Yksi lensi yli käenpesän (elokuva)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yksi lensi yli käenpesän
One Flew Over the Cuckoo's Nest
Elokuvan juliste
Elokuvan juliste
Ohjaaja Miloš Forman
Käsikirjoittaja Lawrence Hauben,
Bo Goldman
Tuottaja Michael Douglas
Säveltäjä Jack Nitzsche
Pääosat Jack Nicholson,
Danny DeVito,
Louise Fletcher,
Brad Dourif,
William Redfield,
Will Sampson,
Scatman Crothers,
Christopher Lloyd
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö United Artists
Ensi-ilta Yhdysvaltain lippu 19. marraskuuta 1975
Suomen lippu 19. maaliskuuta 1976
Kesto 133 min.
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 3 miljoonaa US$[1]
Tuotto 108 981 275 US$[1]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Yksi lensi yli käenpesän (One Flew Over the Cuckoo's Nest) on vuonna 1975 ensi-iltansa saanut Miloš Formanin ohjaama elokuva, joka perustuu Ken Keseyn kirjoittamaan samannimiseen romaaniin. Elokuva oli toinen, joka voitti kaikki viisi tärkeintä Oscar-palkintoa (paras elokuva, paras miespääosan esittäjä, paras naispääosan esittäjä, paras ohjaus, paras käsikirjoitus) sitten vuonna 1934 ilmestyneen elokuvan Tapahtui eräänä yönä. Seuraava elokuva, joka voitti nämä Oscarit, oli vuonna 1991 ensi-iltansa saanut Uhrilampaat.

Elokuva on kuvattu Oregonin osavaltion sairaalassa Salemissa.

Tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Randall Patrick McMurphy (Jack Nicholson) saapuu mielisairaalaan, jossa halutaan tutkia, onko hän mielisairas. Hän on ollut ennen sinne joutumistaan vankilassa kahdesta pahoinpitelystä ja alaikäisen kanssa makaamisesta. McMurphy on puhdas kapinallinen, joka vastustaa sairaalan ylihoitajan Mildred Ratchedin (Louise Fletcher) ajamia traditioita. Suurimmillaan tämä kapinointi johtaa kalastusretkeen, jonne päästäkseen McMurphy varastaa linja-auton ja veneen ja lähtee kalastamaan yhdessä mielisairaalassa tapaamiensa potilaiden kanssa.

Sairaalassa McMurphy tutustuu myös Päällikköön (Will Sampson), jättikokoiseen intiaaniin, jota pidetään kuuromykkänä. McMurphy saa kuitenkin tietoonsa Päällikön salaisuuden: hän osaa puhua eikä ole mielenvikainen. He päättävät paeta sairaalasta yhdessä. McMurphy joutuu kokemaan sähköshokkihoidon pikku mellakan jälkeen. Sieltä tullessaan hän esittää täysin lamaantunutta potilasta, mutta vinkkaa silmällään Päällikölle vain näyttelevänsä ennenkuin paljastaa pilailunsa muillekin potilaille ja hoitajille.

Pakoillasta tulee täysi katastrofi. Potilastovereiden pitämien juhlien jälkeen McMurphy saa herätä aamulla ja havaita hoitaja Ratchedin saapuneen osastolle. Kun hoitaja Ratched poistuu, McMurphy ja Päällikkö yrittävät pakoa pihistämänsä avaimen kanssa. Pelonsekainen huuto kuitenkin katkaisee paon, kun käy ilmi, että potilas Billy Bibbit on tappanut itsensä. Hoitaja Ratched on valmis painamaan tapauksen villaisella ja jatkamaan tuttujen traditioiden varassa, jolloin McMurphy hyökkää kuristamaan tätä. McMurphy viedään pois.

Jonkun ajan kuluttua McMurphy tuodaan yöllä takaisin osastolle ja häntä odottamaan jäänyt Päällikkö haluaa paeta. Käy kuitenkin ilmi, että McMurphylle on tehty lobotomia, eikä hän enää ole tietoinen ympäröivästä maailmasta. Päällikkö ei kuitenkaan halua jättää ystäväänsä siihen kuntoon ja tukahduttaa hänet tyynyllä kuoliaaksi. Sitten hän kävelee sairaalan pesuhuoneeseen, nostaa painavan lavuaarin syliinsä, heittää sen ikkunasta avaten pakotien ja pakenee itse.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Jack Nicholson   … Randall Patrick McMurphy  
 Will Sampson   … Intiaanipäällikkö  
 Louise Fletcher   … Ylihoitaja Mildred Ratched  
 William Redfield   … Dale Harding  
 Dean R. Brooks   … Tohtori John Spivey  
 Scatman Crothers   … Turkle  
 Danny DeVito   … Martini  
 William Duell   … Jim Sefelt  
 Brad Dourif   … Billy Bibbit  
 Christopher Lloyd   … Max Taber  
 Vincent Schiavelli   … Frederickson  
 Nathan George   … Hoitaja Washington  
 Mwako Cumbuka   … Hoitaja Warren  
 Josip Elic   … Pete Bancini  
 Lan Fendors   … Hoitaja Itsu  
 Ken Kenny   … Beans Garfield  
 Alonzo Brown   … Miller  
 Michael Berryman   … Ellis  
 Peter Brocco   … Eversti Matterson  
 Sydney Lassick   … Charlie Cheswick  

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen elokuvaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näytelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelijä Kirk Douglas osti oikeudet Ken Keseyn vuonna 1963 ilmestyneeseen romaaniin One Flew Over The Cuckoo's Nest tarkoituksenaan tehdä siitä näytelmä. Näytelmä ilmestyi jo vuotta myöhemmin 1964, mutta ei menestynyt odotetulla tavalla. Lopulta sitä esitettiin vain viisi kuukautta. Syyksi tähän on sanottu näytelmän humoristinen asenne, jota pidettiin mielisairaiden mauttomana pilkkaamisena.

