Pasuuna

Pasuuna

Pasuuna on vaskisoitin, jota käytetään laajalti sinfonia- ja puhallinorkesterissa, big bandeissa ja erityisesti jazz-musiikissa. Pasuuna on C-vireinen soitin, minkä takia sen soiva stemma kirjoitetaan in C myös soittajan nuottiin huolimatta siitä, että tenoripasuunalla luonnonsävelsarja on Bb ja alttopasuunalla F. Tämä koskee kaikkia pasuunoita sopraanosta kontrabassopasuunaan.

Vetopasuunalla ääni muodostetaan puhaltamalla tiukasti puristettujen huulien välistä suukappaleeseen kuten muillakin vaskisoittimilla. Sillä voi tuottaa myös glissandon.

Rakenne

Kaaviokuva tenoripasuunasta

Pasuunat valmistetaan yleensä messingistä; myös muita lejeerinkejä eli metalliseoksia käytetään. Messinkiset soittimet normaalisti lakataan ulkopinnalta.

Vetopasuuna

Peruskonstruktiossa vetopasuuna, jota pasuunalla tavallisimmin tarkoitetaan, koostuu kolmesta erillisestä osasta: suukappaleesta, luistista ja kello-osasta. Kello on äänen ulostulokanava, joka laajenee kellomaisesti, mistä sen nimikin on peräisin. Kellosta taaksepäin putki kaartuu u:n muotoiselle mutkalle; tässä kohden sijaitsee pasuunan viritysputki. Luisti liittyy kello-osaan yleensä mutterin välityksellä. Luisti onkin pasuunalle ominainen osa, jota muissa vaskisoittimissa ei tavallisesti ole. Siinä on kaksi putkea päällekkäin, joista ulommaista liikuttamalla muutetaan äänen korkeutta. Myös luisti on rakenteeltaan u-kirjaimen muotoinen. Sen pohjassa on tavallisesti venttiili ("vesiventtiili") uloshengitysilmasta tiivistyneen veden poistamiseksi. Luistin toisessa päässä on suukappale, johon soittaja puhaltaa. Suukappaleita on eri muotoisia ja kokoisia.

Perusrakenteen lisäksi monessa pasuunassa on kello-osassa ylimääräinen venttiilikoneisto, jota kutsutaan kvarttiventtiiliksi. Sen tarkoituksena on vähentää luistin kauimmaisten asentojen käyttötarvetta. Lisäksi venttiili muuttaa nimensä mukaisesti pasuunaan vireen B:stä F:ään eli kvartilla. Tämä taas mahdollistaa pedaali-B:n väliäänien soittamisen. Bassopasuunoissa on useimmiten kaksi venttiiliä, jotka muuttavat soittimen F-, G- tai Des-vireiseksi. Kvarttiventtiilin malleja on monenlaisia, joista yleisin on perussylinteriventtiili. Myös Thoyer- ja Hagman-venttiilejä käytetään. Venttiilimallit eroavat toisistaan vain teknisesti.

Venttiilipasuuna

Kun puhutaan venttiilipasuunasta, tarkoitetaan yleensä pasuunaa, jossa luisti on korvattu kokonaan muiden vaskisoittimien tapaisella venttiilikoneistoilla (yleensä pumppuventtiileillä).

Venttiilipasuunan venttiilit

Venttiilipasuuna

Venttiilipasuumoita on valmistettu eri kokoisia ainakin altosta kontrabassoon sekä pitkänä että lyhyenä versiona. Yleisimmin käytössä on tenoriventtiilipasuuna.

Adolphe Saxin kehittämän venttiilipasuunan rakenne poikkeaa tavallisesta: siinä on trumpetin tavoin kolme venttiiliä, yksi kutakin vetopasuunan asentoa kohti.

Venttiilipasuunan basso- tai kontrabassoversio on nimeltään cimbasso. Sitä käytetään lähes yksinomaisesti Giuseppe Verdin ja Giacomo Puccinin säveltämän taidemusiikin esittämiseen.

Suosituimmillaan venttiilipasuuna oli 1800-luvulla, kun kierto- ja mäntäventtiilisoittimet kehittyivät nopeasti edistyneen teknologian mukana. 1800-luvun lopulla varmatoimisten, korkealuokkaisten soitinten massatuotanto nosti vetopasuunan suosion jälleen ohi venttiilipasuunan. Huolimatta siitä, että vetopasuuna on säilyttänyt suosionsa, myös venttiilipasuuna on pysynyt suosittuna esimerkiksi Itävallassa, Italiassa, Böömissä, Moraviassa, Slovakiassa, Espanjassa, Portugalissa, Etelä-Amerikassa ja Intiassa, joissa se on paikoitellen jopa lähes syrjäyttänyt vetopasuunan.

Hybridipasuuna

Hybridityyppisissä pasuunoissa on sekä vetopasuunan luisti että venttiilipasuunalle ominainen venttiilikoneisto. Tällainen on esimerkiksi Superbone, jota Maynard Ferguson käytti.

