Polaroid
| Polaroid Corporation | |
|---|---|
| Perustettu | 1937 |
| Toimitusjohtaja | Scott W. Hardy |
| Kotipaikka | Minnetonka, Minnesota, Yhdysvallat |
| Toimiala | Valokuvausvälineiden valmistus |
| Tuotteet | Kamerat valokuvausvarusteet |
| Kotisivu | http://www.savepolaroid.com |
Polaroid Corporation on yhdysvaltalainen Edwin H. Landin vuonna 1937 perustama valokuvausalan yritys. Yhtiön tunnetuimpia tuotteita olivat sen vuonna 1948 markkinoille tuomat pikakamerat. Ne olivatkin päätuote aina vuoteen 2008 jolloin yhtiö lopetti niiden tuotannon kokonaan. Toimintansa yhtiö aloitti kuitenkin valmistamalla polarisoivia aurinkolaseja. Lokakuussa 2001 yhtiö haki konkurssisuojaa. Yhtiön varat ja tuotemerkki Polaroid siirrettiin uudelle yhtiölle. Uusi yhtiö jatkoi nimellä Polaroid Corporation valmistaen kameroita vuoteen 2007. Pikakameroihin tarvittavan filmin valmistamisen se on ilmoittanut lopettavansa vuonna 2009.[1] Yhtiön ongelmien taustalla oli sen kyvyttömyys ennakoida digitaalisen valokuvauksen läpimurtoa ja vastata sen tuomiin muutoksiin.
Polaroidin voittaessa oikeudessa Kodakia vastaan käymänsä patenttiriidan tammikuussa 1986, Kodak vetäytyi pikakameramarkkinoilta.
Polaroidin yksi kaupallisesti epäonnistuneista keksinnöistä oli Polavision -niminen pikakehitteinen elokuva. Se tuotiin markkinoille juuri kun magneettiseen videonauhaan perustuva kuvatallennus valtasi alaa. Polavisionin kehitystyö oli niellyt suunnattomasti yhtiön varoja mutta aika oli ajanut siitä auttamattomasti ohitse.
Polaroid oli ensimmäisten joukossa valmistamassa digitaalisia kameroita vuonna 1996 mutta sen markkinaosuus ei kohonnut suureksi.
Itävaltalainen yrittäjä aloitti Polaroid-kameroiden tuotannon jälleen vuonna 2010.
Aiheesta muualla[muokkaa]
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Patrick J. Lyons: Polaroid Abandons Instant Photography New York Times. 8.2.2008. Viitattu 12.12.2008. (englanniksi)
Sivulta puuttuu