Kalevi Aho

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kalevi Ensio Aho (s. 9. maaliskuuta 1949 Forssa)[1] on suomalainen säveltäjä.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalevi Aho syntyi Forssassa 9. maaliskuuta 1949. Hän opiskeli aluksi luonnontieteitä, mutta päätti 1960-luvun loppupuolella keskittyä musiikkiin. Aho opiskeli Sibelius-Akatemiassa Einojuhani Rautavaaran johdolla vuosina 1969–1971 ja jatkoi opintojaan Länsi-Berliinissä Boris Blacherin johdolla. Aho on toiminut itsekin opettajana, ensin Helsingin yliopiston musiikkitieteen lehtorina vuosina 1974–1988 ja vanhan opinahjonsa Sibelius-Akatemian sävellyksen professorina vuodesta 1988 vuoteen 1993. Aho nousi julkisuuteen varhaisemmin kuin monet muut ikäpolvensa säveltäjät. Hänellä oli jo 24-vuotiaana peräti neljä sinfoniaa teosluettelossaan. Hän sai 1970-luvulla suosiota uusklassistisilla sävellyksillään, mutta hieman myöhemmin hän muutti tyyliään modernismiin ja postmodernismiin.

2000-luvulla Ahon musiikki on alkanut saada jalansijaa myös kansainvälisesti, mistä kertovat muun muassa useat tilausteokset ulkomaisilta solisteilta ja orkestereilta. Tähän kehitykseen on vaikuttanut voimakkaasti Ahon asema Sinfonia Lahden nimikkosäveltäjänä 1990-luvulta asti, ja tästä seuranneet lukuisat sinfonioiden ja konserttojen levytykset BIS-levy-yhtiölle. Sharon Bezaly tilasi Aholta huilukonserton vuonna 2002. Seuraavana vuonna Aho sävelsi konserton kahdelle sellolle Manchesterin sellofestivaalien tilauksesta. Teos kantaesitettiin vuonna 2004, ja se sai myönteisen vastaanoton brittikriitikoiden ja -yleisön keskuudessa. Suurmenestyksen sai myös Martin Fröstin Lontoossa huhtikuussa 2006 kantaesittämä klarinettikonsertto. Tämä teos vakiinnutti lopullisesti Ahon aseman yhtenä nykyhetken merkittävistä konserttosäveltäjistä. Useimmat uudemmista konsertoistaan Aho on säveltänyt kansainvälisille huippusolisteille. Aho on saanut työstään useita koti- ja ulkomaisia tunnustuksia, muun muassa Leonie Sonningin sävellyspalkinnon vuonna 1974, Henrik Steffens -palkinnon vuonna 1990 ja berliiniläisen Stiftung Kulturfondsin työskentelyapurahan vuonna 1998. Pro Finlandia -mitalin Aho sai vuonna 1999. Aho on toiminut useissa luottamustehtävissä, kuten Suomen Säveltäjät ry:n johtokunnan jäsenenä, Suomen sinfoniaorkesterit ry:n puheenjohtajana ja Suomen kulttuurirahaston hallituksen jäsenenä.

Teokset ja tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahon tärkeimpiä teoksia lienevät hänen kuusitoista sinfoniaansa, joista ensimmäinen valmistui jo vuonna 1969. Aho on mielellään puhunut teostensa yhteydessä "psykologisesta kehityskaaresta", mikä sivuaa yhtä postmodernin musiikin keskeistä piirrettä, kerronnallisuutta. Postmodernismiin Ahon kytkevät myös erilaiset tyylisitaatit – esimerkiksi 7. sinfoniassa eli Hyönteissinfoniassa kuullaan muistumia muun muassa marssista, valssista ja jopa tangosta ja foxtrotista. Ahon varhaisista teoksista voidaan löytää vaikutteita muun muassa Dmitri Šostakovitšilta, mutta vuosikymmenten mittaan Aho on onnistunut jalostamaan persoonallisen tyylin, jolle on vaikea löytää varsinaisia esikuvia.

