Suomen urheilu 1974
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Suomen urheilu 1974 käsittelee vuoden 1974 merkittäviä uutisia ja tapahtumia suomalaisessa urheilussa.
Vuoden urheilija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Urheilutoimittajain Liiton Vuoden urheilija -äänestyksessä kymmenen parhaan joukkoon sijoittuivat:
| Sija | Urheilija | Urheilumuoto |
|---|---|---|
| 1. | Riitta Salin | Yleisurheilu |
| 2. | Juhani Suutarinen | Ampumahiihto |
| 3. | Hannu Siitonen | Yleisurheilu |
| 4. | Heikki Mikkola | Moottoripyöräily |
| 5. | Pentti Kahma | Yleisurheilu |
| 6. | Nina Holmén | Yleisurheilu |
| 7. | Juha Mieto | Hiihto |
| 8. | Markku Taskinen | Yleisurheilu |
| 9. | Jaakko Minkkinen | Ammunta |
| 10. | Mona-Lisa Pursiainen | Yleisurheilu |
| Lähde: [1] | ||
Naisten listalla kuusi parasta olivat:
| Sija | Urheilija | Urheilumuoto |
|---|---|---|
| 1. | Riitta Salin | Yleisurheilu |
| 2. | Nina Holmén | Yleisurheilu |
| 3. | Mona-Lisa Pursiainen | Yleisurheilu |
| 4. | Helena Takalo | Hiihto |
| 5. | Pirkko Helenius | Yleisurheilu |
| 6. | Outi Borgenström | Suunnistus |
| Lähde: [1] | ||
Ampumahiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailuissa Juhani Suutarinen voitti kaksi kultamitalia, 10 ja 20 kilometrillä, joista lyhyempi matka oli ensi kertaa MM-kilpailujen ohjelmassa. Viestissä Suomen joukkue Simo Halonen, Heikki Flöjt, Juhani Suutarinen ja Heikki Ikola saavutti hopeaa.[2]
Autourheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jyväskylän suurajojen voittajaksi ajoi neljännen kerran urallaan Hannu Mikkola Ford Escortilla.[3]
Jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen miesten maajoukkue aloitti kautensa pelaamalla kesäkuussa Oulussa Tanskan kanssa tasan 1–1, voittamalla elokuussa Oslossa Norjan 1–2 ja pelaamalla neljä päivää myöhemmin Reykjavikissa Islannin kanssa tasan 2–2. Euroopan-mestaruuskilpailujen karsinnoissa Suomi hävisi syyskuussa Helsingin olympiastadionilla tuoreelle maailmanmestaruuskilpailujen pronssimitalistille Puolalle 1–2 ja tuoreelle MM-kilpailujen hopeamitalistille Alankomaille 1–3 sekä Poznańissa Puolalle 3–0. Olavi Laaksosen 13-vuotinen päävalmentajakausi päättyi tähän.[4][5]
- Suomen naisten maajoukkue hävisi heinäkuussa Pohjoismaiden-mestaruusturnauksessa Maarianhaminassa Ruotsille 0–1 ja Finströmissä Tanskalle 0–5 sekä elokuussa vieraskentällä Boråsissa pelatussa maaottelussa Ruotsille 1–0. Joukkuetta valmensi Juhani Nirkkonen.[6]
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti Kuopion Palloseura, hopeaa sai Lahden Reipas ja pronssille sijoittui Helsingin Jalkapalloklubi.[7]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti kolmannen peräkkäisen kerran Helsingin Jalkapalloklubi, hopeaa sai Turun Palloseura ja pronssille sijoittui Kemin Into.[8]
Jääkiekko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailut pelattiin Helsingissä. Suomen maalivahti Stig Wetzell antoi dopingtestissä positiivisen näytteen ja Suomi menetti pelaamansa voiton Tšekkoslovakiasta ja sijoittui kuuden joukkueen turnauksessa neljänneksi.[9]
- Suomen-mestaruuden voitti Helsingin IFK, hopeaa sai tamperelainen Tappara ja pronssille sijoittui Tampereen Ilves.[10]
Jääpallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen-mestaruuden voitti kolmannen peräkkäisen kerran kemiläinen Veitsiluodon Vastus, hopeaa sai Warkauden Pallo -35 ja pronssille sijoittui Oulun Luistinseura.[11]
Koripallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti espoolainen Playboys, hopeaa sai helsinkiläinen Pantterit ja pronssille sijoittui Turun NMKY.[12]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti Nokian Urheilijat, hopeaa sai helsinkiläinen Työväen Mailapojat ja pronssille sijoittui toinen helsinkiläisseura Karhun Pojat.[13]
Käsipallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti kolmannen peräkkäisen kerran Helsingin IFK, hopeaa sai Sparta ja pronssille sijoittui kolmas helsinkiläisseura Kiffen.[14]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti toisen peräkkäisen kerran Katajanokan Haukat, hopeaa sai Helsingin IFK ja pronssille sijoittui Riihimäen Pallonlyöjät.[15]
Lentopallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti Karhulan Rateko, hopeaa sai hämeenlinnalainen Luolajan Kajastus ja pronssille sijoittui Kuopion Sale.[16]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti Lahden Kimmo, hopeaa sai helsinkiläinen Poliisien Palloseura ja pronssille sijoittui Luolajan Kajastus.[16]
Moottoripyöräily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ratamoottoripyöräilyn maailmanmestaruussarjassa Teuvo Länsivuori saavutti pronssia 500-kuutioisten pyörien luokassa.[17]
- Motocrossin maailmanmestaruussarjassa Heikki Mikkola voitti kultaa 500-kuutioisten pyörien luokassa.[18]
Pohjoismaiset hiihtolajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailuissa Suomen ainoat mitalistit olivat 30 kilometrin hiihdossa hopeaa saavuttanut Juha Mieto ja 10 kilometrillä pronssille hiihtänyt Helena Takalo.[19]
Suunnistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailuissa miesten viestijoukkue, johon kuuluivat Hannu Mäkirinta, Markku Salminen, Risto Nuuros ja Seppo Väli-Klemelä, saavutti hopeaa ja naisten henkilökohtaisessa kilpailussa Outi Borgenström oli pronssilla.[20]
Yleisurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Euroopan-mestaruuskilpailuissa 1.–8.9. Roomassa, Italiassa Suomi voitti neljä kultaa, yhden hopean ja viisi pronssia ja sijoittui mitalitilastossa viidenneksi. Kultaa voittivat saavuttamisjärjestyksessä Nina Holmén 3 000 metrin juoksussa, Riitta Salin 400 metrin juoksussa sähköajanoton maailmanennätyksellä 50,14, Pentti Kahma kiekonheitossa ja Hannu Siitonen keihäänheitossa. Hopeaa sai naisten 4 × 400 metrin viestijoukkue. Pronssille ylsivät Pirkko Helenius pituushypyssä, Markku Taskinen 800 metrin juoksussa, Mona-Lisa Pursiainen 200 metrin juoksussa, Lasse Virén 5 000 metrin juoksussa ja miesten 4 × 400 metrin viestijoukkue.[21][22]
- Sisäratojen Euroopan-mestaruuskilpailuissa Antti Kalliomäki saavutti hopeaa seiväshypyssä.[23]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Arponen, Antti O.: Visaiset valinnat – Vuoden urheilijat 1947–1996, s. 126. Suomen Urheilumuseosäätiö ja Urheilutoimittajain Liitto ry, 1997. ISBN 951-97170-1-3.
- ↑ Pihlaja, s. 110–111, 113–114
- ↑ Pihlaja, s. 135
- ↑ Eerola, Antti: Punapaidoista Huuhkajiksi – Suomen jalkapallomaajoukkueen historia, s. 213–217. Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-250-8.
- ↑ Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 382. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3.
- ↑ Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 229–230, 418. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3.
- ↑ Pihlaja, s. 201
- ↑ Pihlaja, s. 202
- ↑ Raevuori, Antero: Pitkä kiekko, s. 100–102. WSOY, 1997. ISBN 951-0-21875-8.
- ↑ Kallioniemi, Riku (vt. päätoim.): Jääkiekkokirja 2018, s. 141. Jääkiekon SM-liiga Oy, 2017. ISSN 0784-3321.
- ↑ Pihlaja, s. 270
- ↑ Pihlaja, s. 316
- ↑ Pihlaja, s. 317
- ↑ Pihlaja, s. 329
- ↑ Pihlaja, s. 330
- ↑ a b Pihlaja, s. 340
- ↑ Pihlaja, s. 408
- ↑ Pihlaja, s. 407
- ↑ Pihlaja, s. 164–166, 440–441, 869
- ↑ Pihlaja, s. 690–692
- ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Suuri EM-kirja, s. 113–124. Sporttikustannus Oy, 1990. ISBN 951-8920-11-7.
- ↑ Martiskainen, Seppo et al.: Suomi voittoon - kansa liikkumaan, s. 507. Yleisurheilun Tukisäätiö, 2006. ISBN 951-98952-2-1.
- ↑ Pihlaja, s. 927–928