Kuninkaan puhe

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuninkaan puhe
The King’s Speech
Kings speech.jpg
Ohjaaja Tom Hooper
Käsikirjoittaja David Seidler
Tuottaja Iain Canning
Emile Sherman
Gareth Unwin
Geoffrey Rush
Säveltäjä Alexandre Desplat
Kuvaaja Danny Cohen
Leikkaaja Tariq Anwar
Pääosat Colin Firth
Geoffrey Rush
Helena Bonham Carter
Guy Pearce
Timothy Spall
Derek Jacobi
Jennifer Ehle
Michael Gambon
Valmistustiedot
Valmistusmaa Britannia
Australia
Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö See-Saw Films
Bedlam Productions
Ensi-ilta Australian lippu 23. joulukuuta 2010
Yhdysvaltain lippu 24. joulukuuta 2010
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu 7. tammikuuta 2011
Suomen lippu 21. tammikuuta 2011
Kesto 121 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 15 milj. dollaria[1]
Tuotto 414 211 549 dollaria
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
Allmovie

Kuninkaan puhe (engl. The King’s Speech) on vuonna 2010 ensi-iltansa saanut Tom Hooperin ohjaama brittiläinen historiallinen draamaelokuva. Sen on käsikirjoittanut David Seidler ja pääosissa ovat Colin Firth, joka esittää kuningas Yrjö VI:ta, Geoffrey Rush, joka esittää Lionel Logueta, sekä Helena Bonham Carter, joka esittää kuningatar Elisabetia.

Kuninkaan puhe oli lipputulo- ja arvostelumenestys ja elokuva sai yhteensä 12 Oscar-ehdokkuutta, joista se palkittiin neljässä kategoriassa paras elokuva, ohjaus, miespääosa (Colin Firth) ja alkuperäinen käsikirjoitus.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuva alkaa, kun Yorkin herttua prinssi Albert (Colin Firth), kuningas Yrjö V:n toiseksi vanhin poika, yrittää pitää vuoden 1925 British Empire Exhibitionin päätöspuhetta Wembley Stadiumilla vaimonsa, Yorkin herttuatar Elisabetin (Helena Bonham Carter), seisoessa hänen rinnallaan. Änkytyksestä kärsivän herttuan epätoivo syvenee, kun mikään hoitoterapia ei tahdo tehota hänen puhevikaansa. Lopulta hänen vaimonsa taivuttelee hänet australialaisen puheterapeutti Lionel Loguen (Geoffrey Rush) pakeille Lontooseen. Ensimmäisellä tapaamiskerralla Logue pyytää herttualta, että he käyttäisivät toisistaan vastedes etunimiä (mikä rikkoo etikettiä). Logue alkaa kutsua herttuaa ”Bertieksi”. Vakuuttaakseen prinssi Albertin hoitonsa tehokkuudesta Logue lyö tämän kanssa vetoa shillingistä, että tämä pystyy lukemaan ääneen täysin virheettä vaikka saman tien. Logue antaa herttualle luettavaksi Hamletin ”Ollako vai eikö olla” -yksinpuhelun samalla, kun hän soittaa tälle kuulokkeista kovaäänistä musiikkia. Logue äänittää herttuan lukemisen gramofonilla. Bertie on kuitenkin vakuuttunut, ettei lukemisesta tule yhtikäs mitään, joten hän keskeyttää ja lähtee pois julistaen tilanteensa ”toivottomaksi”. Logue antaa herttualle äänittämänsä levyn muistoksi.