Ahon kaikelle musiikille on tyypillistä laajakaarinen ja lineaarinen polyfoninen sävellystekniikka. Ahon musiikki kasvavaa usein massiivisiin ja dissonoiviin huipennuksiin, mutta viime vuosina hänen teoksiinsa on ilmestynyt entistä hienostuneempia, jopa läpikuultavia tehoja. Hyviä esimerkkejä tästä ovat muun muassa sopraanolle ja orkesterille sävelletty laulusarja Kiinalaisia lauluja ja huilukonsertto. Vaikka pessimismi hallitseekin Ahon maailmankuvaa, on hän integroinut eräisiin teoksiinsa, kuten 13. sinfoniaan, myös tanssillista rytmiikkaa ja jopa huumoria. Hänen viimeaikaisessa tuotannossaan on näkynyt lisäksi vaikutteita Euroopan ulkopuolisten klassisten musiikkikulttuurien musiikista. Esimerkiksi 14. sinfoniassa (Rituaaleja) lähes solistisessa asemassa ovat etniset lyömäsoittimet darabuka ja djembe. Oboekonsertossa hän on käyttänyt erästä arabialaista, mikrointervalleja sisältävää sävelasteikkoa, ja teoksen 2. osa perustuu oikukkaaseen arabialaiseen rytmiin. Virtuoosisen orkesteriteoksen Minea muoto muistuttaa puolestaan intialaisten raagojen muotoa. Itämaiseen musiikkiin assosioituvat monimutkaiset toistuvat rytmikuviot vallitsevat myös 15. sinfonian toista ja neljättä osaa.

Aho tunnetaan loisteliaan mutta selkeän orkestroinnin taitajana, ja hän on tehnyt useita sovituksia muiden säveltäjien teoksista (mm. Modest Musorgskin Kuoleman lauluja ja tansseja Martti Talvelalle).

Kantaaottava taiteilija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sävellystyön ohella Aho on tullut tunnetuksi taitavana ja yhteiskunnallisesti valveutuneena kirjoittajana. Hän on tehnyt kolumneja useisiin lehtiin ja julkaissut muun muassa esseekokoelmat Taiteilijan tehtävät postmodernissa yhteiskunnassa (1992) sekä Taide ja todellisuus (1997). Aho on kritisoinut molempia Irakin sotia ja Tšetšenian sotaa sekä syyttänyt nykyistä asenneilmapiiriä liiasta markkinakeskeisyydestä. Yhteiskunnallisten tekstien lisäksi hän on julkaissut säveltäjä Uuno Klamin elämäkerran yhdessä Marjo Valkosen kanssa sekä useita musiikkitieteellisiä kirjoja ja artikkeleita.

Keskeiset teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oopperat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orkesteriteokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sinfonia nro 1 (1969)
  • Sinfonia nro 2 (1970/95)
  • Sinfonia nro 3 Sinfonia concertante viululle ja orkesterille (1971/73)
  • Sinfonia nro 4 (197273)
  • Sinfonia nro 5 (197576)
  • Sinfonia nro 6 (197980)
  • Sinfonia nro 7 Hyönteissinfonia (1988)
  • Sinfonia nro 8, uruille ja orkesterille (1993)
  • Sinfonia nro 9, pasuunalle ja orkesterille (199394)
  • Sinfonia nro 10 (1996)
  • Sinfonia nro 11, 6 lyömäsoittajalle ja orkesterille (199798)
  • Sinfonia nro 12 Luosto suurelle sinfoniaorkesterille, kamariorkesterille, 11 tunturimuusikolle ja 2 laulusolistille (200203)
  • Sinfonia nro 13 Sinfonisia luonnekuvia (2003)
  • Sinfonia nro 14 Rituaaleja darabukalle, djembelle, gongeille, tam-tamille ja kamariorkesterille (2007)
  • Sinfonia nro 15 (200910)
  • Sinfonia nro 16, 60 jouselle, 4 lyömäsoittajalle ja mezzosopraanolle (2013-14, teksti Gertrud Kolmarin Die Fahrende)
  • Kamarisinfonia nro 1, 20 jouselle (1976)
  • Kamarisinfonia nro 2, 20 jouselle (199192)
  • Kamarisinfonia nro 3, alttosaksofonille ja 20 jouselle (199596)
  • Hiljaisuus (1982)
  • Pergamon 4 resitoijalle, 4 orkesteriryhmälle ja uruille (1990)
  • Syvien vesien juhla (1995)
  • Tristia puhallinorkesterille (1999)
  • Sinfoniset tanssit (Hommage á Uuno Klami) (2001)
  • Nyt ylös sieluni. Koraalisovitus orkesterille (2001)
  • Päiwä nyt ehtii ehtoollen. Koraalisovitus orkesterille (2002)
  • Louhi (2003)
  • Lamu. Tilamusiikkia 10 trumpetille, 4 käyrätorvelle, 2 baritonitorvelle ja 2 tuuballe (2008)
  • Minea. Concertante Music for Orchestra (2008)
  • Historiallisia kuvia kamariyhtyeille ja kamariorkesterille (2009)
  • Gejia. Chinese Images for Orchestra (2012)

