Lobotomia

Wikipedia

Lobotomia on 1940–1960-luvuilla käytössä ollut hoitomenetelmä, jolla pyrittiin hoitamaan psyykkisesti sairaita.

Lobotomiassa otsalohkojen yhteydet taemmas aivoihin katkaistaan. Toimenpide oli hyvin raskas, ja se muutti huomattavasti potilaan persoonallisuutta, usein tylsistyttävästi. Lobotomiaa käytettiin useimmiten skitsofrenian hoitoon, mutta siitä ei todellisuudessa ollut lainkaan hyötyä.

Ensimmäisen lobotomian suoritti portugalilainen neurologi António Egas Moniz vuonna 1936. Hän sai saavutuksestaan lääketieteen Nobel-palkinnon vuonna 1949.

Menetelmästä on alkuperäisessä muodossa luovuttu, mutta esimerkiksi erittäin vaikeassa epilepsiatapauksessa voidaan aivoista katkaista valikoivasti joitakin hermoratoja.

[muokkaa] Lobotomian suoritus

Lobotomia suoritettiin ruiskuttamalla alkoholia otsalohkojen motorisen kuorikerroksen eteen kummallekin puolen päätä porattujen reikien kautta.

Seuraavaksi otettiin käyttöön instrumentti nimeltään leukotomi, jonka kanyylimaisesta rungosta työntyi leikkausalueella ulos metallisilmukka. Instrumenttia pyöräyttämällä irrotettiin valkeasta aineesta kuusi kudoskappaletta molemmin puolin.

Maailmanlaajuinen hoitomuoto lobotomiasta tuli, kun neuropatologi Walter Freeman ja neurokirurgi James Watts aloittivat USA:ssa leikkaukset 1936 ja kehittivät ns. standardimetodin.

Standardimetodissa pyritään paikantamaan sutura coronarian alaosa käyttämällä standardietäisyyttä kiintopisteinä toimivista zygomaluun yläreunasta ja orbitan lateraalireunasta.

Joko paikallispuudutuksessa tai yleisanestesiassa porattiin molemmin puolin tähän kohtaan ohimoa reiät, joiden kautta työnnettiin aivojen läpi sondi aivojen paksuuden mittaamiseksi. Näin kyettiin määrittämään etäisyys keskiviivassa kulkeviin etumaisiin aivovaltimoihin. Sen jälkeen tehtiin viuhkamaiset viillot otsalohkojen valkean aineen läpi pitkällä, mitta-asteikollisella veitsimäisellä leukotomilla. Otsalohkojen yhteydet tunnetiloja säätelevään limbiseen järjestelmään katkaistiin.

Transorbitaalisessa tekniikassa jääpiikkimäinen instrumentti naputettiin pienellä vasaralla kyynelpussin ja silmäkuopan sisäreunan kautta etukuoppaan ja naskalin vartta kääntelemällä tehtiin viuhkamainen valkean aineen halkaisu molemmin puolin. Anestesiaksi riitti pari peräkkäistä sähköšokkia. Tätä hoitomuotoa ei käytetty Suomessa.

Lobotomian ajateltiin helpottavan ahdistuneisuutta, syyllisyyttä ja pelkoja, joiden katsottiin muodostavan psykoosin emotionaalisen ytimen.

Potilaat muuttuivat useimmiten rauhallisiksi; aggressiivisuus ja ahdistuneisuus vähenivät. Harhat pysyivät ennallaan, mutta potilaat suhtautuivat niihin välinpitämättömästi.

[muokkaa] Lobotomia Suomessa^[1]

Lobotomiaa käytettiin hoitomuotona myös Suomessa, jossa vuosina 1946-1969 leikattiin noin 1450-1550 potilasta. Sitä käytettiin etenkin levottomien skitsofreniapotilaiden hoidossa. Vuonna 1957 professori Kalle Achté julkaisi tutkimuksen toimenpiteen haitoista, ja tämän jälkeen lobotomiat vähenivät ja varsin pian loppuivat Suomessa. 1960-luvulla lobotomia korvattiin erityisesti lääkehoidolla.

Leikkaukset eivät tuottaneet Suomessakaan haluttuja tuloksia. Potilailla vain n. 10 %:lla leikkaustulos arvioitiin erinomaiseksi, leikkauksesta hyötyi n. 25 %. 43 %:lla vointi huononi, ja näistä n. 5 % kuoli. Toimenpiteen vakaviin jälkihaittoihin kuuluivat mm. epilepsiaa, aivoverenvuodot sekä aivokalvontulehdukset.

Kirurgiset toimenpiteet edellyttivät Suomessa 1950-luvulla yleensä potilaan suostumusta. Lobotomiaan ei sen sijaan kysytty potilaan suostumusta. Tästä huolimatta Valtakunnallinen terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta (ETENE, 15.11.2000) ei suositellut hoitovirheen korvaamista elossa oleville potilaille.

[muokkaa] Lähteet

• Psykiatrian hoitomuodot 1900-luvulla; Neurokirurgian erikoislääkärin Risto Vatajan kirjoitus Suomen lääkärilehdessä II/1995;50:1328–1331.
• Mielen Valtaa: psykiatrian lukemisto, toim. Ilkka Taipale 1999. Mielenterveyden keskusliitto, Risto Vatajan kirjoitus.

Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.