Kun kuningas Yrjö V (Michael Gambon) pitää vuonna 1934 perinteisen joulupuheensa, hän selittää Albertille, miten tärkeitä radiolähetykset ovat Ison-Britannian nykyiselle monarkialle. Kuningas julistaa, että uudeksi kuninkaaksi aikanaan nouseva ”David” (Walesin prinssi Edvard, roolissa Guy Pearce), prinssi Albertin isoveli, tulee lopulta tuhoamaan kuningasperheen sekä koko maan. Kuningas Yrjö vaatii Albertia harjoittelemaan äänensä käyttöä käskemällä tämän lukemaan juuri pitämänsä joulupuheen. Albert tekee työtä käskettyä, mutta lopputulos on kovin hatara. Ikävän kokemuksensa jälkeen Albert soittaa Loguen äänittämän levyn ja kuulee, kuinka hän lukee levyllä Shakespearea täysin virheettä. Albert palaa takaisin Loguen luo, ja he alkavat yhdessä harjoitella lihasten rentouttamista sekä hengityksen hallintaa. Samaan aikaan Logue myös tutkiskeleeherttuan änkytyksen takana olevaa psykologista traumaa. Herttua paljastaakin, että hänen lapsuutensa palatsissa ei ollut ruusuilla tanssimista: lapsena häntä piinasivat tiukka isä, kielletty vasenkätisyys, pihtipolvien kivulias hoito, vanhempaa veljeä suosiva lastenhoitaja sekä hänen pikkuveljensä prinssi Johnin ennenaikainen kuolema. Hoidon jatkuessa Loguesta ja herttuasta tulee vähitellen ystäviä sekä toistensa uskottuja.

Kuningas Yrjö V kuolee tammikuussa vuonna 1936, jolloin David seuraa häntä Britannian valtaistuimelle kuningas Edvard VIII:nä. Kuninkuudestaan huolimatta David tahtoo yhä palavasti naida rouva Wallis Simpsonin (Eve Best), joka on eronnut amerikkalainen seurapiirihenkilö. Saman vuoden jouluna Balmoralin linnassa prinssi Albert toteaa, ettei Edvard voi naida eronnutta naista niin kauan kuin tämä pysyy kuninkaana. Edvard syyttää veljeään keskiaikaisesta juonesta anastaa kruunu itselleen. Hän toteaakin epäluuloisesti, että Albert on jo ryhtynyt valmistautumaan kuninkuutta varten ottamalla puhetunteja. Hän muistuttaa veljeään ikävästi tämän lapsuuden traumoista matkimalla tämän änkytystä: ”B-B-B-Bertie.”

Edvardin ikävä lohkaisu ahdistelee herttuaa yhä, kun hän menee seuraavalle puhetunnilleen. Häntä turhauttaa se, että vaikka hän onnistuu vähentämään änkytystään puhuessaan useimmille muille tapaamilleen ihmisille, niin Edvardille puhuessaan hänen änkytyksensä palaa takaisin yhtä pahana kuin aina ennenkin. Logue huomaa, ettei herttua änkytä kiroillessaan lainkaan, joten hän yllyttää tämän kiroilemaan kovaan ääneen. Sen jälkeen Albert kertoo Loguelle Davidin ja rouva Simpsonin suhteesta. Logue ehdottaa, että Albertista pitäisi tulla seuraava kuningas, jolloin herttua raivostuu ja ryhtyy syyttämään Logueta maanpetoksesta. Vihoissaan hän ryhtyy myös pilkkaamaan Loguen epäonnista näyttelijän uraa sekä vaatimatonta alkuperää. Miesten ystävyteen syntyy suuri särö. Kun kuningas Edvard VIII lopulta luopuu kruunustaan mennäkseen naimisiin Wallis Simpsonin kanssa, Albertista tulee kuningas Yrjö VI. Uusi kuningas käsittää tarvitsevansa kipeästi Loguen apua, joten hän ja kuningatar Elisabet vierailevat Loguen kotona pyytääkseen anteeksi. Kun kuningas vaatii, että Loguen on istuttava kruunajaisissa Westminster Abbeyn kuninkaan aitiossa, Canterburyn arkkipiispa (Derek Jacobi) kertoo julkisesti epäilevänsä, ettei Loguella ole puheterapeutin pätevyyttä lainkaan. Sen seurauksena Yrjö VI:n ja Loguen välille syntyy jälleen kiistaa, ja Logue selittää hankkineensa pätevyytensä hoitamalla ensimmäisessä maailmansodassa taistelleiden sotilaiden sotapsykoosia. Kun kuningas osoittaa olevansa yhä epävarma itsestään, Logue istuutuu kuningas Edvardin tuolille ja julistaa Sconen kiven mitättömäksi kivenmurikaksi. Yrjö VI nuhtelee Logueta tämän epäkunnioittavasta asenteesta, mutta yllättyy samalla äkillisestä kaunopuheisuudestaan.

