William Jokinen

William Jokinen
Henkilötiedot
Syntynyt	25. helmikuuta 1889 Peräseinäjoki
Kuollut	10. marraskuuta 1958 (69 vuotta) Porvoo
Ammatti	Vapaakirkon saarnaaja, sisälähetystyöntekijä, kirjailija
Vanhemmat	Valentin Mäkirinta, myöh. Jokinen ja Sanna Jokinen, o.s. Vainionpää
Puoliso	Maria Helena (Maija) Jokinen, o.s. Hildén
Lapset	Ensio Johannes (Jukka) ja Ester
Kirjailija
Salanimi	Martti Taivalkoski
Aikakausi	1912—1958
Tyylilajit	hengellinen kirjallisuus
Aiheet	etsikkoaika, kilvoitus, sielunhoito
Esikoisteos	Onko ijankaikkinen helvetti olemassa? Päivänkysymyksiä. 1912.
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

William Matias Jokinen (25. helmikuuta 1889 Peräseinäjoki – 10. marraskuuta 1958 Porvoo) oli suomalainen Vapaakirkon saarnaaja ja sisälähetystyöntekijä sekä kirjailija. Hän käytti myös nimimerkkiä Martti Taivalkoski.

Perhe

Jokisen vanhemmat olivat maanviljelijä Valentin Mäkirinta, myöh. Jokinen, ja Sanna Jokinen, o.s. Vainionpää. He avioituivat vuonna 1885.

Jokiset ostivat raivaamattoman korpitilan kauniilta paikalta Peräseinäjoen ja Jalasjärven rajalta. Työntäyteinen aika alkoi. Nousi rakennus toisensa jälkeen, peltomaata raivattiin. Uudistila vaati melkoisia varoja. Sitten isän piti mennä sotapalvelukseen Alavudelle. Velkasitoumuksia ei pystytty maksamaan. Silloin isä päätti lähteä Amerikkaan tarkoituksenaan ansaita tarvittavia varat velkojen maksuun. Uhkarohkeitten seikkailujen jälkeen – sotapalvelus oli kesken, oli saatava passi – isä saapui Yhdysvaltoihin.

Kotiin jäivät vaimo Sanna ja perheeseen syntyneet kolme poikaa: Urho Johannes, Eeli Valentin ja William Matias. Äiti oli lukenut lähetyssaarnaaja William Careyn elämäntyöstä Intiassa. Hän toivoi ja anoi hartaasti Herralta, että pojastaan tulisi sanajulistaja. Jumalan kanssa tekemänsä liiton merkiksi hän antoi nuorimmalleen lähetyssaarnaajan nimen.

Toivo saada hyödyntää isän Amerikan ansioita petti. Tuli onnettomuuksia. Muutaman Amerikka-vuoden jälkeen Bessemerin kaivoksilla Michiganissa työskennellyt perheen isä kuoli vuonna 1894 loukkaannuttuaan vakavasti rautakaivoksessa. Tieto isä-Valentinin kuolemasta levisi velkojille Peräseinäjoella. Nämä ottivat oikeudettomasti Jokisen omaisuutta. Kuka otti hevosen, ketkä lehmät, ketkä muuta tavaraa. Jokainen otti mitä, halusi. Perhe joutui muuttamaan. He aluksi asuivat useassa paikassa, mutta myöhemmin Rauhalan isäntä tuli jonkin ajan perästä uskoon ja rakennutti mailleen Jokisille pienen rakennuksen, Ilolaakson. Velkamiehet olivat jakaneet Jokisen tilan pellot ja rakennukset.

Ennen aviota Sanna Jokinen toimi Peräseinäjoella perustetun kiertokoulun opettajana, oli jo tyttösenä isänsä mukana rakentamassa nälkävuosien aikana hätäaputöinä toteutettua ”tokerotietä” sekä Homppuojaa kaivettaessa suo-ojituksessa. Sieltä huonoista työskentelyoloista hän lienee saanut reumatismin alun, mikä vaikeutti hänen elämäänsä. Kun perhe joutui kotoaan lähtemään, tilapäistöiden palkka ei ollut riittävä perheelle. Leipä oli tiukassa. Ilolaksossa asuessaan äiti aloitti yksityisopetuksen. Välillä joku Sanna-äidin uskonystävistä kuuli sisäisen äänen: ”Vie ruokaa niille orvoille, heillä on suuri nälkä eikä mitään syötävää.” Kolme poikaa polvistuivat ja kiittivät Jumalaa rukouksensa kuulemisesta. Perheen lapset Urho, Eeli ja William Jokinen joutuivat aluksi kerjäämäänkin. Perheen äiti oli jossakin vaiheessa päässyt elämään uskossa ja toimi Vapaan Lähetyksen puhujana, kirjojen myyjänä sekä sielunhoitajana. Myöhemmin Eeli ja William myivät hengellisiä kirjoja ja itse tekemiään puuveistoksia. Varsinkin rautalangan päässä olevat linnut olivat suosittuja. Jos pyrstöstä painoi ja päästi irti, linnut nokkivat. Jos pyrstöstä painoi ja päästi irti, linnut nokkivat. Jos kirjat jossakin eivät menneet kaupaksi, Eeli keksi vaihtokaupan: kirjaa vastaan ruokaa talosta. Näinkin saatiin perheelle elantoa.

