Tintti Tiibetissä
Tintti Tiibetissä (ransk. Tintin au Tibet) on vuonna 1960 julkaistu Hergén piirtämä sarjakuva-albumi. Järjestyksessä Tintti Tiibetissä on 20:s Hergen kirjoittama Tintti-albumi. Se julkaistiin suomeksi 1971 Jukka Kemppisen suomentamana.[1] Albumin kustansi Otava.[1]
Juoni [muokkaa]
Tarinan alussa Tintti lomailee vuoristohotellissa. Hän näkee unta, että hänen ystävänsä Tsang on vaarassa. Tsangilta saapuu kirje, jossa hän kertoo poikkeavansa tapaamaan Tinttiä matkallaan Lontooseen. Seuraavan päivän lehdessä on uutinen, jonka mukaan Tsangin kone on törmännyt vuoreen Nepalissa Himalajalla. Tintti lähtee kapteeni Haddockin kanssa etsimään ystäväänsä.
Onnettomuuspaikka löytyy, samoin luola, jossa Tsang on oleskellut onnettomuuden jälkeen. Tintti on varma, että Tsang on hengissä ja lähtee seuraamaan johtolankoja. Tiibetiläisen munkkiluostarin kautta Tintti ja kapteeni Haddock päätyvät Lumimiehen jäljille ja pelastavat Tsangin luolasta.
Kotimatkalla Tsang kertoo, että Lumimies oli pelastanut hänet koneen maahansyöksyn jälkeen lumimyrskystä, huolehtinut hänestä ja piilotellut etsijöiltä. Vaikka Lumimies on hirviö, Tsangin mielestä se kuitenkin on inhimillinen olento. Albumin loppukuvassa ilmeisen yksinäinen Lumimies seuraa piilosta kalliolohkareen takaa seurueen loittonemista.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Teoksen tiedot Suomen kansallisbibliografian sivuilla Fennica. Viitattu 3.7.2012.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Erkki Vettenniemi: Ystävyys joka siirsi vuoria. Helsingin sanomat 10.1.2004.