirjoittaja Johannes Damaskolainen. Bysanttilainen ikoni 1300-luvun alusta.

Johannes Damaskolainen eli ja kirjoitti Bysantin valtakunnassa 600- ja 700-lukujen taitteessa. Ortodoksisen uskon tarkka esitys on hänen merkittävin teoḱsensa ja myös koko varhaisen kristikunnan merkittävimpiä teoksia.[4] Teos julkaistaan usein erillisenä. Alun perin se oli kuitenkin kolmas osa laajemmassa dogmatiikkaa käsittelevässä teoksessa nimeltä Tiedon lähde (Pēgē gnōseōs), joka käsitteli myös yleistä dogmatiikkaa sekä erilaisia harhaoppeja.[2]

Johanneksen teos liittyy ajan tarpeeseen muodostaa oikeaoppisesta ortodoksisesta uskosta kokonaisesitys, joka perustuu ekumeenisten kirkolliskokousten päätöksiin ja varhaisempien kirkkoisien teoksiin, ja asettaa oikean opin erilaisia harhaoppeja vastaan. Harhaopeiksi luettiin myös kristinuskon tuolloin tuore haastaja islam.[2] Johanneksen tavoitteena ei siis ollut esittää mitään uutta ja omaa, vaan koota aiempi teologia yhteen teokseen. Varhaisemmista kirkkoisistä Johanneksen lähteenä oli ennen kaikkea Gregorios Nazianzilainen, sekä tämän lisäksi muun muassa Basileios Suuri, Gregorios Nyssalainen, Nemesios Emesalainen, Kyrillos Aleksandrialainen, Leo Suuri, Leontios Bysanttilainen, Athanasios Suuri, Johannes Khrysostomos, Epifanios ja Pseudo-Dionysios Areopagita.[3] Esitysjärjestyksensä osalta teos seuraa Theodoretos Kyrrhoslaisen teosta Kristillisen opin tiivistelmä.[4]

Teosta voidaan pitää idän kirkon ensimmäisenä skolastisena teoksena[5] ja se oli merkittävä lähde myöhemmälle skolastiikalle. Teoksen ansiosta Johannesta on arvostettu sekä idän että lännen kirkossa. Burgundio Pisalainen käänsi teoksen latinaksi paavi Eugenius III:n käskystä vuonna 1150. Tätä käännöstä käyttivät muun muassa Petrus Lombardus, Tuomas Akvinolainen sekä monet muut läntiset skolastiset teologit. Teoksesta tehtiin uusia latinankielisiä käännöksiä 1500-luvulta alkaen. Donatus Veronensis julkaisi kreikankielisen tekstin ensimmäisen painetun laitoksen vuonna 1531 ja sekä kreikan- että latinankielisen tekstin sisältäneen painetun laitoksen vuonna 1548.[3][4]

Ortodoksisen uskon tarkka esitys on ainoa suomennettu osa Johanneksen Tiedon lähteestä.

Sisältö

Ortodoksisen uskon tarkka esitys käsittää 100 lukua. Ne on myöhemmin jaettu neljään kirjaan. Kirjajako ei kuitenkaan perustu teoksen sisältöön, eikä se esiinny kreikankielisissä käsikirjoituksissa. Se on todennäköisesti tehty vasta latinankielisissä versioissa mahdollisesti jäljitellen Petrus Lombarduksen teoksen Sentenssit jakoa.[3][4]

Kirja I

Kirja I (luvut 1-14) käsittelee Jumalan olemusta ja olemassaoloa, jumalallista luontoa ja kolminaisuutta.[4] Aluksi Johannes toteaa, että Jumala on käsittämätön, mutta ei kuitenkaan ole jättänyt meitä täydelliseen tietämättömyyteen, vaan on ilmoittanut itsestään eri tavoin siinä määrin kuin meille on hyödyllistä. Meidän ei kuitenkaan tule etsiä uteliaasti sellaista, mitä profeetat, apostolit ja evankelistat eivät ole meille välittäneet.[6]

Tämän jälkeen Johannes esittää todistuksensa Jumalan olemassaolosta sekä siitä, että on olemassa vain yksi Jumala eikä useita jumalia. Jumalan olemassaolon todistuksena Johannes pitää muun muassa sitä, että sekä ilmestykseen että järkeen nojaavat ovat asiassa samaa mieltä. Johannes esittää myös perusteellisen esityksen kolminaisuusopista ja Pyhän Kolminaisuuden osien suhteista, ja esittää loogiset todistukset sekä Pojalle että Pyhälle Hengelle. Jumala ei ole sanaton, eikä tämä Sana persoonaton. Vastaavasti Sanalla täytyy olla Henki. Tämän jälkeen Johannes käsittelee vielä Jumalan ja jumalallisen luonnon ominaisuuksia, Jumalan ykseyttä sekä Jumalaan liitettyjä nimiä ja ruumiillisia käsitteitä.[6]

