Tieteen päivät

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tieteen päivät on suurelle yleisölle suunnattu monitieteinen tapahtuma, jossa eri alojen tutkijat kertovat yleistajuisesti ja laaja-alaisesti tieteestä ja tutkimuksesta.[1] Tavoite on tarjota ajankohtaista tutkimustietoa ja antaa ihmisille aineksia järkiperäisen todellisuuskäsityksen muodostamiseen. Päiviä järjestää Tieteellisten seurain valtuuskunta, Suomen Kulttuurirahasto, Suomalainen Tiedeakatemia, Suomen Tiedeseura, Teknillisten Tieteiden Akatemia ja Svenska Tekniska Vetenskapsakademien i Finland.[2] Tieteen päivät järjestetään Helsingin yliopiston päärakennuksessa joka toinen vuosi.

Tieteen päivät keräävät Helsingissä noin 15 000 kävijää. Puhujia tapahtumassa on liki 300.[3] Vuodesta 2001 alkaen osa Tieteen päivien ohjelmasta on lähetetty suorana verkkoon. Ohjelmatallenteet löytyvät Tiede-tv[4]:stä, Tieteellisten seurain valtuuskunnan hallinnoimalta Youtube-kanavalta.

Vuodesta 2011 alkaen Tieteen päiviä on järjestetty Helsingin lisäksi myös muualla Suomessa. Toisin kuin Helsingissä, muissa kaupungeissa Tieteen päivien järjestelyistä on vastannut kunkin kaupungin yliopiston viestintäyksikkö. Alkupääoman päiville ovat antaneet Suomen Kulttuurirahasto ja Tieteen tiedotus ry.[5]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1922 ja 1926 pidettiin Tutkijainkokouksen nimellä yksittäiset tiedepäivät. Vuonna 1954 järjestettiin Tieteen päivät, jotka kuitenkaan eivät tuolloin muodostuneet perinteeksi. Nykyisenkaltaisia säännöllisesti pidettäviä Tieteen päiviä on järjestetty säännöllisesti tammikuusta 1977 lähtien. Aluksi niitä järjestettiin joka viides vuosi, sittemmin joka kolmas vuosi. Vuodesta 1995 tilaisuus on pidetty joka toinen vuosi. Tieteen päivien keskuspaikaksi Helsingin päivillä on vakiintunut Helsingin yliopiston päärakennus Fabianinkadulla.[3]

Tieteen päivien teemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi[2] Teema [2] Ohjelmatoimikunnan puheenjohtaja[2]
2023 Alku – Början professori Tuomas Heikkilä
2021 Hyvä ja paha tieto – Kunskap på gott och ont professori Maria Lähteenmäki
2019 Rohkeus – Mod professori Tuija Pulkkinen
2017 Vapauden rajat – Frihetens gränser johtaja Teija Tiilikainen
2015 Sattuma – Slumpen professori Ari Sihvola
2013 Kriisi – uhka ja alku; Kriser – hot och begynnelser professori Pirjo Ståhle
2011 Arjen arvoitus – Vardagens under akatemiaprofessori Ilkka Hanski
2009 Evoluutio – Evolution kansleri Ilkka Niiniluoto
2007 Rajalla – Invid gränser kansleri Kari Raivio
2005 Suhteellista? – Relativt? kansleri Risto Ihamuotila
2003 Tiede ja muutos – aaveet ja haaveet; Vetenskap i förändring – visioner och missioner akatemiaprofessori Risto Näätänen
2001 Tiede ja elämä – Vetenskapen och livet professori Carl G. Gamberg
1999 Matkalla tulevaisuuteen – Forskning och framtid professori Ilkka Niiniluoto
1997 Maailmankuvaa etsimässä – På jakt efter en världsbild professori Ilkka Niiniluoto
1995 Tutkimuksen etulinjassa; suomalainen kansainvälinen huippututkimus kansleri Lauri Saxén
1992 Ihmisen ja tieteen uudet maailmat; taustalla Kolumbuksen Amerikan ”löytämisen” 500-vuotisjuhla professori Raimo Lehti
1987 Yleisteemana Isaac Newtonin Principia-teos ja siitä lähteneet tieteelliset ja aatehistorialliset kehityslinjat professori Raimo Lehti
1982 Ei varsinaista yleisteemaa; pääteemoina tieteentraditiot, Suomen asema autonomian aikana, pohjoisten alueiden tutkimus, elin- ja geenisiirrot akateemikko Olli Lehto
1977 Suomen tieteen ulottuvuuksia professori Pertti Pesonen

Tieteen kansantajuistusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääteemaan liittyvän luentosarjan lisäksi Tieteen päivien ohjelma sisältää aina luentoja myös muusta ajankohtaisesta tutkimuksesta, keskusteluja ja väittelyitä, erikoisseminaareja, näyttelyitä, uutuuskirjojen esittelyitä, tiedevideoita ja planetaarioesityksiä.

