Serendipisyys

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wikisanakirja
Wikisanakirjassa on tähän liittyvä sananselitys: serendipisyys.

Serendipisyys eli serendipiteetti tarkoittaa kykyä tehdä sattuman ohjaamia, odottamattomia löytöjä, yleensä sellaisesta aihepiiristä, josta löydön tekijällä on laaja tietämys.[1] Alunperin on pyritty erilaisiin tavoitteisiin kuin mihin lopulta on päädytty. Serendipisyyttä käsittelee muun muassa teos ”The Travels and Adventures of Serendipity: A Study in Sociological Semantics and the Sociology of Science”[2]. Toinen teoksen kirjoittajista, Robert K. Merton on todennut serendipisyyden tarkoittavan sitä, että yllättävien asioiden havaitsemisesta osataan tehdä oikeita johtopäätöksiä. Tätä määritelmää on käytetty erityisesti tieteellisen tutkimuksen saralla.

Kuvaajan tarkoituksena oli alunperin ottaa valokuva vain yöhaikarasta (Nycticorax nycticorax). Kuvasta tekee serendipisen se, että vasta kehittämisen jälkeen valokuvaaja havaitsi myös kuvassa taka-alalla näkyvän harvinaisen amerikanpalokärjen (Dryocopus pileatus).

Serendipisyys-termi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Termi serendipisyys tuli suomen kieleen vuonna 1998 Royston M. Robertsin Sattuma tieteessä. Onnekkaiden oivallusten historiaa -teoksen kääntämisen yhteydessä.[3] Oiva Ketonen oli käsitellyt serendipisyys-ilmiötä kirjassaan Se pyörii sittenkin: Tieteenfilosofian peruskysymyksiä (1976)[4], mutta käyttänyt ilmiöstä englanninkielistä nimitystä.

Tiedusteltuaan termien oikeakielisyyttä Kielitoimistolta Robertsin teoksen kääntäjät valitsivat termien serendipisyys ja serendipiteetti väliltä ensimmäisen vaihtoehdon, jossa on suomalaisperäinen johdos. Serendipiteetti-muotoakin esiintyy yleisesti. Serendipisyys ja siitä johdettu adjektiivi serendipinen ovat käännöslainoja englanninkielisestä sanasta serendipity.[3] Suomen kielessä ilmiöstä käytetään substantiivia serendipisyys, yksittäisestä asiasta puhuttaessa adjektiivia serendipinen, esimerkiksi serendipinen keksintö tai serendipinen ajattelu.

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alun perin serendipity-sanan kehitti englantilainen taidehistorioitsija Horace Walpole. Walpole kävi aktiivista kirjeenvaihtoa monien aikalaistensa kanssa ja tarkoitti kirjeensä paitsi vastaanottajan, myös jälkipolvien luettaviksi.[2][5][6] Eräässä vuonna 1754 kirjoittamassaan kirjeessä, Yrjö II:n lähettiläänä Firenzessä toimineelle ystävälleen Horace Mannille, Walpole kertoi lukeneensa persialaisen sadun ”kolmesta Serendipin prinssistä”. Tarina innoitti hänet keksimään termin kuvaamaan yllättäviä, sattumalta tehtyjä löytöjä, jotka hänen mukaansa juontuivat ”sattumanvaraisesta terävä-älyisyydestä”. Venetsialainen Michele Tramezzino oli julkaissut sadun italiaksi vuonna 1557, minkä jälkeen vuonna 1722 ilmestyi sen englanninkielinen käännös Travels and Adventures of Three Princes of Sarendip. Walpoleen teki vaikutuksen tapa, jolla prinssit ”löytävät koko ajan, sattuman kautta ja terävä-älyisyyden avulla asioita, joita eivät olleet etsimässä.”

Serendip (myös kirjoitettu Serendib ja Sarendip) on Sri Lankan, entiseltä nimeltään Ceylon, vanha persiankielinen nimi. Sadussa Serendipin kuningas lähettää kolme poikaansa ulkomaille uutta oppimaan. Matkan varrella veljekset joutuvat lukuisiin seikkailuihin, joissa he tekevät loogisia päätelmiä tapahtumista joskus hyvinkin vähäisten johtolankojen avulla. Täten he pystyvät kuvailemaan hyvin tarkasti esimerkiksi edellään kulkenutta kamelia, jota he eivät olleet nähneet:

"Eräänä päivänä [prinssit] kohtasivat kamelin jälkiä. Esikoinen havaitsi, että ruohikko oli syöty jälkien vasemmalta muttei oikealta puolelta. Siten hän päätteli, että kameli ei nähnyt oikealla silmällään. Keskimmäinen sisaruksista taas huomasi tien vasemmalla reunalla kamelin hampaan kokoisia pureskeltuja ruohon paloja. Tämän perusteella hän oivalsi, että kamelilta oli mahdollisesti pudonnut hammas. Lisäksi kuopus arveli kamelin ontuvan, koska kamelin yhden jalan jäljet näkyivät muita jälkiä heikommin."[7]

Myös Voltaire inspiroitui sadusta, ja sen vaikutus näkyy hänen filosofisessa romaanissaan Zadig ou la Destinée (teosta ei ole vielä suomennettu). Kirjan kolmannessa luvussa päähenkilö kuvailee tarkasti naaraskoiraa ja hevosta maassa olevien jälkien pohjalta. Toisin kuin Serendipin prinssit, Zadig käyttää oman aikansa tiedettä johtopäätöstensä muodostamiseen. Voltaire lisäsi romaaniinsa myös jännitettä: toisin kuin persialaisessa sadussa, jossa lukija tietää alusta alkaen, etteivät prinssit olleet koskaan nähneet kuvailemiaan eläimiä, Zadigissa se paljastuu vasta myöhemmin. Italialainen historioitsija Carlo Ginzburg uskoo, että serendipisyys-käsitteen tulo Eurooppaan juontuu erityisesti Voltairen Zadig-romaanista ja sen suosiosta. Ginzburgin mukaan Zadig edustaa myös rikoskirjallisuuden varhaista muotoa. Brittiläisen biologin Thomas Huxleyn mukaan ”Zadigin menetelmä” on yhteinen menettelytapa historialle, arkeologialle, geologialle, tähtitieteelle ja paleontologialle.[8]

Määritelmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Robert K. Merton ja Elinor Barber selvittivät 1950-luvulla serendipisyys-käsitteen historiaa, kokosivat serendipisyyden määritelmiä ja kirjoittivat aiheesta laajan käsikirjoituksen, joka jäi vuosikymmeniksi julkaisematta. Käsikirjoituksesta ilmestyi ensin italiankielinen käännös vuonna 2002 Barberin jo kuoltua [9]. Merton kuoli seuraavana vuonna ja kirja julkaistiin englanniksi vuonna 2004 [2].

Merton ja Barber selvittivät kirjaansa varten serendipity-sanan esiintymisiä englanninkielisissä sanakirjoissa. Ensimmäisen kerran sana esiintyi The Century Dictionary -sanakirjassa 155 vuotta sen jälkeen, kun Walpole oli sen keksinyt, vuonna 1909.[2] The Century Dictionary määritteli termin seuraavasti: ”the happy faculty or luck of finding by accidental sagacity; discovery of things unsought”. Siitä lähtien termi on esiintynyt englanninkielisissä sanakirjoissa. Tämän vuoksi sana on alkanut esiintyä myös puhekielessä. Vuosien mittaan määritelmiin on lisätty ominaisuuksia, kuten satunnaisuus, ilo, kekseliäisyys, (luonnon)lahjakkuus ja kyky.