Kasvavat pojat keksivät kaikennäköistä, jolloin äiti turvautui ruumiilliseen kuritukseen. Kuitenkin myöhemmin hänen asenteensa muuttui ja hän puhui lempeästi ja pyysi, että Herra muuttaisi poikien sydämen. Se auttoi.

Suhde esirukoilevaan äitiin oli läheinen äidin elinajan. Sanna Jokisen vaellus päättyi 1.6.1924.

William ja Sanna Jokisen kotipaikaksi tuli Janakkalan Turenki kesäkuussa 1917. Miksi Turenkiin? Sieltä oli helppoa matkustaa eri puolille Suomea sekä paikka oli lähellä Hämeenlinnaa. Olihan Hämeenlinnassa puhelinvirkailija Maria Helena (Maija) Hildén. Muutama kuukausi muuton jälkeen William ja Maria Helena vihittiin. Perheeseen syntyivät lapset Ensio Johannes ja Ester. Ylioppilasnuorukainen Ensio Johannes (Jukka) katosi jatkosodan aikana vuonna 1941. Epätietoisuus Jukan kohtalosta ahdisti perhettä. Isä yritti kaikin keinoin saada selville, miten on käynyt. Lievää toivetta piti yllä ajatus, että Jukka on vangittu. Kuitenkin Jukan ruumis löydettiin ja hautajaiset pidettiin syyskuun 20. päivänä 1942. Suru vaikutti suuresti Williamin terveydentilaan.

Työssä

William Jokinen oli aluksi mukana työväenliikkeessä. Vuonna 1906 Eeli-veli tuli uskoon ja saman vuoden lopulla myös William. He aloittelivat sananjulistusta Etelä-Pohjanmaalla. Eeli kävi Tampereella Vapaan Lähetyksen saarnaajakoulun. William seurasi Eelin jalanjälkiä vuonna 1909. Kuitenkin väärinkäsityksen vuoksi William keskeytti opinnot syyslukukauden lopussa. Eeli ja William Jokinen pitivät herätyskokouksia aluksi Etelä-Pohjanmaalla. Erityisesti Kauhava, Lapua ja Jalasjärvi joutuivat herätyksen piiriin.

Veljesten kaupunkikausi oli vuosina 1911 – 1920. Tällöin kymmenkunta Suomen suurinta kaupunkia tuli evankelioinnin kohteeksi. Kulkuyhteyksien helpottamiseksi saarnaajaveljekset ostivat Nurmon Kouranpysäkiltä pienen mökin, jonne äiti ja saarnaajaveljekset muuttivat. Tällöin Peräseinäjoelta kolmen peninkulman matka asemalle jäi pois. Urhosta oli tullut maanviljelijä ja hän asui vaimonsa kotitilalla. Vuonna 1911 Eeli ja William pitivät ensimmäiset kuukausia kestäneet kaupunkiherätyskokouksensa Oulussa, Kuopiossa, Mikkelissä ja Helsingissä. Paikkakunnilla pidettiin monta kymmentä kokousta, Helsingissä oli kymmenen viikon herätyskokoussarja. Vuonna 1912 olivat vuorossa Hämeenlinna, Lahti, Viipuri ja Jyväskylä. Vuonna 1913 oli Tampereella kymmenen viikon kokoussarja. Alkanut maailmansota haittasi kokousten pitämistä. Kuitenkin tällöin mm. Kotka, Helsinki ja Pori olivat kokouskaupunkeina.

Tiiviiseen työhön menivät voimavarat. Niinpä veljekset olivat kesällä 1912 Kirvun luonnonparantolassa toipumassa. Seuraavana kesänä taas tiiviin työkauden jälkeen piti voimia palautella. Tällöin he olivat Ruotsissa Djursätran kylpylaitoksessa.