Konsertot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Konsertto viululle ja orkesterille (1981)
  • Konsertto sellolle ja orkesterille nro 1 (198384)
  • Konsertto pianolle ja orkesterille nro 1 (198889)
  • Konsertto tuuballe ja orkesterille (200001)
  • Konsertto pianolle ja jousiorkesterille nro 2 (200102)
  • Konsertto huilulle ja orkesterille (2002)
  • Kaksoiskonsertto kahdelle sellolle ja orkesterille (2003)
  • Konsertto fagotille ja orkesterille (2004)
  • Konsertto kontrafagotille ja orkesterille (200405)
  • Konsertto kontrabassolle ja orkesterille (2005)
  • Konsertto klarinetille ja orkesterille (2005)
  • Konsertto alttoviululle ja kamariorkesterille (2006)
  • Konsertto oboelle ja orkesterille (2007)
  • Kellot. Konsertto saksofonikvartetille ja orkesterille (2008)
  • Konsertto pasuunalle ja orkesterille (2010)
  • Sieidi. Konsertto lyömäsoittimille ja orkesterille (2010)
  • Konsertto trumpetille ja puhallinorkesterille (2011)
  • Konsertto käyrätorvelle ja kamariorkesterille (2011)
  • Kahdeksan vuodenaikaa. Konsertto thereminille ja kamariorkesterille (2011)
  • Konsertto sellolle ja orkesterille nro 2 (2013)
  • Kaksoiskonsertto harpulle, englannintorvelle ja orkesterille (2014)

Kamari- ja soolosoitinmusiikkia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jousikvartetto nro 1 (1967)
  • Jousikvartetto nro 2 (1970)
  • Jousikvartetto nro 3 (1971)
  • Kvintetto oboelle ja jousikvartetille (1973)
  • Kvintetto fagotille ja jousikvartetille (1977)
  • Kvintetto huilulle, oboelle ja jousitriolle (1977)
  • Kvintetto alttosaksofonille, fagotille, alttoviululle, sellolle ja kontrabassolle (1994)
  • Kvintetto klarinetille ja jousikvartetille (1998)
  • Kvintetto huilulle, viululle, 2 alttoviululle ja sellolle (2000)
  • Puhallinkvintetto nro 1 (2006)
  • Puhallinkvintetto nro 2 (2014)
  • Jousikvintetto Hommage à Schubert (2009)
  • Kvintetto oboelle, klarinetille, fagotille, käyrätorvelle ja pianolle (2013)
  • Kolme tangoa viululle, harmonikalle, kitaralle, pianolle ja kontrabassolle (1999)
  • Kvartetto huilulle, alttosaksofonille, kitaralle ja lyömäsoittimille (1982)
  • Kimasen lento jousikvartetille (1998)
  • Balladi huilulle, fagotille, sellolle ja pianolle (1999)
  • HAHE neljälle sellolle (2008)
  • ARS neljälle sellolle (2012)
  • EAREGBERG neljälle sellolle (2013)
  • ERA neljälle sellolle (2013)
  • Trio klarinetille, alttoviululle ja pianolle (2006)
  • Sonaatti oboelle ja pianolle (1985)
  • Sonaatti kahdelle harmonikalle (1989)
  • Epilogi pasuunalle ja uruille (1998)
  • Quasi una fantasia käyrätorvelle ja uruille (2011)
  • 19 preludia pianolle (1965-1968)
  • Sooloviulusonaatti (1973)
  • Pianosonaatti (1980)
  • Harmonikkasonaatti nro 1 (19841989)
  • Harmonikkasonaatti nro 2 Mustat linnut (1990)
  • Ludus solemnis uruille (1978)
  • In memoriam uruille (1980)
  • Kolme interludia uruille (1993)
  • Alles Vergängliche. Sinfonia uruille (2007)
  • In memoriam Pehr Henrik Nordgren sooloviululle (2009)
  • Solo I viululle (1975), II pianolle (1985), III huilulle (19901991), IV sellolle (1997), V fagotille (1999), VI kontrabassolle (1999), VII trumpetille (2000), VIII baritonitorvelle (2003), IX oboelle (2010), X käyrätorvelle (2010), XI kitaralle (Hommage à Munir Bashir; 2013)