Ajan myötä sanan käyttö on monipuolistunut, lisääntynyt ja jopa arkipäiväistynyt. London's Festival of Literaturen tekemässä tutkimuksessa selvisi, että brittiläiset äänestivät serendipityn lempisanakseen vuonna 2000.[10] Lisäksi vuonna 2004 brittiläinen käännöstoimisto Today Translations laati vaikeimmin käännettävistä sanoista listan, jossa serendipity oli kolmannella sijalla.[11]

Serendipisyys-termi on myöhemmin levinnyt lukuisin muihin kieliin [2]:

  • 1950-luku: esiintyminen japanin-[12]ja serbokroatiankielisissä[13] sanakirjoissa
  • 1960-luku: esiintyminen urdun-[14], puolan-[15] ja tamilinkielisissä[16] sanakirjoissa
  • 1970-luku: esiintyminen arabian-[17], indonesian-[18] italian-[19]ja hollanninkielisissä[20] sanakirjoissa
  • 1980-luku: esiintyminen tanskan-[21], portugalin-[22], saksan-[23], islannin-[24] ja venäjänkielisissä[25] sanakirjoissa
  • 1990-luku: esiintyminen persian-[26], espanjan-[27] ranskan-[28], tšekin-[29] ja hepreankielisissä[30] sanakirjoissa
  • 2000-luku: esiintyminen kiinankielisessä[31] sanakirjassa

Serendipisyys-termiä ei kuitenkaan edelleenkään löydy suomenkielisistä painetuista tieto- tai sivistyssanakirjoista. Termi serendipiteetti löytyy sähköisestä sivistyssanakirjasta suomisanakirja.fi, joka määrittelee sen olevan ”kyky tehdä onnistuneita löytöjä sattumalta. hyvä onni, tuuri”.[32]

Termin käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Serendipisyys- ja serendipiteetti-termejä käytetään useilla tieteenaloilla ja jonkin verran myös arkikielessä. Termin keksijän Horace Walpolen kirjeessään luonnostelema serendipisyyden määritelmä toisaalta sattuman ja toisaalta älyn ja päättelyn tuloksena syntyvistä oivalluksista tai löydöistä johtaa ajatuksia kahteen eri suuntaan sen mukaan, korostetaanko sattuman vai älykkyyden merkitystä. Merton ja Barber totesivatkin, että jo käsitteen muodostumisen alkuaikoina toisissa määritelmissä painottui sattuman, toisissa taas päättelyn osuus, ja he pohtivat, oliko tällainen joustavuus ollut Walpolen tarkoituskin.[2]

Walpolen käyttämät esimerkit eivät oikeastaan kuvaa kovin hyvin serendipisyyttä siinä mielessä kuin se nykyisin ymmärretään, vaan niissä esiintyy lähinnä samankaltaista deduktiivista päättelyä kuin Sherlock Holmes -kirjoissa. Walpole päättää kirjeensä anekdoottiin, jossa hän kuvaa mielestään hyvää esimerkkiä sattuman ohjaamasta tarkkanäköisyydestä: saapuessaan lordi Edward Hyden, Clarendonin jaarlin, luo illalliselle, lordi Shaftesbury arvasi Clarendonin jaarlin tyttären Anne Hyden menneen naimisiin Englannin perintöprinssin, Yorkin herttuan kanssa, päätellen siitä, miten kunnioittavasti morsiamen äiti kohteli tytärtään päivällispöydässä.[33] Tämä esimerkki on Walpolen kuvaaman serendipisyyden mukainen siinä mielessä, että se nojaa johtolankojen perusteella tehtäviin päätelmiin ja älyn käyttöön, joka on välttämätöntä löytöjen tekemiselle, mutta kyse on arkisesta oivalluksesta, ei varsinaisesta löydöstä tai keksinnöstä, joihin serendipisyys-käsite nykyisin yleensä yhdistetään.[34] Thomas Huxley kutsuu tällaisia oivalluksia takautuvaksi profetiaksi.[8]

Serendipisyys ilmiönä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka serendipisyys on käsitteenä melko uusi, käytännön ilmiönä se on ollut aina olemassa. Walpolen alkuperäisen määritelmän ja esimerkkien mukaisia tapauksia sattuu usein, vaikkei niihin aina kiinnitetä huomiota. Viitekehyksestä ja tulkinnasta riippuen serendipisyyden eri puolet korostuvat eri tilanteissa: toisinaan pääosassa on sattuma, toisinaan taas älykkyys tai kaavamaisestikin nähty päättelyprosessi.

Yhdysvaltalaiset sosiologit Anselm Straus ja Barney G. Glaser käyttivät Mertonin serendipisyys-käsitettä kehittäessään Grounded Theory (GT) -tutkimusmenetelmän.

Sattumaa...[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Usein sanaa serendipisyys käytetään tuurin, hyvän onnen, yhteensattuman tai sattuman synonyyminä. Esimerkiksi ranskalainen 1500-luvulla elänyt sotilaslääkäri Ambroise Paré havaitsi Torinon piirityksen aikana, että haavoittuneet, joiden ampumahaavoja ei poltettu kaatamalla niihin kiehautettua, seljasta valmistettua öljyä paranivat nopeammin kuin ne, joiden kohdalla tätä siihen aikaan yleistä puhdistuskeinoa käytettiin. Havainto syntyi sattumalta, koska öljystä oli pulaa, eikä sitä riittänyt kaikkien haavoittuneiden hoitoon.[35]

Sattuma auttaa kuitenkin kuvaamaan vain osaa serendipisyydestä, ei selittämään sitä kokonaan. Sattumanvaraisuuden korostaminen saa serendipisyyden vaikuttamaan mystiseltä, mutta serendipisyydessä on kyse myös ihmisen tarkoituksenmukaisesta toiminnasta yllättävässä tilanteessa. Englanniksi tätä “tuuria”, “yllätyksellisyyttä” ja “oikeassa paikassa oikeaan aikaan olemista” kutsutaan sanalla “happenstance”.

… kovaa työtä…[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Royston Roberts totesi, että on syytä erottaa toisistaan varsinainen serendipisyys ja pseudoserendipisyys. Roberts kehitti termin pseudoserendipisyys kuvaamaan tilannetta, jossa sattumanvarainen tulos syntyy tietoisen ja järjestelmällisen työn seurauksena.[3]

Joillakin aloilla sattuman osuuden merkitys serendipisyyden käsitteessä on nykyisin vähentynyt, ja tapauksia, joita Royston Roberts kutsuisi pseudoserendipisiksi, voidaan kutsua serendipisiksikin. Esimerkiksi laboratoriotutkimuksen yhteydessä puhutaan sattuman sijaan usein kokeellisesta serendipisyydestä ja yrityksen ja erehdyksen menetelmästä. Tästä näkökulmasta esimerkiksi hematologi Paul Ehrlichin ja fyysikko Marie Curien töitä voidaan pitää serendipisinä. Heidän menestystään selittävät valmius tehdä kokeellista tutkimusta ja avoimuus uusille, omaperäisille, erilaisille ja epätavallisille ajatuksille. Ehrlich löysi neurosyfilikseen etsimänsä täsmälääkkeen, salvarsaanin, vasta testattuaan systemaattisesti satoja arseenin orgaanisia yhdisteitä.