Mainittakoon Christian Endeavour-järjestön konferenssi kesällä 1912 Oslossa. Huippukohdaksi tuli, kun kuningas Haakon VII puolisoineen ja poika Olav ottivat vastaan 600 konferenssiin osallistujaa aterialle ja seurustelemaan. Jokisen veljekset olivat mukana ikimuistoisessa tapahtumassa.

Herätyskokouksia pidettiin sitten useissa Suomen kaupungeissa. Vapaan Lähetyksen, myöhemmin Vapaakirkon työtovereista mainittakoon Jokisten veljesten historiassa äiti Sanna Jokinen, Oskari Jalkio, Vilho Rantanen ja Hilja Aaltonen. Mikkelin nuorisokokouksesta tuli käänteentekevä Eelis Gulinille, tulevalle Tampereen piispalle. Eeli ja William Jokinen pitivät herätyskokoustaan. Gulin totesi siitä illasta ”Annoin itseni Jumalalle”. Eeli ja William Jokinen saivat olla välikappaleina. Samassa kokouksessa oli mukana myös tuleva arkkipiispa Ilmari Salomies. Toinen tuleva arkkipiispa Aleksi Lehtonen ja Jokisen veljekset pitivät yhteisiä nuorisojuhlia Jyväskylän seminaarilla vuonna 1913. Elinikäinen ystävyys tulikin Lehtosen ja veljesten välille.

Kansainvälinen kausi alkoi vuonna 1920. Jokiset kävivät evankelioimassa Virossa ja Skandinaviassa. Yhdysvalloissa he olivat vuonna 1922. Kahdeksan kuukautta kestänyt työjakso eri puolilla Amerikkaa oli rasittavan työntäyteinen. Vuonna 1926 oli voimallinen kokoussarja Helsingissä. Veljekset jatkoivat kokoussarjojaan 1930-luvulla ja jossakin määrin myöhemminkin.

Kesällä 1925 Jokisen veljekset tekivät uuden aluevaltauksen. He hankkivat suuren yli 1000 henkilöä vetävän kokousteltan. Siitä tuli suurmenestys - tosin vastustajat nimittivät sitä "Jokisen veljesten sirkukseksi". Isossakyrössä, Tampereella ja Mikkelissä pidettiin ensimmäiset telttakokoukset, joita mainostettiin tehokkaasti edeltä käsin. Mikkelissä puhujia oli eri hengellisistä piireistä. Jokisten kokouksissa oli myös tunnusomaista käden nostaminen uskonratkaisun merkiksi. William Jokinen oli evankelioimistyössä vuodesta 1910 alkaen. Hän teki opinto- ja puhujamatkoja Yhdysvaltoihin (1922, 1930 – 1931), Pariisiin Ranskaan 1930, Englantiin 1922, Viroon 1921 sekä eri Skandinavian maihin useaan eri otteeseen.

Christan Endeavor, CE –järjestö

Francis E. Clark perusti vuonna 1881 Yhdysvaltojen Willistonissa ensimmäisen CE-yhdistyksen. Siihen liittyi 50 henkilöä. Vuonna 1914 maailmanlaajuisesti jäseniä oli 5 000 000. Järjestön ilmettä kuvasi mm. ”Ratkaisukristillisyys” ja ”Kristus ja seurakunta”. Paljon painoa pantiin rukoukselle ja Raamatun säännölliselle lukemiselle. Vuonna 1916 Jokisen veljeksistä tuli Nuorten kristittyjen Liiton (CE) matkasihteereitä. William Jokinen toimi CE:n ensimmäisenä matkasihteerinä ja puhujana sekä järjestön hallituksen jäsenenä 1916 – 1945. Vuonna 1947 CE-liitto ja Varhaisnuorisoliitto lakkautettiin. Tilalle perustettiin Suomen Vapaakirkon Nuoret.

CE-yhdistyksen jäsenlupaus oli tällainen:

”Uskoen, että Herra Jeesus Kristus antaa voimaa, lupaan Hänelle koettaa tehdä , mitä Hän tahtoo minun tekevän, että säännöllisesti rukoilen ja luen Raamattua joka päivä, ja kannatan omaa seurakuntaani kaikella tavalla, varsinkin käymällä sen viikko- ja sunnuntaikokouksissa, ellei minulla ole joku sellainen este, jonka voin omantuntoni hyväksymänä esittää Vapahtajalleni, ja tietoni mukaan tahdon elää kristillistä elämää. Varsinaisena jäsenenä lupaan olla uskollinen kaikille velvollisuuksilleni, olla läsnä ja ottaa osaa muullakin tavoin kuin vain lauluun, jokaiseen nuorten kristittyjen yhdistyksen kokoukseen, jollei minua estä joku syy, jonka voin omantuntoni. hyväksymänä esittää Herralleni ja Mestarilleni. Jos minun täytyy olla poissa kuukauden pyhityskokouksesta, tahdon, mikäli mahdollista, lähettää ainakin raamatunlauseen luettavaksi vastauksena nimeäni huudettaessa.”