Suorien ja nauhoitettujen internet-lähetysten, radion, television ja lehdistön välityksellä päivät levisivät koko maahan.

Tieteessä tapahtuu -lehti tapaa julkaista useissa päiviä seuraavissa numeroissaan tilaisuuden antia esitelmäartikkeleina. Päivien esityksistä kootaan myös kirja [6].

Tieteen päivien avajaisten musiikki liittyy kyseisten päivien teemaan ja käsiteltävien aiheiden aikakauteen.

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tieteen päivät - Vetenskapens dagar 1954 (Helsinki, 1955)
  • Suomen tieteen ulottuvuuksia: Tieteen päivät 10.-12.1.1977 [toim. Risto Kautto] (WSOY, 1978) ISBN 951-0-08938-9 (nid.)
  • Hohti, Paavo (toim.): Perinteet ja tulevaisuus: Suomen tieteen ulottuvuuksia. Helsinki: WSOY, 1983. ISBN 951-0-11736-6. '
  • Lehti, Raimo & Markkanen, Tapio & Rydman, Jan (toim.): Isaac Newton: Jättiläisen hartioilla. Tieteen päivät 1987. Helsinki: Ursa, 1988. ISBN 951-9269-41-X.
  • Lehti, Raimo & Rydman, Jan (toim.): Imago mundi: Ihmisen ja tieteen uudet maailmat. Helsinki: WSOY, 1993. ISBN 951-0-18320-2.
  • Rydman, Jan (toim.): Tutkimuksen etulinjassa: Tieteen päivät 1995. Helsinki: WSOY, 1995. ISBN 951-0-20412-9.
  • Rydman, Jan (toim.): Maailmankuvaa etsimässä: Tieteen päivät 1997. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-21659-3.
  • Rydman, Jan (toim.): Matkalla tulevaisuuteen: Tieteen päivät 1999. Helsinki: Tieteellisten seurain valtuuskunta, 1999. ISBN 951-96492-4-7.
  • Rydman, Jan (toim.): Tiede ja elämä: Tieteen päivät 2001. Helsinki: Tieteellisten seurain valtuuskunta, 2001. ISBN 951-96492-6-3.
  • Rydman, Jan (toim.): Tiede ja muutos: Aaveet ja haaveet: Tieteen päivät 2003. Helsinki: Tieteellisten seurain valtuuskunta, 2003. ISBN 951-96492-9-8.
  • Rydman, Jan (toim.): Suhteellista?: Einsteinin suhteellisuusteorian jalanjäljillä. Tieteen päivät 2005. Helsinki: Yliopistopaino, 2005. ISBN 951-570-622-X.
  • Hanski, Ilkka; Niiniluoto, Ilkka; Hetemäki, Ilari (toim.): Kaikki evoluutiosta. Gaudeamus, 2009. ISBN 978-952-495-098-5.
  • Andersson, Leif C.; Hetemäki, Ilari; Mustonen, Riitta; Sihvola, Ari (toim.): Kaikki irti arjesta. Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-193-7.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko; Katajala, Kimmo; Sihvola, Ari; Hetemäki, Ilari (toim.): Kaikki syntyy kriisistä. Gaudeamus, 2013. ISBN 978-952-495-286-6.
  • Hetemäki, Ilari; Raento, Pauliina; Sariola, Hannu; Seppä, Tuomas (toim.): Kaikkea sattuu. Gaudeamus, 2015. ISBN 978-952-495-349-8.
  • Enqvist, Kari; Hetemäki, Ilari; Tiilikainen,Teija (toim.): Kaikki vapaudesta. Gaudeamus, 2017. ISBN 978-952-495-415-0.
  • Hetemäki, Ilari; Koskinen, Hannu; Pulkkinen, Tuija; Väliverronen, Esa (toim.): Kaikenlaista rohkeutta. Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-004-2.
  • Hetemäki, Ilari; Kuusisto, Anna-Kaisa; Lähteenmäki, Maria; Väliverronen, Esa (toim.): Hyvä ja paha tieto. Gaudeamus, 2021. ISBN 978-952-345-103-2.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tieteen päivät 2007 -esite

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tieteen päivät tieteenpaivat.fi. Viitattu 15.12.2022.
  2. a b c d Tieteen päivät tieteenpaivat.fi. (suomeksi)
  3. a b Vastuullinen tiede vastuullinentiede.fi. 15.3.2018. Viitattu 15.12.2022.
  4. Tiedetv YouTube. Viitattu 20.6.2016.
  5. Tieteen päivät muualla tieteenpaivat.fi. Viitattu 15.12.2022.
  6. Gaudeamus kauppa.gaudeamus.fi. Viitattu 15.12.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]