Toiset tutkijat puolestaan, esimerkiksi kauppatietelijät Jerker Denrell, Christina Fang ja Sydney G. Winter liittävät serendipisyyden määritelmään ponnistelun (effort) käsitteen: “Menestys on ponnistelun ja onnen seurausta yhdessä tarkkaavaisuuden ja joustavuuden kanssa. Kun ponnistelu johtaa erilaiseen lopputulokseen kuin alunperin ajateltiin, tarvitaan tarkkaavaisuutta uusien mahdollisuuksien tunnistamiseen ja joustavuutta ponnistelujen uudelleensuuntaamiseen”.[36]

…vai älyä ja intuitiota?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskalainen kemisti Louis Pasteur totesi usein, että sattuma suosii vain asiaan perehtynyttä mieltä. Lausetta on sittemmin siteerattu usein eri muodoissa ja lausahdus ”Chance Favors The Prepared Mind” on jopa kaiverrettu Harvard Medical Schoolin seinään.[7] Kuka tahansa ei voi tehdä oivallusta jonkin yllättävän havainnon perusteella, ellei hänellä ole asiasta tarpeeksi taustatietoa. Esimerkiksi Dunbarin ja Fugelsangin mukaan terävä-älyinen tutkija onnistuu yhdistelemään asioita, jotka ensi näkemältä vaikuttavat eroavan merkittävästi toisistaan.[37]

Ranskalainen journalisti ja yrityskonsultti Jean-Louis Swiners tarkastelee serendipisyyden käsitettä epäonnekkaan sattuman ja tieteen teon joustavuuden näkökulmasta.[38] Swiners painottaa epäonnekkaan sattuman osuutta serendipisyydessä tuodakseen sen kautta paremmin esiin sen, miten epäonnistumiselta näyttävä tilanne voidaan kääntää voitoksi, kun huomataan odottamattoman lopputuloksen tuomat edut. Hänen mukaansa serendipisyys on ”epäonnisten olosuhteiden onnekkaiden seurausten välitöntä ymmärtämistä ja hyödyntämistä” ja sen toteutumisen ehtoja ovat aktiivisuus, uteliaisuus ja joustavuus. Ajattelun joustavuus auttaa huomaamaan, että se mitä on löytynyt on arvokkaampaa kuin se, mitä alun perin etsittiin, jolloin tutkija uskaltautuu hylkäämään vanhan tutkimuksensa ja omistautumaan uudelle.[39]

Tästä näkökulmasta katsoen serendipisyydessä ei ole kyse pelkästä epävarmuudesta tai olosuhteiden epäonnekkaasta tai sattumanvaraisesta luonteesta. Serendipisyys tulee esiin tiettyjen kykyjen, kuten tarkkanäköisyyden, vainun, tarkkaavaisuuden, valppauden ja älyn, kautta. Ihmistä, jolla on tällaisia kykyjä, voidaan kutsua esimerkiksi keksijäksi, seikkailijaksi, taiteilijaksi tai salapoliisiksi. Hän tunnistaa poikkeavuudet, erot, epäjohdonmukaisuudet ja poikkeukset, jotka eivät seuraa mitään sääntöjä tai lakeja. Tunnetun sanonnan mukaan ”ennen Isaac Newtoniakin olivat tuhannet ihmiset nähneet putoavia omenia, mutta kukaan muu ei kuitenkaan keksinyt painovoimalakia.” Ranskalaisen kirjailijan Paul Valéryn mukaan ”Tarvittiin Newton keksimään, että Kuu putoaa, kun kuka tahansa voi nähdä, ettei se putoa”.[40]

Yoshio Bando, hiilinanoputkesta rakennetun nanokokoisen lämpömittarin keksijä, sanoi: ”Vain kokenut tutkija, jolla on riittävästi tietoa, voi nähdä, mistä jossakin ilmiössä on kyse. Tätä voi pitää tutkijan kyvykkyyden mittana.”[41] Myös Science-lehden pääkirjoituksessa todettiin jo vuonna 1963, että serendipisyys on suhteessa tutkimusmetodologian laatuun: “Yleisesti voidaan todeta, että tutkija saa kokeistaan irti vain sen verran kuin hän on pystynyt niihin panostamaan niin ajattelun, valmistelujen, taidon kuin analysoinnin osalta. Serendipisyys ei ole huolellisen työn korvike vaan hyvin valmistautuneen ja havainnointikykyisen tutkijan lisäpalkkio.”[42] Käytännössä serendipisyyden suhteen kokeneimpia ihmisiä (usein itse tietämättään), ovat sellaiset, jotka osoittavat rakentavaa uteliaisuutta ja joita jonkin ilmiön ymmärryksen puute häiritsee. Psykiatri Anthony Storrin mukaan kyse on kognitiivisesta dissonanssista.[43] Olemme päivittäin tekemisissä suuren, hajanaisen tietomäärän kanssa, ja serendipisten löytöjen tekemiseksi massasta on osattava valikoida olennaiset tiedot ja tulkita niitä.

”Serendipinen prosessi”[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jos serendipisyyttä tarkastelee prosessina, sen voi kuvata etenevän kolmivaiheisesti. Ensimmäinen vaihe perustuu prakseologiaan ja deduktiiviseen päättelyyn. Prakseologia on ihmisen toiminnan tutkimusta ja deduktiivinen päättely tarkoittaa tunnetuista tosiasioista seuraaviin johtopäätöksiin kulkevaa päättelyä. Prakseologiaa ja deduktiivista päättelyä yhdistävästä näkökulmasta serendipisyyttä tarkastellaan yksilön toiminnan seurauksena: kokeiden tekeminen, toisten ihmisten tapaaminen ja muu ihmisen toiminta johtaa tietynlaisiin seurauksiin tai tuloksiin. Ihmisen toimintaan taas vaikuttavat päämäärät, jotka voivat ajan myötä muuttua. Serendipisyys syntyy toiminnasta – toiminnan syillä ei ole tässä yhteydessä väliä. Joidenkin keksintöjen tapauksessa motivaatio on tullut keksijän ulkopuolelta, kuten Polaroid-yrityksen perustajan Edwin Landin kohdalla. Landin kolmivuotias tytär kysyi isältään, miksi hänen pitää odottaa monta päivää ennen kuin isän ottamia kuvia voi katsoa. Keksijän mielestä kysymys oli niin osuva, että hän alkoi selvittää asiaa ja keksi pikakameran, jolla otettu kuva valmistuu nopeasti itsekehittyvän valokuva-arkin pinnalle.

Toisessa vaiheessa serendipisyys noudattaa abduktiivista lähestymistapaa. Abduktiivinen päättely tarkoittaa hypoteesien muodostamista havaintojen perusteella. Havaintojen tekemisellä, empiirisellä lähestymistavalla ja tutkijan joustavuudella on tässä vaiheessa tärkeä osa: yllättävät havainnot ovat johtaneet useisiin serendipisiin keksintöihin.

Kolmas vaihe on induktiivinen päättely eli säännönmukaisuuksien löytäminen toistuvien kokeellisten havaintojen perusteella ja niiden käyttäminen yleistyksen tai teorian pohjana. Yksittäisen havainnon pohjalta ei vielä voida tehdä yleistyksiä, vaan tarvitaan toistuvia havaintoja, joiden tuottamiseksi tutkijan on analysoitava tutkittavan ilmiön kaikki osatekijät. Abduktiovaiheessa etsitään syitä ja luodaan hypoteeseja yksittäisten yllättävien havaintojen pohjalta, mutta hypoteeseja voidaan testata vasta tässä viimeisessä vaiheessa, jolloin voidaan muodostaa ilmiöitä selittäviä lakeja hypoteettis-deduktiivisen päättelyn kautta. Ensimmäisen, sattumalta tehdyn havainnon tarkka toistaminen mahdollistaa sen selvittämisen, onko kyseessä todellinen ilmiö, minkä jälkeen päästään tutkimaan ilmiön toimintaperiaatteita.