Julkaisuista

Puhujamatkoilla Jokisen veljekset huomasivat hengellisten kirjojen arvon. Juhlavieraille olisi merkityksellistä saada kotiin hyvä kirja, joka hyödyttäisi elämän taisteluissa. William julkaisi ensimmäisen kirjansa vuonna 1919. Vuoteen 1932 mennessä WSOY julkaisi kuusi Williamin kirjaa. Sisällöt koskettelivat uskonnollisia tutkisteluja ja muistelmia, uskonnollisia puheita, oli kirjanen kiusatuille ja kärsiville, voimakas herätysromaani, lohdun sanoja sekä hiljaisten hetkien lauluja. Oman elämänsä suurina ahdistuksen vuosina William kirjoitti kirjat ”Mitä tämän jälkeen” ja ”Kuoleman porttien takana”. Viimeisin kirja oli ”Näky”, josta ilmestyi kuusi painosta. Tuottelias kirjailija William Jokinen julkaisi nelisenkymmentä kirjaa. Runoilija William Jokisen tuotantoa on myös sävelletty.

Arviointia

Alussa kuvattu kodin lähtökohtatilanne Jokisen veljeksillä ulkoisesti oli huono. Kuitenkin rakastava, uskoon tullut äiti piti hyvää huolta pojistaan. Näistä lähtökohdista lähteneinä hengellisen heräämisen jälkeen pojista tuli aloitekykyisiä, kutsumustietoisia evankelistoja. Ajateltakoon esimerkiksi kaupunkievankelioinnissa kaupunkien suurimpien tilojen vuokraamisia herätyskokouksia varten sekä telttatoiminnan aloittamista. Kokoustoimintaan suhtauduttiin kriittisesti tai sitä ihasteltiin. Kouluneuvos S. Salmensaaren sana pätee herätyksiin nähden: ”Kun puhutaan herätyksistä ja niiden tuloksista, niin luetellaan vain kääntyneiden lukumäärä, jopa vain se, kuinka moni nosti kätensä kokouksissa Syrjään vetäytyneistä ja luopiosta ei tehdä lukua.” Jokisen veljestenkin tulokset näyttävät suurilta. Sivuun jääneitäkin oli paljon. Tätä arvosteltiin. Tiukimmat arvostelivat Vapaakirkon jäsenmäärän kasvun kannalta. Tulokset näyttävät kuivuneen. CE-liiton tilastot eivät ole myöskään rohkaisevat.

Toisensuuntainen on arvio, jolloin tilastot on syytä jättää sivuun. Veljesten herätys nosti Vapaan Lähetyksen kuolleesta tilasta. Uusi aika koitti. Silti ratkaisun tehneistä moni jäi varsin pian pois. Seurakuntatoiminnoissa ei ehkä ollut vastaavaa latausta kuin veljeksillä. Ehkä vanhemmilla seurakuntalaisilla oli ennakkoluuloja ja jäykkyyttä. Eeli ja William Jokisen kokouksista sai alkunsa CE-nuorisoliike, johon vuonna 1914 kuului 130 jäsentä ja, joka eli kukoistusaikaansa 1920-luvulla. Seurakunnan jäsenmäärää se ei suurestikaan kasvattanut, koska liikkeeseen kuuluminen ei edellyttänyt seurakuntaan kuulumista. Sen sijaan seurakunnan työhön sillä oli suuresti virvoittava vaikutus. CE:n valinta lienee kuitenkin ollut huono ratkaisu; se ei pystynyt korvaamaan seurakuntaa. Mutta tuli toki uutta: into herätystyöhön, uusia työntekijöitä. Useat Vapaakirkon saarnaajat olivat tulleet kääntymykseen tai kosketuksiin evankeliumin kanssa veljesten kokouksissa. CE oli nuorten liitto, josta aikuistuneet jäsenet siirtyivät eri seurakuntiin. Myös Vapaasta Lähetyksestä siirtyi näinä aikoina paljon jäseniä muihin yhdyskuntiin. Myöhemmin entisiä CE:läisiä siirtyi Vapaakirkkoon. Se luultavasti lisäsi jäseniä. Niinpä ehtoolliselle oikeutetuilla mitattuna 1920 – 1940 jäsenmäärä kaksinkertaistui. Oleellisimmin vaikuttivat uudet herätykset Vapaakirkon omilla kentillä.

