Tintin seikkailut (animaatiosarja)
|
|
|
|---|---|
|
|
|
| Tyyli | animaatio, seikkailu, toiminta |
| Kestoaika | 30 minuuttia |
| Tekijä | Hergé (henkilöhahmot) Stephane Bernasconi (ohjaus) |
| Pääosissa | Colin O'Meara David Fox Wayne Robson John Stocker Dan Hennessey Susan Roman |
| Alkuperämaa | |
| Verkko | |
| Tuotantokausia | 3 |
| Jaksoja | 39 |
|
|
|
| Ohjaajat | Stephane Bernasconi |
| Käsikirjoittajat | Toby Mullally Eric Rondeaux Martin Brossolet Amelie Aubert |
| Tuotantoyhtiö | |
|
|
|
| IMDb | |
Tintin seikkailut on Nelvanan ja Ellipse Programmen kanadalais-ranskalaisena yhteistyönä vuonna 1991 tuottama animaatiosarja, johon tehtiin 39 puolen tunnin mittaista jaksoa. Jaksot perustuvat Hergén Tintin seikkailut -kirjoihin, tosin monista jaksoista jätettiin paljon kirjoissa ollutta sisältöä kokonaan pois. Sarjassa oli yhteensä kolme tuotantokautta, joista jokainen sisälsi 13 jaksoa. Lähes kaikki kirjat jaettiin kahteen eri jaksoon, jolloin yhden kirjan tapahtumat esitettiin tunnissa. Kolme Tintti-tarinaa, kaksi ensimmäistä Tintti Neuvostojen maassa ja Tintti Afrikassa, eivät kuulu animaatiosarjaan muun muassa poliittisen satiirin ja rasismin merkkien takia. Lisäksi viimeinen seikkailu Tintti ja aakkostaide ei myöskään kuulu animaatiosarjaan (syynä luultavasti ainakin keskeneneräinen sisältökenen mukaan?).
Sisällysluettelo |
Tarina [muokkaa]
Henkilöt [muokkaa]
Päähenkilöt [muokkaa]
Tintti: Sarjan nuori päähenkilö, ammatiltaan lehtimies, joka joutuu tahtomattaankin erilaisiin seikkailuihin ja kiperiin tilanteisiin, mutta selviää niistä lähes aina nokkeluutensa ja älynsä avulla.
Milou: Tintin uskollinen karkeakarvainen kettuterrieri, joka usein auttaa isäntäänsä parhaan mukaan.
Kapteeni Haddock: Tintin luotettu kumppani, joka lähes aina on tämän mukana seikkailuissa. Haddock on vanha merimies, joka pitää alkoholista sekä on suustaan varsin kovasanainen.
Professori Tuhatkauno: Tintin ja Haddockin hyvä ystävä. Hän on erittäin huonokuuloinen, mutta todella etevä kehittämään ja rakentamaan erilaisia laitteita.
Dupont ja Dupond: Poliisietsiväpari, jotka molemmat pukeutuvat mustiin pukuihin ja knalleihin. Ovat työssään täysin epäpäteviä ja onnistuvat lähes aina tunaroimaan helpoimmatkin tehtävät.
Yleisimmät ja tärkeimmät viholliset [muokkaa]
Rastapopoulos: Ovela ja rikas rikollispäällikkö, joka on yksi Tintin arkkivihollisista. Toiminut muun muassa huumeliigan päällikkönä sekä harrastanut muitakin laittomia liiketoimia.
Allan: Konnamainen merimies, joka esiintyy useimmiten Rastapopouloksen kätyrinä mm. kansainvälisen huumeliigan toimissa.
J. W. Müller: Konnamainen saksalainen tohtori.
Sponsz: Bordurialainen eversti, joka haluaa kostaa Tintille.
Mitsuhirato: Japanilainen agentti, joka esiintyy Sinisessä lootuksessa.
Pablo: Palkkamurhaaja, joka esiintyy albumeissa Särkynyt korva sekä Tintti ja Picarot.
Äänirooleissa [muokkaa]
Alkuperäiset (englanti) [muokkaa]
| Colin O'Meara | ... Tintti |
| Susan Roman | ... Milou |
| Wayne Robson | ... Tuhatkauno |
| David Fox | ... Kapteeni Haddock |
| Dan Hennessey | ... Dupont |
| John Stocker | ... Dupond |
Alkuperäiset (ranska) [muokkaa]
| Thierry Wermuth | ... Tintti |
| Susan Roman | ... Milou |
| Henri Labussiere | ... Tuhatkauno |
| Christian Pelissier | ... Kapteeni Haddock |
| Yves Barsacq | ... Dupont |
| Jean-Pierre Moulin | ... Dupond |
Suomenkieliset ääninäyttelijät [muokkaa]
| Jarkko Tamminen | ... Tintti |
| Pekka Lehtosaari | ... Kapteeni Haddock, Roberto Rastapopoulos (Faaraon sikarit ja Sininen Lootus), sivuhahmot |
| Antti Pääkkönen | ... Tuhatkauno, Allan, sivuhahmot |
| Rauno Ahonen | ... Roberto Rastapopoulos (Seikkailu Punaisella merellä ja Lento 714), sivuhahmot |
| Veikko Honkanen | ... Dupont ja Dupond, sivuhahmot |
| Jukka Rasila | ... J. W. Müller (Mustan kullan maa ja Seikkailu Punaisella merellä), sivuhahmot |
| Johanna Viksten | ... Bianca Castafiore, sivuhahmot |
| Kari Tamminen | ... sivuhahmot |
| Teuvo Matala | ... sivuhahmot |
Sivulta puuttuu