Virheiden hyödyntäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taloustieteilijät Israel Kirzner ja Armen Alchian pitävät virheiden tekemistä suotuisana, koska useat edistykselliset keksinnöt ovat syntyneet erehdyksen kautta keksijän tehdessä virheen aiemman toimintamallin toistamisessa. Tämä näkökulma oli aiemmin uusi ja yllättävä, mutta koska nykyisin tiedetään monien huomattavien keksintöjen syntyneen virheiden johdosta, sillä ei enää ole samaa huomioarvoa kuin ennen. Se, miten virheisiin on suhtauduttu opetuksessa ja arkipäiväisessä elämässä, on muuttunut huomattavasti ajan kuluessa. Vielä 50 vuotta sitten virheiden tekeminen esimerkiksi koulussa oli rangaistavaa ja merkki tyhmyydestä. Nykyisin virheiden on huomattu voivan olla myös vihjeitä ja apukeinoja, jotka auttavat oppimisprosessin ymmärtämisessä.[44]

Tiedonhaku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Serendipisyyden hallinta on ongelmallista. Vaikka tiedonetsinnässä kannustetaan serendipisyyteen, serendipisyydelle on kuitenkin tunnusomaista se, että usein on lähes mahdotonta tietää, mitä reittiä tietoon on päädytty. Tiedonetsintää pitäisi pystyä reaaliaikaisesti rekisteröimään ja välivaiheet pitäisi kirjata järjestelmällisesti ja selkeästi näkyviin.

Ranskalainen kognitiivisen psykologian asiantuntija André Tricot on tutkinut tiedontarpeen huomioonottamista. Hän pohtii eräässä artikkelissaan tiedon etsintään ohjaavia olosuhteita ja tekijöitä.[45] Prosessin ollessa serendipinen on välttämätöntä, että oppijalla on riittävät taustatiedot ja toisaalta ymmärrys siitä, ettei tiedä asiasta vielä tarpeeksi.

Forbes-lehdessä vuonna 1999 julkaistussa artikkelissaan[46] amerikkalainen kirjailija ja journalisti Andrew Ferguson suitsuttaa teknologian edistymistä, esim. internettiä, joka tarjoaa jatkuvasti yhä enemmän tietoa. Tiedon ja viihteen välitön saavutettavuus johtaa kuitenkin siihen, että tiedonhaun tullessa tehokkaammaksi erilaiset serendipiset sivupolut ja etsimisen ilo voivat jäädä pois. Serendipinen hakuprosessi sallii myös epälineaaristen ajatuskulkujen huomioimisen ratkaisujen etsinnässä: siinä, missä ennen tutkailtiin kirjastossa tai antikvariaatissa, mitä kaikkea muuta itseä kiinnostavan kirjan vierestä hyllyiltä löytyy, voi nykyisin klikata internetissä erilaisia linkkejä itseä kiinnostavien aiheiden ympäriltä.

Serendipisyys tietokirjallisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sattuman ja serendipisyyden merkitys tieteessä puhuttelee monia tutkijoita. Tutkijakoulutukseen kuuluu heuristiikan opetusta, jonka yhteydessä opitaan myös keinoja, joilla voidaan hyödyntää serendipisyyttä tutkimuksessa. Tieteen historiaa, tieteenfilosofiaa ja tieteellisiä menetelmiä käsittelevillä kursseilla puhutaan myös serendipisyydestä.

Yhdysvaltalainen fysiologi ja Harvardin yliopiston lääketieteen professori Walter Cannon käsitteli serendipisyyttä vuonna 1945 teoksessaan The Way of the Investigator.[47] Yhdysvaltalainen sosiologi Robert K. Merton teki serendipisyyden tunnetuksi yhteiskuntatieteissä vuonna 1949.[48] Lisäksi aivoriihen keksijä Alex Osborn kirjoitti kokonaisen luvun serendipisyydestä vuonna 1953 julkaistuun teokseensa Applied Imagination.[49]

Serendipisyys-termin historian kirjoittaneet Merton ja Barber painottavat teoksessaan serendipisyyden tieteellistä luonnetta.[2] Royston M. Roberts julkaisi vuonna 1989 teoksen serendipisyydestä tieteessä[50]. Kirjasta on julkaistu suomennos vuonna 1998[3] ja ilmiötä on käsitelty Dimensio-lehdessä samana vuonna.[51] Psykologi Albert Bandura tutkii asioita, jotka voivat saada aikaan yhteentörmäyksiä sekä henkilökohtaisessa että työelämässä. Nämä tapahtumat tai onnettomuudet avaavat uusia näköaloja ja muistuttavat tärkeistä seikoista, jotka johtavat merkittäviin muutospäätöksiin, esimerkiksi kokonaisvaltaiseen elämänmuutokseen (downshifting) tai aiemmasta poikkeaviin työskentelytapoihin (esimerkiksi yritystoiminnan aloittaminen). Tällaiset tilanteet voivat olla sekä sosiaalisella että ammatillisella tasolla serendipisen ajattelun laukaisijoita. Ranskalainen insinööri Yves-Michel Marti ja Bruno Martinet määrittelevät serendipisyyden kyvyksi/taidoksi löytää oikea tieto sattumalta.[52] Serendipisyyden avulla voidaan havaita strategioiden katvealueita (engl. blindspots). Michael Porterin mukaan katvealueet ovat yleisesti hyväksyttyjä todistamattomia uskomuksia, joiden avulla kilpailijat ja uudet tulokkaat voivat vaikuttaa merkittävästi markkinoihin. Lisäksi israelilainen Benjamin Gilad on osoittanut, että strategioiden katvealueiden havaitseminen on oleellinen osa liiketoiminnan strategiaa ja liiketoimintatiedon hallintaa (engl. business intelligence).[53] Näin ollen serendipisyys on liiketoimintatiedon hallinnassa tärkeä käsite. Japanilainen kansainvälisen liiketoimintastrategian emeritusprofessori Ikujirō Nonaka korostaa, että keksintöjen serendipinen luonne on saanut paljon tunnustusta johtajilta Japanissa. Japanilaisten yritysten menestys ja niiden kyky luoda tietoa selittyy myös sillä, kuinka he osaavat käyttää serendipisyyttä hyväkseen.[54]

Taloustieteilijä Daniel B. Klein kirjoitti vuonna 1997 yrittämisen vapaudesta.[55] Hänen artikkelissaan viitataan Armen Alchianin vuonna 1950 kirjoittamaan taloustieteelliseen artikkeliin, joka ei kuitenkaan suoraan käsitellyt yrittäjyyttä. Alchianin artikkelin mukaan yksilö tyypillisesti tyytyy vaihtoehtoihin, kun taas markkinoilla selviytyjät ”ovat ikäänkuin sopeutuneet ympäristöönsä, vaikka tosiasiassa ympäristö on sopeuttanut heidät”[56] Daniel B. Klein painottaa, ettei serendipisyys ole vain yrityselämässä esiintyvä erityinen tai harvinainen ilmiö. Hän sanookin, että ”koska taloudellinen vapaus painostaa yrittäjiä luomaan suhteita ja tekemään kokeiluja, olosuhteet ovat mitä parhaimmat synnyttämään serendipisyyttä.” Armen Alchian taas vertaa artikkelissaan menestymistä ballistiikkaan. Menestykseen vaikuttaa hänen mukaansa enemmän luodin lentorataan vaikuttavat luonnontieteelliset lainmukaisuudet kuin ampujan osumatarkkuus.[56] Vastaavasti yrityksissä toimintaympäristö suosii sellaista yksilöiden käyttäytymistä, joka on imitoivaa, riskejä ottavaa, kekseliästä, uteliasta, luovaa ja taipuvaista yrityksiin ja erehdyksiin. Tätä lähestymistapaa voisikin kutsua kehittäväksi rationalismiksi, koska siinä yrittäjille annetaan mahdollisuus serendipisiin löytöihin, toisin sanoen parempiin ratkaisuihin päädytään tuntematta etukäteen ideaalista tai etsittyä päämäärää. Kuten Daniel B. Klein toteaa ”serendipinen keksintö on huomattava löytö, jota henkilö ei etsinyt, mutta joka muuttaa tutkimuksen suunnan ja osoittautuu ilmeiseksi löytäjälleen”.[55] Kleinin mukaan serendipisyys ei perustu valppauteen tai intuitioon, kuten taloustieteilijä Israel Kirznerin käsitys ”salama kirkkaalta taivaalta” -oivaltamisesta. Uskaliaisuus ja valmistautuminen odottamattomaan tekevät yrittäjästä serendipisen. Hollantilaisen lääketieteen tutkijan Pek Van Andelin ja ranskalaisen yhteiskuntatieteilijän Danièle Bourcier’n mukaan serendipisyys ja tiede täydentävät ja kehittävät toisiaan.[7] He ovat tutkineet serendipisyyttä ilmiönä ja kirjoittaneet vuonna 2009 julkaistun ranskankielisen teoksen ”De la sérendipité dans la science, la technique, l’art et le droit”.[7] Saman vuoden kesänä he järjestivät serendipisyyttä käsitelleen konferenssin Cerisy-la-Sallessa.[33] Helsingissä järjestetyillä Tieteen päivillä 13. tammikuuta 2011 julkistettiin suomalaisten tutkijoiden kirjoittama teos Kaikki irti arjesta, joka sisältää Hannu Salmen Serendipisyys – tieteen onnenkantamoiset -artikkelin.[57]

