Grand Hotel (elokuva)
|
|
|
|---|---|
Greta Garbo ja John Barrymore |
|
| Ohjaaja | Edmund Goulding |
| Käsikirjoittaja | William A. Drake Béla Balázs Romaani: Vicki Baum |
| Tuottaja | Paul Bern Irving Thalberg |
| Säveltäjä | Charles Maxwell |
| Kuvaaja | William H. Daniels |
| Leikkaaja | Blanche Sewell |
| Pääosat | Greta Garbo John Barrymore Joan Crawford Lionel Barrymore |
|
|
|
| Valmistusmaa | |
| Tuotantoyhtiö | Metro-Goldwyn-Mayer |
| Ensi-ilta | 12. helmikuuta 1932 22. tammikuuta 1933 |
| Kesto | 112 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
| Allmovie | |
Grand Hotel (joskus myös suomenkielisellä nimellä Loistohotelli, engl. Grand Hotel) on Edmund Gouldingin ohjaama vuonna 1932 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen Art Deco -elokuva, jota nykyään pidetään mainitun tyylin eräänlaisena klassikkona. Se voitti myös aikoinaan parhaan elokuvan Oscarin. Kaikki muut "parhaat elokuvat" ovat voittaneet myös jonkin toisen Oscarin, mutta Grand Hotel on ainoa, joka on voittanut vain ja ainoastaan parhaan elokuvan Oscarin. Se ei saanut edes muita ehdokkuuksia.
Elokuva sijoittuu Grand Hotel -nimiseen berliiniläiseen hienoon ja kalliiseen hotelliin. Tämän hotellin mukaan elokuva myös on saanut nimensä. Elokuvan pääosia tähdittävät Greta Garbo, John ja Joan Crawford sekä Lionel Barrymore. Garbo esittää parhaat aikansa jo elänyttä balleriina Grusinskajaa ja John Barrymore tämän rakastettua paronia, von Geigernia. Crawford taas näyttelee köyhää pikakirjoittajaa Flaemmchenia, joka myös ihastuu Barrymoren hahmoon. Johnin vanhempi veli Lionel esittää kuolemaisillaan olevaa miestä Kringeleinia, joka ystävystyy paronin ja Flaemmchenin kanssa. Myös Wallace Beeryllä ja Lewis Stonella on sivuroolit elokuvassa.
Elokuva on huomattava roolituksestaan: sen pääosissa nimittäin näytteli suuri joukko sen aikaisia tähtiä. Tämä oli vielä siihen aikaan hyvin epätavallista ja Grand Hotel onkin yksi ensimmäisistä niin sanotuista all-star-elokuvista. Elokuva muistetaan usein myös Greta Garbon kuuluisista vuorosanoista "I want to be alone" (suom. "Haluan olla yksin"). Se liitettiin vahvasti myös Garboon itseensä, sillä tämä oli luonteeltaan hyvin vetäytyvä. Repliikki valittiin AFI:n hienoimpien elokuvavuorosanojen listalle sijalle 30[1].
Vuonna 2007 Grand Hotel valittiin "kulttuurisesti, historiallisesti tai esteettisesti merkittävänä" elokuvana säilytettäväksi Yhdysvaltain kongressin kirjaston National Film Registryssä.
Elokuva on uudelleenfilmatisointu vuonna 1945 nimellä Ihmisiä hotellissa (Week-End at the Waldorf), tähtenä Ginger Rogers.