Ääniala

Perustyyppistä pasuunaa kutsutaan myös nimellä tenoripasuuna. Muita pasuunan muunnoksia ovat sopraano- (jota kutsutaan myös slide-trumpetiksi), altto- ja bassopasuuna. Alttopasuuna on kooltaan tenoripasuunaa pienempi ja vastaavasti bassopasuuna suurempi.

Soittaminen

Tenoripasuuna, ilman kvarttiventtiiliä

Vetopasuuna

Pasuunaa pidetään vasemmalla kädellä suunnilleen kello- ja luistiosan välisestä liittymäkohdasta niin, että kello-osa nojaa vasenta olkapäätä vasten. Oikea käsi pitelee kiinni luistista, ja suu on suukappaletta vasten. Kun venttiileillä varustetun vaskisoittimen soittaja säätelee äänenkorkeutta venttiilein, pasunisti säätää äänenkorkeutta luistin eri asentojen mukaan. Näitä asentoja kutsutaan vedoiksi, ja niitä on seitsemän kappaletta. Niiden sijaintipaikat ovat summittaiset, ja instrumentin soittaminen vaatiikin soittajalta tarkkaa kuuloa sävelpuhtauden säilyttämiseksi. Jokaista vetoa kohden on mahdollista saada useampi ääni säätämällä huulien asentoa ja ilmanpainetta. Pasuunan ääni on tyypillisesti huomattavasti trumpettia pehmeämpi ja yleissävyltään käyrätorvea tummempi. Toisaalta ääneen on mahdollista saada enemmän terävyyttä kuin baritonitorven tai tuuban ääneen. Bassopasuuna on tenoripasuunaa muhkeasointisempi, kun taas alttopasuuna muistuttaa ääneltään jossakin määrin alttotorvea. Pasuunalle tyypillinen erikoisuus on glissandon helppo aikaansaanti: tasaisesti puhallettaessa liikutetaan luistia joko alhaalta ylös tai ylhäältä alas. Myös pasuunan kanssa voidaan käyttää sordiinoja. Ne ovat kellon eteen tulevia erilaisia äänensävyä muokkaavia vaimentimia.

Venttiilipasuuna

Jotkin kuljetukset, erityisesti nopeat kuviot, on helpompi tuottaa venttiili- kuin vetopasuunalla. Monet soittajat pitävät venttiilipasuunan ääntä tukkoisempana ja vähemmän avoimena kuin vetopasuunan. Tämän takia sitä ei juuri käytetä orkesteriteoksissa, vaikka Giuseppe Verdi erityisesti suosikin venttiilipasuunaa korostaakseen sen ominaisuuksia nopeissa kuljetuksissa. Koska B♭-viritteisessä tenoriventtiilipasuunassa on sama sormio kuin B♭-viritteisessä trumpetissa, monet jazz-trumpetistit käyttävät sitä satunnaisesti toisena soittimenaan. Tunnettuja B♭-viritteistä tenoriventtiilipasuunaa soittavia muusikoita ovat esimerkiksi Maynard Ferguson, Bob Brookmeyer, Juan Tizol Duke Ellingtonin orkesterista, Rob McConnell ja Bob Enevoldsen.

Pasuuna on erittäin monipuolinen soitin. Sitä käytetään esimerkiksi sinfoniaorkestereissa, jazzmusiikissa ja useimmissa puhallinsektiota käyttävissä musiikin tyyleissä. Pasuunan aggressiivinen ääni on myös saanut jalansijaa jopa heavy metalissa.

Musiikkia pasuunalle

• Nikolai Rimski-Korsakov: Konsertto pasuunalle ja orkesterille
• Darius Milhaud: Concertino d'Hiver pasuunalle ja jousille
• Johann Georg Albrechtsberger: Konsertto pasuunalle ja orkesterille
• Leopold Mozart: Konsertto alttopasuunalle ja orkesterille

Pasuunaosuuksia muissa teoksissa

• Maurice Ravel: Bolero
• Nikolai Rimski-Korsakov: Venäjän pääsiäinen -alkusoitto
• Gioacchino Rossini: Guillaume Tell, alkusoitto
• Franz Liszt: Mazeppa, sinfoninen runo
• Richard Wagner: Valkyyria
• Richard Wagner: Alkusoitto ooperasta Tannhäuser
• Jean Sibelius: 7. sinfonia
• Gustav Mahler: 3. sinfonia
• Igor Stravinsky: Pulcinella: VII. Vivo

Tunnettuja pasunisteja

Pääartikkeli: Luettelo pasunisteista

• Petri Juutilainen
• Glenn Miller
• Christian Lindberg
• Ilmari Pohjola
• Kai Winding
• J. J. Johnson
• Ray Anderson
• Tommy Dorsey
• Miff Mole
• Jack Teagarden

Lähteet

• Collection Disques de Trombone