Massey Ferguson
Wikipedia
Massey Ferguson on traktori- ja maatalouskonemerkki. Massey Ferguson (lyh. MF) on tunnettu erityisesti traktoreistaan, mutta se on johtavia valmistajia myös leikkuupuimureissa. Maailman ensimmäinen itsekulkeva leikkuupuimuri oli Massey-Harris-merkkinen. 1960-luvulta luvulta lähtien yhtiö on väittänyt olevansa maailman myydyin traktorimerkki, osaksi laajan lisenssivalmistuksen ansiosta.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ferguson
Yhtiö syntyi vuonna 1953, kun kanadalainen maatalouskonevalmistaja Massey-Harris osti englantilaisen traktorivalmistajan Fergusonin. Vuosina 1953–1958 yhtiön nimi oli Massey-Harris-Ferguson, mutta se lyhennettiin sittemmin Massey Fergusoniksi. Ferguson-merkkisten traktorien valmistus alkoi 1930-luvun lopulla, kun traktorinvalmistaja David Brown ja Harry Ferguson alkoivat yhteistyössä valmistaa traktoreita, joissa oli kolmipistenostolaite. Ferguson-Brownien valmistusmäärä jäi kuitenkin kaikkiaan vain 1 350 traktoriin. Myöhemmin Harry Ferguson teki sopimuksen Henry Fordin kanssa traktorien valmistuksesta. Yhteistyö kuitenkin kariutui, Ferguson syytti Fordia patenttirikkomuksesta kolmipistenostolaitejärjestelmän käytöstä 8N-mallissa. Ferguson voitti oikeusjutun ja aloitti traktorinvalmistuksen omilla malleillaan TE ja TO. Ne eivät poikenneet Fordson 9N:stä muuuten kuin vaihteistonsa ja moottoritehojensa suhteen. Fergusonien valmistus aloitettiin vuonna 1946 Coventryssä, Englannissa, ja vuonna 1948 Yhdysvalloissa. TE20- ja TO20- malleja valmistettiin aluksi bensiinikäyttöisinä mutta myöhemmin myös petrolikäyttöisinä. Dieselmoottori tuli saataville 1951. Nämä mallit tunnettiin ns. harmaina Ferguina. Niitä valmistettiin kaikkiaan yli puoli miljoonaa vuosina 1946–1956. Vuonna 1951 tuotantoon tulivat mallit TO30 ja TO35. 1953 Harry Ferguson myi yhtiönsä Massey-Harrisille.
[muokkaa] Massey-Harris
Massey-Harrisin historia alkoi jo 1891, kun Daniel Massey ja A. Harris & Son Company yhdistyivät. Kumpikin yhtiö oli valmistanut maatalouskoneita jo pitkään. 1930-luvulla Massey-Harris -traktorit olivat suosittuja Yhdysvalloissa ja valmistusmaassaan Kanadassa. Massey-Harris valmisti nelivetotraktoreita jo 1930-luvulta alkaen. Hydraulinen nostolaite traktoreihin tuli vuonna 1950. Suosituin malli Euroopassa oli 820 Pony, johon sai Hanomagin valmistamaa dieselmoottoria. Yhdistymisen jälkeen Fergusoneja myytiin jonkin aikaa eri nimillä. Massey-Harris 50 ja Ferguson 40 olivat erinäköisiä, mutta teknisesti samoja, pohjautuen Ferguson 35:een. Vuonna 1957 esiteltiin Massey Ferguson 35, joka oli väritykseltään punaharmaa, kun Fergusonit olivat aiemmin harmaita ja Massey Harrisit punaisia. Moottoreiksi tuli Perkins.