Teoksia

• Lauluja herätyskokouksille, toimittaneet Veljekset Jokinen. Eeli ja William Jokinen 1912
• Onko ijankaikkinen helvetti olemassa? Päivänkysymyksiä. Tekijä, Hämeenlinna 1912, 2. painos Kotimainen herätystyö, Tampere 1915
• Kuninkaan saapuessa, kirjoitti W. J. Tekijä, Tampere 1914
• Suomen nuoriso Kristukselle. Kotimainen herätystyö, Tampere 1915
• Herätyslauluja, osa 1, toimittaneet veljekset Jokinen. Eeli Jokinen, Jyväskylä 1916, 20. painos 1944
• Mikä valtakunta lopullisesti voittaa näissä kansojen kamppailuissa : suuria ajan kysymyksiä. Veljekset Jokinen, Turenki 1920
• Mitä on henkikaste, hengellä täyttyminen, kielillä puhuminen, osat 1-2, tekijät C. Morgan ja W. Jokinen. Veljekset Jokinen, Jyväskylä 1921
• Ikuinen aamu. Veljekset Jokinen, Turenki 1923
• Maailma katastrofin edessä. Veljekset Jokinen, Turenki 1923
• Kun muistot heräävät. WSOY 1926
• Kristus maailman yössä. WSOY 1927
• Koko kaupunki joutui sekasortoon, romaani. WSOY 1929
• Hyljättyjen Jumala : kirjanen kiusatuille ja kärsiville ijäisyysmatkaajille. WSOY 1929
• Kokoelma herätyslauluja, toimittanut William Jokinen. Hämeenlinna 1930
• Siunausten virrassa : lohdun ja rohkaisun sanoja Jumalan siunausta etsiville. WSOY 1931
• Matkanäkyjä : hiljaisten hetkien lauluja. WSOY 1932
• Lopun merkit puhuvat. Uusi Kirja, Helsinki 1933
• Suuren herätyksen päivä : sanoja herätyksestä ja hengenvuodatuksesta. 1935
• Evankeliumia kiusatuille, osa 1. Uusi kirja, Helsinki 1936
• Jumalan puutarhassa : runoja ja mietelmiä. WSOY 1936
• Palava elämä : ajatuksia mestarin edessä. WSOY 1937
• Elämän päivät : syntymäpäiväkirja : raamatun lauseita ja runoja jokaiselle vuoden päivälle, koonnut William Jokinen. WSOY 1938, 2. painos 1943, 3. painos 1944, 4. painos 1945, 5. painos 1946
• Hädässä. WSOY 1939
• Mestari ja vaeltaja : runoja. Kuva ja Sana, Lahti 1943
• Palava maailma : tulevat tapahtumat ennustusten valossa. Uusi kirja, Helsinki 1943
• Rakkaus ja uhri, romaani. Kuva ja sana, Helsinki 1944 (nimimerkillä Martti Taivalkoski)
• Heittäkää minut mereen, Sielunhoidollisia herätyskirjoja 4. Kuva ja sana, Helsinki 1945
• Mitä tämän jälkeen? : ajatuksia vainajiemme elämästä. Uusi kirja, Helsinki 1945, 2. painos 1946, 3. painos Gummerus 1948
• Tuonelan porttien takaa. Uusi kirja, Helsinki 1948
• Laulujen Raamattu : Raamatun suurta runoutta. 1949
• Riisuttu ihminen : mietteitä. Uusi kirja, Helsinki 1951
• Myrskyn jälkeen, runoja. WSOY 1951
• Näky. Uusi kirja, Helsinki 1952, 2. painos Karisto 1952, 3. painos Karisto 1953, 4. painos Karisto 1956, 5. painos Karisto 1959, 6. painos nimellä Näky Ikuiset rannat, Karisto 1979
• Syysvaunut : mietteitä ja vähän satiirin suolaa. 1953
• Veljekset maailmalla : lapsuuden ja nuoruuden muistoja vuosisadan vaihteen kummaltakin puolen. Karisto 1954
• Veljekset taistelun helteessä : muistelmia. Karisto 1955
• Myrskyiset vuotemme. Karisto 1956
• Kuuntelen. Karisto 1958
• Ikuiset rannat, elämäkerran kirjoittanut Onni Pönniäinen. Karisto 1959
• Sodoman pappi : tunnustusromaani. Kuva ja sana, Helsinki 1960

Lähteet

• Suomen kirjailijat tietokanta
• Kuka kukin oli 1961 (Wikiaineisto)
• Paul Raja-aho: Jokisen veljekset - Vapaakirkolliset herättäjät