Kirja II

Kirja II (luvut 15-44) käsittelee erityisesti luomakuntaa sekä ihmisluontoa ja ihmisen osaa maailmassa. Johannes esittää yhteenvedon aikansa luonnonfilosofisista, tähtitieteellisistä ja psykologisista näkemyksistä.[4] Hän aloittaa käsittelemällä iankaikkisuutta ja sen aikakausia eli aioneita sekä luomista, enkeleitä, Perkelettä ja pahoja henkiä. Jumala loi maailman hyvyydessään, koska halusi, että hänen hyvyydellään olisi kohde. Enkelit luotiin ennen ihmisiä, mutta osa niistä lankesi.[7]

Ortodoksisuuden riemuvoitto. Bysanttilainen ikoni noin vuodelta 1375-1425.

Tämän jälkeen Johannes käsittelee näkyvää luomakuntaa oman aikansa tieteen ja klassisen alkuaineiden jaottelun mukaisesti. Hän kuvaa taivasta ja sen vyöhykkeitä sekä kussakin vyöhykkeessä olevia planeettoja; valoa ja tulta; sekä taivaallisia valaisimia, eli aurinkoa, kuuta ja tähtiä, ja niihin liittyviä tähtitieteellisiä yksityiskohtia; ilmaa ja tuulia; vesiä ja meriä; sekä maata ja sen tuotteita. Samalla hän esittää maantieteellisen kuvauksen tunnetusta maailmasta.[7]

Maasta Johannes etenee paratiisiin ja ihmiseen. Paratiisi oli valmistettu ihmisille autuasta ja huoletonta elämää varten. Ihminen luotiin hyveelliseksi, synnittömäksi ja tahdoltaan vapaaksi. Johannes käsittelee ihmisen osaa ja tämän psykologiaa, kuten järkeä ja järkeä tottelematonta osaa, nautintoa ja surua, pelkoa ja vihaa, sekä mielikuvituksen, aistien, ajattelemisen ja muistamisen toimintaa. Tämän jälkeen hän käsittelee pathoksia eli sielun (passiivisia) liikkeitä, energeiaa eli sielun toimivaa (aktiivista) liikettä, sekä tarkemmin ihmisen tahdonvapauteen liittyviä seikkoja, kuten asioiden tapahtumista, tekojen tahallisuutta ja tahattomuutta, sekä sitä, mitkä asioista ovat meidän omassa vallassamme. Johannes käsittelee myös kaitselmusta, Jumalan ennaltatietämistä, sekä ennaltamääräämistä eli predestinaatiota.[7]

Kirja III

Kirja III (luvut 45-73) käsittelee ennen kaikkea Kristusta sekä tämän kahta luontoa (ihminen ja Jumala) ja muuta kristologiaa.[4] Johannes aloittaa käsittelemällä jumalallista armotaloutta ja meidän pelastustamme Jumalan lihaksitulemisen kautta. Hän käsittelee oppia Kristuksen kahdesta luonnosta ja esittää samalla argumentteja monofysitismiä eli yksiluonto-oppia vastaan. Kristus on yksi persoona, jolla on kaksi luontoa. Kristuksessa koko jumalallinen luonto yhdistyi yhdessä persoonassaan koko ihmisluontoon. Näin Kristus on kokonaan sekä täysi Jumala että täysi ihminen.[8]

Johannes käsittelee myös trishagion- eli kolmipyhäveisua; veisu käsittelee koko kolminaisuutta, eikä pelkästään Poikaa, niin kuin Petros Knafeus (Petrus Fullo) oli katsonut; sekä Marian asemaa Jumalansynnyttäjänä, minkä Nestorios oli kieltänyt. Tämän jälkeen käsitellään Kristuksen toimintoja eli energioita sekä tämän vapaata tahtoa. Jumalana Kristuksella oli jumalallinen toiminta ja tahto, ihmisenä ihmisluonnon toiminta ja ihmisen tahto. Samalla Kristuksen inhimillinen toiminta ja tahtokin jumaloituivat. Vaikka ihmisellä on kaksi luontoa, sielu ja ruumis, se ei tarkoita, että Kristuksella olisi kolme luontoa; luontoja on kaksi, Jumala ja ihminen, niin kuin sielu ja ruumis.[8]

Lopuksi Johannes käsittelee sitä, missä määrin Kristus otti ihmisen osan, kuten kärsimykset, tietämättömyyden, orjuuden, varttumisen ja pelon. Kristus rukoili kuin ihmiset, koska omaksui osamme myös sen suhteen. Kuolemassa hänen sielunsa ja ruumiinsa erosivat ja sielu laskeutui Tuonelaan, mutta jumaluus ei eronnut niistä kummastakaan, toisin sanoen Kristuksen persoona pysyi yhtenä myös kuolemassa. Kristus ei kokenut turmelusta eikä katoavaisuutta. Kuolemansa kautta hän tuli meille ylösnousemuksen, katoamattomuuden ja kärsimyksestä vapauden esikoiseksi.[8]

