Jumala

Wikipedia

Ohjattu sivulta Ylijumala
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee jumalan käsitettä yleisesti. Artikkeli Jahve käsittelee juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin Jumalaa. Artikkeli Jumala (kristinusko) käsittelee kristillistä käsitystä, artikkeli Allah islamilaista käsitystä Jumalasta.
Osa artikkelisarjasta
Jumalat

Jumalan olemassaolo
Agnostisismi
Ateismi
Deismi
Henoteismi
Monoteismi
Panteismi
Panenteismi
Polyteismi
Teismi

Jumalatodistukset
Luonnonteologia
Kaikkivoipaisuuden paradoksi
Kosmologinen todistus
Ontologinen todistus
Pahan ongelma
Teleologinen todistus

Jumalausko
Uskonto
Usko
Uskonnollisuus
Uskovainen

Jumaluusoppi
Teologia
Uskonnonfilosofia
 n • k • m 
Zeuksen patsas British Museumissa.
Zeuksen patsas British Museumissa.

Jumala, jumaluus tai jumalolento on käsite, joka tarkoittaa tavallisesti henkilöllisiksi käsitettyjä yliluonnollisia olentoja, joiden uskotaan hallitsevan luonnonvoimia, ihmisten kohtaloita ynnä muuta.[1] Uskonnosta riippuen jumalia voi olla yksi tai useampia.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Jumalakäsitykset

Teismi eli jumalausko on käsitys, jonka mukaan on olemassa persoonallinen, vaikuttava jumala tai jumalia.[2] Monoteismiin eli yksijumalisuuden mukaan jumalia on vain yksi. Polyteismiin eli monijumalisuus on käsitys, jonka mukaan jumalia on useita.

Monijumalisissa käsityksissä jumalilla saattaa olla arvojärjestys ja eri tehtäviä. Tällöin yksi jumalista voi olla ylijumala, kuten muinaisessa kreikkalaisessa uskonnossa Zeus.

Panteismi eli kaikkijumalisuus samastaa jumalan kaikkeuden kanssa. Deismi on käsitys, jonka mukaan kaikkeus on saanut alkunsa jumalan tai jumalien luomistyöstä, mutta ei ole sen jälkeen ollut jumalan tai jumalien vaikutuksen alaisena.

Sanaa ateismi käytetään joko viittaamaan näkemyksiin, joiden mukaan jumalaa tai jumalia ei ole olemassa tai käsityksiin, joista puuttuu käsitys jumalan olemassaolosta.[3] Agnostismiksi kutsutaan näkemystä, jonka mukaan ei voida tietää, onko jumalaa tai jumalia olemassa.[3]

[muokkaa] Jumalat eri uskonnoissa

Michelangelon tulkinta Jumalasta maalauksessa Auringon ja kuun luominen Sikstuksen kappelissa.
Michelangelon tulkinta Jumalasta maalauksessa Auringon ja kuun luominen Sikstuksen kappelissa.

Eri uskontojen käsitykset jumalista poikkeavat toisistaan. Monoteistiset jumalat ovat uskontojen jumaluusopeissa usein äärettömiä ja rajoittamattomia eli tavallisesti ainakin täydellisiä, kaikesta muusta riippumattomia eli kaikkivoipia ja kaikkitietäviä. On olemassa myös dualistisia eli kaksijakoisia jumalakäsityksiä, joiden mukaan on olemassa kaksi yhtä voimakasta jumalaa, jotka edustavat hyvää ja pahaa ja taistelevat keskenään. Kristinuskon Jumalan uskotaan olevan kaikkitietävä, kaikkivaltias, kaikkihyvä, persoonallinen ja ei-aineellinen henki. Islamin Jumalaan sopivat pääosin samat määreet. Kuitenkin esimerkiksi monien muslimien mielestä kristityt ovat kolminaisuusopin vuoksi monijumalisia, ja joidenkin hindulaisuuden pyhien kirjojen mukaan hindujen monet jumalat ovat vain heijastus yhdestä jumalasta.

