Pianisti (elokuva)
|
|
|
|---|---|
|
|
|
| Ohjaaja | Roman Polański |
| Käsikirjoittaja | Ronald Harwood |
| Tuottaja | Robert Benmussa Roman Polański Alain Sarde |
| Pääosat | Adrien Brody Thomas Kretschmann |
|
|
|
| Valmistusmaa | |
| Ensi-ilta | 2002 |
| Kesto | 150 min |
| Alkuperäiskieli | englanti saksa venäjä |
| Ikäraja | |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
| Allmovie | |
Pianisti (The Pianist) on Roman Polańskin ohjaama elokuva, joka perustuu puolanjuutalaisen pianistin Władysław Szpilmanin muistelmiin selviytymisestään toisen maailmansodan aikana Varsovassa. Pääroolissa Szpilmanina näyttelee Adrien Brody.
Elokuva palkittiin muun muassa kolmella Oscar-palkinnolla palkintoluokissa paras ohjaus, paras miespääosa (Adrien Brody) ja paras sovitettu käsikirjoitus. Lisäksi elokuva voitti mm. kaksi BAFTA-palkintoa ja Kultaisen Palmun Cannesin elokuvajuhlilla.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Juoni
Elokuva alkaa, kun Władysław Szpilmanin työpaikkaan, varsovalaiseen radioon osuu pommi. Szpilman saa kuulla radiosta kotonaan, että Iso-Britannia on julistanut sodan Saksalle. Uskoen, että sota on ohi nopeasti, Szpilmanin perhe iloitsee uutisesta.
Kuukaudet kuluvat ja juutalaisten elinolot heikentyvät ja heidän oikeutensa pienenevät: perheet saavat pitää taloudessaan vain rajoitetun määrän rahaa, he joutuvat käyttämään käsivarsinauhoja ja lopulta heidät pakotetaan muuttamaan Varsovan ghettoon. Siellä he joutuvat kohtaamaan nälän ja natsien jatkuvan nöyryyttämisen. Lopulta juutalaiset kootaan yhteen keskitysleireille karkottamista varten. Władysław pelastuu keskitysleiriltä viime hetkellä tutun juutalaispoliisin avulla. Erotettuna perheestään Władysław selviytyy Varsovan ghetossa ja sen ulkopuolella hänet muistavien ihmisten avulla.
Muutama vuosi kuluu ja Varsova on raunioina. Puolalaisten vastarinta kasvaa jatkuvasti ja Szpilmanin kohtalona on todennäköisemmin nälkäkuolema kuin natsien luodit. Hän etsii raunioista ruokaa ja erään etsinnän aikana hän löytää suolakurkkuja tölkissä, mutta ei tölkinavaajaa. Eräästä talosta hän kuitenkin löytää työkaluja, ja kun Szpilman aloittaa tölkin avaamisen, hän huomaa saksalaisen upseerin, kapteeni Wilm Hosenfeldin katselevan. Tämä saa tietää Szpilmanin olevan juutalainen pianisti. Hosenfeld pyytää Szpilmania soittamaan hänelle ja Szpilman tekee työtä käskettyä soittaen Frédéric Chopinin Balladin nro 1 G-mollissa. Rakennukseen perustetaan myöhemmin kapteeni Hosenfeldin johtama esikunta, jonka ullakolla Szpilman piilottelee. Hosenfeld tuo ullakolla asuvalle, pahasti aliravitulle Szpilmanille säännöllisesti ruokaa (ensimmäisessä ruokaerässä on mukana myös tölkinavaaja suolakurkkutölkkiä varten).
Muutaman viikon kuluttua saksalaisten joukot vetäytyvät Varsovasta Neuvostoliiton armeijan etenemisen tieltä. Kapteeni Hosenfeld ja monet muut saksalaiset vangitaan. Hosenfeld anoo piikkilanka-aidan ohi kävelevää juutalaista muusikkoa ottamaan yhteyttä Szpilmaniin, jotta tämä voisi auttaa häntä. Paikalle saapuessaan Szpilman löytää kuitenkin vain tyhjän pellon.
[muokkaa] Rooliluettelo
| Adrien Brody | ... Władysław Szpilman |
| Thomas Kretschmann | ... Kapteeni Wilm Hosenfeld |
| Frank Finlay | ... Isä |
| Maureen Lipman | ... Äiti |
| Emilia Fox | ... Dorota |
| Ed Stoppard | ... Henryk |
| Julia Rayner | ... Regina |
| Jessica Kate Meyer | ... Halina |
| Michal Zebrowski | ... Jurek |
[muokkaa] Palkintoja
[muokkaa] Oscarit
- Paras miespääosa: Adrien Brody
- Paras ohjaus: Roman Polański
- Paras sovitettu käsikirjoitus: Ronald Harwood
[muokkaa] Ehdokkaana
- Paras elokuva
- Paras kuvaus: Pawel Edelman
- Paras leikkaus: Hervé de Luze
- Paras puvustus: Anna B. Sheppard
[muokkaa] BAFTAt
- Paras elokuva
- Paras ohjaus: Roman Polański
[muokkaa] Ehdokkaana
- Paras miespääosa: Adrien Brody
- Paras sovitettu käsikirjoitus: Ronald Harwood
- Paras kuvaus: Pawel Edelman
- Paras elokuvamusiikki: Wojciech Kilar
- Paras äänitys: Jean-Marie Blondel, Dean Humphreys, Gérard Hardy
[muokkaa] Golden Globet
[muokkaa] Ehdokkaana
- Paras draamaelokuva
- Paras miespääosa draamaelokuvassa: Adrien Brody
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Pianistin viralliset sivut (englanniksi)
Sivulta puuttuu