Vokaalimusiikkia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lasimaalaus naiskuorolle (1974; teksti Aila Meriluoto)
  • Kolme laulua elämästä tenorille ja pianoille (1977; teksti Raimo Lehmonen)
  • Veet välkkyy taas mieskuorolle (1992; teksti Viljo Kojo)
  • Mysteerio naiskuorolle (1994; teksti Maritza Nuñez)
  • Ilo ja epäsymmetria; sarja sekakuorolle (1996; teksti Mirkka Rekola)
  • Kiinalaisia lauluja, sopraanolle ja orkesterille (1997; muinaisten kiinalaisten runoilijoiden teksteihin)
  • Kolme Bertrandin monologia baritonille ja orkesterille (1998; teksti Paavo Rintala ja Kalevi Aho)
  • Kysymysten kirja, mezzosopraanolle ja kamariorkesterille (2006; teksti Pablo Neruda, suom. Katja Kallio)
  • Kolme Mawlana Rumin runoa sekakuorolle (2010; teksti Mawlana Rumi, suom. Jaakko Hämeen-Anttila)

Sovituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuoleman lauluja ja tansseja (Modest Musorgski; sovitus bassolle ja orkesterille 1984)
  • J. S. Bach: Contrapunctus XI (teoksen orkestrointi 1984)
  • Lauluseppele (Leevi Madetoja; kantaatin sovitus mieskuorolle a cappella 1987)
  • Pyörteitä, 1. näytös (Uuno Klamin balettinäytöksen orkestrointi 1988)
  • Erik Tulindberg: Jousikvartetot I-VI (kvartettojen täydentäminen; kadonnen 2. viulun stemman kirjoittaminen teoksiin 1995)
  • Karelia (Jean Sibeliuksen kuvaelmamusiikin täydennys 1997)
  • Vom Himmel hoch (Michael Praetorius; kaksoiskuoromotetin sovitus orkesterille ja uruille 1998)
  • Lakeus (Yrjö Kilpisen laulusarjan sovitus baritonille ja orkesterille 1998)
  • J. S. Bach: Präludium und Fuga in C ("Con largo", BWV 545) (sovitus sinfoniaorkesterille, kamariorkesterille ja 10 tunturimuusikolle 2005)
  • Jean Sibelius: Promootiokantaatti 1897 (kantaatin kuuden kuoro-osan täydentäminen ja sovittaminen sekakuorolle ja pianolle 2010)
  • J. S. Bach: Contrapunctus XIV teoksesta Die Kunst der Fuge (teoksen täydentäminen (uruille) 2011)

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomalainen musiikki ja Kalevala (1985)
  • Einojuhani Rautavaara sinfonikkona (1988)
  • After Sibelius - Finnish Music Past and Present (1992)
  • Taiteilijan tehtävät postmodernissa yhteiskunnassa (1992)
  • Taide ja todellisuus (esseekokoelma) (1997)
  • Uuno Klami - elämä ja teokset (yhdessä Marjo Valkosen kanssa) (2000)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Salmenhaara, Erkki (toim.) Suomalaisia säveltäjiä, Keuruu: Otava 1994
  • Salmela, Henna (toim.) Kalevi Aho – orchestral works, Helsinki: Fennica Gehrman 2005

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kalevi Aho Fennica Gehrman. Viitattu 30.11.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]