Serendipisyys viihdemaailmassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka ranskan kielessä termi sérendipité ei ole vielä kovin tunnettu, jotkut ranskalaiset runoilijat ja filosofit, kuten François Flahaut, ovat kirjoittaneet serendipisyydestä. [58]

Englannin kielessä termi serendipity sen sijaan esiintyy jo puhekielessä. Brittiläinen kirjailija William Boyd käyttää serendipisyys-termiä muutamaan otteeseen Armadillo-romaanissaan. Vuonna 2001 Peter Chelson ohjasi romanttisen komedian nimeltään Serendipity. Elokuvaa esitettiin Suomessa elokuvateattereissa nimellä Sattumalta. Yhdysvaltalainen Stephen Cosgrove kirjoitti Serendipity-nimisen lasten kirjasarjan (ei julkaistu suomeksi). Kirjojen pohjalta Nobuo Onuki ohjasi 26-osaisen anime-sarjan Serendipity the Pink Dragon. American Idolin yhdeksännen tuotantokauden voittajalta Lee DeWyzeltä julkaistiin vuonna 2010 singlelevy nimeltään ”Sweet Serendipity”. Serendipisyyttä on käytetty myös videopeleissä. Final Fantasy XIII-2:ssa on Serendipity-niminen paikka.

Esimerkkejä serendipisyydestä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuten yllä on todettu, serendipisyyttä tulkitaan toisinaan laajemmin ja toisinaan suppeammin, joten tapaus, joka yhdestä näkökulmasta vaikuttaa serendipiseltä, voi jäädä kapeammin määritellyn serendipisyyden käsitteen ulkopuolelle. Tähän kootut esimerkit noudattavat serendipisyyden laajaa tulkintaa.

Tieteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkhimedes[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin Kreikan matemaatikko Arkhimedes tunnetaan monesta keksinnöstä. Hänen kuuluisan Heureka!-ilmiönsä takana olikin serendipinen keksintö. Arkhimedeen hyvä ystävä Syrakusan kuningas Hierro oli tilannut kultasepältä puhtaasta kullasta taotun kruunun. Saatuaan kruunun kuningas alkoi epäillä, oliko kultaseppä pannut kruunuun kaiken hänen antamansa kullan, vai oliko tämä korvannut osan kullasta jollakin arvottomammalla metallilla. Kuningas pyysi Arkhimedeen selvittämään, sisälsikö kruunu kaiken sepälle luovutetun arvometallin. Arkhimedes oli aiemmin kehittänyt matemaattiset kaavat, joilla pystyi laskemaan säännöllisten kappaleiden tilavuuden. Hän tiesi, että Hierron kruunun kultapitoisuus tulisi selville, jos hän pystyisi määrittelemään sen tilavuuden. Mentyään Syrakusan kylpylään Arkhimedes astui kylpyyn ja havaitsi, että vesi tulvi ammeen reunojen yli. Samassa hän oivalsi, että yli valuvan veden tilavuus oli täsmälleen sama kuin se tilavuus, jonka hänen ruumiinsa vei, kun hän astui veteen. Niin hän löysi tavan laskea minkä tahansa kappaleen tilavuuden. Jos hän panisi kruunun vedellä täytettyyn astiaan, yli valuva vesi vastaisi kruunun tilavuutta. Arkhimedeella oli tiedossa eri aineiden tiheydet ja hän tiesi kullan tiheyden olevan suurempi kuin millään muulla tunnetulla metallilla. Arkhimedes siten päätteli, että jos kruunuun on käytetty kiloiltaan sama määrä jotain muuta metallia kuin kultaa, se veisi paljon suuremman tilan (eli tilavuuden) kuin jos se olisi täysin kullasta valmistettu. Kun kruunu pantiin veteen ja sen tilavuus laskettiin, saatiin tietää, että kruunun syrjäyttämä vesimäärä oli huomattavasti suurempi kuin jos kruunu olisi tehty puhtaasta kullasta. Se, mikä oli onnekas keksintö Arkhimedeelle olikin onnetonta kultasepälle, jonka kuningas sitten tuomitsi.[3]

Isorokko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aina 1900-luvun alkuun saakka yksi ihmiskunnan suurimmista vitsauksista oli isorokko. Edward Jenner on saanut kunnian rokotteesta, joka on pelastanut useita miljoonia ihmisiä kuolemasta isorokkoon. Jenner ei kuitenkaan keksinyt rokotettaan pitkän laboratoriotyön seurauksena. Hän oli kuullut 19-vuotiaana karjakolta, ettei tämä voisi koskaan saada isorokkoa, koska hänellä oli ollut lehmärokko. Tämä muistui hänen mieleensä myöhemmin, kun hän lääkärinä toimiessaan huomasi, kuinka hyödytöntä oli yrittää hoitaa isorokkoa. Hän havaitsi asiaa tutkittuaan, etteivät karjakot koskaan saaneet isorokkoa. Niin Jenner oivalsi, että hän voisi istuttaa potilaihin lehmärokon ja näin estää heitä saamasta vaarallisempaa isorokkotartuntaa. Tämä oli todellinen serendipinen havainto.[3]

Sir Isaac Newton ja painovoimalait[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vain asiasta kiinnostunut ja siihen perehtynyt henkilö voi johtaa koko maailmankaikkeutta selittävän fysikaalisen lain hyvin arkipäiväisestä tapahtumasta, kuten omenan putoamisesta maahan. Isaac Newtonin kuuluisasta serendipisestä havainnosta omenan putoamisesta on monta eri versiota. Hänellä oli pitkään ollut ajatuksia painovoimasta, kun hän pohdiskeli puun alla ja puusta putosi omena. Hän havaitsi, että omena liikkuu aina kohtisuoraan Maahan nähden, sen keskipistettä kohti. Niin hän oivalsi, että Maa vetää ainetta puoleensa ja myös aine vetää Maata puoleensa. Lisäksi jos aine vetää puoleensa ainetta, vetovoiman täytyy olla suhteessa aineen määrään. Siten serendipisyys vaikutti osaltaan painovoimalakien syntyyn.[3]