Kirja IV

Kirja IV (luvut 74-100) käsittelee edelleen Kristusta sekä sekalaisia teologisia kysymyksiä.[4] Johannes jatkaa edellisen kirjan teemaa käsittelemällä ensin ylösnousemisen jälkeisiä asioita sekä sitä, että Kristuksen sanotaan istuvan Isän oikealla puolella. Tämän jälkeen hän käsittelee erilaisia kristologisia kysymyksiä, kuten sitä, miksi lihaksi tuli Poika, eikä Isä tai Pyhä Henki; onko Kristuksen persoona luotu vai luomaton; ja milloin Poikaa alettiin kutsua Kristukseksi.[9]

Tämän jälkeen Johannes käsittelee uskoa, kastetta, ristiä, itään päin kumartamista, sakramentteja eli mysteerioita, pyhiä ja pyhäinjäännöksiä, ikoneita, sekä Raamattua ja Kristuksesta sanottua. Hän torjuu sen ajatuksen, että Jumala olisi pahan alkusyy, ja käsittelee sitä ongelmaa, miksi kaiken ennalta tietävä Jumala loi myös ne syntiset, jotka eivät koskaan tule katumaan. Teoksen lopuksi Johannes käsittelee Jumalan lakia ja synnin lakia, sapatin asemaa, neitsyyttä, ympärileikkausta, Antikristusta sekä ylösnousemusta.[9]

Lähteet

  1. ↑ McEnhill, Peter & Newlands, George: Fifty Key Christian Thinkers, s. 130-131. Routledge Key Guides. Routledge, 2004. ISBN 0203645847. Teoksen verkkoversio.
  2. ↑ a b c Seppälä, Johannes: "Johdanto". Teoksessa Johannes Damaskolainen 1980 (Osa I), s. 7-10.
  3. ↑ a b c d Schaff, Philip (toim.) & Lequien, Michael: Prologue NPNF2-09. Hilary of Poitiers, John of Damascus. Christian Classics Ethereal Library. Viitattu 2.1.2014.
  4. ↑ a b c d e f g h O'Connor, John Bonaventure: St. John Damascene Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. Viitattu 2.1.2014. (englanniksi)
  5. ↑ Murzaku, Ines Angeli: Returning home to Rome: the Basilian monks of Grottaferrata in Albania, s. 37. Analekta Kryptoferris, 2009. ISBN ISBN 88-89345-04-7. Teoksen verkkoversio.
  6. ↑ a b Johannes Damaskolainen: Ortodoksisen uskon tarkka esitys 1-14 (I.1-14).
  7. ↑ a b c Johannes Damaskolainen: Ortodoksisen uskon tarkka esitys 15-44 (II.1-30).
  8. ↑ a b c Johannes Damaskolainen: Ortodoksisen uskon tarkka esitys 45-73 (III.1-29).
  9. ↑ a b Johannes Damaskolainen: Ortodoksisen uskon tarkka esitys 74-100 (IV.1-27).

Kirjallisuutta

Suomennos

  • Johannes Damaskolainen: Ortodoksisen uskon tarkka esitys. Osa I. Suomentanut Johannes Seppälä. Joensuu: Ortokirja, 1980. ISBN 951-95564-4-3.
  • Johannes Damaskolainen: Ortodoksisen uskon tarkka esitys. Osa II. Suomentanut Johannes Seppälä. Joensuu: Ortokirja, 1980. ISBN 951-95564-8-6.
  • Johannes Damaskolainen: Ortodoksisen uskon tarkka esitys. Osa III. Suomentanut Johannes Seppälä. Joensuu: Ortokirja, 1987. ISBN 951-95895-6-2.
  • Johannes Damaskolainen: Ortodoksisen uskon tarkka esitys. Osa IV. Suomentanut Johannes Seppälä. Joensuu: Ortokirja, 1989. ISBN 951-95896-0-0.

Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia

  • Saint John of Damascus: The Orthodox Faith. Teoksessa Saint John of Damascus: The Fount of Knowledge. The Philosophical Chapters, on Heresies, the Orthodox Faith. The Fathers of the Church, Vol. XXXVII. CreateSpace Independent Publishing Platform, 2012. ISBN 1470149249.
  • Saint John of Damascus: An Exact Exposition of the Orthodox Faith. Nide 9 / Select library of Nicene and post-Nicene fathers of the Christian church: Second series. Toimitut ja käännös: Paul A. Boer, L. Pullan, E. W. Watson. Veritatis Splendor, 2012.

Aiheesta muualla

Teos

Muuta

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ortodoksisen_uskon_tarkka_esitys&oldid=13762084”