[muokkaa] Traktorimalliston kehittyminen
Myöhemmin Massey Ferguson -mallisto laajeni suuremmilla ja tehokkaammilla traktoreilla, MF 50, 65 (maailman ensimmäinen suurtehotraktori) ja -85 malleilla. 1960-luvulla esiteltiin 100-sarja, mm. mallit 130, 135, 165 ja 175. 100- sarjan myötä traktorit uudistuivat tekniikaltaan paljon. Esimerkiksi Multi-Power -hydraulinen ylivaihde, jota voidaan käyttää ilman kytkintä, esiteltiin tuolloin. Traktoreihin asennettiin Suomessa eri valmistajien turvaohjaamoja 1970-luvun alussa. 1970-luvun puolivälissä seurasi 500-sarja mm. 565 575, 595 -mallit. Siihen tuli turvaohjaamo, vaikka traktorit olivat pitkälti samoja kun 100-sarjan koneet. 200-sarjan traktorit olivat hytittömiä versioita 500-sarjan alemmista traktoreista ja niitä myytiin Suomessa kotimaisella ohjaamolla. 1980-luvun alussa esiteltiin 2000-sarja, joka oli teknisesti monipuolisempi, tehokkaampi ja kalliimpi kuin vielä 100-sarjaan pohajutuva 600-sarja. 2000-sarjan koneissa oli 16+12 -nopeuksinen vaihteisto. 600-sarjaa seurasi 300-sarja. 1980-luvulla esiteltiin myös 3000- ja 3600-sarjat, jälkimmäisen sarjan koneiden tehot olivat yli 100 hv ja edellisen noin 100 hv:aan saakka. 3000-sarjassa uutta olivat ajotietokone, sähkösäätöiset nostolaitteet ja maksimissaan 32-nopeuksinen vaihteisto suunnanvaihtajalla.
[muokkaa] MF nykyään
1960- ja 1970-luvuilla Massey Ferguson oli erittäin vahvassa asemassa Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoilla, mutta 1980-luvun maatalouslaman aikana maatalouskoneiden kysyntä romahti ja yhtiö ajautui vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin. Traktorivalmistus Yhdysvalloissa loppui ja leikkuupuimureiden valmistus Kanadassa eriytettiin omaksi yhtiökseen. Vuodesta 1994 lähtien MF on ollut amerikkalaisen maatalouskonekonsernin AGCO:n tuotemerkki. Vuonna 2006 MF-traktoreita valmistetaan kahdessa tehtaassa. Suurempi sijaitsee Beauvaisissa Ranskassa, jossa valmistetaan teknisesti kehittyneitä keskikokoisia ja suuria malleja. Toinen tehdas sijaitsee Brasiliassa, jossa valmistuu malleja muun muassa Etelä-Amerikan ja kehitysmaiden markkinoille sekä pieniä malleja Euroopan ja Yhdysvaltojen markkinoille. Lisäksi MF-traktoreita valmistetaan useissa tehtaissa esimerkiksi Lähi-idässä MF-lisenssillä. Leikkuupuimureita valmistetaan Randersissa Tanskassa sekä Hesstonissa Yhdysvalloissa. MF 4400–sarjan valmistus tapahtuu AGCO Corporationin Valtran traktoritehtaalla Suolahdessa. Sarja sisältää kolme mallia teholuokissa 74–98 hevosvoimaa.
[muokkaa] Traktorit
| Merkki | Malli | Maa | Teho | Iskutilavuus | Sylinterit | Polttoaine | Vuosi | Myyjä |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Massey Ferguson | Britannia | |||||||
| Massey Ferguson | MF 135 | Britannia | 1965-1973 | |||||
| Massey Ferguson | MF 148 | Britannia | ||||||
| Massey Ferguson | MF 165 | Britannia | 1964-1967 | |||||
| Massey Ferguson | MF 165S | Britannia | 1968-1972 | |||||
| Massey Ferguson | MF 168 MP | Britannia | 1972-1976 | |||||
| Massey Ferguson | MF 175 | Britannia | ||||||
| Massey Ferguson | MF 188 MP | Britannia | 1972-1976 | |||||
| Massey Ferguson | 240 | Britannia | 1980- | |||||
| Massey Ferguson | 550 | Britannia | ||||||
| Massey Ferguson | MF 575 | Britannia | 1977-1983 | |||||
| Massey Ferguson | MF 590 | Britannia | 1977-1982 | |||||
| Massey Ferguson | 1080 | Britannia | ||||||
| Massey Ferguson | 2640 | Britannia | ||||||
| Massey Ferguson | 2650 | Britannia | ||||||
| Massey Ferguson | 2680 | Britannia | 1982- |
[muokkaa] Lähteet
Carroll, J. & Davies, P.J. 2000. The complete book of tractors and trucks. Lorenz Books, Anness Publishing, Lontoo. 512 s. ISBN 075480528X