Miloš Forman[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jonkin aikaa näytelmän hyllyttämisen jälkeen Douglas matkusti Prahaan, missä hän tutustui paikalliseen elokuvaohjaajaan, Miloš Formaniin. Douglas ja Forman ystävystyivät ja Forman suostui filmatisoimaan kirjan, jonka Douglas lähettäisi tälle. Kului kymmenen vuotta ennen kuin kirja saapui, ja silloin sen lähetti Kirk Douglasin poika Michael Douglas. Hän oli saanut projektiin turhautuneelta isältään oikeudet elokuvan tekoon.

Roolijako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelijävalinnoissa Forman ja Michael Douglas joutuivat usein vääntämään kättä. Esimerkiksi päähenkilö McMurphyn rooliin Miloš Forman halusi Michael Douglasin mukaan Burt Reynoldsin, mutta kallistui myöhemmin Douglasin ajaman Jack Nicholsonin puoleen. Forman itse on sanonut Jackin olleen aina hänen ensimmäinen valintansa. Ennen Nicholsonia roolia R. B. McMurphyna oli ehditty tarjota jo Gene Hackmanille, Paul Newmanille ja Marlon Brandolle, jotka olivat kaikki kieltäytyneet.

Myös roolia sairaanhoitaja Mildred Ratchedina ehdittiin tarjota useille näyttelijättärille ennen Louise Fletcheriä.

Forman halusi muihin rooleihin tuntemattomia näyttelijöitä, vaikka myöhemmin joistakin heistä on tullut tunnettuja (esimerkiksi Danny DeVito ja Brad Dourif).

Suurimpia vaikeuksia roolivalinnoissa tuotti Päällikkö (Chief). Forman halusi olla mahdollisimman uskollinen Ken Keseyn lähdetekstille ja sanoi suoraan haluavansa ison intiaanin. Intiaanit ovat kuitenkin usein pienikokoisia, eivätkä kirjan kuvailemia jättiläisiä. Michael Douglas joutui palkkaamaan erään autokauppiaan, joka myi autoja reservaatteihin, ilmoittamaan hänelle, jos sattuisi törmäämään isokokoiseen intiaaniin. Etsintöjen tuloksena löytyi lopulta Will Sampson, joka Formanin mukaan oli kuin tehty Päällikön rooliin.

Elokuvan teko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valmistautuminen rooleihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvaa varten valmistautuessaan rooleihin saivat näyttelijät luvan mielisairaalanhoitajalta osallistua terapiaistuntoihin oikeiden mielisairaiden kanssa ja oleskella osastoilla. Näin he saivat luotua hahmonsa oikeiden ihmisten pohjalta. Sydney Lassick, joka esitti Charles Cheswickia, paniikkihäiriöistä potilasta, kertoi dokumentissa ottaneensa roolihahmoonsa paljon piirteitä eräästä osastolla oleskelleesta potilaasta.

Jack Nicholson rakensi McMurphysta ristiriitaisen hahmon, josta ei loppujen lopuksi tiedä, onko hän mielisairas vai ei. Louise Fletcher totesi, että Jack oli kuvauksissa eräänä päivänä udellut paljon tietoja hänen roolihahmostaan ja lopulta kysynyt tämän etunimeä. Etunimeä ei oltu mainittu käsikirjoituksessa. Kysymyksiin kyllästyneenä Fletcher oli tuhahtanut ensimmäisen mieleensä tulleen nimen, joka oli ollut Mildred. Joitakin päiviä myöhemmin kuvattiin terapiaistuntokohtausta, johon McMurphy saapuu saatuaan sähköshokkiterapiaa. Kun hoitaja Ratched kysyy, haluaisiko McMurphy osallistua istuntoon vai levätä, puhuttelee McMurphy häntä vastauksessaan Mildrediksi. Filmillä voi tarkkaan katsomalla nähdä, kuinka Fletcher punastuu tästä.

Formanin tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miloš Forman halusi tehdä elokuvasta mahdollisimman realistisen. Hän ei halunnut näyttelijöiden näyttelevän roolejaan vaan olevan roolissaan. Realistisuutta saadakseen Forman neuvoikin näyttelijöitä tekemään pieniä eleitä, jotta hahmoista tulisi aidon oloiset. Usein hän kuvasi jopa harjoituksiksi tarkoitetut kohtaukset saadakseen mahdollisimman spontaaneja roolisuorituksia.

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvasta tuli aikansa mittakaavassa menestys. Se tuotti 112 000 000 dollaria ja sai arvostelijoilta pääasiassa positiivista palautetta. Elokuva voitti viisi tärkeintä Oscaria: paras elokuva, paras ohjaus, paras miespääosa, paras naispääosa ja paras käsikirjoitus.

Palkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oscarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ehdokkaana:

  • Paras miessivuosa: Brad Dourif
  • Paras kuvaus: Haskell Wexler, Bill Butler
  • Paras leikkaus: Richard Chew, Lyzee Klingman, Sheldon Kahn
  • Paras elokuvamusiikki: Jack Nitzsche

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]