Erityisesti kristinuskon ja islamin jumalien olemassaoloa on todisteltu samoilla perusteluilla, niin sanotuilla perinteisillä jumalatodistuksilla. Niitä ovat erityisesti ontologinen todistus, kosmologinen todistus ja teleologinen todistus. Tunnettu on myös niin sanottu pelurin todistus eli Pascalin vaaka. Ateistit puolestaan ovat perustelleet jumalien, usein nimenomaan abrahamilaisten uskontojen Jumalan, olemattomuutta jumalakäsitteen sisäisillä ristiriidoilla ja esimerkiksi niin sanotulla pahan ongelmalla.

Nykyajan länsimaisessa uskonnonfilosofiassa on yleistä jakaa uskonnolliset näkemykset kahteen luokkaan: niihin, joiden mukaan väitteelle jumalien olemassaolosta voidaan tarjota todisteita (evidentialismi), ja niihin, joiden mukaan jumalien olemassaololle ei ole todisteita mutta joissa kuitenkin uskotaan jumalaan (fideismi). Jälkimmäisen näkemyksen mukaan jumalien olemassaoloon uskominen on ensisijaisesti uskonnollisen uskon ja henkilökohtaisten kokemusten varassa. Esimerkiksi Søren Kierkegaard katsoi, että uskossa järki täytyi hylätä, jotta voitaisiin uskoa johonkin järkeä suurempaan.[4]

Vuonna 1994 tehdyn tutkimuksen mukaan suomalaisten mielestä Jumala on rakastava (62%), turvallinen (59%), anteeksiantava (59%), vihaava (3%), pelottava (5%) ja rankaiseva (5%) [5].

[muokkaa] Etymologia

Suomen sana jumala on ilmeisesti omaperäinen suomalais-ugrilainen sana.[6] Esimerkiksi mordvalaisilla samantapainen sana Jumi ja mareilla Jumo ovat jumaluuksien nimiä. Jumi-niminen jumala tunnettiin Suomessakin, tosin siitä on jäänyt vain hyvin vähän tietoa.

Sanaa jumala on pidetty myös vanhana lainana arjalaiskielistä, joissa sen vastine dyumān- on tarkoittanut taivaallista, kirkasta ja loistavaa. Esimerkiksi Indra-jumaluutta on puhuteltu tällä termillä. Suomen sanojen alkuperän (1992) mukaan tämä käsitys on virheellinen, mutta Nykysuomen etymologinen sanakirja ei tyrmää ajatusta täysin.

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0
  2. ↑ teismi: fil. oppi jonka mukaan kaikkeuden luojana ja ylläpitäjänä on persoonallinen jumaluus. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0
  3. ↑ 3,0 3,1 Jukka K. Korpela: Pienehkö sivistyssanakirja Jukka K. Korpela. Viitattu 16.4.2007.
  4. ↑ Søren Kierkegaard Thu May 11, 2006. Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 2.4. 2008. (englanniksi)
  5. ↑ Heino, Harri: Mihin Suomi tänään uskoo. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-27265-5.
  6. ↑ Etymologisen sanakirjan Suomen sanojen alkuperä (1992) mukaan.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Armstrong, Karen: Jumalan historia: 4000 vuotta juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia. (A history of God: The 4000-year quest of Judaism, Christianity and Islam, 1993.) Suomentanut Markku Päkkilä. Jyväskylä: Ajatus Kirjat, 2007. ISBN 978-951-20-7027-5.
  • Helenius, Timo & Koistinen, Timo & Pihlström, Sami (toim.): Uskonnonfilosofia. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
  • Pyysiäinen, Ilkka: Jumalan selitys: 'Jumala' kognitiivisena kategoriana. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14940-7.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Jumala
Henkilökohtaiset työkalut