Armadillo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Armadillo
Ohjaaja Janus Metz Pedersen
Käsikirjoittaja Janus Metz Pedersen
Tuottaja
Säveltäjä Uno Helmerson
Kuvaaja Lars Skree
Leikkaaja Per K. Kierkegaard
Valmistustiedot
Valmistusmaa Tanska
Tuotantoyhtiö Fridthjof Film
Levittäjä Nordisk Film
Ensi-ilta 27. toukokuuta 2010 Tanska
Kesto 100 min
Alkuperäiskieli tanska
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Armadillo on vuonna 2010 julkaistu Janus Metz Pedersenin ohjaama tanskalainen dokumenttielokuva Afganistanin sodasta. Dokumentti kuvaa tanskalaisten rauhanturvaajien komennusta Afganistanin eteläosissa.[1]

Tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dokumentti kuvaa tanskalaisen ratsuväen perinteitä vaalivan husaariyksikön vaiheita Afganistanin sodassa. Elokuva seuraa erityisesti muutamaa varusmiestä matkalla pohjoismaisen hyvinvointivaltion suojista sekasortoiseen, heimovaltaiseen Afganistaniin.

Alussa seurataan muutamien lähemmän tarkastelun kohteena olevan rauhanturvaajan viimeisiä päiviä kotimaassa. Seremonioihin kuuluu niin lämpimien hyvästien jättäminen läheisille kuin varusmiestovereiden kanssa koettu stripparin vierailu riehakkaan miehisissä lähtöjuhlissa.

Armadillo on eteläisessä Afganistanissa sijaitseva eteentyönnetty tukikohta, jonka tanskalaiset jakavat brittien kanssa. Paikan päällä annettavassa viimeisessä koulutussilauksessa korostetaan kontakteja paikallisväestöön sekä suojautumisen merkitystä kentällä.

Suhteet afgaaneihin jäävät kuitenkin pakostakin pinnallisiksi rajoittuen lahjojen ja makeisten jakamiseen lapsille sekä kyläpäälliköiden ja muiden miesten kohtaamiseen tulkin välityksellä käytävissä keskusteluissa. Aikaa tarkasti vartioidussa ja eristetyssä tukikohdassa miehet tappavat esimerkiksi nettipornon ja videopelaamisen avulla. Näennäinen rauha kuitenkin rikkoutuu kerralla partion joutuessa tulitaisteluun. Mukana seurannut kuvaaja kameroineen heittäytyy maahan muiden partion jäsenten tavoin ja moni saa tulikasteensa yhteenotossa.

Taisteluissa talebanien ja liittoumajoukkojen välillä tuhoutuu rakennuksia ja kuolee karjaa. Osa paikallisista onnistuu saamaan tukikohdasta rahallista korvausta menetyksistä.

Tanskalaisten joukkueenjohtaja joutuu tienvarsipommin uhriksi panssaroidussa ajoneuvossaan ja lennätetään muun muassa kallonmurtuman vuoksi Tanskaan saamaan hoitoa. Toivuttuaan hän kuitenkin palaa Armadilloon. Kolme tanskalaista, joita dokumentti ei ole lähemmin seurannut saa puolestaan surmansa ja heidän kunniakseen järjestetään muistotilaisuus.

Dokumentin kiistellyimmässä kohtauksessa lähitaistelussa tanskalaiset onnistuvat heittämään ojaan suojautuneiden talebanien joukkoon käsikranaatin ja yksi sotilaista ”neutralisoi” aseellaan haavoittuneet viholliset. Aluksi voittoisalta tuntunut taistelu muuttuu julkisuustappioksi kun yksi tanskalaisrauhanturvaaja kertoo asiasta omaisilleen ja nämä ottavat Tanskassa yhteyttä sotilasviranomaisiin asian selvittämiseksi. Mahdollinen sotalain rikkomus vuotaa myös mediaan.

Loppukohtaus kertoo tanskalaisturvaajien kotiinpaluusta, aivan viimeiset kuvat taas useimpien mukana olleiden sotilaiden haluavan paluuta Afganistaniin väkivaltaisista kokemuksista huolimatta.

Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilta-Sanomien Taneli Topelius toteaa dokumentin näyttävän erehdyttävästi näytelmäfilmiltä. Otokset on kuvattu käsivaralta, leikkaus on tiheää ja tapahtumia säestää vahva musiikkitausta, arvioi Topelius TV-esitystä ja huomauttaa henkilöidenkin tulevan alussa esitellyiksi tositelevision tapaan.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Matti Rämö: Tätä on sota 23.9.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 24.9.2010. [vanhentunut linkki]
  2. Taneli Topelius: Sodan julmuutta ei voi paeta. Ilta-Sanomat, 2011, nro 13.4., s. 41.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.