Fleming ja penisilliini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tärkeistä sattumalta tehdyistä keksinnöistä tunnetuin saattaa olla Sir Alexander Flemingin penisilliini. Tämän keksinnön kohdalla serendipisyydellä on suurempi vaikutus kuin yleensä ajatellaan. Ensimmäisen maailmansodan aikana Fleming lähetettiin Ranskaan työskentelemään haavoittuneiden sotilaiden pariin. Siihen aikaan lääkärit käyttivät antiseptisiä aineita taisteluhaavojen hoitamiseen, mutta Fleming huomasi aineiden tappavan enemmän valkosoluja kuin bakteereja ja niin heikentäen puolustusjärjestelmää. Vuonna 1922 Fleming keksi onnekkaan sattuman avulla antibiootin, joka tappoi bakteereita vahingoittamatta valkosoluja. Fleming oli vilustunut ja teki bakteeriviljelyksen nuhansa eritteistä. Tutkiessaan keltaista bakteeriviljelmää, hänen silmästään putosi kyynel astiaan. Kun hän seuraavana päivänä tarkasteli viljelmää, hän havaitsi puhtaan alueen kohdalla, johon kyynel oli pudonnut. Pian hän onnistuneesti päätteli kyyneleen sisältäen ainetta, joka aiheutti bakteerien nopean tuhoamisen olematta elimistölle haitallinen. Vuonna 1928 Fleming oli omistautunut influenssan tutkimukselle. Laboratoriossa hän havaitsi yhdessä maljassa oudon puhtaan alueen, joka myöhemmin osoittautui juontuvan maljaan pesiytyneestä homekasvustosta. Hän muisteli aiempaa tapahtumaa ja päätteli homeen tuottavan bakteereja tappavia ainetta. Myöhemmin hän tunnisti homeen kuuluvan Penicillicum-homesieniin ja penisilliini kehitettiin.[3]

Taiteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiteellisilla tai urheilullisilla ammattialoilla on paljon esimerkkejä serendipisestä toiminnasta.

Tutkija Diaz de Chumaceiro on kerännyt suuren määrän serendipisyysesimerkkejä, jotka liittyvät esiintyvien taiteilijoiden työhön. Esimerkiksi Luciano Pavarotti tuli tunnetuksi sattumien summan vuoksi: Vuonna 1963 hän oli nuori ja tuntematon italialainen tenori, ja Lontoon kuninkaallisessa oopperassa häntä pyydettiin laulamaan harjoituksissa La Bohème -oopperan Rodolfon aarioita varsinaisen esiintyjän sijasta. Osan alkuperäinen esittäjä joutui luopumaan roolistaan, jolloin Pavarotti valittiin rooliin. Hän lauloi aariat oopperan lisäksi myös televisio-ohjelmassa, jolla oli Iso-Britanniassa 15 miljoonaa katsojaa.[59]

Vastaavasti espanjalaisen José Carrerasin uran alku oli Diaz de Chumaceiron mukaan serendipinen. Hän osallistui opettajansa usuttamana koelauluihin Barcelonassa 1964, minkä jälkeen jo kuuluisuutta saanut espanjalainen laulajatar Montserrat Caballé halusi hänet laulamaan kanssaan dueton. Koelauluihin osallistumista voisi kutsua suunnitelluksi oikeassa paikassa olemiseksi (”happenstance”), mutta yhdessälaulaminen Caballén kanssa on monella tavalla serendipistä: yhteinen espanjalainen tausta saattoi vaikuttaa tenorin äänestä kiinnostumiseen ja havaitsemiseen, ja kahden laulajan äänien sointuvuus yhteen oli puhtaasti sattumaa. Samoin jo kuuluisan artistin siipien suojaan pääseminen on laulajalle hyvinkin suuri voitto, eikä sitä voi ennakoida.[59]

Vastaavasti Chumaceiro on tutkinut nimekkäiden naiskapellimestarien urakehitystä, erityisesti ennen internetin tuomien mahdollisuuksien lisääntymistä, jolloin arviointi on ollut hyvinkin subjektiivista. Miesvaltaisella alalla naisia auttaa uralla erityisesti suunnittelemattomat muutokset, yllättävät roolinimitykset, alan suuren vaikuttajan suosioon pääsy, satunnaiset esiintymiset televisiossa jne. Esiintyvälle taiteilijalle kaikenlainen odottamattomilla tavoilla saavutettu maine vie eteenpäin uralla, mutta menestys toki edellyttää omaa aktiivisuutta, uteliaisuutta ja rohkeaa osallistumista.[60]

Italialainen ”renessanssinero” Leon Battista Alberti kirjoitti 1400-luvulla kuvanveistäjän työskentelystä, jota voisi kuvata myös spontaaniksi muotojen analogian havainnoinniksi. Kuvanveistäjät näkevät muotojen yhdenmukaisuuksia tarkemmin kuin muut ihmiset, ja työstävät patsasta poistaen palan yhdestä paikasta, lisäten jotain toisaalle, eikä taideteoksen syntyä voi ennalta tarkasti suunnitella – lopullinen taideteos on satunnaisten työvaiheiden seurausta.[7]

Victor Hugo harrasti maanpakonsa aikana (1852-1870) piirtämistä. Hänen työskentelytapaansa voisi luonnehtia serendipiseksi. Koskaan ei voinut tietää, mitä musteläikästä oli syntymässä. Hän piirteli pieniä puroja, karikatyyrejä, maisemia sattumanvaraisten papereiden kulmiin. Hän ei myöskään aina käyttänyt kynää samalla tavalla. Hän saattoi roiskia mustetta paperille ja muotoilla läiskistä linnoja, lammikoita tai ukkospilviä murretulla kynänpäällä. Hän saattoi kostuttaa paperia ja piirtää viereen sadepilven. Joskus hän luonnosteli tulitikulla koristeellisia rakennuksia, yksityiskohtaisia irvistyksiä ja torninraunioita.[7]

Hans Arp oli ranskalais-saksalainen taiteilija, joka on mm. Dada-taidesuunnan varhainen edustaja. Hän käytti taiteessaan sattumaan pohjautuvia tekniikoita. Kerrotaan, että hän oli työskennellyt pitkään erään työn parissa ja turhautuneena repi työnsä. Jonkin ajan kuluttua hän sattumalta huomasi lattialle pudonneet paperinpalaset, jotka hämmästyttivät häntä ja toivat hänen mieleensä jotain, mitä hän oli pitkään etsinyt. Hänelle asetelmasta heijastui vahvasti herkkyys ja ilmeikkyys, mitä korosti se, ettei hän ollut onnistunut itse saamaan aikaan sitä, mikä näin sattumalta syntyi.[7][61][62]

Tekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyperteksti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietotekniikan kehittymisen myötä serendipisyys korostuu ajankohtaisten dokumenttien etsinnässä tietokoneelta ja erityisesti internetistä. Internet itsessään on luokiteltavissa serendipiseksi keksinnöksi, koska se on syntynyt useammasta erillisestä keksinnöstä ilman johdonmukaista kehityssuunnitelmaa tai tarkkaa käsitystä lopputuloksesta.[33] Julian F. Smith 1893-1974 oli kemian alan dokumentaation uranuurtaja. Perehtyessään Robert K. Mertonin työhön JF Smith kehitti käsitteen ”järjestelmällinen serendipisyys”[63], jolla tarkoitetaan tiedon löytymistä tietoteknisillä apuvälineillä. Tiedon etsijät käyvät epäröimättä kaikenlaisilla sivustoilla eivätkä hämmenny edes eksyessään hyperlinkkien viidakkoon, jos vain joltain sivulta kiertoiteiste jonkin oudomman linkin takaa, palvelimen uumenista, löytävät heille hyödyllisen tiedon... jota eivät oikeastaan tienneet etsineensä. Niinpä serendipisyyden käsite on tässä sovellettavissa siinä merkityksessä, että ”keksintö on sattumalta tai terävä-älyisyyden avulla löydetty tieto, jota ei varsinaisesti etsitty.”