Kun Iso-Britannia julistaa vuonna 1939 sodan natsi-Saksaa vastaan, Yrjö VI kutsuu Loguen Buckinghamin palatsiin, jotta Logue voisi auttaa häntä valmistautumaan tulevaa radiolähetystä varten; hänen on määrä puhua radion kautta Britannialle ja koko Brittiläiselle imperiumille. Miljoonien ihmisten kuunnellessa lähetystä ympäri maailmaa Yrjö VI teeskentelee puhuvansa valtavan kansanjoukon sijaan ainoastaan Loguelle, joka ohjaa häntä ääneti koko puheen ajan. Puheen jälkeen kuningas ja hänen perheensä astuvat palatsin parvekkeelle, jolloin tuhannet radiolähetystä kuuntelemaan kerääntyneet lontoolaiset alkavat hurrata ja osoittaa suosiotaan.

Elokuvan lopuksi kerrotaan, että koko toisen maailmansodan ajan kuningas Yrjö VI piti useita puheita ja että Logue oli läsnä niistä jokaisessa. Kerrotaan myös, että vuonna 1944 Loguesta tehtiin Royal Victorian Order -järjestön komentaja palkkioksi kuninkaalle tekemistään palveluksista. Samalla paljastetaan, että kuningas Yrjö VI ja Logue pysyivät ystävinä koko loppuelämänsä ajan.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.
Firth ja Bonham Carter Yorkin herttuana ja herttuattarena.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Colin Firth  … Kuningas Yrjö VI  
 Geoffrey Rush  … Lionel Logue  
 Helena Bonham Carter  … Kuningatar Elizabeth  
 Guy Pearce  … Kuningas Edvard VIII  
 Timothy Spall  … Winston Churchill  
 Derek Jacobi  … Cosmo Lang  
 Jennifer Ehle  … Myrtle Logue  
 Anthony Andrews  … Stanley Baldwin  
 Claire Bloom  … Kuningatar Mary  
 Eve Best  … Wallis Simpson  
 Freya Wilson  … Prinsessa Elizabeth  
 Tim Downie  … Gloucesterin herttua  
 Roger Hammond  … Dr. Blandine Bentham  
 Ramona Marquez  … Prinsessa Margaret  
 Michael Gambon  … Kuningas Yrjö V  

Kuvaukset ja julkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva kuvattiin Lontoossa ja muualla Britanniassa joulukuussa 2009 ja vuoden 2010 alussa. Elokuva julkaistiin jouluaattona 24. joulukuuta 2010 Yhdysvalloissa, 7. tammikuuta 2011, Isossa Britanniassa ja Suomessa 21. tammikuuta 2011. Elokuvan ikäraja oli aluksi K-15 siinä esiintyvän kiroilun vuoksi, mutta sitä alennettiin myöhemmin.lähde?

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuninkaan puhe sai Toronton filmifestivaalin yleisöpalkinnon vuonna 2010. Se oli ehdokkaana 14 BAFTA-sarjassa, ja sai lopulta seitsemän palkintoa.[2] Lisäksi se sai 12 Oscar-ehdokkuutta ja seitsemän Golden Globe -palkintoa. Elokuva sai parhaan elokuvan Oscarin lisäksi kolme muuta palkintoa Oscar-gaalassa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The King's Speech (2010) Box Office Mojo. Viitattu 2011-02-14.
  2. Kuninkaan puhe puhdisti palkintopöydän Bafta-gaalassa Viitattu 17.2.2011.
  3. Kuninkaan puhe kahmi Oscareita 28.2.2011. Viitattu 1.3.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]