Näyttelijät[muokkaa]
| Greta Garbo | ... ballerina Grusinskaya |
| John Barrymore | ... paroni Felix von Geigern |
| Joan Crawford | ... pikakirjoittaja Flaemmchen |
| Lionel Barrymore | ... Otto Kringelein |
| Wallace Beery | ... Preysing |
| Lewis Stone | ... tohtori Otternschlag |
| Jean Hersholt | ... Senf |
| Robert McWade | ... Meierheim |
| Purnell Pratt | ... Zinnowitz |
| Ferdinand Gottschalk | ... Pimenov |
| Rafaela Ottiano | ... Suzette |
| Morgan Wallace | ... Chauffeur |
| Tully Marshall | ... Gerstenkorn |
| Frank Conroy | ... Rohna |
| Murray Kinnell | ... Schweimann |
Lähteet[muokkaa]
- ↑ AFI'S 100 YEARS...100 MOVIE QUOTES AFI. Viitattu 26. helmikuuta 2007. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa]
- Grand Hotel (elokuva) Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
- Grand Hotel (elokuva) Elonetissä
- Grand Hotel Filmsitessa
- Grand Hotel Leffatykissä
- Grand Hotel Allmoviessa
| 1920 | 1921 | 1922 | 1923 | 1924 | 1925 | 1926 | 1927 | 1928 | 1929 |
| Ei jaettu | Siivet Auringonnousu |
Broadwayn sävel | |||||||
| 1930 | 1931 | 1932 | 1933 | 1934 | 1935 | 1936 | 1937 | 1938 | 1939 |
| Länsirintamalta ei mitään uutta | Cimarron | Grand Hotel | Cavalcade | Tapahtui eräänä yönä | Kapina laivalla | Ziegfeld, naisten kuningas | Emile Zolan elämä | Komedia meistä ihmisistä | Tuulen viemää |
| 1940 | 1941 | 1942 | 1943 | 1944 | 1945 | 1946 | 1947 | 1948 | 1949 |
| Rebekka | Vihreä oli laaksoni | Rouva Miniver | Casablanca | Kulje tietäni | Tuhlattuja päiviä | Parhaat vuodet | Hiljainen sopimus | Hamlet | Kaikki kuninkaan miehet |
| 1950 | 1951 | 1952 | 1953 | 1954 | 1955 | 1956 | 1957 | 1958 | 1959 |
| Kaikki Eevasta | Pariisin lumoissa | Suuri maailmansirkus | Täältä ikuisuuteen | Alaston satama | Marty | Maailman ympäri 80 päivässä | Kwai-joen silta | Gigi | Ben-Hur |
| 1960 | 1961 | 1962 | 1963 | 1964 | 1965 | 1966 | 1967 | 1968 | 1969 |
| Poikamiesboksi | West Side Story | Arabian Lawrence | Tom Jones – hulivilihurmuri | My Fair Lady | Sound of Music | Kunnian mies | Yön kuumuudessa | Oliver! | Keskiyön cowboy |
| 1970 | 1971 | 1972 | 1973 | 1974 | 1975 | 1976 | 1977 | 1978 | 1979 |
| Panssarikenraali Patton | Kovaotteiset miehet | Kummisetä | Puhallus | Kummisetä osa II | Yksi lensi yli käenpesän | Rocky | Annie Hall | Kauriinmetsästäjä | Kramer vastaan Kramer |
| 1980 | 1981 | 1982 | 1983 | 1984 | 1985 | 1986 | 1987 | 1988 | 1989 |
| Tavallisia ihmisiä | Tulivaunut | Gandhi | Hellyyden ehdoilla | Amadeus | Minun Afrikkani | Platoon – nuoret sotilaat | Viimeinen keisari | Sademies | Palveluksessanne, Miss Daisy |
| 1990 | 1991 | 1992 | 1993 | 1994 | 1995 | 1996 | 1997 | 1998 | 1999 |
| Tanssii susien kanssa | Uhrilampaat | Armoton | Schindlerin lista | Forrest Gump | Braveheart – taipumaton | Englantilainen potilas | Titanic | Rakastunut Shakespeare | American Beauty |
| 2000 | 2001 | 2002 | 2003 | 2004 | 2005 | 2006 | 2007 | 2008 | 2009 |
| Gladiator | Kaunis mieli | Chicago | Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu | Million Dollar Baby | Crash | The Departed | Menetetty maa | Slummien miljonääri | The Hurt Locker |
| 2010 | 2011 | 2012 |
| Kuninkaan puhe | The Artist | Argo |