Post-it-viestilaput[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erään tuotteen epäonnistuminen synnytti serendipisesti yhden 1980-luvun myydyimmistä tuotteista. Arthur Fry oli vuonna 1974 töissä 3M-yhtiön tuotekehitysosastolla ja töiden ohessa lauloi kirkon kuorossa. Hän merkitsi laulukirjansa tarvittavat kohdat paperinsuikaleilla, mutta usein harmitteli niiden putoamista sivujen välistä. Kerran Fry havahtui ajattelemaan yhtiön aiemman tiedemiehen Spencer Silverin kehittämää liimaa, jonka tämä oli hylännyt, sillä liima ei ollut tarpeeksi pitävää. Niin Fry tuli miettineeksi, että liiman avulla pystyisi kiinnittämään kirjamerkkejä niin että ne voisi halutessaan myös irrottaa. Pian hän keksi mullistavan idean muistilapuista, joissa olisi kiinnitys jo valmiina. Vuonna 1980 Post-it-viestilappuja käytettiin kaikkialla Yhdysvalloissa ja seuraavana vuonna ne levisivät Eurooppaan.[3]

Röntgen ja röntgensäteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1895 saksalainen fyysikko Wilhelm Conrad Röntgen löysi sattumalta röntgensäteet. Röntgen oli toistanut muiden fyysikoiden kokeita, joissa korkeajännitteisten sähköpurkausten annetaan purkautua lasiputkessa. Silloin jo oli havaittu, että lasin seinämistä tulee fosforoivia sähköpurkauksen aikana ja ilmiötä nimettiin katodisäteiksi. Vuonna 1892 Heinrich Hertz osoitti säteiden pystyvän läpäisemään ohuita metalleja. Röntgen halusi havaita katodisäteitä, jotka virtaisivat täysin ulos lasisesta tyhjiöputkesta. Koska ilmiötä ei ollut aiemmin havaittu lasista putkea käyttäen, Röntgen päätti peittää lasisen katodiputken mustalla pahvilla. Hän suoritti onnistuneesti kokeen pimennetyssä huoneessa. Hän aikoi sytyttää valot, mutta havaitsi heikkoa valoa yli metrin päästä tyhjiöputkesta. Yllätyksekseen hän huomasi, että kummallisen valon lähde oli pieni fluoresoiva varjostin, jota hän oli aikonut käyttää pahvilla peitetyn katodiputken ilmaisimena. Se kuitenkin lojui yli metrin päästä lasiputkesta. Kun katodisäteet etenivät vain noin viisi senttiä, uudet säteet tunkeutuivat ilman läpi yli metrin päähän. Röntgen tiesi havainneensa aivan uudenlaiset säteet. Hän kirjoitti säteistä artikkeleita tunnustaen, ettei täysin ymmärtänyt niitä, ja siten nimesi ne X-säteiksi. Kaikista kappaleista tulee säteen ansiosta läpinäkyviä, kuitenkin hyvin eriasteisesti. Röntgen havaitsi, että pystyi jopa tallentamaan luuston kuvan valokuvausfilmille. Lääketieteelliset piirit kiinnostuivat ilmiöstä ja Röntgen tuli kuuluisaksi serendipisestä keksinnöstään.[3]

Satunnaistoisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Median kulutukseen sidoksissa olevan teknologian käyttö on tuottanut monia serendipisiä keksintöjä: television kaukosäädin, sattumanvarainen radiokanavien vaihtaminen, kanavasurffaus, sivulta toiselle siirtyminen internetissä. Jotkut valmistajat ovat lisänneet tuotteeseensa toiminnallisuuden, jossa valitaan sattumanvaraisesti soitettavia musiikkikappaleita (satunnaistoisto) ennakkoonlaaditulta soittolistalta (musiikkikirjasto). Vuonna 2005 kolme australialaista tutkijaa, Tuck W. Leong, Frank Vetere ja Steve Howard, pohtivat satunnaistoiston vaikutusta. Heidän näkemyksensä pohjautuvat J. McCarthyn ja P. Wrightin kirjaan Technology as Experience.[64] Tutkijat nostivat esille teknologian kanssa vuorovaikutuksessa olevien ihmisten serendipisyyden ja oppimiskyvyn. Tutkimuksen mukaan satunnaistoisto saa haastattelijoiden mielestä aikaan vaikutelman äänien yllätyksellisyydestä, kuin olisi Ali Baban kaikuvassa luolassa. Nämä tuntemukset perustuvat aistien, tunteiden, tahtomisen ja mielikuvituksen keskinäiseen vuoropuheluun. Tämä laitevalmistajien menettelytapa siis aiheuttaa mielihyvää ja riippuvaisuutta, koska kuluttaja pannaan vuorovaikutukseen sellaisten ärsykkeiden kanssa, jotka ovat sukua ennalta tuntemattoman ja loputtoman keksimiselle.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ginzburg, Carlo: lähde tarkemmin? « Signes, traces, pistes – Racines d’un paradigme de l’indice » no. 6, pp.2-44. 20.6.1980. Le Débat. Viitattu 24.11.2012. (ranskaksi)
  2. a b c d e f g Merton, Robert K. & Barber, Elinor: The Travels and Adventures of Serendipity: A Study in Sociological Semantics and the Sociology of Science. Princeton: Princeton University Press, 2004. ISBN: 9780691126302. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j Royston M. Roberts: Serendipisyys: Sattuma tieteessä, onnekkaiden oivallusten historia. Suom. Leena Salmi, Hannu Salmi, Timo Paukku. Yliopistopaino, 1998. ISBN 951-570-392-1 ..
  4. Oiva Ketonen: Se pyörii sittenkin - Tieteenfilosofian peruskysymyksiä. Porvoo: WSOY, 1976.
  5. toim. W. S. Lewis ja John Riely, avustajina Edwine M. Martz ja Ruth K. McClure: Horace Walpole´s miscellaneous correspondence (Illustrated. Vol. 1, 389 pp. Vol. 2, 470 pp. Vol. 3, 507 pp. New Haven, Conn.: Yale University) 2000. Yale University Ibrary. Viitattu 24.11.2012. (englanniksi)
  6. J. H. Plumb, professor of history at Cambridge University: Was Walpole worth it? (Article) The New York Times. 19.4.1981. Viitattu 24.11.2012. (englanniksi)
  7. a b c d e f g Danièle Bourcier ja Pek Van Andel: ”VII”, De la sérendipité, dans la science, la technique, l’art et le droit, leçons de l’inattendu. Libres sciences, L’act Mem, 2009. ISBN 978-2355130182. (ranskaksi)
  8. a b Huxley, Thomas Henry: On the Method of Zadig: Retrospective prophecy as a function of science, s. 135-155. Science and culture, and other essays. New York, NY, US: D Appleton & Company, 1882. ISBN: 9780691126302. Teoksen verkkoversio (viitattu 24.11.2012). (englanniksi)
  9. Merton, Robert K. & Berber, Elinor: Viaggi e avventure della Serendipity. Saggio di semantica sociologica e sociologia della scienza. Bologne: Il Mulino, 2002. (italiaksi)
  10. UK's favourite word is a surprise 18.9.2000. BBC. Viitattu 26.11.2012. (englanniksi)
  11. Words hardest to translate - The list by Today Translations - Encyclopedia II Global Oneness. Viitattu 26.11.2012. (englanniksi)
  12. Kenkyasha’s New Japanese English Dictionnary. , 1954.
  13. An English-Serbocroatian Dictionary II. , 1956.
  14. Ferozons English Urdu Dictionary. , 1961. (englanniksi)
  15. The Kosciuszko Foundation Dictionary English-Polish. , 1964.
  16. English-Tamil Dictionary. , 1965.
  17. The Oxford English-Arabic Dictionary of Current Usage. , 1972.
  18. An English-Indonesian Dictionary. , 1975.
  19. Dizionario Inglese-Italiano Italiano-Inglese. , 1977.
  20. Cassell’s English-Dutch Dutch-English Dictionary. , 1978.
  21. Engelsk-dansk Ordbog. , 1981.
  22. Dictionário Inglês-Português. , 1982.
  23. Langenscheidt’s New Muret-Sanders Encyclopedic Dictionary of the English and German Languages. , 1982.
  24. Ensk-islensk Ordabok. , 1984.
  25. Michael S. Macrakis: ”Scattering from Fluctuating Plasmas: A Historical Perspective. , 1987.
  26. The New Unabriged English-Persian Dictionary. , 1990.
  27. Collins Spanish-English English Spanish Dictionary. , 1992.
  28. The Oxford Hachette French Dictionary. , 1994.
  29. Anglicko- esk esk-Anglick Slovn k. , 1994.
  30. The Oxford English-Hebrew Dictionary. , 1996.
  31. Chinese-English English-Chinese Dictionary. , 2000.
  32. Serendipiteetti 2012. SuomiSanakirja.fi. Viitattu 24.11.2012.
  33. a b c Danièle Bourcier ja Pek Van Andel: La sérendipité : le hasard heureux. Hermann, 2011. ISBN 2-7056-7087-0. (ranskaksi)
  34. Richard Boyle: The Three Princes of Serendip 2000. Viitattu 23.11.2012. (englanniksi)
  35. James Bruce Ross and Mary Martin McLauglin: ”Ambroise Paré, "A Surgeon in the Field””, The portable Renaissance reader, s. 558-563. New York: Viking Penguin, 1981. ISBN 978-0140150612. (englanniksi)
  36. Denrell, J.; Fang, C. & Winter, S: The economics of strategic opportunity. Strategic Management Journal, 2003, nro 24, s. 977–990. Artikkelin verkkoversio (PDF). (englanniksi)
  37. Kevin N. Dunbar, Jonathan A. Fugelsang: Causal thinking in science: How scientists and students interpret the unexpected, s. 57-70. In M. E. Gorman, R. D. Tweney, D. Gooding & A. Kincannon (Eds.); Scientific and Technical Thinking. Dartmouth college: Mahwah, NJ: Lawrence Erlbaum Associates, 2005. (englanniksi)
  38. Jean-Louis Swiners, Jean-Michel Briet: L'intelligence créative : Au-delà du brainstorming, innover en équipe, s. 31. Maxima, 2004. ISBN 978-2840013853. Teoksen verkkoversio (viitattu 10.11.2012). (ranskaksi)
  39. Automates Intelligents : Robotique, intelligence artificielle, vie artificielle, nouvelles sciences, Europe Viitattu 24.11.2012. (ranskaksi)
  40. Paul Valéry: collection « Bibliothèque de la Pléiade », s. 384. in Œuvre t.1. éditions Gallimard, 1991. ISBN 978-0465036776. (ranskaksi)
  41. Shiro Saito, Yoshio Bandon haastattelu, (en), Exploring new nanoscale materials – The world's smallest thermometer brought by serendipity and an inquisitive spirit. Japan Nanonet Bulletin, 13.5.2004, nro n°18. (englanniksi)
  42. Editorial: Serendipity in Research. (DOI:10.1126/science.140.3572.1177) Science, 14 June 1963, nro Vol. 140 no. 3572, s. 1177. Artikkelin verkkoversio Viitattu 24.11.2012. (englanniksi)
  43. Anthony Storr: The Dynamics of Creation. Lontoo: Secker & Warburg, 1972. ISBN: 978-0345376732. (englanniksi)
  44. Alchian, Armen: Uncertainty, Evolution, and Economic Theory 20.6.1950. Journal of Political Economy. Viitattu 10.10.2012. (englanniksi)
  45. Tricot, André: La prise de conscience du besoin d’information : une compétence documentaire fantôme ? 2009. Forbes. Viitattu 10.10.2012. (ranskaksi)
  46. Ferguson, Andrew: The lost land of serendip 1999. Forbes. Viitattu 10.10.2012. (englanniksi)
  47. Walter B. Cannon: The Way of an Investigator: A Scientist's Experiences in Medical Research. New York: W. W. Norton & Co Inc, 1945. ISBN 978-0393301250.
  48. Robert K. Merton: Social Theory and Social Structure. Free Press, 1968. ISBN 978-0029211304. (englanniksi)
  49. Alex F. Osborn: Applied Imagination: Principles and Procedures of Creative Problem-Solving. New York: Charles Scribner's Sons (Creative Education Foundation; 3rd Rev edition, 1993), 1953. ISBN 978-0930222734. (englanniksi)
  50. Royston M. Roberts: ”Introduction”, Serendipity: Accidental Discoveries in Science, s. 5. Wiley, 1989. ISBN 978-0471602033. (englanniksi)
  51. Hannu Salmi: Serendipisyys. Tieteen onnenkantamoiset ja täysosumat. Dimensio, 1998, nro 3, s. 9-13.
  52. Tricot, André: L'Intelligence économique et concurrentielle : les yeux et les oreilles de l'entreprise 1996, 2e édition 2001. Editions d'Organisation. Viitattu 10.11.2012. (ranskaksi)
  53. Gilad, Ben: Business Blindspots, second edition. (First edition, Illinois: Irwin-Probus Publishing Company, 1994). Infonortics, Malmesbury, England, 1998. ISBN 1-873699-33-6. (englanniksi)
  54. HBR, 1991, nro November-December issue, s. 94. (englanniksi)
  55. a b Daniel B. Klein: Discovery Factors of Economic Freedom: Respondence, Epiphany, and Serendipity. Uncertainty and Economic Evolution: Essays in Honour of Armen A. Alchian, 1997, nro November-December issue, s. 94. Routledge. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  56. a b Alchian, Armen: Uncertainty, Evolution, and Economic Theory Vol 58 No. 3. 20.6.1950. Journal of Political Economy. Viitattu 10.10.2012. (englanniksi)
  57. Leif C. Andersson, Ilari Hetemäki, Riitta Mustonen & Ari Sihvola (toim.): ”Hannu Salmi; Serendipisyys – tieteen onnenkantamoiset”, Kaikki irti arjesta. Gaudeamus, 2011. ISBN 9789524951937.
  58. "Be yourself !" Oui, mais... Propos orientés (Gayraud J. : La Peau de l'ombre, 2004) Viitattu 10.11.2012. (ranskaksi)
  59. a b Diaz de Chumaceiro, Cora L: Primo Tenori: Serendipity and Pseudo-Serendipity in Early Career Paths. The Canadian Journal of Career Development – Revue canadienne de développement de carrière, 2004, nro Vol. 3, No. 1, s. 12–20. http://ceric.ca/cjcd/archives/v3-n1/article2.pdf. (englanniksi)
  60. Diaz de Chumaceiro, Cora L: Serendipity and Pseudoserendipity in Career Paths of Successful Women: Orchestra Conductors. (DOI: 10.1207/s15326934crj1602&3_16) Creativity Research Journal, 2004, nro Vol. 16, No. 2, s. 345-356. (englanniksi)
  61. Hans Richter: Dada, Kunst und Antikunst, Der Beitrag Dada zur Kunst des 20. Jahrhunderts, s. p. 52. (Exposition, Turin, Galleria d’arte il Fauno, 1971). Köln: DuMont Reiseverlag, Ostfildern; Auflage: 4. A, 1993. ISBN 978-3770102617. (saksaksi)
  62. Jean (Hans) Arp: MoMA - The Collection. Untitled (Collage with Squares Arranged according to the Laws of Chance). (1916-17) Viitattu 10.10.2012. (englanniksi)
  63. Smith, Julian F: Systematic Serendipity. Chemical & Engineering News, 1964, nro 42(35), s. 55–56. (englanniksi)
  64. McCarthyn, John J. & Wrightin, Peter: Technology as Experience. The MIT Press, 2007. ISBN: 978-0262633550. (englanniksi)
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.  –  artikkelien fr:Sérendipité ja en:Serendipity pohjalta