Sovitus (elokuva)
Wikipedia
|
|
|
|---|---|
|
|
|
| Ohjaaja | Joe Wright |
| Käsikirjoittaja | Christopher Hampton Ian McEwanin romaanin pohjalta |
| Tuottaja | Tim Bevan Eric Fellner Paul Webster |
| Säveltäjä | Dario Marianelli |
| Pääosat | James McAvoy Keira Knightley Saoirse Ronan Romola Garai Vanessa Redgrave |
|
|
|
| Valmistusmaa | |
| Ensi-ilta | 7. syyskuuta 2007 (UK) 28. syyskuuta 2007 (FI) |
| Kesto | 123 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Ikäraja | Suomessa K-13 |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
Sovitus (engl. Atonement) on brittiläinen draamaelokuva vuodelta 2007. Se perustuu kirjailija Ian McEwanin samannimiseen romaaniin, ja sen on ohjannut Joe Wright. Pääosissa näyttelevät muun muassa James McAvoy ja Keira Knightley. Sovitus avasi vuoden 2007 Venetsian elokuvajuhlat, jolloin ohjaaja Joe Wrightista tuli 35-vuotiaana nuorin ohjaaja, jonka elokuva on avannut arvostetun juhlaviikon.
[muokkaa] Tarina
Elokuva kertoo, millaiset kauaskantoiset seuraukset lapsena annetusta väärästä valasta voi aiheutua.
Vuonna 1936 brittiläiseen yläluokkaan kuuluva 13-vuotias Briony Tallis näkee isosiskonsa Cecilian ja taloudenhoitajan pojan Robbien tilanteessa, jonka hän tulkitsee väärin. Myöhemmin Tallisien serkku Lola Quincey raiskataan tilalla ja Brionyn väärän todistuksen seurauksena Robbie joutuu vankilaan. 1940 toisen maailmansodan alkaessa Robbie värvätään vankilasta armeijaan. Lomallaan Robbie tapaa Cecilian, jota oli kielletty käymästä tapaamassa tätä vankilassa, ja heidän suhteensa lämpenee uudelleen. Robbie joutuu eroon joukoistaan kahden kaverin kanssa sotiessaan Ranskassa. Brittien perääntyessä he vaeltavat Ranskan rannikolle ja tavoittavat omat perääntyvät joukkonsa Dunkirkissä. Briony toimii sairaanhoitaja ja kokee syyllisyyttä antamastaan väärästä valasta. Briony käy Paul Marshallin ja Lola Quinceyn häissä ja nähtyään tämän tajuaa Marshallin olleen raiskaaja. Hän menee tapaamaan siskoaan Ceciliaa pyytääkseen tältä anteeksi ja tapaa siellä myös Robbien, joka on evakuoitu Ranskasta. Vanhuksena kuoleman lähestyessä Briony kirjoittaa 21. ja viimeisenä romaaninaan kirjan nimeltä Sovitus (Atonement), jossa hän kertoo Robbien ja Cecilian onnellisesti loppuvan tarinan. 1999 haastattelussa Briony kertoo todelliset tapahtumat ja syyn siihen miksi hän romaanissaan poikkeaa totuudesta.
[muokkaa] Rooleissa
| James McAvoy | ... Robbie Turner, tallisien palkollinen |
| Keira Knightley | ... Cecilia Tallis, vanhempi Tallisin tyttäristä |
| Saoirse Ronan | ... Briony Tallis 13-vuotiaana, nuorempi Tallisin tyttäristä |
| Romola Garai | ... Briony Tallis 18-vuotiaana sairaanhoitajana |
| Vanessa Redgrave | ... Briony Tallis vanhana kirjailijana |
| Brenda Blethyn | ... Grace Turner, Robbien äiti |
| Harriet Walter | ... Emily Tallis, Tallisien äiti |
| Juno Temple | ... Lola Quincey, Tallisien serkku |
| Patrick Kennedy | ... Leon Tallis, Tallisien poika |
| Benedict Cumberbatch | ... Paul Marshall, suklaatehtailija ja Leon Tallisin tuttava |
| Danny Mays | ... Tommy Nettle, Robbien taistelutoveri |
| Nonso Anozie | ... Frank Mace, Robbien taistelutoveri |
| Anthony Minghella | ... Brionyn haastattelija |
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Elokuvan viralliset sivut (englanniksi)

