Kemin Into
Kemin Into on vuonna 1907 perustettu urheilu- ja voimisteluseura. Seuran edustajat ovat saavuttaneet lukuisia SM- ja TUL:n mestaruuksia ja muita palkintosijoituksia erityisesti nyrkkeilyssä ja painissa.
Miesten jalkapallojoukkue pelasi SM-sarjassa 1970.
Naisten joukkue voitti Suomen mestaruuden vuosina 1976 ja 1977, sekä pronssia vielä vuonna 1979. Naisten Suomen Cupin Into voitti vuonna 1982 ja oli hopealla ensimmäisessä naisten cupissa 1981. Into oli finaalin häviävänä osapuolena myös 1984. Naisten jalkapallojoukkueen menestysvuosien pelaajia olivat muun muassa maajoukkueessakin pelanneet Irmeli Leskinen, Ulla Lehtosaari, Salme Kinnunen, Soile Malm, Leena Väänänen, Arja Ketola ja Marja-Leena Luomanperä sekä Päivi Ekström, Päivi Kalasniemi, Sirkka Malm, Saara Tuisku, Saara Kinnunen, Sari Kinnunen, Paula Hahtimaa, Leila Tallqvist ja Leila Frondelius (vuosina 76-79).
Seura oli lakkautettuna vuosina 1931–1947. Sinä aikana lakkautetun Innon urheiluaktiivit toimivat Kemin Vedon puitteissa.
Joukkueen tunnetuin urheilija on Münchenin olympiakisoissa vuonna 1972 hopeamitalin ja Pro Urheilu -palkinnon 2006 saanut nyrkkeilijä Reima Virtanen. Myös Suomen jalkapallomaajoukkueen entinen päävalmentaja ja maajoukkueen pitkäaikainen pelaaja Jukka Ikäläinen edusti uransa alkuaikoina Kemin Intoa, kuten myös entinen maajoukkuejalkapalloilija Juhani Himanka.
Sivulta puuttuu